Oulun käräjäoikeus tuomitsi 33-vuotiaan miehen kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen kolmesta raiskauksesta ja seksuaalisesta ahdistelusta
Teot kohdistuivat yhteen aikuiseen asianomistajaan ja ne sisälsivät useita tekoja vuosien 2021 ja 2023 aikana.
Vankeusrangaistuksen lisäksi mies tuomittiin maksamaan uhrille korvauksia 17 700 euroa.
Oikeuden mukaan seksuaaliset teot tehtiin asianomistajan vastustelusta huolimatta sekä osin silloin, kun asianomistaja oli nukkumisen vuoksi ollut kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.
Mies kiisti oikeudessa rikokset ja väitti, että teot olivat tapahtuneet yhteisymmärryksessä ja suostumuksin. Hänen mukaansa asianomistaja ei ollut myöskään nukkunut tai ainakaan hän ei ollut sitä ymmärtänyt tai havainnut.
Miehen syyllisyyden tueksi esitettiin oikeudessa kirjallisia todisteita sekä kuultiin asianomistajien lisäksi todistajaa, jolle uhri oli jälkikäteen kertonut tapahtumista.
Kaleva ei julkaise tuomitun nimeä uhrin suojelemiseksi.
https://www.kaleva.fi/33-vuotiaalle-mie ... n/11442620
Oulussa 33-vuotiaalle miehelle kolmen ja puolen vuoden vankeustuomio raiskauksesta
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17705
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm