Miss Holmes #1 kirjoitti: Ma Joulu 02, 2024 9:10 am
Tuo on edelleen niin huvittavaa, että T väittää psykoosinsa jääneen huomiotta. Kuin myös sairauksiensa.
Tuntuu, että hänen ymmärryksessä on jotain vikaa pahasti; juuri tekohetken mielentilaa siellä on 4 kuukautta kaiveltu. Ja niitä pääkopan ’vikoja’, sairauksiaan. Erittäin todennäköisesti pää myös ’koneellisesti läpivalaistu’.
Ja tuo muisti. Tämähän on kuin Uuno-elokuvasta Muisti palailee pätkittäin tai pahainen kakara, joka keksii aina uuden version pahan teostaan, kun entinen vesitetään.
Ps
Talvi, kurkkaa tekstistä ne ’hakasulut’. Kun katsot tekstiä esikatselussa, näet jos siellä on jotain outo.
Hakasulku-merkit tekstin lopussa rajaa esim alleviivatun alueen. Voit copy-pasteta sen haluamaasi kohtaan ja poistaa lopusta.
Ei sillä, että tuo nyt erityisesti olisi häirinnyt….
Tuomion uutisoinnista jäi mieleen sairauksiensa osalta vain se, että valitti siitä,
ettei masennustaan olisi omasta mielestään huomioitu riittävästi tms. Psykoosista en muista siinä yhteydessä enää edes uutisoidun, kun jo 17.6. istunnossa tuli mt-tutkimuksen lopputulos, ettei ollut psykoosissa teon hetkellä ja oli syyntakeinen.
En nyt muista, oliko vaatimassa uutta mt-tutkimusta jo 17.6. istunnon jälkeen? Taisi olla niin? Ketjuun tuotu noita aikoja tieto siitä, että
Ruotsissa olisi erilaisessa asemassa masennus henkirikoksen tekijällä. Mahtoiko voida saada sillä alentuneesti syyntakeisuuden?
Mutta nyt (1.11 uutisoinnissa)
T väittää psykoosinkin osalta olevan eroa ja että Ruotsisa huomioitaisiin toisin kuin Suomessa. Jostain olin oppinut, että psykoosi todettuna teon hetkellä Suomessa mt-tutkimuksessa merkitsisi lähes aina syyntakeettomuutta. Tämän tapauksen esitutkinnassa arvioita tehnyt oikeuspsykologi toi esille sen, ettei psykoosi automaattisesti merkitsisi syyntakeettomuutta.
Kyllä on Tn aivot kuvannettu mt-tutkimuksessa ihan takuuvarmasti. Aika todennäköistä on kuitenkin, ettei olisi löytynyt mitään rakenteellista poikkeavuutta. Toki luulisi näiden potilaiden kohdalla mitattavan esim. hippocampuksen (aivoturso) ja amygdalan (mantelitumakkeen) volyymitkin - tarkasti eikä vain silmämääräisesti arvioiden.
Tuo vetoaminen, että - muistin parantumisen myötä - olisi kertomassa miksi, miten ja millä esineellä jne surmasi vaimonsa - lienee ”hätähuuto”-yrityksensä saada tapauksensa hovin käsittelyyn!
P.s. Tiedän nuo tekstin käsittelyn sudenkuopat ja silloin harvoin kun ongelmaa tulee olen saanut korjattua. Nyt ei auttanut yhtään mikään, ei vaikka mitä poistin ja sitten loppui jo kärsivällisyyskin. Tuota esikatselua en ole tosin tottunut käyttämään. Onhan kautta linjan alleviivattua tekstiä ikävä lukea - surkuhupaisasti jatkoi alleviivausta vielä P.s. merkinnässäkin.