Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Jasonnn
Axel Foley
Viestit: 2194
Liittynyt: To Elo 01, 2019 9:17 pm

Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Jasonnn »

"Helsingin Kalasatamassa Työpajankadulla eletään pelossa, vuokrakohteen asukas kertoo.

Vuonna 2021 rakennettu vuokratalo sijaitsee keskellä uutta Kalasatamaa, kauppakeskus Redin lähistöllä. Talon asuntoja vuokraa Juli Living Finland Oy.

Kellarikomeroihin on syksyn aikana murtauduttu useita kertoja ja paikalla on vieraillut poliisi. Rapussa sekä talon ympäristössä liikkuu sekavasti käyttäytyviä ihmisiä, jotka pyrkivät sisään rappuun ja siellä tiettyyn asuntoon, asukas kertoo.

Asiat vahvistetaan Juli Livingistä.

Asukkaan ottamista kuvista näkyy, kuinka rapun ulko-ovet on kammettu auki sorkkaraudalla. Rapussa myös lojuu usein vaatteita ja roskia.

Asukkaat ovat käyneet keskustelua talon seinille teipattujen paperilappujen välityksellä. Asukas ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään, sillä pelkää turvallisuutensa puolesta.

Valituksia tilanteesta asukas on tehnyt vuokranantajalle eli Juli Livingille yhteydenottokanavan kautta vastauksessa kestää pitkään. Toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi hän on kokenut riittämättömiksi.

Vuokranantaja on kehottanut asukkaita tuplalukitsemaan kellarikomeroidensa ovet. Lisäksi asukas on hankkinut asuntonsa oveen turvalukon. Lisälukitukset hän on joutunut maksamaan itse.

Asukas kokee, että vuokralaisen mahdollisuudet vaikuttaa tilanteeseen tuntuvat olemattomilta. Poismuuttamista hidastaa sopimussakko, sillä vuokrasopimukset ovat vuoden mittaisia, asukas kertoo.

Rapussa lojuu usein roskia ja vaatteita.

Juli Living Finland Oy:n maajohtaja Milla Kettunen kertoo vuokranantajan olevan tietoinen kohteen häiriöistä ja niiden aiheuttajasta. Yhteydenottoja järjestyshäiriöistä on tullut useammalta talon asukkaalta.

”Olemme lähteneet viemään asiaa eteenpäin oikeudellisia toimenpiteitä käyttäen”, Kettunen kertoo.

Käytännössä toimenpiteet tarkoittavat häädön järjestämistä.

Kalasataman kohteessa on Kettusen mukaan tehty kaikki mahdolliset toimenpiteet talon turvallisuuden parantamiseksi.

Talolle on hankittu vartija, ulko-ovien numerokoodit on otettu pois käytöstä ja kameravalvonta rappuun on tulossa. Asukkaille on tiedotettu tilanteesta, sekä korttelin muiden taloyhtiöiden kanssa on tiivistetty yhteistyötä, Kettunen kertoo.

Vuokraamismenettelyä kohteessa on tiukennettu siten, että kaikki hakijat haastatellaan henkilökohtaisesti.

Yleensä Julin viiden vuokrakohteen lähes 600 asuntoa Helsingissä vuokrataan verkkohakemuksen perusteella. Menetelmä on Kettusen mukaan hyvä eikä hän pidä sitä häiriöiden syynä.

”Myös verkon kautta asuntoa hakeville on kriteereitä, jotka pitää täyttää. Esimerkiksi luottotiedot pitää olla kunnossa ja ennakkomaksu hoidettu. En usko meillä olevan sen enempää ongelmia vuokralaisten kanssa kuin muillakaan vuokranantajilla”, Kettunen sanoo.

Kettunen toivoo, että vastaavissa tilanteissa asukkaat ottaisivat vuokranantajaan yhteyttä heti.

”Ymmärrän, että takaisinsoittopalvelu voi akuutissa tilanteessa tuntua riittämättömältä. Yhteydenottoa helpottamaan on tehty myös sähköinen palvelu”, Kettunen kertoo.

Hän myöntää, että yrityksen asiakasviestinnän tulisi olla nykyistä aktiivisempaa. Myös nykyistä lainsäädäntöä pitäisi kiristää, sillä se antaa häiriöitä aiheuttaville asukkaille ”valtavan suuren” oikeusturvan. Sen myötä tapausten hoitaminen kestää pitkään, Kettunen sanoo."

https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010934286.html


Pk seudulla aseman vieressä asuneena tuttua luettavaa, epämääräisiä asukkaita, ovikellon soittelua, häiriköintiä, ulostetta ja virtsaa käytävillä, murtojälkiä ovessa, pyykkien varastelua yms.

