Tästä Kurun Aurejärven tapahtumasta on oma ketjunsa kotimaan henkirikoksissa:
viewtopic.php?t=13075#p486722
Poliisisurmat Suomessa
Re: Poliisisurmat Suomessa
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
-
paccasucco
- Axel Foley
- Viestit: 2187
- Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm
Re: Poliisisurmat Suomessa
Ylikonstaapeli Oiva Jalmari Vartian surmajuttu(1938) oli siinä mielessä kiinnostava ja erikoinen, että siinä toinen poliisimies oli surmannut esimiehensä.En ole tutkinut tilastoja, mutta voisin veikata, että vastaavanlaiset tapaukset ovat Suomen oloissa harvinaisia, jopa poikkeuksellisia.
Seikkaperäinen johdatus aiheeseen löytyy Tuomas Rimpiläisen klassikkoteoksesta "Rikostarinoita Suomesta" otsikolla "Hissisurma".
Suomen Poliisilehti kirjoitti samasta aiheesta lyhyen, yhden sivun mittaisen jutun alkuvuodesta 1938.
Seikkaperäinen johdatus aiheeseen löytyy Tuomas Rimpiläisen klassikkoteoksesta "Rikostarinoita Suomesta" otsikolla "Hissisurma".
Suomen Poliisilehti kirjoitti samasta aiheesta lyhyen, yhden sivun mittaisen jutun alkuvuodesta 1938.
- nvy9FR6.jpg (245.94 KiB) Katsottu 1941 kertaa
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Re: Poliisisurmat Suomessa
Lauantain 29.9.2018 Ilta-Sanomien IS Plus liitteessä oli Ilta-Sanomat 60 vuotta sitten jutussa pieni uutinen koskien Ilkka Tuomisen tapausta.McAbre kirjoitti:Viime viikolla Hesarin 50 vuotta sitten-palstalla oli muuten juttua syyskuun 1958 poliisisurmista ja etenkin tästä Ilkka Tuomisen tapauksesta.
Piti niistä referaattia tänne kirjoittamani, mutta nyt kun asiaan muistin tarttua niin havaitsin lehden viedyksi keräyslaatikkoon
VERI PUNNITAAN
Todistusketju näyttää vähitellen sulkeutuvan konstaapeli Ilkka Tuomisen surmaamiseen syylliseksi epäillyn sekatyömies Yrjö Hartikaisen ympärille. Lähipäivinä odotetaan saatavan selville Hartikaisen vaatteissa ollutta verta koskevat tutkimukset, jotka myös liittyvät oleellisesti poliisiviranomaisten työhön todistusaineiston keräämisessä häntä vastaan. Pidätetyn kuulusteluja jatketaan edelleen, mutta huolimatta raskauttavista ilmitulleista seikoista, hän edelleen kieltää syyllistyneensä kont. Tuomisen surmaamiseen.
Re: Poliisisurmat Suomessa
^ Kyllähän se todistusketju sulkeutui, Hartikaisen sitkeästä kiistämisestä huolimatta.
24.9.1958 Tuominen kävi virkaveljensä, konstaapeli Esko Hännikäisen, kanssa murron kohteeksi joutuneella ns. Lemmensillan kioskilla. Todettuaan tapahtuneen ja tehtyään rikospaikan suojaamisen, kaksikko palasi poliisiasemalle koska tekijästä ei näkynyt jälkeäkään.
Hännikäinen jäi asemalle päivystämään ja Tuominen palasi yksin kioskille. Ympäristöä tutkittuaan hän yhytti n. 300 metrin päässä kioskista olevalta sorakuopalta miehen jonka hallussa oli kioskista anastettua omaisuutta.
Näistä tapahtumista kertoi työmatkallaan paikalle sattunut ratatyömies Hugo Ruotsalainen.
Tuominen oli lähtenyt kuljettamaan kiinni ottamaansa miestä autolle, jonka luona mies oli yllättäen riuhtaissut itsensä vapaaksi ja juossut pakoon.
Tuominen oli sännännyt perään ja tavoittanut miehen muutaman kymmenen metrin kilpajuoksun jälkeen. Seuranneessa painissa Tuominen oli saanut puukosta vasempaan reiteensä, josta oli katkennut valtimo. Kamppailu oli päättynyt siihen, ratatyömies Ruotsalainen oli yrittänyt tavoittaa paennutta murtomiestä mutta joutunut jättämään yrityksen lähes heti sikseen, pakenijan vauhti oli ollut liikaa Ruotsalaiselle.
Ruotsalainen kiiruhti läheiselle rautatieasemalle hälyttämään apua Tuomiselle, tämä kuitenkin menehtyi sairaalalle saavuttaessa. Surmatyö tapahtui n. klo 5 aamulla.
Seuranneen aamupäivän aikana Hyvinkäälle saapui noin 50 poliisia, poliisikoiria ja 10 poliisiautoa jahtaamaan surmatyön tekijää, iltaan mennessä etsintöihin liittyi myös noin 80 varusmiestä. Etsinnät osoittautuivat turhiksi, tekijä oli livahtanut tiehensä.
Tekijän pako onnistui metsänhoitaja Valdemar Blåfieldin tahattomalla avustuksella. Hän ajoi autollaan Hyvinkäältä Riihimäen suuntaan havaitessaan miehen joka viittoi autoa pysähtymään. Mies piteli silmäkulmaansa ja kertoi pyrkivänsä Riihimäelle hoidettavaksi. Mies kertoi työskentelevänsä paikallisella TVH:n työmaalla ja saaneensa kuorma-auton renkaan alta singahtaneen kivensirpaleen silmäkulmaansa. Mestari oli miehen lähettänyt hoitoa saamaan.
Blåfield tietenkin tarjosi onnettomalle kyydin, joka kuitenkin katkesi jo puolentoista kilometrin ajon jälkeen. Auto pysäytettiin konstaapelien Kaarlo Montosen ja Toivo Urosen toimesta.
Karkulaisesta annettujen epämääräisten tuntomerkkien johdosta, sekä Blåfieldin antaman selostuksen vuoksi konstaapelit sallivat tuskaisen tapaturman uhrin kyydittämisen jatkua.
Riihimäellä selvästi piristynyt kyytiläinen loikkasi vuolaasti kiitellen autosta ja katosi teilleen.
Hartikainen pidätettiin 26.9.1958 Lahdessa, Kauppahotellin lähettyviltä, tarkkasilmäisen huoltopoliisin ylikonstaapeli Lasse Salmisen toimesta. Kiinniotto sujui ilman vastarintaa.
Hyvinkään kihlakunnanoikeus annosteli Yrjö Elias Hartikaiselle 12 vuotta kuria, joista 2 vuotta tuli kahdesta kioskimurrosta ja 10 vuotta konstaapeli Tuomiseen kohdistuneista rikoksista eli virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta ja kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä.
Helsingin hovioikeuden suullisessa kuulemisessa 8.1.1959, Hartikainen oli tavattoman huonomuistinen ja selittelynsä ontuivat pahemman kerran. Tapahtumayöstä kysyttäessä mies muisti olleensa Hämeenlinnassa naisen luona, mitään tarkentavaa mies ei kuitenkaan muistanut. Kun kerrottiin miehen nähdyn Hyvinkäällä, tämä kiisti ponnekkaasti. Nyt ei kuitenkaan enää muistanut olleensa Hämeenlinnassakaan. Näissä totaalisen muistikatkoksen merkeissä Hovioikeuden kuuleminen käytiin loppuun.
Hukkareissuksi Hovi ei kuitenkaan osoittautunut, murtokeikkojen 2 vuotta pysyi ennallaan, sen sijaan pääsyytteen kymppi putosi 7 vuoteen.
24.9.1958 Tuominen kävi virkaveljensä, konstaapeli Esko Hännikäisen, kanssa murron kohteeksi joutuneella ns. Lemmensillan kioskilla. Todettuaan tapahtuneen ja tehtyään rikospaikan suojaamisen, kaksikko palasi poliisiasemalle koska tekijästä ei näkynyt jälkeäkään.
