63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17464
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan pariskunnan yhteisessä kodissa Lappeenrannassa elokuussa 2023
Naista syytettiin Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa ensisijaisesti heitteillepanosta ja toissijaisesti pelastustoiminnan laiminlyönnistä.

Syytteen mukaan tapahtuma-aikaan noin 67-vuotias mies oli kaatunut elokuisena perjantaina iltakymmenen aikaan pariskunnan yhteisen kodin portaissa ja jäänyt lattialle makaamaan. Mies sai kaatuessaan päähänsä kookkaan ja syvän ruhjevamman. Lisäksi häneltä murtui kaksi kylkiluuta.
Nainen ei kuitenkaan hankkinut miehelleen apua, vaan jätti tämän makaamaan lattialle. Mies kuoli yön aikana verenvuotoon ja kylkiluiden murtumiin.

Poliisikuulusteluissa nainen kertoi, että oli nähnyt miehen kaatuvan rappusissa ja havainnut tämän menettävän tajuntansa hetkeksi. Naisen mukaan hän oli yrittänyt tyrehdyttää verenvuotoa pyyhkeillä ja talouspaperilla.

Pyyhkeet löytyivät myöhemmin taloyhtiön roskiksesta. Nainen sanoi ymmärtäneensä, että mies tarvitsee apua ja epäilleensä tämän olevan hengenvaarassa.
Jostain syystä puoliso ei ollut kuitenkaan hälyttänyt apua. Hän meni kertomaan tapahtuneesta naapurilleen vasta seuraavana päivänä, kun mies oli jo kuollut.
Naapuri soitti hätäkeskukseen.
– Naapuri tuli pimpottamaan oven taakse. Hänen mies on kuollut. En tiedä, mitä on tapahtunut, naapuri selosti hätäkeskuspäivystäjälle.
Hätäpuhelun taustalta kuului syytetyn naisen vaikerointia. Hätäkeskus kehotti naapuria menemään pariskunnan asunnolle.
– Kysy häneltä, voitko sinä nyt mennä sinne asuntoon. Pitäähän sitä tilannetta selvittää, hätäkeskus ohjeisti.
Hätäkeskus pyysi naisen puhelimeen ja yritti saada selvitettyä tältä itseltään, milloin tämä oli nähnyt miehensä viimeksi elossa.
– Perjantaina puhuttiin. Katottiin uutiset, nainen vastasi.

HätäkeskusPÄIVYSTÄJÄ joutui useaan kertaan kehottamaan naista menemään asunnolle miehensä vierelle.
– En tiedä, onko hän hengissäkään enää, nainen sanoi.
– Siitä nyt juuri pitää saada selvyys, hätäkeskuspäivystäjä vastasi.
Lopulta nainen lähti naapurin kanssa asunnolle. Hän kertoi puhelimessa, että mies makasi lattialla eikä hengittänyt.
– Täällä on aika paljon verta, se on kolauttanut päänsä johonkin.

Nainen oli siis mitä ilmeisimmin ymmärtänyt puolisonsa kuolleen. Paikalle tullut poliisi löysi pariskunnan keittiön pöydältä lapun, johon nainen oli listannut hautajaissuunnitelmia.

Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi nykyisin 64-vuotiaan naisen heitteillepanosta 15 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen. Maksettavaa naiselle kertyy 210 euroa. Lisäksi hänet määrättiin maksamaan miehen kuolemansyyn selvittämisestä aiheutuneista kuluista valtiolle noin 1 000 euroa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010981186.html

Aika tyly emäntä!
BillyHill
Jack Bauer
Viestit: 949
Liittynyt: Su Maalis 12, 2023 10:37 pm

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja BillyHill »

Monesko samankaltainen tapaus tämä jo on muutaman vuoden sisään? Mikä vanhempia naisia vaivaa, ovatko ne kamalia ihmisiä vai ihan ymmärrystä vailla? Ja tuomioita ei tule, varmaan kiitellään vaan että tässähän säästyy eläkerahaa vaikka johonkin eduskunnan bileisiin käytettäväksi.
Tuohan on tappo??
Mariangel
Martin Beck
Viestit: 812
Liittynyt: Ma Marras 03, 2008 1:00 am

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja Mariangel »

Aivan käsittämätöntä.

Pikku sakot siitä, että antaa toisen kuolla. Kyllä täytyy olla päässä vikaa. Kuitenkin osannut miettiä jo hautajaisiakin.

Mistähän syystä mies noin kompuroinut portaissa...
Musta ruusu
Detsi
Javier Pena
Viestit: 1747
Liittynyt: La Syys 05, 2020 3:21 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja Detsi »

Empatiakyvytön henkilö.
Avatar
Kosti
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1381
Liittynyt: Pe Huhti 21, 2023 3:04 am

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja Kosti »

Mariangel kirjoitti: La Tammi 25, 2025 12:26 pm Mistähän syystä mies noin kompuroinut portaissa...
Oliskohan toi mahti-puoliso "vähän" avittanut.