Poistettu tuplat kuvatekstit kun ei ollut kuvaakaan
-NILS-
Tessu
Axel Foley
Viestit: 2176
Liittynyt: La Tammi 05, 2013 1:51 am

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Tessu »

Kulttuurinahan ne herrat tuommoset selittää
Sipi
Perry Mason
Viestit: 3769
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 9:58 pm

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Sipi »

Olen käynyt noilla hoodeilla ja on sanottava, että ainakin itselleni olisi viimeinen vaihtoehto asuinpaikaksi. Noissa taloissahan asuu pääsääntöisesti ihmisiä, joilla ei ole muuta mahdollisuutta. Ja kun ei ole, ei myöskään millään ole juuri mitään merkitystä. Asukasvalintaan kun kiinnitetään huomiota, nostetaan vuokria, tarkistetaan luottotiedot ja jatkossa tehdään ensimmäiset sopimukset vaikka kolmen kuukauden mittaisiksi, alkaa muutos parempaan. Tämänhän nyt kaikki tietysti tietävät. Suomi on varmasti pullollaan vastaavia paskataloja, mutta tämä nyt on vaan sijaintinsa, valmistumisvuotensa ja kokonsa vuoksi jatkuvasti otsikoissa.
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Kalasatama on Helsingin Harlemi. Koko paikan olemassaolo perustuu diilaamiseen sekä tukkutorin osalta maahantuontiin. Sinällään alueella ei juurikaan asuntoja ole ellei lasketa halpatyövoimalla toteutettuja veivauksia, joiden tuloksena syntyi jonkinlaisia pystyssä olevia rakennelmia.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Keplotteleva konna
Michael Knight
Viestit: 4012
Liittynyt: To Huhti 04, 2024 12:07 am

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Keplotteleva konna »

Koskaan ei pitäisi asuttaa neekereitä ihmisten joukkoon.
"Kunniaväkivaltaa vaikea torjua" -POLIISI-
Ulkomaalaisten epäiltyjen osuuden kasvusta lähisuhdeväkivaltatapauksissa etenkin pääkaupunkiseudulla.
Lähes puolet Espoossa lähisuhdeväkivallasta epäillyistä ovat syntyneet ulkomailla.
Kikkare

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Kikkare »

Kaveri asuu tässä yhtiössä. Nää on piritorin veijareita jotka on vähän laajentaneet reviiriä. Ihan perus nistinvenkuloita niin kotimaisia kun ulkomaisia sulassa sovussa. Vievät kaiken mitä irti lähtee. Joku on ilmeisesti onnistunut saamaan kämpän tuosta ja sitten onkin avoimet ovet. Kai sillä jotain velkoja saa anteeksi kun kutsuu porukan putsaamaan tasaisin väliajoin kaiken vähänkään rahan arvoisen.
Carelin
Axel Foley
Viestit: 2119
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:37 am

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Carelin »

Keplotteleva konna kirjoitti: La Tammi 04, 2025 8:34 pm Koskaan ei pitäisi asuttaa neekereitä ihmisten joukkoon.
Saati niin, että ihmiset elättävät niitä.
Chinaski
Martin Riggs
Viestit: 613
Liittynyt: Ke Loka 13, 2021 5:13 pm

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Chinaski »

Tässähän oli kyse yhden talon yhdestä ongelma-asukkaasta. Ehkä otsikko on hieman ylimitoitettu.
Knobster
Adrian Monk
Viestit: 2983
Liittynyt: To Loka 08, 2020 10:19 pm

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Knobster »

Chinaski kirjoitti: Su Tammi 05, 2025 1:41 am Tässähän oli kyse yhden talon yhdestä ongelma-asukkaasta. Ehkä otsikko on hieman ylimitoitettu.
Jep. Naurattaa.
Kellarikomeroihin on syksyn aikana murtauduttu useita kertoja ja paikalla on vieraillut poliisi. Rapussa sekä talon ympäristössä liikkuu sekavasti käyttäytyviä ihmisiä, jotka pyrkivät sisään rappuun ja siellä tiettyyn asuntoon, asukas kertoo.
Samaa menoa oli erään nistin toimesta oman asuintaloni kämpässä eräässä kaupungissa aikoinaan. Sille piti tietenkin pistää stoppi puolilaillisin keinoin. Noh, nisti muutti naapuritaloon ja sama meno jatkui siellä mutta olipa poissa meikäläisen silmistä, rapusta ja kellarivarastoista. Naapureiden kanssa me se sieltä ulostettiin yhdessä, mummoilla jne. pelotti alkaa toimiin yksin ja valittivat että kytät eivät auta tarpeeksi.
Tontta82
Harjunpää
Viestit: 323
Liittynyt: To Elo 10, 2023 5:09 pm