Hännikäinen jäi asemalle päivystämään ja Tuominen palasi yksin kioskille. Ympäristöä tutkittuaan hän yhytti n. 300 metrin päässä kioskista olevalta sorakuopalta miehen jonka hallussa oli kioskista anastettua omaisuutta.
Näistä tapahtumista kertoi työmatkallaan paikalle sattunut ratatyömies Hugo Ruotsalainen.
Tuominen oli lähtenyt kuljettamaan kiinni ottamaansa miestä autolle, jonka luona mies oli yllättäen riuhtaissut itsensä vapaaksi ja juossut pakoon.
Tuominen oli sännännyt perään ja tavoittanut miehen muutaman kymmenen metrin kilpajuoksun jälkeen. Seuranneessa painissa Tuominen oli saanut puukosta vasempaan reiteensä, josta oli katkennut valtimo. Kamppailu oli päättynyt siihen, ratatyömies Ruotsalainen oli yrittänyt tavoittaa paennutta murtomiestä mutta joutunut jättämään yrityksen lähes heti sikseen, pakenijan vauhti oli ollut liikaa Ruotsalaiselle.
Ruotsalainen kiiruhti läheiselle rautatieasemalle hälyttämään apua Tuomiselle, tämä kuitenkin menehtyi sairaalalle saavuttaessa. Surmatyö tapahtui n. klo 5 aamulla.
Seuranneen aamupäivän aikana Hyvinkäälle saapui noin 50 poliisia, poliisikoiria ja 10 poliisiautoa jahtaamaan surmatyön tekijää, iltaan mennessä etsintöihin liittyi myös noin 80 varusmiestä. Etsinnät osoittautuivat turhiksi, tekijä oli livahtanut tiehensä.
Tekijän pako onnistui metsänhoitaja Valdemar Blåfieldin tahattomalla avustuksella. Hän ajoi autollaan Hyvinkäältä Riihimäen suuntaan havaitessaan miehen joka viittoi autoa pysähtymään. Mies piteli silmäkulmaansa ja kertoi pyrkivänsä Riihimäelle hoidettavaksi. Mies kertoi työskentelevänsä paikallisella TVH:n työmaalla ja saaneensa kuorma-auton renkaan alta singahtaneen kivensirpaleen silmäkulmaansa. Mestari oli miehen lähettänyt hoitoa saamaan.
Blåfield tietenkin tarjosi onnettomalle kyydin, joka kuitenkin katkesi jo puolentoista kilometrin ajon jälkeen. Auto pysäytettiin konstaapelien Kaarlo Montosen ja Toivo Urosen toimesta.
Karkulaisesta annettujen epämääräisten tuntomerkkien johdosta, sekä Blåfieldin antaman selostuksen vuoksi konstaapelit sallivat tuskaisen tapaturman uhrin kyydittämisen jatkua.
Riihimäellä selvästi piristynyt kyytiläinen loikkasi vuolaasti kiitellen autosta ja katosi teilleen.
Hartikainen pidätettiin 26.9.1958 Lahdessa, Kauppahotellin lähettyviltä, tarkkasilmäisen huoltopoliisin ylikonstaapeli Lasse Salmisen toimesta. Kiinniotto sujui ilman vastarintaa.
Hyvinkään kihlakunnanoikeus annosteli Yrjö Elias Hartikaiselle 12 vuotta kuria, joista 2 vuotta tuli kahdesta kioskimurrosta ja 10 vuotta konstaapeli Tuomiseen kohdistuneista rikoksista eli virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta ja kuolemaan johtaneesta pahoinpitelystä.
Helsingin hovioikeuden suullisessa kuulemisessa 8.1.1959, Hartikainen oli tavattoman huonomuistinen ja selittelynsä ontuivat pahemman kerran. Tapahtumayöstä kysyttäessä mies muisti olleensa Hämeenlinnassa naisen luona, mitään tarkentavaa mies ei kuitenkaan muistanut. Kun kerrottiin miehen nähdyn Hyvinkäällä, tämä kiisti ponnekkaasti. Nyt ei kuitenkaan enää muistanut olleensa Hämeenlinnassakaan. Näissä totaalisen muistikatkoksen merkeissä Hovioikeuden kuuleminen käytiin loppuun.
Hukkareissuksi Hovi ei kuitenkaan osoittautunut, murtokeikkojen 2 vuotta pysyi ennallaan, sen sijaan pääsyytteen kymppi putosi 7 vuoteen.
- HS 19.02.1959 Yrjö Hartikainen hovin tuomio.jpg (227.13 KiB) Katsottu 1885 kertaa
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Re: Poliisisurmat Suomessa
Poliisisurmien listauksessa mainittu Bertel Winbergin tapaus oli muutakin kuin pelkkä poliisisurma, tapauksessa menehtyi kaikkiaan neljä ihmistä.
Juttu on sellaisenaan kopioitu Hesarista, ladonta oli jälleen sitä luokkaa että oli pakko kirjoittaa juttu uusiksi ihan omin kätösin. Uutinen julkaistiin tapahtumaa seuranneena päivänä, 9.7.1951.
Kiista lapsesta päättyi kaameaan murhenäytelmään
Kolmoismurha ja itsemurha eilen Leppävaarassa
Leppävaara joutui eilen todistamaan järkyttävän murhenäytelmän, jonka seuraksena neljä ihmistä menetti henkensä. Syynä tähän surulliseen tapahtumasarjaan oli eronneen avioparin kummankin osapuolen voimakas halu pitää luonaan ainoa lapsensa. Kun asiassa tappion kärsinyt isä olisi eilisaamuna joutunut luopumaan pojastaan viranomaisten saapuessa pojan äidin seurassa toteuttamaan oikeuden päätöstä, teki hän epätoivoisen ratkaisun. Hän tarttui parabellumiin, jonka luodit riistivät pojan, tämän äidin ja virantoimitusta hoitavan nimismiehen elämän. Lopuksi ampuja suuntasi aseen omaan otsaansa päättäen siten päivänsä.
Oy. Pohjolan Kirjan perustaja ja toimitusjohtaja Nils Oskar Fagerström oli ollut naimisissa Ulla Margareta Paischeffin kanssa. Heillä oli poika, Rolf Aarne Oskari, joka nyt oli 9-vuotias. Rouva oli saanut eron miehestään 1949 ja mennyt vuosi sitten naimisiin insinööri Bruno Sandmanin kanssa. Avioeropäätöksessä tuomittiin poika äidin hoitoon. Isä ei kuitenkaan ollut tähän tyytyväinen. Hän halusi pojan itselleen, ja asia olikin käsiteltävänä eri oikeusasteissa, viimeksi hovioikeudessa, joka oli vahvistanut aikaisemman päätöksen. Esillä oli myös ollut lapsenryöstöjuttu, jossa raastuvanoikeus tuomitsi isän vuoden vankeusrangaistukseen. Päätöksestä oli kuitenkin vedottu hovioikeuteen, missä asiaa ei vielä ole käsitelty. Viime aikoina poika oli ollut isänsä luona, milloin missäkin. Isä ei tahtonut lapsesta millään luopua, vaan oli sanonut, että hän antaa mieluummin pojan taivaaseen kuin äidille.
