
SYYTTÄJÄ vaatii televisioalan vaikuttajana tunnetulle Jorma Sairaselle ehdollista vankeusrangaistusta ampuma-aserikoksesta.
Asiaa käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa keskiviikkona. Syytteen mukaan Sairanen piti ilman hallussapitoon oikeuttavaa lupaa hallussaan pistoolia ja siihen kuuluvia patruunoita. Epäilty ampuma-aserikos tapahtui huhtikuussa 2024.
Syyttäjä vaatii Sairaselle rangaistukseksi kuudesta seitsemään kuukauden pituista ehdollista vankeutta. Syyttäjä perustelee tätä sillä, että Sairasella oli hallussaan toimintakuntoinen taskuaseeksi luokiteltava pistooli ja siihen sopivia patruunoita.
Sairanen puolestaan vaatii käräjäoikeudelta syytteen hylkäämistä. Sairasen mukaan hän ei toiminut ampuma-aselain vastaisesti tahallaan.
Riidatonta on, että Sairasen hallussa oli pistooli ja kuusi siihen kuuluvaa patruunaa. Hän vetoaa siihen, että oli luullut aseen olevan noin sata vuotta vanhana museoaseena toimintakelvoton.
Hän oli saanut aseen vuosikymmeniä aiemmin lahjaksi isoäidiltään, jonka mukaan ase ei ollut toimintakunnossa. Tämän vuoksi Sairanen ei mieltänyt, että hänellä tulisi olla aseen hallussapitoon oikeuttava lupa.
Aseet | Jorma Sairaselle vaaditaan ehdollista vankeutta ampuma-aserikoksesta: https://www.hs.fi/suomi/art-2000010982125.html
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Kuulostaa kyllä todella ankaralta rangaistusvaateelta, eikös tuollainen useimmiten, (aiemmin) ole ollut lähinnä sakkorangaistuksen arvoinen juttu?
Toki tässä tapauksessa kun erityisesti huolimattoman säilytyksen myötä ase oli ollut lapsen helposti saatavilla, niin se olisi voinut uteliaan käsissä aiheuttaa huomattavaa vaaraa niin kyseiselle lapselle taikka muille ulkopuolisille henkilöille.
Kun on mainittu että pistoolin yhteydessä on ollut kuusi patruunaa, niin olettaa voisi että ne ovat olleet aseen lippaassa, jolloin ase olisi ollut jokseenkin ampumavalmis, viritystä vailla.
* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
Iltalehti kertoi viime vuonna asian taustoista hieman lisää:
Ase löydettiin viime vuonna.
Tutkinta sai alkunsa alaikäisen lapsen esittämästä uhkauksesta. Poliisin mukaan lapsi oli lähettänyt toiselle lapselle kuvan aseesta.
Poliisi alkoi tuolloin selvittää kuvassa olleen aseen alkuperää. Tutkinnassa ilmeni, että lapsen lähipiiriin kuuluvalla henkilöllä on hallussaan samanlainen ase.
(eli tuosta kuvasta on Sairasen kannalta epäonnekkaasti ilmennyt aseen sarjanumero, joka sitten on johtanut poliisit sen alkuperän jäljille, senhän on varmaan täytynyt olla aikoinaan joko isoäidin tai sitten hänen puolisonsa nimissä, vanhojen paperisten aselupien aikakaudella, tai toki kuvan lähettänyt lapsi on mitä todennäköisimmin puhunut suunsa puhtaaksi)
Iltalehden tavoittaman Sairasen mukaan kyse on vanhasta aseesta, jonka hän sai isoäidiltään 1970 luvulla.
– Se unohtui pahvilaatikkoon 50 vuodeksi. Silloin, kun oli esillä, että näitä vanhoja aseita pitäisi palauttaa, en edes muistanut, että mulla on sellainen laatikossa.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/ ... 300cd94f19
Otsikko päivitetty tuomion myötä. Lisätty Sairasen tunnettavuutta.
-NILS-