Ilmeisesti mitään murha-epäilyjä ei poliisissa herännyt. Eli nyt vaan kaateleen portaissa kenkuiksi kokemiaan tyyppejä.
Eih bennek, eih blavek
Quorthon kirjoitti: Ma Elo 26, 2024 7:21 pm
Ja bannejahan ei enää tule, koska olemme lautamiehissä.
1101
Sabrina Duncan
Viestit: 367
Liittynyt: To Syys 16, 2021 9:51 pm

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja 1101 »

Onneksi rangaistusta määrittäessä mentiin sentään raskaimman mahdollisen tuomioasteikon ääripäähän.
-210€
Maksa kassalla kun lähdet ulos.
Avatar
K9Wifey
Adrian Monk
Viestit: 2626
Liittynyt: Pe Loka 02, 2020 11:20 am

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja K9Wifey »

'14 EUR päivässä 15 päivän ajan pitää ukon poissa [lopullisesti]. Voi viddu sentään. Ei oo kovin kummoinen 'työihminen' tuo muija ollut, kun noin pieni päiväsakko.

Liekö nämäkin juoppoja.... Kuten se samankaltainen tapaus jossain mökillä, jossa iäkäs mies kaatui pihalla ja makasi ja kylmi siellä oliko kolme vrk ennenku delas ja akka vihdoin soitti häkeen... Tässä oli taustalla alkoholin kanssa läträystä.

Mikä viddu noita vanhoja akkoja vaivaa?? :shock: :evil:
RL11/6 kirjoitti: Ma Tammi 13, 2025 7:22 pm Poistettu mielipuolista mölinää.
-NILS-
Avec Joie
Nikke Knatterton
Viestit: 164
Liittynyt: Ke Kesä 28, 2023 11:10 pm

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja Avec Joie »

Jotenkin tuli tosta häkepuheluselostuksesta ja etenkin tuosta käsinkirjoitetusta lapusta sellanen fiilis, että mahtaakohan tuo nainen enää olla ihan täysillä mukana tässä maailmassa?

Myös se, että 63-vuotias nyt harvemmin on mikään ihan uuvatti ilman selkeää kognitiivisiin kykyihin vaikuttavaa sairautta, ja kyllä kaikki mun tuntemat pääkopastaan terveet kuuskymppiset käyttää älypuhelinta eikä kivikautista nokialaista.
Niin jotenkin tosta kokonaisuudesta tuli sellainen vaikutelma, että mun ensimmäinen ajatus oli, että toivottavasti nainen saa tarvitsemaansa hoitoa ellei ole jo hoiva-avun ym. Piirissä.

Ja empatiakykyynkin voi vaikuttaa myös moni aivoperäinen sairaus - aivokasvain ja alzheimer esimerkiksi. Ja myös siihen, ettei osaa oikeasti tommosessa tilanteessa toimia vaikka sinänsä ymmärtääkin, että on vakava onnettomuus ja apua tarvittaisiin.

//EDIT: en toki missään tapauksessa sulje pois vaihtoehtoa, että tässä oliskin vaikka niistä alkoholisteista kyse ja akalla onkin pimahtanut päässä. Mahdollista varmasti sekin. Eipä olisi eka kerta.
Anom kirjoitti: Pe Marras 29, 2024 1:39 pm Luulisin, että olet pihalla kuin leluauto. Luovuta internet-korttisi lähimmälle toverille.
viivahattu
Watson itse
Viestit: 5795
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

Eiköhän sitten olisi jotain mainintaa alentuneesta syyntakeisuudesta, jos eukon ei olisi katsottu olevan ihan täysissä järjissään. Ihminen voi mennä tuollaisesta shokkiin ihan totaalisesti, mutta sitten ei kyllä ole ainakaan täysin syyntakeinenkaan. Lehdessä ei nyt varmasti kerrota kaikkea. Ehkä miehen vammat on arvioitu niin vakaviksi, että pelastuminen olisi muutenkin ollut käytännössä mahdottomuus, mutta pieni tuomio on kuitenkin annettu, koska hän on joka tapauksessa hetken vielä elänyt kaatumisen jälkeen ja sitä apua olisi siis pitänyt hälyttää. Ei tuo miltään pulsukämpältäkään kuvissa näytä, vaan ihan tavalliselta ja perussiistiltä asunnolta.
Avatar
K9Wifey
Adrian Monk
Viestit: 2626
Liittynyt: Pe Loka 02, 2020 11:20 am

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja K9Wifey »


Joo totta, nyt vasta huomasin nuo kuvat. Aika vanhusmainen kirjoitustyyli tuon ikäiseksi ihmiseksi. MUTTA sentään ruumisauto kirjoitettu yhteen.