Seitsemän kohtalokasta laukausta
Rouva Sandman oli saanut tietää, että poika olisi sunnuntaina toimitusjohtaja Fagerströmin huvilassa Leppävaaran Elvikissä. Hän sopi Espoon piirin nimismiehen, varatuomari Bertel Winbergin kanssa, että he lähtisivät sunnuntaiaamuna noutamaan poikaa. Klo 9.30 nimismies Winberg, rouva ja insinööri Sandman sekä konstaapeli Sigurd Karlsson saapuivat Fagerströmin kaksikerroksisen huvilan luo. Nimismies koputti ovelle pyytäen toimitusjohtaja Fagerströmiä avaamaan. Tämä kieltäytyi sanoen, että hänen täytyy ensin pukeutua. Kun hän ei uusista kehotuksista huolimatta avannut ovea, rikkoivat nimismies ja konstaapeli huvilan vilpolan ikkunan ja kiipesivät siitä sisään. Heidän katsellessaan, millä voisivat avata huoneisiin johtavan oven, alkoi Fagerström ampua ikkunan kautta parabellumilla vilpolassa olijoita. Nimismies oli tällöin metrin päässä huoneisiin johtavasta ovesta eikä ehtinyt mitenkään suojautua eikä myöskään tarttua omaan aseeseensa. Fagerström ampui peräkkäin seitsemän laukausta. Niiden lomassa nimismies Winberg ehti astua muutaman askeleen, mutta äkkiä hän lyyhistyi sanoen: ”Nyt minuun osui.” Luoti oli osunut hänen rintaansa, minkä lisäksi hän mahdollisesti sai toisenkin osuman, vaikka sitä ei vielä eilen iltapäivällä pystytty varmuudella sanomaan. Fagerström oli sitten kääntänyt aseensa kohti konstaapelia, mutta tämä oli kadonnut. Hän oli hypännyt ulos ikkunasta ja lähtenyt hakemaan apua.
Rouva Sandman oli samaan aikaan seisonut ulko-oven edessä olevilla portailla. Yksi Fagerströmin ampumista luodeista osui hänen oikean silmänsä yläpuolelle. Laukausta seurasi välittömästi kuolema. Nimismies Winberg kuoli hetken kuluttua tapahtumapaikalle. Insinööri Sandman, joka oli seisonut talon toisella sivulla, pelastui murhaavalta luotisuihkulta.
Murhenäytelmä jatkuu makuuhuoneessa
Konstaapeli Karlssonin ollessa apua hakemassa jatkui murhenäytelmä huvilassa. Lisävoimien saapuessa Leppävaaran poliisiasemalta, ja kahden radioauton Helsingistä, oli huvilalla hiljaista. Poliisien päästyä taloon ja astuttua makuuhuoneeseen, kohtasi heitä siellä toinen järkyttävä näky. Sängyssä makasi verissään 9-vuotias Rolf Aarne Oskari, valmiiksi puettuna, pää ja rinta luotien lävistämänä. Lattialla makasi pyjamassaan ja aamutakissaan, autoilijanlakki takaraivolla, niinikään päähän ammuttuna toimitusjohtaja Fagerström. Hän oli poikansa surmattuaan ampunut itsensä. Molemmat olivat kuolleita poliisien saapuessa paikalle. Fagerström oli makuuhuoneessa ladannut uudelleen parabelluminsa, mutta poikansa hän oli ampunut pienemmällä pistoolilla.
Henkilötietoja surmansa saaneista
Rouva Ulla Margareta Sandman oli syntynyt Helsingissä 16.1.1918 ja hänen poikansa Rolf Aarne Oskari Fagerström 14.8.1942.
Nimismies, varatuomari Bertel Ferdinand Winberg oli syntynyt Porvoossa 14.5.1912. Hän suoritti ylemmän oikeustutkinnon 1937 ja toimi sen jälkeen vt. nimismiehenä Porvoon, Askolan ja Pukkilan piirissä. Porvoon maalaiskunnassa hän oli myös lastenhuollontarkastajana ja tuomiokunnan notaari ennen siirtymistään Espoon piirin nimismieheksi. Häneltä jäi vaimo, joka tapahtumapäivänä oli Kuopiossa, sekä kolme alaikäistä lasta.
Nimismies Winbergin perhe tunnettu erittäin miellyttäväksi ja herttaista yhteiselämää viettäväksi. Niinpä lapset – kaksi- ja puolivuotias, viisivuotias ja yhdeksänvuotias – järjestivät vanhempiensa johdolla usein musiikkiesityksiä. Heidän asuinpaikallaan Kauniaisissa tunnetaan pidetyn nimismiehen poismeno hyvin raskaana tappiona. Perheen taloudellisen aseman helpottamiseksi on suunniteltu keräystä.
Toimitusjohtaja Nils Oskar Fagerström oli syntynyt Helsingissä 28.2.1910. Hän oli opiskeltuaan lakitiedettä Helsingin yliopistossa siirtynyt liikealalle. Ensiksi hän toimi Oy. Renlundilla osastopäällikkönä ja sitten Stockmann Oy:n ja Sanomalehti Oy. Nylundin mainospäällikkönä. Vuosina 1939-1943 hän oli Kustannus Oy. Liiketiedon toimitusjohtajana, jonka jälkeen hän perusti Pohjolan Kirjan. Hän julkaisi myös teoksia pankki- ja liikealalta.
Espoon kunnanlääkäri, tohtori Feiring kävi tutkimassa ruumiit, jotka nyt on siirretty Espoon ruumishuoneeseen. Lääninrikospoliisi tutkii asiaa.
Liput puolitangossa
Lehtemme edustajan saapuessa eilen, murhenäytelmän tapahduttua, Leppävaaraan liehuivat sen poliisiaseman ja surullisen tapahtuman näyttämönä olleen huvilan liput puolitangossa. Huvila oli kaksikerroksinen, punainen hirsihuvila, josta aukeni näköala merelle. Nyt sen kesäistä pihaa tahrasivat verijäljet merkkinä järkyttävästä tragediasta.
Mustasukkaisuudella ei osuutta
Reportterimme onnistui saamaan puhelun vaimonsa menettäneelle insinööri Sandmanille, joka oli joutunut surullisen tapahtuman näkijäksi ja oli vielä iltapäivällä Leppävaarassa. Hänen äänensä oli järkyttynyt ja masentunut hänen kertoessaan murhenäytelmää edeltäneistä olosuhteista.
-Minä tutustuin vaimooni vasta sen jälkeen, kun hän oli saanut eron, enkä ollut tavannut toimitusjohtaja Fagerströmiäkään aikaisemmin, joten mistään mustasukkaisuudesta ei voinut olla kysymys. Riitaa pojasta oli ollut jo kauan entisten aviopuolisoiden kesken. Fagerström oli joskus puhunut uhkaavasti, mutta en kiinnittänyt siihen suurta huomiota, koska hän puhui yleensäkin paljon ja oli hiukan kehuskeleva luonne. Mielestäni hän ei oikein soveltunut yhteisöelämään – hän ei esimerkiksi tehnyt säännöllisesti työtä.
-Poikaa oli viranomaisten toimesta useaan kertaan haettu, mutta tuloksetta, jatkoi insinööri Sandman. Isä oli ottanut hänet koulusta ja vienyt mukanaan. Puolen viimeksi kuluneen vuoden ajan hän piiloitteli poikaa eri paikoissa, joten häntä ei ollut aikaisemmin löydetty. Ja nyt sitten kävi näin onnettomasti.
Vain poika merkitsi
Tapahtuma-aikana oli huvilassa myös toimitusjohtaja Fagerströmin sisar, rouva Elsa Maria Ekholm, sekä neljä vierasta ja palvelijatar. Rva Ekholm oli syvästi järkyttynyt tapahtuneesta. Hän kertoi veljensä rakastaneen poikaansa niin suuresti, ettei mikään muu maailmassa merkinnyt hänelle mitään. Useaan kertaan hän oli pyytänyt poikaa entiseltä vaimoltaan, mutta tämäkään ei tahtonut lapsesta luopua.
Muille ystävällinen
Konstaapeli Karlsson, joka pelastui luotisateesta, käyttäytyi rauhallisesti tavatessamme hänet Leppävaaran poliisiasemalla. Kuitenkin hänen olemuksestaan ilmeni suuri sisäinen järkytys. Hän kertoi käyneensä aikaisemminkin Fagerströmin huvilassa virkatehtävissä, ja silloin toimitusjohtaja oli käyttäytynyt hyvin ystävällisesti.
Kuoleman tuttu huvila
Muilta tahoilta kerrottiin kuitenkin, että toimitusjohtaja Fagerström olisi ollut jonkin verran omituinen. Poikaansa koskevassa asiassa hän oli ollut tavattoman itsepäinen ja sanonut uhkaavasti, että poikaa hän ei missään tapauksessa anna.
