Kiinteistölehti tiivistelmä:
https://www.kiinteistolehti.fi/vaestons ... a-kunnossa
Kaikissa väestönsuojissa on hätäpoistumisreitti. Kaikissa kiinteistöissä ei kuitenkaan välttämättä tiedetä reitin sijaintia tai ole pidetty huolta sen kunnosta.
Usein hätäpoistumisreitti on maanalainen käytävä, joka johtaa luukkuun tai kevytsoraharkoista muurattuun rikottavaan aukkoon. Luukun kautta suojassa olevat voivat itse pelastautua ulos. Näin toimitaan esimerkiksi silloin, jos rakennus on sortunut ja varsinainen poistumistie ei ole käytössä.
Väestönsuojassa on lapio ja rautakanki ulos pääsyä varten. Hätäpoistumisreitti voi joissain kiinteistöissä sijaita myös maan päällä.
Poistumisreitti voitava ottaa käyttöön sotatilanteessa.
Väestönsuoja on tarkoitettu väestön suojaamiseen sotilaallisen hyökkäyksen aikana. Viranomaiset antavat määräyksen väestönsuojien käyttökuntoon laittamisesta.
Suojat on laitettava käyttö- ja suojautumiskuntoon viimeistään 72 tunnin kuluessa määräyksestä.
Hätäpoistumisreitti otetaan käyttöön siten, että maa kaivetaan luukun päältä pois tai poistetaan kaikki se materiaali, jota on vaikea saada suojasta päin lapioilla kaivettua luukusta sisään.
– Jos meillä olisi sotatilanne, on tärkeää varmistaa, että hätäpoistumisreitin pystyy ottamaan käyttöön. Reitissä voi olla esimerkiksi vettä tai kasvustoa, joka vaikeuttaa ulospääsyä, SPEKin väestönsuojeluasiantuntija Jaakko Koivula toteaa.
Hätäpoistumisreitillä voi olla kolme tarkoitusta: Varsinaisen hätäpoistumisväylän lisäksi se voi toimia savunpoisto- ja ilmanottoreittinä väestönsuojaan. Hätäpoistumisreitissä ulospäin avautuva luukku on savunpoistoluukku ja sisäänpäin avautuva luukku poistumisväylä.
