”Tippa” ei ole aiheuttanut uusia huumekuolemia Kouvolassa – poliisi: ”Näyttäisi, että se jää paikalliseksi ilmiöksi”
Tippa-nimellä katukaupassa kulkeva huume on synteettinen opioidi. Tiedossa ei ole, että se olisi levinnyt Kouvolan ulkopuolelle.
Helena Korpela
19:46
Kouvolassa ei ole poliisin mukaan tullut ilmi uusia kuolemantapauksia tippa-nimisestä huumeesta.
Poliisi varoitti helmikuun alussa, että erittäin voimakasta, tippa-nimellä kulkevaa huumetta liikkuu Kouvolassa.
Poliisi epäilee, että siitä on aiheutunut muutamia yliannostuskuolemia alkuvuoden aikana. Poliisi ei kerro tarkkaa kuolemantapausten määrää.
– Uusia epäiltyjä kuolemantapauksia ei ole tullut ilmi, eikä poliisi muutenkaan ole työssään kohdannut ainetta viime viikon jälkeen, kertoo rikoskomisario Lari Rönkä Kaakkois-Suomen poliisista.
Poliisi arvioi aiemmin Ylelle, että tippaa on todennäköisesti tullut Kouvolaan vain hyvin pieni erä. Rönkä on edelleen tätä mieltä.
– Näyttäisi siltä, että se jää paikalliseksi ilmiöksi sekä määrällisesti että ajallisesti, hän sanoo.
Poliisin toiveissa on, että kyseessä on ollut vain pieni erä.
– Jos jotain siitä onkin jäljellä, toivotaan, että tiedottamisen jälkeen ihmiset eivät ole uskaltaneet sitä käyttää.
Kouvolassa havaintoja aineesta
Sen sijaan Kymenlaakson hyvinvointialueelta arvioidaan, että tippaa liikkuu yhä Kouvolassa.
– Moni potilas on törmännyt huumeeseen. Käsityksemme on, että tippaa on edelleen Kouvolassa liikkeellä eikä se ole hävinnyt minnekään, sanoo palveluesimies Topias Kekkonen.
Kekkonen työskentelee korvaushoidon parissa. Hänen mukaansa huumeidenkäyttäjien piirit ovat Kouvolan kokoisessa kaupungissa pienet.
– Ihmiset puhuvat siitä, että he tuntevat ihmisiä, jotka ovat käyttäneet ainetta tai kuolleet. Huolestuttaa, että noin vahva huume on lähtenyt leviämään, Kekkonen kertoo.
Kaupitellaan tippa kerrallaan
Tippa-nimellä katukaupassa kulkevan huumeen vaarallisuus johtuu kahdesta syystä. Kyseessä on synteettinen opiaatti, jolloin sen yhteisvaikutus muiden lääkeaineiden kanssa on vaarallinen.
– Yhteiskäyttö aiheuttaa tajuttomuuden ja sen jälkeen hengityslaman, mikä aiheuttaa kuoleman, rikoskomisario Lari Rönkä kertoi Ylelle aiemmin.
Synteettisenä opiaattina tippa on myös hyvin vahvaa. Sitä kaupitellaan yksi tippa kerrallaan.
– Ainetta ostetaan hyvin pieni määrä, ja yhdestä tipasta tulee useampi käyttöannos. Siksi yliannostusriski on tosi iso.
Aineen tarkka kemiallinen koostumus ei ole toistaiseksi selvinnyt poliisille. Se tiedetään, että kyseessä on harvinainen synteettinen opiaatti
Huume keskittynyt Kouvolaan
Poliisin ja hyvinvointialueen mukaan tipasta ei ole havaintoja Kouvolan ulkopuolelta.
Hyvinvointialue on jakanut tietoa vaarallisen voimakkaasta huumeesta omilla korvaushoitoklinikoillaan sekä matalan kynnyksen neuvontapisteillä Kotkassa, Kouvolassa ja Haminassa.
– Haluamme pitää ihmiset tietoisena asiasta. Tämä on hyvin vakavaa, Kekkonen sanoo.
https://yle.fi/a/74-20143303
Varoitamme huumeiden käyttäjiä erittäin vaarallisesta huumausaineesta Kaakkois-Suomessa
Re: Varoitamme huumeiden käyttäjiä erittäin vaarallisesta huumausaineesta Kaakkois-Suomessa
Tippa tappaa jo muuallakin Suomessa – Koostumus selvillä
Poliisi epäilee, että ainetta myydään Suomessa edelleen huumeidenkäyttäjille.
Joonas Alanne
Tänään klo 9:10
Useita huumeidenkäyttäjiä yliannostukseen tappanut tippa on paljastunut fluetonitatsepyyniksi. Poliisi epäilee, että ainetta myydään Suomessa edelleen huumeidenkäyttäjille.
Fluetonitatsepyyni on synteettinen opioidi, joka kuuluu niin sanottuun nitatseeniryhmään. Vaikutuksiltaan se on verrattavissa huumausainekäytössä tunnetuimpiin opioideihin, kuten heroiiniin ja fentanyyliin. Ainetta kutsutaan myös tipaksi.
Aineesta on tiedotettu aiemmin Kouvolassa, mutta nyt havaintoja on tehty myös Hämeessä. Poliisin tietojen mukaan useampi henkilö on kuollut Kymenlaakson ja Hämeen alueella fluetonitatsepyynin käytön seurauksena. Kuolemaan johtaneet yliannostukset ovat tapahtuneet joulukuun 2024 ja helmikuun 2025 välisenä aikana. Tapauksia tutkitaan kuolemansyyntutkintana.