Huvilan vaiheisiin liittyy jo aikaisemminkin murhenäytelmä. Toimitusjohtaja Fagerström oli ostanut sen pari vuotta sitten maanviljelijä Ingvald Sahlbergiltä, joka ennen Fagerströmin muuttoa huvilaan oli ampunut siellä itsensä.
Juttu on sellaisenaan kopioitu Hesarista, ladonta oli jälleen sitä luokkaa että oli pakko kirjoittaa juttu uusiksi ihan omin kätösin. Uutinen julkaistiin tapahtumaa seuranneena päivänä, 9.7.1951.
Kiista lapsesta päättyi kaameaan murhenäytelmään
Kolmoismurha ja itsemurha eilen Leppävaarassa
Leppävaara joutui eilen todistamaan järkyttävän murhenäytelmän, jonka seuraksena neljä ihmistä menetti henkensä. Syynä tähän surulliseen tapahtumasarjaan oli eronneen avioparin kummankin osapuolen voimakas halu pitää luonaan ainoa lapsensa. Kun asiassa tappion kärsinyt isä olisi eilisaamuna joutunut luopumaan pojastaan viranomaisten saapuessa pojan äidin seurassa toteuttamaan oikeuden päätöstä, teki hän epätoivoisen ratkaisun. Hän tarttui parabellumiin, jonka luodit riistivät pojan, tämän äidin ja virantoimitusta hoitavan nimismiehen elämän. Lopuksi ampuja suuntasi aseen omaan otsaansa päättäen siten päivänsä.
Oy. Pohjolan Kirjan perustaja ja toimitusjohtaja Nils Oskar Fagerström oli ollut naimisissa Ulla Margareta Paischeffin kanssa. Heillä oli poika, Rolf Aarne Oskari, joka nyt oli 9-vuotias. Rouva oli saanut eron miehestään 1949 ja mennyt vuosi sitten naimisiin insinööri Bruno Sandmanin kanssa. Avioeropäätöksessä tuomittiin poika äidin hoitoon. Isä ei kuitenkaan ollut tähän tyytyväinen. Hän halusi pojan itselleen, ja asia olikin käsiteltävänä eri oikeusasteissa, viimeksi hovioikeudessa, joka oli vahvistanut aikaisemman päätöksen. Esillä oli myös ollut lapsenryöstöjuttu, jossa raastuvanoikeus tuomitsi isän vuoden vankeusrangaistukseen. Päätöksestä oli kuitenkin vedottu hovioikeuteen, missä asiaa ei vielä ole käsitelty. Viime aikoina poika oli ollut isänsä luona, milloin missäkin. Isä ei tahtonut lapsesta millään luopua, vaan oli sanonut, että hän antaa mieluummin pojan taivaaseen kuin äidille.
Seitsemän kohtalokasta laukausta
Rouva Sandman oli saanut tietää, että poika olisi sunnuntaina toimitusjohtaja Fagerströmin huvilassa Leppävaaran Elvikissä. Hän sopi Espoon piirin nimismiehen, varatuomari Bertel Winbergin kanssa, että he lähtisivät sunnuntaiaamuna noutamaan poikaa. Klo 9.30 nimismies Winberg, rouva ja insinööri Sandman sekä konstaapeli Sigurd Karlsson saapuivat Fagerströmin kaksikerroksisen huvilan luo. Nimismies koputti ovelle pyytäen toimitusjohtaja Fagerströmiä avaamaan. Tämä kieltäytyi sanoen, että hänen täytyy ensin pukeutua. Kun hän ei uusista kehotuksista huolimatta avannut ovea, rikkoivat nimismies ja konstaapeli huvilan vilpolan ikkunan ja kiipesivät siitä sisään. Heidän katsellessaan, millä voisivat avata huoneisiin johtavan oven, alkoi Fagerström ampua ikkunan kautta parabellumilla vilpolassa olijoita. Nimismies oli tällöin metrin päässä huoneisiin johtavasta ovesta eikä ehtinyt mitenkään suojautua eikä myöskään tarttua omaan aseeseensa. Fagerström ampui peräkkäin seitsemän laukausta. Niiden lomassa nimismies Winberg ehti astua muutaman askeleen, mutta äkkiä hän lyyhistyi sanoen: ”Nyt minuun osui.” Luoti oli osunut hänen rintaansa, minkä lisäksi hän mahdollisesti sai toisenkin osuman, vaikka sitä ei vielä eilen iltapäivällä pystytty varmuudella sanomaan. Fagerström oli sitten kääntänyt aseensa kohti konstaapelia, mutta tämä oli kadonnut. Hän oli hypännyt ulos ikkunasta ja lähtenyt hakemaan apua.
Rouva Sandman oli samaan aikaan seisonut ulko-oven edessä olevilla portailla. Yksi Fagerströmin ampumista luodeista osui hänen oikean silmänsä yläpuolelle. Laukausta seurasi välittömästi kuolema. Nimismies Winberg kuoli hetken kuluttua tapahtumapaikalle. Insinööri Sandman, joka oli seisonut talon toisella sivulla, pelastui murhaavalta luotisuihkulta.
Murhenäytelmä jatkuu makuuhuoneessa
Konstaapeli Karlssonin ollessa apua hakemassa jatkui murhenäytelmä huvilassa. Lisävoimien saapuessa Leppävaaran poliisiasemalta, ja kahden radioauton Helsingistä, oli huvilalla hiljaista. Poliisien päästyä taloon ja astuttua makuuhuoneeseen, kohtasi heitä siellä toinen järkyttävä näky. Sängyssä makasi verissään 9-vuotias Rolf Aarne Oskari, valmiiksi puettuna, pää ja rinta luotien lävistämänä. Lattialla makasi pyjamassaan ja aamutakissaan, autoilijanlakki takaraivolla, niinikään päähän ammuttuna toimitusjohtaja Fagerström. Hän oli poikansa surmattuaan ampunut itsensä. Molemmat olivat kuolleita poliisien saapuessa paikalle. Fagerström oli makuuhuoneessa ladannut uudelleen parabelluminsa, mutta poikansa hän oli ampunut pienemmällä pistoolilla.
Henkilötietoja surmansa saaneista
Rouva Ulla Margareta Sandman oli syntynyt Helsingissä 16.1.1918 ja hänen poikansa Rolf Aarne Oskari Fagerström 14.8.1942.
Nimismies, varatuomari Bertel Ferdinand Winberg oli syntynyt Porvoossa 14.5.1912. Hän suoritti ylemmän oikeustutkinnon 1937 ja toimi sen jälkeen vt. nimismiehenä Porvoon, Askolan ja Pukkilan piirissä. Porvoon maalaiskunnassa hän oli myös lastenhuollontarkastajana ja tuomiokunnan notaari ennen siirtymistään Espoon piirin nimismieheksi. Häneltä jäi vaimo, joka tapahtumapäivänä oli Kuopiossa, sekä kolme alaikäistä lasta.
Nimismies Winbergin perhe tunnettu erittäin miellyttäväksi ja herttaista yhteiselämää viettäväksi. Niinpä lapset – kaksi- ja puolivuotias, viisivuotias ja yhdeksänvuotias – järjestivät vanhempiensa johdolla usein musiikkiesityksiä. Heidän asuinpaikallaan Kauniaisissa tunnetaan pidetyn nimismiehen poismeno hyvin raskaana tappiona. Perheen taloudellisen aseman helpottamiseksi on suunniteltu keräystä.
Toimitusjohtaja Nils Oskar Fagerström oli syntynyt Helsingissä 28.2.1910. Hän oli opiskeltuaan lakitiedettä Helsingin yliopistossa siirtynyt liikealalle. Ensiksi hän toimi Oy. Renlundilla osastopäällikkönä ja sitten Stockmann Oy:n ja Sanomalehti Oy. Nylundin mainospäällikkönä. Vuosina 1939-1943 hän oli Kustannus Oy. Liiketiedon toimitusjohtajana, jonka jälkeen hän perusti Pohjolan Kirjan. Hän julkaisi myös teoksia pankki- ja liikealalta.
