Vankeusrangaistusten ulottaminen ajatuksiin ja vankien kuntouttamisen tehostaminen

[Ubba]

Rikoksesta rangaistusta määritellessä voidaan arvioida, että rangaistusten mielekkyyden ensisijaisena perusteena toimii väestön kapasiteetti ja tahtotila erilaisten rangaistusten toteuttamiseen.

Tuon jälkeen kun on selkeää, millaisia rangaistuksia voidaan ja halutaan toteuttaa päädytää arvioimaan sitä, kuinka isoa osaa väestöstä voidaan yhtäaikaisesti rangaista.

Eurooppalaisessa arvokulttuurissa ja siihen perustuvassa kirjoitetussa oikeudessa ja oikeuskäsityksessä ei tunneta surmaamista tai kidutusta rangaistuksena, vaan nuo ovat ennemmin tuomittavia asioita ja siten rikoksia.

Siten on päädytty käyttämään rangaistuksena vankeutta ja kyetty melko hyvin määrittelemään se, kuinka suuri osa väestöstä on kerrallaan mahdollista pitää vankeudessa ilman väkivaltaisia kansanliikkeitä tai työvoimapulaa, mihin oikeuskäytäntö puolestaan on sopeutunut soveltaessaan lakia niin, että jos vankeja on liikaa vähennetään myös vankeuteen tuomittujen määrää.

Vankeustuomio itsessään on prosessi, missä vankeuteen tuomittu yksilö sijoitetaan ennalta määritellylle maantieteelliselle alueelle ja siellä ennalta määritettyyn maantieteelliseen sijaintiin ja tuossa sijainnissa ennalta määritettyyn tilaan ja tuossa tilassa ennalta määriteltyyn tilasta rajattuun pienempään tilaan, ja tuossa tilasta rajatussa pienemmässä tilassa ja siitä vieläkin pienemmäksi rajatussa tilassa eli arkisemmin sellissä on yksilön oltava x määrä aikaa ja oltuaan sen x määrä aikaa hän saa luvan poistua.

Kuten voimme havaita ei tällä prosessilla ole selkeästi havaittavaa tarkoitusta tai päämäärää, vaan yksilön mahdollisuutta liikkua rajataan ja siten tilan ominaisuuksien ollessa rajoittamisen vuoksi riittämättömiä sille liikkeelle kuin yksilö - keho - kaipaisi luontojaan on tuo liike pakotettu luomaan itselleen tila, siten syntyy rinnakkaistodellisuus eli arkisemmin ajatus ja tuossa rinnakkaistodellisuudessa yksilö aikaansa viettää kunnes liike on jälleen tilaan sopiva eli arkisemmin sanoen siis yksilö vankeudesta vapautuu ja voi liikkua vapaasti myös fyysisessä dimensiossa pelkän ajatuksen dimension sijaan.

Tämä maksaa yhteiskunnalle arviolta 250 euroa per vanki per päivä.

Huomioiden, että rangaistus ei ulotu viidenteen dimensioon saakka ja siten vanki on vain neljän ensimmäisen dimension (tilan ominaisuudet 1D, 2D, 3D ja liike eli arkisemmin aika 4D) osalta rangaistuksen alaisena, ei uhri saa korvausta kokemastaan kärsimyksestä tai yhteiskunta rahalleen vastinetta, mitä tulee vankeustuomioon nimikkeellä vankeusrangaistus eli yksilön laittamisesta vankeuteen rangaistuksena.

Tuon viidennen dimension eli ajatuksen saadessaan alkunsa kehosta voidaan tehdä havainto, että ajatuksen synnyn mekanismeja ja perusteita muuttamalla voidaan vankeusrangaistus ulottaa myös viidenteen dimensioon ja siten voidaan tehdä oletus, että oikeusjärjestelmä voisi tehostaa tuomioita tekemällä muutoksia nykyisiin käytäntöihin seuraavasti:

Lakia voitaisiin muuttaa niin, että lain rikkominen tulkitaan aina mielen sairaudeksi ja tuota sairasta mieltä täytyy hoitaa lääkityksellä vankeusrangaistuksen aikana, huomioiden, että vankeus jo valmiiksi katsotaan kuntoutukseksi ja siten olisi lääkehoito linjassa kuntoutuksen päämääränä kanssa.

