Ikaalisten kinkerimyrkytykset 1914
Veljekset Nestori ja Väinö Yli-Nurmikoski lisäsivät arsenikkia lukukinkereiden ruokiin. 7 vainajaa.
Aamulehti 5.9.1914
Ikaalisten joukkomyrkytysjutun käsittelyä jatkettiin Ikaalisten käräjillä eilen. Yleisen syyttäjän lausunnon jälkeen jätti vastaajain asiamies tuomari O. Procope oikeudelle pitkän loppulausunnon, josta teemme lähemmin selkoa huomisessa numerossa. Iltapäivällä antoi oikeus asiassa päätöksensä lausuen siinä: Kihlakunnanoikeus on asian tutkinut ja mitä ensiksi tulee todistanna ja sitten asianomistajina kuultujen henkilöitten nimn. Huugo Viillon, Justiina Viillon, Josefiina Koiviston, Juho Koiviston, Oskari Leppihalmeen ja Vilhelmiina Santalan kertomuksiin sekä todistajina kuultujen Vihtori Salmisen, Piina Raivan, ja Lempi Vienolan kertomuksiin, jotka todistajat asian käsittelyn aikana ovat havaittu jäävillisiksi todistamaan, niin kihlakunnanoikeus julistaa mainitut kertomukset valan nojalla käsittelyn aikana ovat havaitut jätettäviksi. Mitä sitten itse asiaan tulee, katsoo kihlakunnanoikeus julistaa osoitetuksi käyneen, että Nestori Edvard Yli-Nurmikoski on viime tammikuussa ennen kysymyksessä olevia lukukinkeripitoja Ikaalisten pitäjän Vatulan kylässä hankkinut itselleen myrkyllistä keisarinviheriää sekä että hän sitten joko itse tai joku muu hänen tietensä on tahallaan ja salaa pannut tuota keisarinviheriää toisena pitopäivänä pitovieraille tarjottuihin ruokiin siten matkaansaattaakseen ellei suoranaista vahinkoa pitovieraille niin ainakin jonkunlaista häiriötä lukupidoissa, että Väinö Jalmari Yli-Nurmikoski on ollut ainakin avullisena mainitussa rikollisessa menettelyssä, että seurauksena tästä pitoruokien myrkyttämisestä on ollut, että pitovieraista ovat kuolleet asianomistajina asianomistajain Efraim ja Vihtori Oksjoen poika ja veli Johannes Oksjoki viime tammik. 25 pnä, asianomistaja Taavetti Koiviston vaimo Maria Vilhelmiina ja tytär Emilia, edellinen viime tammik. 20 pnä ja jälkimäinen saman kuun 31 pnä, asianomistaja K. F. Uusitalon eli Sävin vaimo Alma Lydia viime Tammik. 30 pnä sekä asianomistajain Juho, Elina, Frans ja Edvard Ala-Nurmikosken tyttäret ja sisaret Emma Justina ja Hilda Paulina viime helmikuun 2 pnä ja 11 pnä, että pitovieraista on hengenvaarallisesti sairastanut 5 ja vähemmässä määrässä kymmeniä henkilöitä, mihin kaikkeen nähden kihlakunnanoikeus harkitsee oikeaksi, samalla kun lausunto Frans Yli-Nurmikoskea vastaan tehdyistä rangaistusvaatimuksista raukeaa, koska siitä nyttemmin on luovuttu, tuomita Nestor Yli-Nurmikosken mainitusta ruokien tahallisesta myrkyttämisestä, josta on ollut ylläkerrottu seuraus pidettäväksi kuritushuoneessa 12 vuotta ja Väinö Yli-Nurmikosken avunannosta tuon rikoksen tekemisessä pidettäväksi kuritushuoneessa 4 vuotta sekä julistaa Nestori ja Väinö Yli-Nurmikosken kansalaisluottamuksensa menettäneeksi edellisen 15 ja jälkimäisen 8 vuotta yli kärsityn vankeusrangaistuksen. Oikeuden päätös alistettiin Turun hovioikeuden tarkastettavaksi ja passitettiin tuomitut Turun lääninvankilaan, kunnes heistä toisin määrätään.
Raastuvasta siis 12 ja neljä vuotta kuritushuonetta.
Suomalainen 30.12.1914
Ikaalisten myrkytysjuttu. Niinkuin aikanaan on kerrottu, tapahtui Ikaalisten pitäjän Watulan kylässä Yli-Nurmikosken talossa wiime tammikuun 21—23 pnä pidetyillä lukukinkereillä joukkomyrkytys, jonka johdosta 7 henkilöä kuoli. Ruokien myrkyttämiseen syypäiksi epäiltyinä pidätettiin sitten talon isännän weljet Nestori Yli-Nurmikoski ja W. I. Yli-Nurmikoski. Wiime syyskuun 4 pnä tuomitsi kihlakunnanoikeus Nestori Yli-Nurmikosken ruokien tahallisesta myrkyttämisestä pidettäwäksi kuritushuoneessa 12 wuotta ja W. YliNurmikosken pidettäwäksi awunannosta mainittuun rikokseen 4 w. kuritushuoneessa ja menettämään kansalaisluottamuksensa, edellisen 15 ja jälkimäinen 8 wuodeksi yli rangaistusajan. Sitä paitsi welwotettiin tuomitut yhteensä- tai kellä waroja on, suorittamaan lääkärinpalkkiota kiwusta ja särystä, matkarahoja ja oikeudenkäyntikuluja yht. 3715:05 sekä korwaamaan kruunulle ruumiinawauskustannukset 228: 08 ja todistajain kuulusteluista kruunun waroista etukäteen suoritetut palkkiot 555: 90. Asia alistettiin Turun howioikeuden harkittawaksi, joka nyttemmin on wahwistanut kihlakunnanoikeuden päätöksen.
Eli Turun hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden tuomion, mutta mites sitten kävikään...
Näin siis Senaatti mitätöi oikeusistuinten päätökset, eikä ketään rangaistu tästä joukkomurhasta. Olisikohan ollut tuon aikaista poliittista peliä...
Ikaalisten kinkerien joukkomurha 1914
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17441
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Ikaalisten kinkerien joukkomurha 1914
Ikinä kuullutkaan. Haluaisin tietää miten veljesten loppuelämä sujui näiden tapahtumien jälkeen.
-
kakkosurpo
- Frank Columbo
- Viestit: 9023
- Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
- Paikkakunta: Jupiter
Re: Ikaalisten kinkerien joukkomurha 1914
Vaikea sanoa että miten Nestori vietti 4 viimeistä vuottaan, mutta kuoli 1918 puniikkien murhaamana.Unhola kirjoitti: Pe Helmi 14, 2025 4:04 pm Ikinä kuullutkaan. Haluaisin tietää miten veljesten loppuelämä sujui näiden tapahtumien jälkeen.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
-
Haudankaivaja
- Remington Steele
- Viestit: 242
- Liittynyt: Ti Syys 11, 2018 7:07 pm
Re: Ikaalisten kinkerien joukkomurha 1914
Pari täyttä psyko murhaajaa.