Espoon kunnanlääkäri, tohtori Feiring kävi tutkimassa ruumiit, jotka nyt on siirretty Espoon ruumishuoneeseen. Lääninrikospoliisi tutkii asiaa.
Liput puolitangossa
Lehtemme edustajan saapuessa eilen, murhenäytelmän tapahduttua, Leppävaaraan liehuivat sen poliisiaseman ja surullisen tapahtuman näyttämönä olleen huvilan liput puolitangossa. Huvila oli kaksikerroksinen, punainen hirsihuvila, josta aukeni näköala merelle. Nyt sen kesäistä pihaa tahrasivat verijäljet merkkinä järkyttävästä tragediasta.
Mustasukkaisuudella ei osuutta
Reportterimme onnistui saamaan puhelun vaimonsa menettäneelle insinööri Sandmanille, joka oli joutunut surullisen tapahtuman näkijäksi ja oli vielä iltapäivällä Leppävaarassa. Hänen äänensä oli järkyttynyt ja masentunut hänen kertoessaan murhenäytelmää edeltäneistä olosuhteista.
-Minä tutustuin vaimooni vasta sen jälkeen, kun hän oli saanut eron, enkä ollut tavannut toimitusjohtaja Fagerströmiäkään aikaisemmin, joten mistään mustasukkaisuudesta ei voinut olla kysymys. Riitaa pojasta oli ollut jo kauan entisten aviopuolisoiden kesken. Fagerström oli joskus puhunut uhkaavasti, mutta en kiinnittänyt siihen suurta huomiota, koska hän puhui yleensäkin paljon ja oli hiukan kehuskeleva luonne. Mielestäni hän ei oikein soveltunut yhteisöelämään – hän ei esimerkiksi tehnyt säännöllisesti työtä.
-Poikaa oli viranomaisten toimesta useaan kertaan haettu, mutta tuloksetta, jatkoi insinööri Sandman. Isä oli ottanut hänet koulusta ja vienyt mukanaan. Puolen viimeksi kuluneen vuoden ajan hän piiloitteli poikaa eri paikoissa, joten häntä ei ollut aikaisemmin löydetty. Ja nyt sitten kävi näin onnettomasti.
Vain poika merkitsi
Tapahtuma-aikana oli huvilassa myös toimitusjohtaja Fagerströmin sisar, rouva Elsa Maria Ekholm, sekä neljä vierasta ja palvelijatar. Rva Ekholm oli syvästi järkyttynyt tapahtuneesta. Hän kertoi veljensä rakastaneen poikaansa niin suuresti, ettei mikään muu maailmassa merkinnyt hänelle mitään. Useaan kertaan hän oli pyytänyt poikaa entiseltä vaimoltaan, mutta tämäkään ei tahtonut lapsesta luopua.
Muille ystävällinen
Konstaapeli Karlsson, joka pelastui luotisateesta, käyttäytyi rauhallisesti tavatessamme hänet Leppävaaran poliisiasemalla. Kuitenkin hänen olemuksestaan ilmeni suuri sisäinen järkytys. Hän kertoi käyneensä aikaisemminkin Fagerströmin huvilassa virkatehtävissä, ja silloin toimitusjohtaja oli käyttäytynyt hyvin ystävällisesti.
Kuoleman tuttu huvila
Muilta tahoilta kerrottiin kuitenkin, että toimitusjohtaja Fagerström olisi ollut jonkin verran omituinen. Poikaansa koskevassa asiassa hän oli ollut tavattoman itsepäinen ja sanonut uhkaavasti, että poikaa hän ei missään tapauksessa anna.
Huvilan vaiheisiin liittyy jo aikaisemminkin murhenäytelmä. Toimitusjohtaja Fagerström oli ostanut sen pari vuotta sitten maanviljelijä Ingvald Sahlbergiltä, joka ennen Fagerströmin muuttoa huvilaan oli ampunut siellä itsensä.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Re: Poliisisurmat Suomessa
Tuon Virtain murhaajan nimi on Jaakko Liettyä. Taitaa olla ainoa, jonka nimeä ei tässä ketjussa ole kokonaan kerrottu.
. ”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa muslimeja”
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärivasemmistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
-
paccasucco
- Axel Foley
- Viestit: 2187
- Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm
Re: Poliisisurmat Suomessa
Asiallinen kirjoittaja nimimerkki Mikko1979 ilmeisesti viittasi juuri tähän tapaukseen jossain vanhassa viestissä.
Nykyposti- lehti kirjoitti syyskuussa 1987 kittiläläisestä Kimmo Kumpulasta, joka oli ajanut poliisimiehen yli.Jutussa ei ollut mainittu surmansa saaneen poliisimiehen nimeä.
Nykyposti- lehti kirjoitti syyskuussa 1987 kittiläläisestä Kimmo Kumpulasta, joka oli ajanut poliisimiehen yli.Jutussa ei ollut mainittu surmansa saaneen poliisimiehen nimeä.
- 2JEjWvP.jpg (314.34 KiB) Katsottu 1940 kertaa
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Re: Poliisisurmat Suomessa
^ Tuo oli Risto Peuraniemen yliajosta 27.1.1986. Pienellä istumisella tuo näköjään kuitattiin, olisi ilmeisesti kannattanut olla kännissä niin olisi ehkä päässyt vielä vähemmällä.
Vuonna 1991 kännissä poliisin kuoliaaksi ajanut rahoitusjohtaja sai aluksi vuoden ehdollista, hovi sentään muutti sen ehdottomaksi.
Vuonna 1991 kännissä poliisin kuoliaaksi ajanut rahoitusjohtaja sai aluksi vuoden ehdollista, hovi sentään muutti sen ehdottomaksi.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Re: Poliisisurmat Suomessa
18.9.1958, nuorempi konstaapeli Kauko Kautto, 24, kuoli murtovarkaan ampumana Helsingin Lauttasaaressa.
Löysin eräästä vuoden 1965 Sisä-Suomen lehdestä uutisen jossa kerrottiin kaikkialla maassa vietetystä valtakunnallisesta poliisin päivästä. Valtakunnallisen seppeleen laskun kerrottiin tapahtuneen konstaapeli Kauko Kauton viimeisen leposijan äärellä Äänekosken hautausmaalla.
Eli, hänet on haudattu Äänekoskelle. Kävin tuossa reilu pari tuntia sitten tuolla Äänekosken hautausmaalla kastelemassa kukkia ja päätin, että etsitäänpä tämä hauta. Hiukan tuotti etsintä vaikeuksia, sillä hautausmaalla on useampia hautakiviä joissa lukee sukunimi Kautto. Yhden Kauton hautakiven kohdalla kiinnitin huomioni etunimeen Kauko ja vuosilukuja tutkiessani, jotka olivat 1934-1958, totesin, että tässähän tämä etsitty hauta on. Eli yksi virantoimituksessa surmansa saaneista poliiseista on haudattu Äänekoskelle.
Löysin eräästä vuoden 1965 Sisä-Suomen lehdestä uutisen jossa kerrottiin kaikkialla maassa vietetystä valtakunnallisesta poliisin päivästä. Valtakunnallisen seppeleen laskun kerrottiin tapahtuneen konstaapeli Kauko Kauton viimeisen leposijan äärellä Äänekosken hautausmaalla.
Eli, hänet on haudattu Äänekoskelle. Kävin tuossa reilu pari tuntia sitten tuolla Äänekosken hautausmaalla kastelemassa kukkia ja päätin, että etsitäänpä tämä hauta. Hiukan tuotti etsintä vaikeuksia, sillä hautausmaalla on useampia hautakiviä joissa lukee sukunimi Kautto. Yhden Kauton hautakiven kohdalla kiinnitin huomioni etunimeen Kauko ja vuosilukuja tutkiessani, jotka olivat 1934-1958, totesin, että tässähän tämä etsitty hauta on. Eli yksi virantoimituksessa surmansa saaneista poliiseista on haudattu Äänekoskelle.