Poliisi seuraa
Tipan käyttöannokset ovat niin pieniä, että yhdisteiden käyttöön liittyy suuri liika-annostuksen riski. Tipan akuuttina haittavaikutuksena aineen käyttäjälle on muun muassa hengityksen lamaantuminen, joka voi johtaa kuolemaan. Kaakkois-Suomen poliisilaitos tiedotti tipasta helmikuussa.
– Poliisi seuraa fluetonitatsepyyniin liittyvää tilannekuvaa ja tekee yhdessä muiden viranomaisten kanssa tarvittavia toimenpiteitä. Kuolemantapausten välttämiseksi haluamme varoittaa, että kaikkiin huumaaviin aineisiin, niin myös tippaankin, liittyy valtavia terveydellisiä riskejä, kertoo rikoskomisario Jari Kiiskinen Hämeen poliisilaitokselta.
Tullissa tutkitaan vuosittain satoja muuntohuumenäytteitä, joihin myös nitatseenit ja fluetonitatsepyyni kuuluvat. Huumeiden käyttöön liittyy yhä suurempia riskejä, kun Suomessakin huumausainemarkkinoille on rantautunut useita erilaisia nitatseeneihin kuuluvia vaarallisuudeltaan fentanyyleihin verrattavia muuntohuumeita.
– Tulli haluaa muistuttaa, ettei erilaisista huumaavista aineista voi koskaan ulkonäöltä tietää mitä ne sisältävät, olivat ne sitten esimerkiksi nestettä, jauhetta tai tabletteja. Vain laboratorioanalyysi voi varmistaa, mitä laiton valmiste oikeasti sisältää, toteaa tulliylitarkastaja Ilmari Szilvay.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dd40 ... 2fb59fe0da

- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17455
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Varoitamme huumeiden käyttäjiä erittäin vaarallisesta huumausaineesta Kaakkois-Suomessa
Poliisi tutkii fluetonitatsepyynin aiheuttamia kuolemantapauksia
Poliisi on saanut tietoonsa vuodenvaihteessa useampia huumeidenkäyttäjien kuolemaan johtaneita yliannostustapauksia. Poliisi epäilee, että fluetonitatsepyynia myydään Suomessa edelleen huumeidenkäyttäjille.
Poliisin tietojen mukaan useampi henkilö on kuollut Kymenlaakson ja Hämeen alueella fluetonitatsepyynin käytön seurauksena. Kuolemaan johtaneet yliannostukset ovat tapahtuneet joulukuun 2024 ja helmikuun 2025 välisenä aikana. Tapauksia tutkitaan kuolemansyyntutkintana. Poliisi epäilee, että fluetonitatsepyynia myydään Suomessa edelleen huumeidenkäyttäjille.
Fluetonitatsepyyni on verrattavissa heroiiniin ja fentanyyliin
Fluetonitatsepyyni on synteettinen opioidi, joka kuuluu niin sanottuun nitatseeniryhmään.
Fluetonitatsepyyni on vaikutuksiltaan verrattavissa huumausainekäytössä tunnetuimpiin opioideihin, kuten heroiiniin ja fentanyyliin.
Fluetonitatsepyynia kutsutaan myös tipaksi. Tipan käyttöannokset ovat niin pieniä, että yhdisteiden käyttöön liittyy suuri liika-annostuksen riski. Tipan akuuttina haittavaikutuksena aineen käyttäjälle on muun muassa hengityksen lamaantuminen, joka voi johtaa kuolemaan. Poliisi tiedotti tipasta helmikuussa.
- Poliisi seuraa fluetonitatsepyyniin liittyvää tilannekuvaa ja tekee yhdessä muiden viranomaisten kanssa tarvittavia toimenpiteitä. Kuolemantapausten välttämiseksi haluamme varoittaa, että kaikkiin huumaaviin aineisiin, niin myös tippaankin, liittyy valtavia terveydellisiä riskejä, toteaa rikoskomisario Jari Kiiskinen Hämeen poliisilaitokselta.
Tullissa tutkitaan satoja muuntohuumenäytteitä vuosittain
Tullissa tutkitaan vuosittain satoja muuntohuumenäytteitä, joihin myös nitatseenit ja fluetonitatsepyyni kuuluvat. Huumeiden käyttöön liittyy yhä suurempia riskejä, kun Suomessakin huumausainemarkkinoille on rantautunut useita erilaisia nitatseeneihin kuuluvia vaarallisuudeltaan fentanyyleihin verrattavia muuntohuumeita.
- Tulli haluaa muistuttaa, ettei erilaisista huumaavista aineista voi koskaan ulkonäöltä tietää mitä ne sisältävät, olivat ne sitten esimerkiksi nestettä, jauhetta tai tabletteja. Vain laboratorioanalyysi voi varmistaa, mitä laiton valmiste oikeasti sisältää, toteaa tulliylitarkastaja Ilmari Szilvay.
https://poliisi.fi/-/poliisi-tutkii-flu ... ntapauksia

Hyvää kamaa, antaa mennä vaan reilusti.Niin kauan kun täällä ei ole pakkokeinoja narkkien kuntouttamiseen niin on varmaan parempi,että lopettavat itse itsensä ajoissa.