Alkoholistit

[Ifigeneia]

https://m.youtube.com/watch?v=47hv0dX_C ... w6TDpHQ%3D

Deekuhäät.

[Jenku]

Tiedän tapauksia jotka syö homeista ruokaa koska pääasiallinen ravinto on se nestemäinen viljajuoma. Samat tyypit paskoo housuun ja ravistelee kikkareet kaupan sisäänkäynnillä lahkeesta ulos... Hyi helvetti.

[Sipi]

Surkeaa on. Muistan aikanaan kun tein lyhyen pätkän eräässä pirkanmaalaisessa laitoksessa vuodeosastolla (työtä siis, osana opintoja), joka oli tarkoitettu hoivapotilaille. Suurimman osan ennuste oli se, että he kuolevat osastolle. Kuitenkin muutama vakioalkoholisti roudattiin säännöllisesti sisään ryyppyputkien katkaisemiseksi. Kyseessä pieni kunta Tampereen kupeessa ja vuosi oli jotain 2004. Eli aikaa on kulunut, mutta tarina on jäänyt mieleeni.

Kuvio meni pääpiirteittäin näin:

Ihminen tuodaan ensiapuun, on löydetty makaamasta jostain kirkkopuistosta. Kun ruumiintoiminnot on vakioitu, hänet siirretään osastolle. Siellä sitten kumiessut ja saappaat jalassa riisumme hänet, pesemme harjalla kuivunutta ulostetta takareisistä ja jaloista, yritämme olla yökkäämättä, ajamme parran ja teemme loishäädön hiuksiin, viemme vaatteet pesuun ja desinfioitaviksi ja lääkitsemme herran petiin.

Yöllä hän saa deliriumkohtauksen lääkityksestä huolimatta, näkee ampiaisia katonrajassa ja lopulta käsien lepositeistä huolimatta rymistelee sänky perässään käytävään keskellä yötä. Vartijan kanssa rauhoitellaan ja annetaan tarvittaessa määrättyä lääkettä. Mies huorittelee, yrittää lyödä, yrittää potkia ja kouria rintoja, puhuu tärkeitä, sylkee, oksentaa ja ripuloi. Siivoamme, yritämme lohduttaa, lääkitsemme, annamme juotavaa ja puhtaat vaatteet.

Kun sitten vihdoin alkaa olo tasaantua ja ruoka maittaa, mies on pahoillaan. Ei puhu juuri mitään. On kovasti itkuinen ja surkea. Seuraamme elintoimintoja ja pyrimme antamaan nesteitä ja ravintoa.

Muutaman päivän päästä on varattu sosiaalityöntekijän aika, ja osallistun hoitoneuvotteluun potilaan kanssa. Paikalla myös lääkäri sekä kunnan asumisohjaaja.

Palaverissa kartoitamme miehen elinpiiriä, raha-asioita sekä asumiskuvioita. Hän kovasti on sitä mieltä, että olisi mukavaa päästä asumaan johonkin sellaiseen paikkaan, jossa muut juopot eivät pesiytyisi heti nurkkiin ja elämäntapamuutos olisi mahdollinen. Hoitojaksolle, jota hänelle tarjotaan Kankaanpään kuntoutuksessa hän ei itse näe tarvetta. Hän kun ei omasta mielestään ole varsinaisesti päihdongelmainen...Emme voi pakottaa.

Järjestämme toimeentulotuen, tuetun asunnon, sosiaalityöntekijän säännölliset tapaamiset. Sossu vie uuteen asuntolahuoneeseen ruokaa valmiiksi jääkaappiin ja vuokra hoidetaan maksusitoumuksella.

Parin päivän päästä kuin ihmeen kaupalla freesaantunut mies puetaan omiin, puhtaisiin vaatteisiinsa, tarkistetaan vielä vitaalitoiminnot ja annetaan hänelle lapulla mukaan ajanvaraustiedot siitä, koska sossu tulee ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Kello on yhdeksän aamulla.

Taksi saapuu hakemaan miestä vuodeosastolta pian kymmenen jälkeen. Hänellä on vähän omaisuutta muovipussissa, ja matka suuntautuu uuteen asuntoon, joka on hänelle maksettu, sisustettu ja varusteltu.

Kello 16.50 hänet tuodaan ensiavun kautta takaisin. Epäily jostain lasinpesunesteestä.

Erona edelliseen, että parta on tällä kertaa lyhyempi ja täitartuntaa hän ei ole ehtinyt vielä saada. Ja kaikki alkaa alusta.

Palkitsevaa? Kustannustehokasta?