Re: Poliisisurmat Suomessa
- 26.09.1958 Kauko Kautto kuolinilmoitus.jpg (103.27 KiB) Katsottu 1884 kertaa
- HS 13.08.1959 Kauko Kautto.jpg (227.25 KiB) Katsottu 1884 kertaa
Järvisen tuomio-uutisen viimeinen lause on merkillepantava, kuinkahan tuossa kävi.
Filminpätkä jossa näytetään Kauton surusaattoa, konstaapeli Tuomisen surmaajan etsintöjä Hyvinkäällä, Tuomisen viimeistä matkaa ja muuta tähän liittymätöntä. Kestää 7 min 20 sek, näkyy ainakin Chrome-selaimella.
https://www.elonet.fi/fi/elokuva/165760
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
-
paccasucco
- Axel Foley
- Viestit: 2187
- Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm
Re: Poliisisurmat Suomessa
Konstaapeli Tuomisen surmaaja oli kaiketi sekatyömies Yrjö"yrjö" Hartikainen.
Hartikaisen 1958 suorittama poliisisurma kuuluu Suomen tunnetuimpiin ja kirjoitetuimpiin poliisisurmiin, josta ei muuten minfossa ole alustusta olemassa.
Sitä voimme odotella..Tai joo, ehkä teinikarkulaiset ja metoo-kampanja ovat etusijalla!
Mikko 78:lle: Löysin "Rikospoliisin mukana"- lehden vuodelta 1958. Kauko Kauton surmaaja poistui oikeuspaikalta "ylimielinen hymy huulillaan".
Hartikaisen 1958 suorittama poliisisurma kuuluu Suomen tunnetuimpiin ja kirjoitetuimpiin poliisisurmiin, josta ei muuten minfossa ole alustusta olemassa.
Sitä voimme odotella..Tai joo, ehkä teinikarkulaiset ja metoo-kampanja ovat etusijalla!
Mikko 78:lle: Löysin "Rikospoliisin mukana"- lehden vuodelta 1958. Kauko Kauton surmaaja poistui oikeuspaikalta "ylimielinen hymy huulillaan".
- 9ZDfaq1.jpg (299.64 KiB) Katsottu 1939 kertaa
- XuUzcgp.jpg (310.2 KiB) Katsottu 1939 kertaa
- x6qkDaw.jpg (371.81 KiB) Katsottu 1939 kertaa
- xf6auLR.jpg (350.16 KiB) Katsottu 1939 kertaa
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
-
Kuolemannaakka
- James Bond (George Lazenby)
- Viestit: 12290
- Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm
Re: Poliisisurmat Suomessa
Tietääkseni on kuollut ja elämä oli huumekeskeistä. Oliko peräti itsemurha. "Tutuntutuntutuntuttu", joten en 100% varma ole oliko kyseessä hän vai veljensä vai molemmat.Sikkis kirjoitti:Antti Murtomäen -93. Tekijälle 4v ja 6kk. Tuolloin 22v.
MISSÄ TEKIJÄ ON NYT? Ikää 49v jos hengissä?
Itseäni kiinnostaa suuresti MITÄ JA MISSÄ nämä vähemmälle huomiolle jääneet tekijät ovat nyt. En tarkoita poliisisurmaajia vaan yleensäkkin tappoihin/murhiin syyllistyneet. Ennenkaikkea vanhemmat tapaukset kun tuomiot on istuttu niin miten elämä on jatkunut sen jälkeen.
Hautausmaalla? Linnassa? Huumeiden käyttäjiä? Rikoksen uusijoita? Työkavereita? Naapureita? Siwan kassalla?
Tälle voisi perustaa oman topicin, jos joku sana valmiimpi sais aikaseks.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
www.shorturl.at/agoNS
”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
-
paccasucco
- Axel Foley
- Viestit: 2187
- Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm
Re: Poliisisurmat Suomessa
Pentuna kävin naapuritalon ullakolla lukemassa vanhoja "Rikospoliisin mukana"- lehtiä. Lehti tuli heille kotiin. Mieleeni jäi elävästi erään lehden etusivu: Poliisi leipäveitsimurhaajan jäljillä( tai jotain sinne päin). Myöhemmin tulin vakuuttuneeksi siitä, että sillä tarkoitettiin Yrjö Hartikaisen tekemää poliisisurmaa.
Apu- lehti kirjoitti 1958 kattavasti Kauko Kauton ja Ilkka Tuomisen surmista. Osa kuvista on lavastettu.
Apu- lehti kirjoitti 1958 kattavasti Kauko Kauton ja Ilkka Tuomisen surmista. Osa kuvista on lavastettu.
- MJPrrRN.jpg (266.52 KiB) Katsottu 1937 kertaa
- zaMgwsp.jpg (267.41 KiB) Katsottu 1937 kertaa
- VOcr3f8.jpg (275.35 KiB) Katsottu 1937 kertaa
- vvXb3EW.jpg (268.15 KiB) Katsottu 1937 kertaa
- FUZoe6q.jpg (269.58 KiB) Katsottu 1937 kertaa
- ynH1Tl9.jpg (244.85 KiB) Katsottu 1937 kertaa
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
-
paccasucco
- Axel Foley
- Viestit: 2187
- Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm
Re: Poliisisurmat Suomessa
Lähikuvassa konstaapeli Ilkka Tuomisen 1958 surmannut kammottava leipäveitsitappaja Yrjö Elias Hartikainen.
Koruttomin menoin nosti kaksi Hyvinkään poliisilaitoksen konstaapelia keskiviikkona Suomen lipun puolitankoon. Samaan aikaan oli nimismies Oskar Parkkonen keskustelemassa kolmiviikkoisen vauvan äidin Sirkka Liisa Tuomisen kanssa tämän kotona. Edellisenä iltana oli vaimo sanonut virantoimitukselle lähtevälle miehelleen: "Ole varovainen".
- 6A4LJ55.jpg (102.99 KiB) Katsottu 1938 kertaa
- RkLeKQN.jpg (117.39 KiB) Katsottu 1938 kertaa
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
Re: Poliisisurmat Suomessa
”Etsivä Antell ampui minua”, poliisi Uuno Lähde sai kirjoitettua tupakkilaatikon kanteen – Kymmenet poliisit ovat saaneet surmansa Helsingin kaduilla
Helsingissä on kuollut itsenäisyyden aikana yli 20 poliisia. Ensimmäinen uhri oli konstaapeli Heiskanen, joka puukotettiin Kalliossa.
Alkusyksyllä Porvoossa tapahtuneet poliisien ampumiset ovat vielä hyvässä muistissa. Poliisikaksikko jäi henkiin ja tekijät saatiin kiinni. Tapauksen yhteydessä ääneen päästettiin tutkija Henri Rikander, joka julkaisi tänä vuonna poliisien työhön liittyvän väitöskirjan. Sen mukaan poliiseihin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt tällä vuosituhannella.
Jos tutkailee poliisien työtä koko Suomen historian aikana, poliisien työ saattaa olla turvallisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Helsingissä ei ole surmattu yhtään poliisia yli kahteenkymmeneen vuoteen. Edelliset uhrit olivat ylikonstaapeli Eero Holsti ja vanhempi konstaapeli Antero Palo, jotka tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen ampui Tehtaankadulla vuonna 1997.
1990-luvulla Helsingissä sattui toinenkin tapaus, jossa virkavallan edustaja kuoli. Vuonna 1993 nuori mies oli juuri päästetty vapaaksi, kun tämä varasti auton ja ajoi tiesulussa partioineen konstaapeli Antti Murtomäen yli Lauttasaaressa Gyldenintiellä.
Helsingissä on itsenäisyyden aikana 22 poliisia saanut surmansa virkatehtävissä. Poliisimuseon tutkijan Maritta Jokiniemen mukaan nykypäivän poliiseilla on paljon paremmat valmiudet selviytyä hengissä kuin itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä.