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Tontta82 »

näköjään tuolta hyvältä paikalta saa vuokraluukkuja
Knobster
Adrian Monk
Viestit: 2983
Liittynyt: To Loka 08, 2020 10:19 pm

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Knobster »

Tontta82 kirjoitti: Su Tammi 05, 2025 2:00 am näköjään tuolta hyvältä paikalta saa vuokraluukkuja
Ihan mukavaa aluetta tuo on. Muutama hyvä ystäväkin asuu perheineen. Ei onneksi tuossa talossa. Otsikon voisi vaihtaa kun ei tuo koko alue mitään paskaa ole. Toki luonto puuttuu ja vähän ankeaa kun on niin keskeneräinen jatkuvasti mutta Mustikkamaat sun muut ovat lähellä. Ja meri.

Ja toki tuon voi nähdä "slummiutuvan" ajan saatossa jos asiat jätetään vituilleen.
Ludvig Dorka
Harjunpää
Viestit: 305
Liittynyt: Ke Loka 23, 2024 11:40 pm

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Ludvig Dorka »

Knobster kirjoitti: Su Tammi 05, 2025 1:47 am Samaa menoa oli erään nistin toimesta oman asuintaloni kämpässä eräässä kaupungissa aikoinaan. Sille piti tietenkin pistää stoppi puolilaillisin keinoin. Noh, nisti muutti naapuritaloon ja sama meno jatkui siellä mutta olipa poissa meikäläisen silmistä, rapusta ja kellarivarastoista. Naapureiden kanssa me se sieltä ulostettiin yhdessä, mummoilla jne. pelotti alkaa toimiin yksin ja valittivat että kytät eivät auta tarpeeksi.
OT, mut meillä oli aivan samanlainen tilanne aikoinaan pelokkaine mummoine kaikkineen (narkki oli uhkaillut joitakin heistä väkivallalla, jos valituksia ilmenee) ja toimittiin ihan samalla tavoin. Jätkä ei tosin muuttanut naapuritaloon vaan Pernoon. :mrgreen:
Nipe
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 107
Liittynyt: Ti Syys 17, 2024 8:33 pm

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Nipe »

Eikö sosiaalinen sekoittaminen olekin ihanaa. Nauttikaa nyt kunnolla kaikki paikalliset jotka olette halunneet sitä. Kaupunki rakentaa parhaalle uudispaikalle kortteleita missä aina 2 taloa on yleensä omistusasuntoja, 1 vuokra-asuntoja ja 1 asumisoikeusasuntoja. Osa vuokrataloista on tietysti kaupungin vuokrakohteita ja vähävaraisten asuntoja. Jonkin verran alueella pyörineenä huomasi kyllä nopeasti miten oksettava kokonaisuus tuo on.

Paikallinen kerma hengasi siinä Redin sillan alla aina kesät talvet ainakin aiemmin. Varmaan samaa porukkaa mitkä aikoinaan hengasi pääskylänpuistossa neulanvaihtopisteen lähistöllä. Eiköhän siinä ole syylliset ketkä niitä murtoja tekee.

Kalasataman terveysasema siinä nurkalla vielä josta googlen haun kommentti lienee kertoo kaiken olennaisen paikasta.
"Kenen kuningasidea siellä valtuustossa on ollut laittaa yhteen ja samaan taloon ns. normaalien asiakkaiden palvelut ja lisäksi narkomaanien yms klommoposkien korvaushoito/piikinvaihtopiste, alkkisten päähäntaputteluterapiat ja tuskaansa kadulla huutavat mielenterveyspotilaat? Aivan järjetön päätös. Hyvä Helsinki."
Joosua
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4845
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 10:35 pm

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Joosua »

^ Mukavan nykyaikainen meininki. Kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita. Hyvä että vuokra-asuntoja on myös kalliimmilla paikoilla omistusasunnoissa asuvien työssäkäyvien ilona.
Avatar
Rescuer
Horatio Caine
Viestit: 6017
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Kalasatama rappioituu kovaa vauhtia

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Chinaski kirjoitti: Su Tammi 05, 2025 1:41 am Tässähän oli kyse yhden talon yhdestä ongelma-asukkaasta. Ehkä otsikko on hieman ylimitoitettu.
Samaa menoa on kuulemma samalla kadulla olevassa Lumon tornitalossa, eli ei tuo nyt ihan yksittäistapaus alueella ole.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Vastaa Viestiin