http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id104987.htmlOlympialaiset toivat Pekingin varapormestarille kuolemantuomion
Julkaistu 19.10.2008, klo 07.09 (päivitetty 19.10.2008, klo 14.26)
Kiinalainen oikeusistuin on langettanut Pekingin varapormestarille Liu Zhihualle kuolemantuomion lahjusten vastaanotosta. Tuomion toimeenpanoa lykätään kuitenkin kahdella vuodella.
Jos Liu käyttäytyy koeaikanaan hyvin, tuomio muutetaan elinkautiseksi vankeudeksi.
Liu oli vastuussa kesäkuuhun 2006 saakka Pekingin olympiakisojen rakennusprojekteista sekä Pekingin tiedepuistosta.
Oikeus totesi hänen tuona aikana ottaneen vastaan lahjuksia miljoonan dollarin arvosta, järjestelleen laittomia lainoja käyttäneen väärin asemaansa rakennussopimusten manipulointiin.
Kiinalaislehdet kertovat lisäksi Liulla olleen tuona aikana useita rakastajattaria, joille hän vaati asiakkailtaan myös suuria lahjoituksia.
Vaikka Liu menetti virkansa jo kaksi vuotta ennen kisojen alkua, Kiinan viranomaiset pitivät hänen rikoksensa salassa, ettei kisojen maine tahriintuisi.
AFP, AP
Peking 2008, Minfon kisastudio
"Yöperho on koteloitunut"