”Varusteet ovat kehittyneet. Aikaisemmin poliiseilla oli patukka, ase ja käsiraudat. Nyt on muun muassa suojaliivit. Poliisien koulutus on parantunut ja vastaan tulevia tehtäviä harjoitellaan enemmän.”
Ensimmäinen Helsingissä surmattu poliisi oli nuorempi konstaapeli Lauri Heiskanen, joka tapettiin helmikuussa 1920. Hän oli Viidennen linjan ja Porthaninkadun kulmassa pidättämässä satamatyöntekijä Karl Sylvanderia. Kaksi miestä riensi Sylvanderin avuksi ja 26-vuotiasta konstaapeli Heiskasta puukotettiin kuolettavasti rintaan ja selkään.
Ei liene sattumaa, että surma tapahtui Kalliossa, joka oli työväenaluetta.
”Yhteiskunta oli poliittisesti jakautunut sisällissodan jälkeen ja poliisit rekrytoitiin voittajien puolelta. Usein poliisit olivat suojeluskuntalaisia. Monet kyseenalaistivat poliisien luotettavuuden ja puolueettomuuden. Lisäksi suuri osa poliisien työtehtävistä tapahtui työväen alueilla, joissa juotiin paljon”, Jokiniemi sanoo.
Vuosina 1919–1932 voimassa ollut kieltolaki oli hyvin väkivaltaista aikaa. Pelkästään Helsingissä kuusi poliisia sai surmansa kieltolakivuosina. Poliisit jahtasivat salakuljettajia ja tulitaistelut olivat tavanomaisia.
”Poliiseilla oli resurssipula. Eivätkä kaikki poliisit uskoneet kieltolakiin ja monet sulkivat silmänsä rikollisuudelta. Uskon, että osa poliiseista teki yhteistyötä salakuljettajien kanssa”, Jokiniemi arvelee.
Kieltolakietsivä Gabriel Jäntti ei kuulunut niihin, jotka tekivät yhteistyötä. Marraskuisena yönä 1926 hän oli Taivallahden rannassa odottamassa salakuljettajien venettä. Neljän aikoihin yöllä rantaan kurvasi kaksi autoa ja samaan aikaan pimeältä ulapalta lähestyi moottorivene rantaan.
Salakuljettajat ryhtyivät lastaamaan pirtua veneestä autoihin ja silloin Jäntti juoksi laiturille tarkoituksenaan pidättää miehet. Salakuljettajat, joiden joukossa oli tunnettu pirtukuningas ja salakuljettaja Algoth Niska, avasivat tulen ja yksi luoti osui Jäntin vatsaan. Rikolliset poistuivat paikalta jättäen viinalastin rantaan. Jäntti menehtyi aamuyöllä sairaalassa.
1920-ja 1930-luvun poliisisurmissa on tyypillistä, että humalainen mies ampuu tai puukottaa poliisin, joka on virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä.
”Sisällissodan jälkeen yhteiskunnassa oli voimissaan väkivallan kulttuuri ja asioita ratkottiin tappelemalla. Oli laillista ottaa puukko vyötäisille, kun lähdettiin tansseihin ja taskussa oli laiton viinapullo. Poliiseilla oli tapana mennä tilanteisiin voimalla ja silloin sattui puukotuksia ja ampumisia”, Jokiniemi kertoo.
Tuohon aikaan poliisien koulutus oli vain muutaman kuukauden pituinen ja poliisit partioivat kaduilla yksin. Työturvallisuudesta ei puhuttu.
”Silloin kiinnitettiin huomiota poliisien kokoon. Poliisin piti olla raavas ja kookas mies.”
Jari Aarnio ei suinkaan ole ensimmäinen poliisi, joka Helsingissä on livennyt kaidalta polulta. Syksyllä 1934 kaupunkilaisia kohahdutti etsivä Uuno Lähteen tapaus. Hänet löydettiin verissään Yrjönkatu 7:n pihalta. Miestä oli ammuttu poskeen ja luoti oli lävistänyt suun. Hän ei pystynyt puhumaan, mutta hän kirjoitti tupakkilaatikon kanteen: Etsivä Antell ampui minua.
Lähde oli lähetetty Esplanadille selvittämään huutokauppakamarissa tapahtunutta varkautta. Siellä entistä poliisia Harry Antellia syytettiin polkupyörävarkaudesta. Antell myönsi varkauden ja sanoi tapaavansa rikoskumppaninsa Yrjönkadulla. Siellä Lähde ja Antell tapasivat Harald Lönnströmin, joka niin ikään oli aikaisemmin työskennellyt poliisina.
Kaksikko vei entisen työtoverinsa kellariin, jossa etsivä Lähteen päähän laitettiin säkki ja häntä ammuttiin. Tekijät saatiin kiinni ja Lähde näytti toipuvan, mutta puolisen vuotta myöhemmin hän menehtyi vammoihinsa.
Kieltolain lisäksi sotavuosina oli piikki poliisisurmissa. Vuosina 1939–1945 Helsingissä surmattiin seitsemän poliisia.
”Järjestyshäiriöt lisääntyivät sota-aikana. Kun miehet tulivat rintamalta lomalle, he lepuuttivat hermojaan juomalla. Jo junissa oli tappeluita. Lisäksi poliiseilla oli paljon erityistehtäviä sodan aikana. Oli väestönsuojeluun liittyviä tehtäviä ja ulkonaliikkumiskiellon valvomista. Desantit ja rintamakarkurit työllistivät. Lisäksi oli mustan pörssin kauppaa ja väärennettiin ruokakuponkeja”, Jokiniemi luettelee.
Kahdessa sota-aikaisessa poliisisurmassa tekijänä oli mielisairaalasta karannut mies. Joulukuussa 1944 Pitkäniemen mielisairaalasta karannut Sakari Meriö murtautui ystävänsä kanssa Tehtaankadulla sijainneeseen lihakauppaan ja varasti muun muassa meetvurstia ja voita. Konstaapeli Sulo Riistama sattui paikalle ja syntyi takaa-ajo, jonka yhteydessä poliisia ammuttiin kuolettavasti.
Muutama vuosi aikaisemmin parikymppinen Rolf Lagerstam oli karannut Nikkilän sairaalasta ja tappanut naisen hotelli Hansassa. Seuraavana päivänä karkuri puukotti häntä pidättämään tullutta konstaapeli Eino Kukkulaa lähes 30 kertaa. Konstaapeli menehtyi välikohtauksessa, joka tapahtui Köydenpunojankadulla sijaitsevassa asunnossa.
Sodan jälkeen poliisikuolemat vähenivät. Vuodesta 1966 alkoi 27 vuoden ajanjakso, jolloin Helsingissä ei kuollut yhtään poliisia virkatehtävissä ennen 1990-luvun kolmea kuolemaa. Se tarkoittaa, että viimeisen 57 vuoden aikana pääkaupungissa on kuollut vain kolme poliisia.
”Jos vertaa rakennustöihin tai maatalouteen, niin poliiseilla tapahtuu huomattavasti vähemmän työtapaturmia”, Jokiniemi kiteyttää.
https://www.is.fi/hs-helsinki/art-2000006314937.html
Helsingissä on kuollut itsenäisyyden aikana yli 20 poliisia. Ensimmäinen uhri oli konstaapeli Heiskanen, joka puukotettiin Kalliossa.
Alkusyksyllä Porvoossa tapahtuneet poliisien ampumiset ovat vielä hyvässä muistissa. Poliisikaksikko jäi henkiin ja tekijät saatiin kiinni. Tapauksen yhteydessä ääneen päästettiin tutkija Henri Rikander, joka julkaisi tänä vuonna poliisien työhön liittyvän väitöskirjan. Sen mukaan poliiseihin kohdistuva väkivalta on lisääntynyt tällä vuosituhannella.
Jos tutkailee poliisien työtä koko Suomen historian aikana, poliisien työ saattaa olla turvallisempaa kuin koskaan aikaisemmin. Helsingissä ei ole surmattu yhtään poliisia yli kahteenkymmeneen vuoteen. Edelliset uhrit olivat ylikonstaapeli Eero Holsti ja vanhempi konstaapeli Antero Palo, jotka tanskalainen vankikarkuri Steen Christensen ampui Tehtaankadulla vuonna 1997.