Mulle riitti. en ole sen jälkeen tehnyt päivääkään hoitotyötä. Jätin ne opinnot kesken ja vaihdoin alaa. Luojan kiitos voisin sanoa nyt. Onhan se hienoa, että joku vielä tekee sitäkin työtä.

[RL11/6]

Surkeaa on. Muistan aikanaan kun tein lyhyen pätkän eräässä pirkanmaalaisessa laitoksessa vuodeosastolla (työtä siis, osana opintoja), joka oli tarkoitettu hoivapotilaille. Suurimman osan ennuste oli se, että he kuolevat osastolle. Kuitenkin muutama vakioalkoholisti roudattiin säännöllisesti sisään ryyppyputkien katkaisemiseksi. Kyseessä pieni kunta Tampereen kupeessa ja vuosi oli jotain 2004. Eli aikaa on kulunut, mutta tarina on jäänyt mieleeni.

Kuvio meni pääpiirteittäin näin:

Ihminen tuodaan ensiapuun, on löydetty makaamasta jostain kirkkopuistosta. Kun ruumiintoiminnot on vakioitu, hänet siirretään osastolle. Siellä sitten kumiessut ja saappaat jalassa riisumme hänet, pesemme harjalla kuivunutta ulostetta takareisistä ja jaloista, yritämme olla yökkäämättä, ajamme parran ja teemme loishäädön hiuksiin, viemme vaatteet pesuun ja desinfioitaviksi ja lääkitsemme herran petiin.

Yöllä hän saa deliriumkohtauksen lääkityksestä huolimatta, näkee ampiaisia katonrajassa ja lopulta käsien lepositeistä huolimatta rymistelee sänky perässään käytävään keskellä yötä. Vartijan kanssa rauhoitellaan ja annetaan tarvittaessa määrättyä lääkettä. Mies huorittelee, yrittää lyödä, yrittää potkia ja kouria rintoja, puhuu tärkeitä, sylkee, oksentaa ja ripuloi. Siivoamme, yritämme lohduttaa, lääkitsemme, annamme juotavaa ja puhtaat vaatteet.

Kun sitten vihdoin alkaa olo tasaantua ja ruoka maittaa, mies on pahoillaan. Ei puhu juuri mitään. On kovasti itkuinen ja surkea. Seuraamme elintoimintoja ja pyrimme antamaan nesteitä ja ravintoa.

Muutaman päivän päästä on varattu sosiaalityöntekijän aika, ja osallistun hoitoneuvotteluun potilaan kanssa. Paikalla myös lääkäri sekä kunnan asumisohjaaja.

Palaverissa kartoitamme miehen elinpiiriä, raha-asioita sekä asumiskuvioita. Hän kovasti on sitä mieltä, että olisi mukavaa päästä asumaan johonkin sellaiseen paikkaan, jossa muut juopot eivät pesiytyisi heti nurkkiin ja elämäntapamuutos olisi mahdollinen. Hoitojaksolle, jota hänelle tarjotaan Kankaanpään kuntoutuksessa hän ei itse näe tarvetta. Hän kun ei omasta mielestään ole varsinaisesti päihdongelmainen...Emme voi pakottaa.

Järjestämme toimeentulotuen, tuetun asunnon, sosiaalityöntekijän säännölliset tapaamiset. Sossu vie uuteen asuntolahuoneeseen ruokaa valmiiksi jääkaappiin ja vuokra hoidetaan maksusitoumuksella.

Parin päivän päästä kuin ihmeen kaupalla freesaantunut mies puetaan omiin, puhtaisiin vaatteisiinsa, tarkistetaan vielä vitaalitoiminnot ja annetaan hänelle lapulla mukaan ajanvaraustiedot siitä, koska sossu tulee ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Kello on yhdeksän aamulla.

Taksi saapuu hakemaan miestä vuodeosastolta pian kymmenen jälkeen. Hänellä on vähän omaisuutta muovipussissa, ja matka suuntautuu uuteen asuntoon, joka on hänelle maksettu, sisustettu ja varusteltu.

Kello 16.50 hänet tuodaan ensiavun kautta takaisin. Epäily jostain lasinpesunesteestä.

Erona edelliseen, että parta on tällä kertaa lyhyempi ja täitartuntaa hän ei ole ehtinyt vielä saada. Ja kaikki alkaa alusta.

Palkitsevaa? Kustannustehokasta?

Mulle riitti. en ole sen jälkeen tehnyt päivääkään hoitotyötä. Jätin ne opinnot kesken ja vaihdoin alaa. Luojan kiitos voisin sanoa nyt. Onhan se hienoa, että joku vielä tekee sitäkin työtä.

