Mistäköhän RL11/6:n riidanhalu mahtaa johtua?

[JanitaSlim]

kylähullun mölinää ja remellystä on joskus ihan kiehtovaa seurata aikansa sivusta.

Mitä tämä mielestäsi kertoo sinusta?

Sen, että en jaksa sellaista pelleilyä kovin kauan seurata, vaikka pieninä annoksina onkin ihan viihdyttävää. Vähän kuin sinun kaavamainen ja ennalta-arvattava mökellyksesi kaikista ja kaikesta.

Näinhän se on, itse itseään toistavia alakoulutyylisiä heittoja sinne tänne. Viihdyttävää hetken, mutta varmasti rasittavaa naapureille.

[RL11/6]

kylähullun mölinää ja remellystä on joskus ihan kiehtovaa seurata aikansa sivusta.

Mitä tämä mielestäsi kertoo sinusta?

Sen, että en jaksa sellaista pelleilyä kovin kauan seurata, vaikka pieninä annoksina onkin ihan viihdyttävää. Vähän kuin sinun kaavamainen ja ennalta-arvattava mökellyksesi kaikista ja kaikesta.

Itse vertaan sinua sahanpuruun.

[JanitaSlim]

Itse vertaan sinua sahanpuruun.

Sahanpuru on ihan hyödyllistä täyteainetta, sen sijaan pahanhajuinen ilma mitä edustat ei ole toivottua edes vessassa.

[RL11/6]

Itse vertaan sinua sahanpuruun.

Sahanpuru on ihan hyödyllistä täyteainetta, sen sijaan pahanhajuinen ilma mitä edustat ei ole toivottua edes vessassa.

Sahanpuru hyödyllistä täyteainetta, ehkä sinun kuvitelmissa, koska sinulla on sitä aivojen tilalla. Sahanpuru kelpaa imeytysaineeksi ja pellettituotantoon, mutta ei muuhun.

[Carelin]

Itse vertaan sinua sahanpuruun.

Sahanpuru on ihan hyödyllistä täyteainetta, sen sijaan pahanhajuinen ilma mitä edustat ei ole toivottua edes vessassa.

Sahanpuru hyödyllistä täyteainetta, ehkä sinun kuvitelmissa, koska sinulla on sitä aivojen tilalla. Sahanpuru kelpaa imeytysaineeksi ja pellettituotantoon, mutta ei muuhun.

Sahanpuru on suomalaista kultaa. Sillä on eristetty aikanaan kaikki lautahökkelit Suomenmaassa. Sen avulla on pidetty tupa lämpimänä ja ihmiset elossa. Ne miljoonat sukurutsatut ovat saaneet alkunsa juuri näistä pesistä, joissa on serkkujen voimalla siitetty ja saatu Suomi kasvuun.

Mikäli näin ei olisi, niin ei olisi yhtään näitä kehitysvammaisia geenirikkoja, jonka kanssa RL nyt kinastelisi. Siitä on suorastaan kiittäminen sahanpurua.

[RL11/6]

Arabeilla on öljyä, suomalaisilla sahanpurua. Somaleja en miellä arabeiksi, mutta heillä on hyvää ruokaa ja oikea asenne taistelua kohtaan. Ruotsalaisilla svea-mamma, joka on italialaistyyppistä tarvetta kokea oma äiti parhaimmaksi, myös sängyssä!

Näin se menee. Sahanpurusta on lopulta moneksi, jopa jään säilömisessä. Suomen kansa elää metsästä ja metsässä, sukurutsaa harjoittaen ja sahanpurussa ilakoiden.

[JanitaSlim]

Itse vertaan sinua sahanpuruun.

Sahanpuru on ihan hyödyllistä täyteainetta, sen sijaan pahanhajuinen ilma mitä edustat ei ole toivottua edes vessassa.

Sahanpuru hyödyllistä täyteainetta, ehkä sinun kuvitelmissa, koska sinulla on sitä aivojen tilalla. Sahanpuru kelpaa imeytysaineeksi ja pellettituotantoon, mutta ei muuhun.