1990-luvulla Helsingissä sattui toinenkin tapaus, jossa virkavallan edustaja kuoli. Vuonna 1993 nuori mies oli juuri päästetty vapaaksi, kun tämä varasti auton ja ajoi tiesulussa partioineen konstaapeli Antti Murtomäen yli Lauttasaaressa Gyldenintiellä.
Helsingissä on itsenäisyyden aikana 22 poliisia saanut surmansa virkatehtävissä. Poliisimuseon tutkijan Maritta Jokiniemen mukaan nykypäivän poliiseilla on paljon paremmat valmiudet selviytyä hengissä kuin itsenäisyytemme alkuvuosikymmeninä.
”Varusteet ovat kehittyneet. Aikaisemmin poliiseilla oli patukka, ase ja käsiraudat. Nyt on muun muassa suojaliivit. Poliisien koulutus on parantunut ja vastaan tulevia tehtäviä harjoitellaan enemmän.”
Ensimmäinen Helsingissä surmattu poliisi oli nuorempi konstaapeli Lauri Heiskanen, joka tapettiin helmikuussa 1920. Hän oli Viidennen linjan ja Porthaninkadun kulmassa pidättämässä satamatyöntekijä Karl Sylvanderia. Kaksi miestä riensi Sylvanderin avuksi ja 26-vuotiasta konstaapeli Heiskasta puukotettiin kuolettavasti rintaan ja selkään.
Ei liene sattumaa, että surma tapahtui Kalliossa, joka oli työväenaluetta.
”Yhteiskunta oli poliittisesti jakautunut sisällissodan jälkeen ja poliisit rekrytoitiin voittajien puolelta. Usein poliisit olivat suojeluskuntalaisia. Monet kyseenalaistivat poliisien luotettavuuden ja puolueettomuuden. Lisäksi suuri osa poliisien työtehtävistä tapahtui työväen alueilla, joissa juotiin paljon”, Jokiniemi sanoo.
Vuosina 1919–1932 voimassa ollut kieltolaki oli hyvin väkivaltaista aikaa. Pelkästään Helsingissä kuusi poliisia sai surmansa kieltolakivuosina. Poliisit jahtasivat salakuljettajia ja tulitaistelut olivat tavanomaisia.
”Poliiseilla oli resurssipula. Eivätkä kaikki poliisit uskoneet kieltolakiin ja monet sulkivat silmänsä rikollisuudelta. Uskon, että osa poliiseista teki yhteistyötä salakuljettajien kanssa”, Jokiniemi arvelee.
Kieltolakietsivä Gabriel Jäntti ei kuulunut niihin, jotka tekivät yhteistyötä. Marraskuisena yönä 1926 hän oli Taivallahden rannassa odottamassa salakuljettajien venettä. Neljän aikoihin yöllä rantaan kurvasi kaksi autoa ja samaan aikaan pimeältä ulapalta lähestyi moottorivene rantaan.
Salakuljettajat ryhtyivät lastaamaan pirtua veneestä autoihin ja silloin Jäntti juoksi laiturille tarkoituksenaan pidättää miehet. Salakuljettajat, joiden joukossa oli tunnettu pirtukuningas ja salakuljettaja Algoth Niska, avasivat tulen ja yksi luoti osui Jäntin vatsaan. Rikolliset poistuivat paikalta jättäen viinalastin rantaan. Jäntti menehtyi aamuyöllä sairaalassa.
1920-ja 1930-luvun poliisisurmissa on tyypillistä, että humalainen mies ampuu tai puukottaa poliisin, joka on virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä.
”Sisällissodan jälkeen yhteiskunnassa oli voimissaan väkivallan kulttuuri ja asioita ratkottiin tappelemalla. Oli laillista ottaa puukko vyötäisille, kun lähdettiin tansseihin ja taskussa oli laiton viinapullo. Poliiseilla oli tapana mennä tilanteisiin voimalla ja silloin sattui puukotuksia ja ampumisia”, Jokiniemi kertoo.
Tuohon aikaan poliisien koulutus oli vain muutaman kuukauden pituinen ja poliisit partioivat kaduilla yksin. Työturvallisuudesta ei puhuttu.
”Silloin kiinnitettiin huomiota poliisien kokoon. Poliisin piti olla raavas ja kookas mies.”
Jari Aarnio ei suinkaan ole ensimmäinen poliisi, joka Helsingissä on livennyt kaidalta polulta. Syksyllä 1934 kaupunkilaisia kohahdutti etsivä Uuno Lähteen tapaus. Hänet löydettiin verissään Yrjönkatu 7:n pihalta. Miestä oli ammuttu poskeen ja luoti oli lävistänyt suun. Hän ei pystynyt puhumaan, mutta hän kirjoitti tupakkilaatikon kanteen: Etsivä Antell ampui minua.
Lähde oli lähetetty Esplanadille selvittämään huutokauppakamarissa tapahtunutta varkautta. Siellä entistä poliisia Harry Antellia syytettiin polkupyörävarkaudesta. Antell myönsi varkauden ja sanoi tapaavansa rikoskumppaninsa Yrjönkadulla. Siellä Lähde ja Antell tapasivat Harald Lönnströmin, joka niin ikään oli aikaisemmin työskennellyt poliisina.
Kaksikko vei entisen työtoverinsa kellariin, jossa etsivä Lähteen päähän laitettiin säkki ja häntä ammuttiin. Tekijät saatiin kiinni ja Lähde näytti toipuvan, mutta puolisen vuotta myöhemmin hän menehtyi vammoihinsa.
Kieltolain lisäksi sotavuosina oli piikki poliisisurmissa. Vuosina 1939–1945 Helsingissä surmattiin seitsemän poliisia.
”Järjestyshäiriöt lisääntyivät sota-aikana. Kun miehet tulivat rintamalta lomalle, he lepuuttivat hermojaan juomalla. Jo junissa oli tappeluita. Lisäksi poliiseilla oli paljon erityistehtäviä sodan aikana. Oli väestönsuojeluun liittyviä tehtäviä ja ulkonaliikkumiskiellon valvomista. Desantit ja rintamakarkurit työllistivät. Lisäksi oli mustan pörssin kauppaa ja väärennettiin ruokakuponkeja”, Jokiniemi luettelee.
Kahdessa sota-aikaisessa poliisisurmassa tekijänä oli mielisairaalasta karannut mies. Joulukuussa 1944 Pitkäniemen mielisairaalasta karannut Sakari Meriö murtautui ystävänsä kanssa Tehtaankadulla sijainneeseen lihakauppaan ja varasti muun muassa meetvurstia ja voita. Konstaapeli Sulo Riistama sattui paikalle ja syntyi takaa-ajo, jonka yhteydessä poliisia ammuttiin kuolettavasti.
Muutama vuosi aikaisemmin parikymppinen Rolf Lagerstam oli karannut Nikkilän sairaalasta ja tappanut naisen hotelli Hansassa. Seuraavana päivänä karkuri puukotti häntä pidättämään tullutta konstaapeli Eino Kukkulaa lähes 30 kertaa. Konstaapeli menehtyi välikohtauksessa, joka tapahtui Köydenpunojankadulla sijaitsevassa asunnossa.
Sodan jälkeen poliisikuolemat vähenivät. Vuodesta 1966 alkoi 27 vuoden ajanjakso, jolloin Helsingissä ei kuollut yhtään poliisia virkatehtävissä ennen 1990-luvun kolmea kuolemaa. Se tarkoittaa, että viimeisen 57 vuoden aikana pääkaupungissa on kuollut vain kolme poliisia.
”Jos vertaa rakennustöihin tai maatalouteen, niin poliiseilla tapahtuu huomattavasti vähemmän työtapaturmia”, Jokiniemi kiteyttää.
https://www.is.fi/hs-helsinki/art-2000006314937.html