Törkeästä raiskauksesta kahden ja puolen vuoden ehdoton vankeustuomio

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17710
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Törkeästä raiskauksesta kahden ja puolen vuoden ehdoton vankeustuomio

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

16-vuotias uhri heräsi siihen, että tekijä oli työntynyt hänen peräsuoleensa
Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut vuonna 2000 syntyneen miehen kahden vuoden ja kuuden kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä raiskauksesta.

Toinen lautamiehistä jätti tuomiosta eriävän mielipiteensä. Hän olisi hylännyt syytteen, perustellen kantaansa varteenotettavalla epäilyllä vastaajan syyllisyydestä.
Rikos tapahtui Pieksämäellä keväällä 2020, kun joukko nuoria oli kokoontunut illanviettoon yksityishenkilön omistamaan omakotitaloon.
Tapahtuma-aikaan 16-vuotias uhri oli saunottuaan ja nautittuaan alkoholia mennyt nukkumaan yhteen talon makuuhuoneista. Hän havahtui kipuun peräaukossa. Kyljellään maannut uhri huomasi, että hänen alavartalonsa oli riisuttu ja että tekijä oli työntänyt sukupuolielimensä hänen peräaukkoonsa.
Uhri kertoi yrittäneensä päästä pois tilanteesta, mutta tuomittu oli estänyt häntä ja jatkanut tekoaan.
Uhri ei ollut aiemmin ollut sukupuoliyhteydessä. Hän on kertonut tapahtuneen aiheuttaneen ja aiheuttavan hänelle edelleen sen tullessa mieleen ahdistuneisuutta sekä paniikkioireita.

Käräjäoikeus määräsi tuomitun maksamaan 2 000 euron korvauksen kivusta ja särystä sekä 9 000 euroa korvausta kärsimyksestä. Lisäksi tuomittu joutuu maksamaan rikosuhrimaksun, valtiolle aiheutuneet todistelukustannukset, korvauksen julkisesta oikeusavusta sekä asianosaiskuluja yhteensä 2 418 euroa.
Tuomio ei ole lainvoimainen.

Länsi-Savo haluaa suojella uhria eikä siksi kerro tekijän nimeä.

https://www.lansi-savo.fi/paikalliset/7993493