Viestintäsovellus Telegram voi luovuttaa rikoksesta epäillyn käyttäjän ip-osoitteen ja puhelinnumeron viranomaisille. Aiemmin yhtiö teki näin vain poikkeustapauksissa.
Viestintäsovellus Telegram kertoo luovuttaneensa kymmenien käyttäjien tietoja Suomen viranomaisille viime vuonna.
Telegramin omien tilastojen mukaan se vastasi 24:ään Suomesta tulleeseen pyyntöön. Pyynnöt koskivat 73 käyttäjää.
Suomen viranomaisista keskusrikospoliisi (KRP) vahvistaa Ylelle Telegramin vastanneen sen tekemiin tietojenluovutuspyyntöihin. Poliisi ei kuitenkaan avaa, millaisiin juttuihin tiedot liittyvät.
Lisäksi KRP kertoo Telegramin poistaneen sisältöä tai estäneen siihen pääsyn 11 tapauksessa. Tarkistuspyynnöistä seitsemän liittyy terroristiseen sisältöön ja loput muuhun haitalliseen sisältöön.
Suojelupoliisi ei kommentoi Telegramille tekemiään pyyntöjä Ylelle, koska ne ovat salassa pidettävää operatiivista toimintaa.
Telegram alkoi luovuttaa rikoksesta epäiltyjen ip-osoitteita ja puhelinnumeroja aiempaa laajemmin syyskuussa 2024. Sitä ennen yhtiö antoi käyttäjien tietoja tiettävästi vain terrorismitutkinnoissa.
Vertailun vuoksi esimerkiksi Facebookin omistava Meta on luovuttanut vuosittain satojen tuhansien käyttäjien tietoja.
https://yle.fi/a/74-20136157
Telegram on luovuttanut Suomen viranomaisille tietoja käyttäjistään
Telegram on luovuttanut Suomen viranomaisille tietoja käyttäjistään
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Re: Telegram on luovuttanut Suomen viranomaisille tietoja käyttäjistään
Siellä on huumehet vaihtanu omistajaa…
Tähän maahan pohjoiseen ja kylmään