Täyttä paskaa. Missään ei ole tuollaisia resursseja käytettäviksi, että puliukoille annetaan tuosta vain majapaikka. Tietysti mielenterveyskuntoutujat ja päihdeongelmaiset ovat hyvä bisnes, mutta ainakaan enää ei leikkausten vuoksi ole hoitolaitoksiin mitään asiaa. Tietysti jos on itse valmis maksamaan 300 e vrk niin sitten pääsee. Päihdehoidoissa ei ole todellisuudessa mitään eroa. On yhdentekevää meneeko minne_sota-hoitoon vaiko sanaskotiin sumusilmäisten hupparipäisten narkkareiden, pedofiilien ja sakkovankien keskelle. Lopputulos on aivan sama. Raittiues kestää 1-3 kk. Joskus hieman kauemmin. Ensimmäisellä "repsahduksella" ei vielä välttämättä Alkossa ostoskoria tarvita, mutta seuraavilla ostosreissuilla niihin litran suomiviinapulloihin tarvitaan jo ostoskoria.

Itse olen hoitanut onnistuneesti pari alkoholistia. Toista potkaisin munille Helsingin pitäjän kirkon pysäköintipaikalla. Toisen hoitopaikka oli Lauttasaaresaa ilmantorjuntatykin liepeillä. Häntä hoidin hänen jalastaan ottamallani bootsilla, jolla hakkasin häntä naamaan, kun olin ensin vetänyt häntä nukitella. Yksi sikalan terassilla tuttuna näkynä oleva puliämmä oli viime kesänä sammunut Bulevardin Alkon lähettyville. Poliisi oli jo paikalla viemässä häntä selviämisasemalle. Onneksi satuin paikalle. Lupasin poliisille pitäväni huolta hänestä ja pukumiehenä poliisi uskoi meidän olevan hyviäkin tuttuja. Todellisuudessa en tiedä edes hänen oikeaa etunimeään. Poliisin poistuessa, laskin hänet kadulle makaamaan, avasin sepalluksen ja kusin hänen päälleen. Kesällä Hietalahden venerannan nurmikoilla lepäilee jostakin syystä paljon humalikkoja lämpiminä öinä. Kesällä tullessani Hietaniemestä treenaamasta, näin yhden todella lihavan sammuneen lehmän makaamassa kyljelteen perse Bulevardille päin. Kävin kusemassa hänen hiuksiinsa vissy- ja tonnikalakuset. Lopuksi vedin munuaisten kohdille pari fpstyyppistä varsikengänkärkipotkua.

https://riemurasia.fi/rtube/Vartija-potkii-miesta/512

[claw]

*poistettu chatilla kuitattu ylipitkä lainaus*tm

[Sipi]

Täyttä paskaa. Missään ei ole tuollaisia resursseja käytettäviksi, että puliukoille annetaan tuosta vain majapaikkaa.

En tiedä, millä vuosikymmenellä olet asiaa tarkastellut, mutta kuvaamani tapahtumat ajoittuvat aikaan, jolloin odotin nuorinta lastani eli alkuvuoteen 2004. Siitä on melkein 21 vuotta aikaa. Kyseessä oli pirkanmaalaisen pikkukunnan (onkohan nykyään jo kaupunki?) terveyskeskuksen vuodeosasto, jossa oli kaksi päätyä. Toinen pääty oli ns akuuttiosasto, jossa toivuttiin lyhyempiä aikoja esimerkiksi leikkausten tai onnettomuuksien jälkeen ja toinen ns. hoiva-osasto, jossa oli enimmäkseen saattohoidossa oleeaa porukkaa kuten vanhuksia ja syöpäpotilaita tai sellaisia ihmisiä, joiden toipumisennuste oli heikko. Jo siihen aikaan oli keskustelua siitä, että paikka ei ole oikea päihdeongelmaisille. Heitä yritettiin lähettää mm. Kankaanpäähän katkolle, siihen aikaan sellainen paikka oli heidän ns. listoillaan, en tiedä miksi. Mutta katko on vapaaehtoinen, lähinnä ehdotus/ suositus. Ja kyllä, aikuissosiaalityön kautta potilaalle todellakin järjestettiin paikka jostain tuoetusta asuntolasta /asunnosta, johon en itse kylläkään tutustunut mutta osallistuin asiasta pidettävään hoitoneuvotteluun. Voisin kuvitella sen olleen vastaava paikka kuin nykyisin esimerkiksi Tampereen Pispalassa sijaitseva päihdekuntoutujille tarkoitettu kerrostalo, johon saa sosiaalitoimelta maksusitoumuksen ja asumiseen liittyy joitain palveluita kuten asumisohjausta tai terveydenhoitoa. Asukkaat asuvan kuitenkin ns. itsenäisesti omissa asunnoissaan. Joten käytäntö on ihan voimissaan tänäkin päivänä, tosin tarjolla olevien asuntojen määrä suhteessa niiden tarvitsijoihin voi olla vähäinen, jonot pidempiä ja kriteerit muutenkin muuttuneet. Näistä yksityiskohdista tai hoitopuluista en osaa sanoa mitään tämän päivän osalta.