Piti guuglettaa Metsäsaimaankatu 2. Kivisalmessa kaupungin rivari, eipä sen kummempaa.

Jotainhan tuossa on täytynyt olla, että noin vähällä pääsi. Tosin tuo koti näyttää kyllä ihan hoidetulta, että tuskin tosiaan mitään deekuja tai pahoista mt-ongelmista kärsiviä. Ehkä vain suomeksi sanottuna tyhmä. Saako niin sanoa?
Viimeksi muokannut K9Wifey, La Tammi 25, 2025 3:25 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
RL11/6 kirjoitti: Ma Tammi 13, 2025 7:22 pm Poistettu mielipuolista mölinää.
-NILS-
Jack the Ripper
Jessica Fletcher
Viestit: 3231
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Kun aviomies ei tajua kuolla ajoissa, tämä kaatuneen/tönäistyn heitteillejättö tuntuu olevan parempi kuin etyleeniglykolin tai metanolin juottaminen. Kotimaan rikoshistoria tuntee parikin murhaa jossa nainen ei ole ymmärtänyt miten aine pitäisi hankkia ilman kuittia ja tämä on ollut avaintodiste. Mitenkähän noissa henkivakuutusasioissa, jos napsahtaa heitteillejätöstä tuomio niin jääkö vakuutusrahat saamatta?
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Avatar
K9Wifey
Adrian Monk
Viestit: 2626
Liittynyt: Pe Loka 02, 2020 11:20 am

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja K9Wifey »

Jack the Ripper kirjoitti: La Tammi 25, 2025 3:20 pm Mitenkähän noissa henkivakuutusasioissa, jos napsahtaa heitteillejätöstä tuomio niin jääkö vakuutusrahat saamatta?
Aika harvalla vanhemmalla pariskunnalla taitaa olla henkkaria? Enemmän tuntuisi olevan jenkkiläistä hapatusta. Mutta jo nyt on helvetti, jos tuollaisen jälkeen vielä mitään korvauksia sais.

'Miten minä pärjään?' - ei henkkaria :lol:

Tässä se toinen tapaus, johon viittasin ∆

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010730100.html
RL11/6 kirjoitti: Ma Tammi 13, 2025 7:22 pm Poistettu mielipuolista mölinää.
-NILS-
Hermione
Horatio Caine
Viestit: 6102
Liittynyt: Ma Kesä 22, 2020 6:38 pm

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja Hermione »

On kyllä outo tapaus, mutta tulee mieleeni, onko rouvan terveydentila tutkittu tämän heitteillejätön jälkeen asianmukaisesti? Onko dementia tai joku muu aivosairaus voinut heikentää harkintakykyä, toiminnanohjausta ja empatian tuntemista? . Tietysti jo shokkikin voi laittaa ihmisen käyttäytymään ja toimimaan erikoisesti, mutta että kykenemättömyys toimimaan avun saamiseksi olisi kestänyt noin kauan? Erikoisen jutusta kyllä tekee se, että käsinkirjoitettu lappu osoittaa kyllä että on ymmärretty puolison kuolevan, mutta sitten ei olla tehty mitään välittömän ensiavun jälkeen tämän pelastamiseksi. Mutta kun katsoo sen lapun sisältöä, niin ei käy lapun kirjoittaja ihan täysillä?

Sivuhuomiona, onko tosiaan NOIN vanhoja luureja vielä jollain aktiivikäytössä? Kyseinen nokialainen taitaa olla yli 20 vuotta vanha?
holmesin haamu
Sherlock John Holmes
Viestit: 8195
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Kaverille ei jätetä....selviytymismahdollisuuksia
viivahattu
Watson itse
Viestit: 5795
Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am

Re: 63-vuotias nainen jätti miehensä kuolemaan Lappeenrannassa 2023

Viesti Kirjoittaja viivahattu »

Yksi vaihtoehto mikä tuli tuosta "muistilapusta" mieleen on, että pariskunnan valtasuhteet ovat saattaneet olla kieroutuneet. Ei tuo nyt varmaan ihan normaalia ole kirjoitella lapulle, että ei mitään kahvitilaisuutta, kun puoliso tekee kuolemaa tai on jo kuollut. Ja perään, että miten minä "päärjään". Jos mies on ollut erittäin dominoiva ja nainen täysin alistettu, eikä ole saaanut tehdä vuosikymmeniin pienimpiäkään päätöksiä itse, ja miehellä vielä on eläessään ollut kuolemaansa koskevia pakkomielteitä, niin jospa vaimo on vain mennyt tosiaan jonkinlaiseen shokkiin onnettomuuden tapahduttua eikä ole kerta kaikkiaan osannut toimia, kun ei olekaan se mies enää ollut sanomassa, että mitä tehdään. Tällainen seikka varmaankin otettaisiin lieventävänä asianhaarana huomioon tuomiota pohdittaessa.
Vastaa Viestiin