Linkki päivitetty ja ketjuun yhdistetty 10 vuotta myöhemmin aloitettu ketju.Suomalaisnaista uhkaa hirttotuomio - syyte palkkamurhasta
14.10.2008 08:19
Vantaalainen nainen on pidätetty Intiassa raa'asti surmatun ravintoloitsijamiehensä murhatutkimuksissa.
Nainen pidätettiin sen jälkeen, kun hän oli saapunut vajaa kuukausi sitten kuolleen miehensä hautajaisiin Punjabin osavaltioon Pohjois-Intiaan.
39-vuotiaan naisen epäillään järjestäneen miehensä palkkamurhan raivatakseen tämän uuden rakkauden tieltä. Englanninkielisen intialaislehden The Tribunen verkkosivujen mukaan nainen oli aloittanut salasuhteen sisarensa 22-vuotiaan pojan kanssa.
Viisi miestä pidätettiin
Mikäli pidätettynä oleva nainen todetaan syylliseksi murhaan, häntä uhkaa hirttotuomio. Intiassa on viimeksi pantu kuolemantuomio täytäntöön 2004.
Olemme saaneet tiedon Suomen kansalaisen surmasta ja naisen pidätyksestä, hallinnollinen ulkoasiansihteeri Seppo Taurén ulkoministeriöstä vahvistaa.
Tauren muistuttaa, että nainen on vasta epäilty ja pidätetty. Taurén odottaa saavansa lisätietoja Intiasta lähipäivinä, sillä New Delhin suurlähetystössä konsuliasioita hoitavan hallinnollisen ulkoasiansihteerin Risto Lokan oli määrä tavata nainen maanantaina ja uudelleen tänään.
Aiemmin useita ravintoloita pääkaupunkiseudulla pyörittänyt 50-vuotias mies löytyi surmattuna 23. syyskuuta kanaalista Kalian Walin kylässä Mogassa, lähellä Pakistanin rajaa.
Poliisi pidätti pari päivää henkirikoksen jälkeen 22-vuotiaan miehen ja neljä muuta miestä.
Intialaiset verkkolehdet kertovat poliisin päätyneen siihen, että oli rikos oli alun perin tarkoitus naamioida kidnappaukseksi.
Intiassa syntyneet nainen ja surmattu mies muuttivat Suomeen 1980-luvun lopulla ja saivat myöhemmin kansalaisuuden. Pariskunta omisti lukuisia ravintoloita pääkaupunkiseudulla, jotka kuitenkin myytiin 2000-luvun alussa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000068070.html
-NILS-