Kun päihdeongelmainen alunperin tuotiin ensiapuun ja lääkäri kyseli, olisiko osastolla vapaata, kyllä sitä keskustelua käytiin välillä kiivaastikin lähinnä siitä, että mihin hänet laitetaan ja kumpikaan osastopääty ei varsinaisesti riemumielin tätä potilasryhmää ottanut vastaan.

Mutta voin vakuuttaa, että kaikki kirjoittamani on totta. Sen sijaan tänä pävänä, 20 vuotta myöhemmin yksiköt ovat ilmeisesti eriytyneet, päihdeongelmaisten hoito keskittynyt eri tavoin ja onhan tässä koko sote-kenttä muuttunut moneen kertaan. Sen verran kuitenkin haluan itsestäni kertoa, että tarvetta ei ole valheiden kekeimiseen, saan jännitystä elämääni aivan muista asioista. Jos kirjoitan jostain aiheesta lennokkaasti ja mielikuvituksellisesti, teen sen niin, että tekstin fiktiivinen luonne käy ilmi kertomuksesta ja lukijalle välittyy kuva siitä, että tekstiin ei tule suhtautua vakavasti, ja näin ollen sen todenperäisyyttä ei pitäisi joutua pohtimaan. Tuoreempia kokemuksia hoitotyöstä ei ole, koska äitiyslomani jälkeen vaihdoin kokonaan alaa, enkä ole hoitanut ketään sen jälkeen -enkä hoida. Siis palkkatyönäni.

[RL11/6]

Täyttä paskaa. Missään ei ole tuollaisia resursseja käytettäviksi, että puliukoille annetaan tuosta vain majapaikkaa.

En tiedä, millä vuosikymmenellä olet asiaa tarkastellut, mutta kuvaamani tapahtumat ajoittuvat aikaan, jolloin odotin nuorinta lastani eli alkuvuoteen 2004. Siitä on melkein 21 vuotta aikaa. Kyseessä oli pirkanmaalaisen pikkukunnan (onkohan nykyään jo kaupunki?) terveyskeskuksen vuodeosasto, jossa oli kaksi päätyä. Toinen pääty oli ns akuuttiosasto, jossa toivuttiin lyhyempiä aikoja esimerkiksi leikkausten tai onnettomuuksien jälkeen ja toinen ns. hoiva-osasto, jossa oli enimmäkseen saattohoidossa oleeaa porukkaa kuten vanhuksia ja syöpäpotilaita tai sellaisia ihmisiä, joiden toipumisennuste oli heikko. Jo siihen aikaan oli keskustelua siitä, että paikka ei ole oikea päihdeongelmaisille. Heitä yritettiin lähettää mm. Kankaanpäähän katkolle, siihen aikaan sellainen paikka oli heidän ns. listoillaan, en tiedä miksi. Mutta katko on vapaaehtoinen, lähinnä ehdotus/ suositus. Ja kyllä, aikuissosiaalityön kautta potilaalle todellakin järjestettiin paikka jostain tuoetusta asuntolasta /asunnosta, johon en itse kylläkään tutustunut mutta osallistuin asiasta pidettävään hoitoneuvotteluun. Voisin kuvitella sen olleen vastaava paikka kuin nykyisin esimerkiksi Tampereen Pispalassa sijaitseva päihdekuntoutujille tarkoitettu kerrostalo, johon saa sosiaalitoimelta maksusitoumuksen ja asumiseen liittyy joitain palveluita kuten asumisohjausta tai terveydenhoitoa. Asukkaat asuvan kuitenkin ns. itsenäisesti omissa asunnoissaan. Joten käytäntö on ihan voimissaan tänäkin päivänä, tosin tarjolla olevien asuntojen määrä suhteessa niiden tarvitsijoihin voi olla vähäinen, jonot pidempiä ja kriteerit muutenkin muuttuneet. Näistä yksityiskohdista tai hoitopuluista en osaa sanoa mitään tämän päivän osalta.

Kun päihdeongelmainen alunperin tuotiin ensiapuun ja lääkäri kyseli, olisiko osastolla vapaata, kyllä sitä keskustelua käytiin välillä kiivaastikin lähinnä siitä, että mihin hänet laitetaan ja kumpikaan osastopääty ei varsinaisesti riemumielin tätä potilasryhmää ottanut vastaan.

Mutta voin vakuuttaa, että kaikki kirjoittamani on totta. Sen sijaan tänä pävänä, 20 vuotta myöhemmin yksiköt ovat ilmeisesti eriytyneet, päihdeongelmaisten hoito keskittynyt eri tavoin ja onhan tässä koko sote-kenttä muuttunut moneen kertaan. Sen verran kuitenkin haluan itsestäni kertoa, että tarvetta ei ole valheiden kekeimiseen, saan jännitystä elämääni aivan muista asioista. Jos kirjoitan jostain aiheesta lennokkaasti ja mielikuvituksellisesti, teen sen niin, että tekstin fiktiivinen luonne käy ilmi kertomuksesta ja lukijalle välittyy kuva siitä, että tekstiin ei tule suhtautua vakavasti, ja näin ollen sen todenperäisyyttä ei pitäisi joutua pohtimaan. Tuoreempia kokemuksia hoitotyöstä ei ole, koska äitiyslomani jälkeen vaihdoin kokonaan alaa, enkä ole hoitanut ketään sen jälkeen -enkä hoida. Siis palkkatyönäni.

Liian yksityiskohtaisesti kerrottu. Tämän vuoksi en usko lainkaan sinua. On totta, että joillakin paikkakunnilla alkoholisteja on voitu hoitaa psykiatrisella osastolla, muttei koskaan saattohoidossa. Epäilen, että sinulla on ongelmia lastenhoidossa ja ehkä alkoholin kanssa ja se on motiivi tänne kirjoitteluusi.

[Sipi]

Liian yksityiskohtaisesti kerrottu. Tämän vuoksi en usko lainkaan sinua. On totta, että joillakin paikkakunnilla alkoholisteja on voitu hoitaa psykiatrisella osastolla, muttei koskaan saattohoidossa. Epäilen, että sinulla on ongelmia lastenhoidossa ja ehkä alkoholin kanssa ja se on motiivi tänne kirjoitteluusi.

No hei, aivan Pidä sinä tuo, minä pysyn tarinassani. Olen ammattini puolesta julkaissut kolme tietokirjaa, ja pidän kirjoittamisesta. Joskus teksti on yksityiskohtaista, kuvailevaa ja pahoittelut jos asia häiritsee sinua. Pidän ilmiöistä, niiden pohtimisesta, kausaliteettien etsimisestä ja yhteenvedoista. Kirjoitin myös myöhemmin erään artikkelini yhteydessä yhteenvedon näistä tapahtumista (olikohan vuonna 2013..), joten ovat siitäkin syystä säilyneet muistissani melko hyvin. Toisinaan, myönnetään, kirjoitan turhan pitkästi. Tosiasiat eivät ole kuitenkaan muuttuneet, vaikka jotkin adjektiivit ja attribuutit saattavat vaikuttaa värikkäiltä. Onhan tämä vapaamuotoinen keskustelupalsta.


Mutta ilman muuta sinulla on oikeus mielipiteeseesi. Lapseni eivät asu kotona, ovat aikuisia ja voivat hyvin, kiitos huolenpidosta. En myöskään ole absolutisti.

P.s. en kritjoittanut, että alkoholisteja olisi hoidettu saattohoidossa. Kirjoitin, että osastolla oli kaksi eri päätyä, ja paikkatilanteen mukaan päihdeongelmaisia sitten yritettiin sijoittaa sinne, mistä löytyi vapaa sänky. Näin silloin, 20 vuotta sitten. Myös isäni kuoli vuonna 1995 pikkupaikkakunnan terveyskeskuksen vuodeosastolla syöpään. Samalla osastolla oli myös paljon alkoholisairauksista kärsiviä ihmisiä hoidettavana.

[RL11/6]

En myöskään ole absolutisti.

Tämä on se tärkein viesti, jonka alitajuisesti halusit minulle viestittää. Selkeä avunpyyntö ja todistelut siitä, että lapsillasi on varmasti kaikki hyvin kertovat karua kieltään. Näin ensimmäistä joulukinkkua uunittaessa ja sangriaa maistellessani voin toki ottaa kantaa ongelmiisi, eli tässä tapauksessa selkeästi paistavaan alkoholiongelmaasi. En pysty nyt tekemään sinulle lähetettä katkolle, mutta montako pulloa tietokirjailijalla menee sitä suomiviinaa viikossa, pakkauskoko ja vrk määrä litroina?