Tällä tavoin voitaisiin saavuttaa vankeusrangaistuksen tehostamisen päämäärä siten, että vangit eivät pääsisi tuomionsa aikana pakoon tilan ominaisuuksia tai pakollista muutosta niissä (liikkeen määrää eli aikaa) ollessaan pakotetut myös viidennessä dimensiossa eli ajatuksissaan olemaan kemiallisessa pakkopaidassa.

Markkinoilla jo valmiiksi olevia voimakkaasti dopamiinin luontaista toimintaa estäviä ja siten vaikeita pelkotiloja ja pakkoajatuksia aiheuttavia valmisteita on useita ja niistä esimerkkinä voidaan mainita paliperidoni, mikä tarvitsisi laittaa vangeille vain noin 84 vuorokauden välein injektoimalla lihakseen ja siten vanki ei kykenisi itsenäisesti kemikaalin vaikutusta myöskään poistamaan ja yhtäältä kemiallista pakkopaitaansa riisumaan, minkä vuoksi kyseisen valmisteen soveltuvuus olisi erityisen hyvä.

Tämän käytännön yhteiskunnallisena etuna voitaisiin katsoa olevan myös se, että osa vangeista alkaisi kokea tuon viidennen dimension ja sen vuorovaikutuksen ja yhtäältä kokemisen suhteessa ensimmäiseen neljään miellyttävämpänä ja nuo yksilöt voitaisiin poimia erilleen määrittämättömän pitkään hoitoon ja kuntoutukseen ilman kalliita ja parhaimmillaankin vain suuntaa antavia mielentilatutkimuksia etukäteen, kun seuranta tehtäisiin vankeustuomion aikana verrokkiryhmän ollessa samassa rakennuksessa ja siten mielisairaiden ja vielä mielisairaampien erottelu toisistaan olisi paitsi helpompaa myös käytännöllistä.

Vaikka onkin niin, että tuollainen lääkehoito korottaisikin vankikohtaisia kustannuksia noin 18 eurolla päivää kohden olisi sillä yhteiskuntarauhan kannalta positiivinen vaikutus, joka maksaisi itsensä monin verroin takaisin, sillä lääkityksen sivuoireena mahdollisesti tuhoutuneet fyysiset metaboliaan liittyvät seikat ja pitkäaikaisesti koetut pelkotilat sekä pakkoajatukset haastaisivat yksilön kykyä mihinkään arkiaskareita vaativampaan toimeen loppuelämänsä ajaksi ja tuollaisen yksilön työllistäminen 9 euron päivärahalla esimerkiksi kaivamaan kuoppia tai jakamaan leipää vähäosaisille olisi yksilön vankeudesta jääneeseen tahdonvoimaan suhteutettuna kaikin tavoin oikeansuhtainen ja yhteiskunnalle edullinen ratkaisu.

Nykyisellään toteutunut vankeus eli x paikassa x määrän aikaa viettäminen ilman, että vankeus ulotetaan myös viidenteen dimensioon, hintaan n. 250 euroa per vanki per päivä ei katsoakseni ole rangaistuksena mielekäs rikoksen uhrin tai yhteiskunnan kannalta vaan kaikkineen mieletön ja tuohon mielettömyyteen sopisi lääkkeeksi injektioiden salliminen lakia muuttamalla niin, että lain rikkominen tulkittaisiin mielisairaudeksi.

Poliitikkojen tehtäväksi voisikin tulkita sen, että professori- sekä lääkärikuntaa riittävästi kierrättämällä erilaisin säädöksin saataisiin aikaan pyöreä pöytä, joka olisi valmis määrittelemään lain rikkomiselle diagnoosiluokituksen ja siten poliitikot voisivat lain säätää ja oikeuslaitos tuota lakia sitten soveltaa ja alkaa yhteiskunta kokonaisuudessaan rikoksiin syyllistyneitä täysivaltaisesti kuntouttaa.