Sellaisia latteuksia tällä kertaa sieltä. Oletko harkinnut maksullista naista? Helpottaisi vähän tuo kyynisyys, kun saisit onnellisen lopun.

[viivahattu]

Mitä tämä mielestäsi kertoo sinusta?

Sen, että en jaksa sellaista pelleilyä kovin kauan seurata, vaikka pieninä annoksina onkin ihan viihdyttävää. Vähän kuin sinun kaavamainen ja ennalta-arvattava mökellyksesi kaikista ja kaikesta.

Itse vertaan sinua sahanpuruun.

Muistan monta huomattavasti värikkäämpää vertausta, mutta aiemmin ei kyllä ole sahanpurusta ollut puhetta. Menikö muistiinpanot sekaisin?

[RL11/6]

Oletko harkinnut maksullista naista?

Hah. Alat siis nyt myymään itseäsi täällä ja kuvittelet saavasi minusta asiakkaan. En usko, että tuollaiselle romutransulle on yhtään kysyntää. Miespuoliset seksipalvelujen ostajat haluavat mahdollisimman nuoren Gothic Lolita -tyylisen teinin, kun taas iäkkäämmät mummot tyypillisesti parikymppisen neekerin, tai useamman. Siinä koko homma tiivistettynä.

[Ross Sullivan]

RL 11/6 ei syntynyt vihaisena – hänet tehtiin sellaiseksi. Jokainen pettymys, jokainen lyönti, jokainen halveksiva katse veisti häntä kuin tylsä puukko, kunnes jäljellä ei ollut mitään muuta kuin vihaa.

Hänen esivanhempansa asuivat Jakomäessä jo ennen kuin se oli synonyymi rappioasumiselle. Aluksi se oli vain halpaa betonia, sitten siitä tuli ansa, josta ei koskaan päässyt pois. Hänen sukunsa ei koskaan noussut, ei koskaan lähtenyt, ei koskaan saavuttanut mitään. Hän varttui siinä samassa noidankehässä, jossa toivo oli vitsi ja unelmat olivat jotain, mitä tapahtui muille.

Hänen vanhempansa, Ritu ja Pera, olivat osa sitä samaa loputonta ketjua.

Pera oli katkera ja väsynyt mies, jonka elämän ura oli lähtenyt väärään suuntaan jo ennen hänen syntymäänsä. Nuorena Pera oli ollut lupaava jalkapalloilija, Jakomäen kentillä se kaveri, josta aina sanottiin, että "se pääsee pitkälle". Keskikentän moottori, periksiantamaton ja päättäväinen, pelaaja, jonka pelisilmä teki vaikutuksen valmentajiin. Hänellä oli hetki aikaa loistaa, pelata muutama ottelu Kolmosessa, sitten Kakkosessa. Joitakin huhuja liikkui Veikkausliigan kiinnostuksesta, ehkä jopa ulkomailta, mutta ne eivät koskaan realisoituneet.

Yksi taklaus. Siihen kaikki loppui.

Se oli harjoitusottelu, vastassa joukkue, jonka riveissä pelasi nuori, lahjakas kainuulainen keskikenttäpelaaja. Pera oli tottunut hallitsemaan kenttää, olemaan se, joka jyrää muut. Mutta nyt hän kohtasi jonkun, joka ei perääntynyt.

Tilanne tuli nopeasti. Kainuulainen ei väistänyt. Pera ei ollut osannut odottaa, että joku tulisi häntä kohti samalla raivolla, jolla hän itse oli vuosia pelannut. Se ei ollut siisti taklaus. Se ei ollut tekninen taidonnäyte. Se oli raakaa voimaa, suunnattu suoraan hänen polveensa.

Kuului rusahdus. Hetken kenttä hiljeni. Sitten tuli kipu.

Kun Pera makasi nurmella ja puristi jalkaansa, hän tiesi, että kaikki oli ohi.

Se peli päättyi siihen. Samoin päättyi hänen unelmansa. Häntä ei tarvittu enää missään, ja kun oma jalka alkoi reistailla, loppu tuli vääjäämättä.

Ja sitten tuli viina. Se täytti ne tyhjät tilat, jotka ennen kuuluivat jalkapallolle. Sen jälkeen mikään ei ollut enää samalla tavalla. Kun viina vei viimeisetkin tavoitteet, hänestä tuli pelkkä varjo, joka joko raivosi tai tuijotti televisiota lasittunein silmin.

Ritu taas oli nainen, joka oli nuorena uskonut satuihin, mutta jonka elämä oli tehnyt kyyniseksi ennen kuin hän täytti kolmekymmentä. Hän oli tullut raskaaksi liian aikaisin, joutunut valitsemaan perheen ja omien haaveidensa välillä – ja valinta oli jäänyt elämään katkeruutena. Hän yritti joskus olla huolehtiva, mutta enimmäkseen hän oli vain väsynyt ja kyllästynyt. Kun Pera alkoi riehua, hän joko pakeni keittiöön tai syytti poikaansa kaikesta.

Lapsena RL 11/6 oli pieni ja hintelä. Helppo uhri. Häntä ei pelätty, häntä ei kunnioitettu – häntä halveksittiin. Koulun pihalla häntä tönittiin, hänen eväänsä varastettiin, hänelle naurettiin. Hän yritti kerran vastata takaisin, ja siitä seurasi kaksi asiaa: musta silmä ja syvempi viha kuin koskaan ennen.

Hän oppi, ettei maailma kuuntele heikkoja. Hän ei voinut lyödä kovempaa, ei voinut voittaa nyrkeillä, mutta hän saattoi vihata. Hän saattoi vihata jokaisen iskun edestä, jokaisen pilkan edestä, jokaisen menetetyn mahdollisuuden edestä.

Teini-ikäisenä hän venähti pituutta ja oli vielä laiha, mutta ei enää yhtä suoraan helppo kohde. Ei pelottava, ei kunnioitettu – vain näkymätön. Häntä ei enää kiusattu suoraan, mutta hänet ohitettiin, ja se oli vielä pahempaa. Tyttöjä ei kiinnostanut, opettajia ei kiinnostanut, kukaan ei halunnut kuunnella.

Aikuisena hän löysi kaksi asiaa, jotka määrittelivät hänen elämänsä: internetin ja kurjuushaasteet.

Kurjuushaasteet olivat hänen tapansa todistaa maailmalle – ja ennen kaikkea itselleen – että hän oli vahvempi kuin kaikki muut. Hän saattoi elää viikon syöden pelkkää makaronia ilman suolaa, nukkua ilman peittoa keskellä talvea, viettää kolme päivää juomatta mitään muuta kuin hanavettä, ja ylpeillä sillä foorumeilla, joissa muut elämäm koululaiset nyökyttelivät hyväksyvästi.

Mutta vaikka hän kilpaili kärsimyksessä, hänellä oli myös toinen intohimo: novellit.

Hänen tekstinsä olivat pitkiä, synkkiä ja täynnä epäselviä vertauksia. Hän kuvaili päähenkilöidensä tunteita kymmenen eri adjektiivin kautta, eikä koskaan suoraan kertonut, mitä he oikeastaan tekivät.

Foorumilla hänen novellejaan ei ymmärretty.

Mutta oli yksi nimimerkki.

Snufkin.

Snufkin oli foorumin hyväntahtoinen mutta vajaaälyinen maskotti. Hän ei ymmärtänyt sarkasmia, eikä pystynyt seuraamaan monimutkaisia keskusteluja, mutta hän oli kaikessa naiiviudessaan ja yksinkertaisuudessaan äärettömän innokas.

Hän kommentoi RL 11/6:n novelleja tavalla, joka sai muut epäilemään, oliko hän edes lukenut niitä loppuun.

"WAU! Syvällistä!!!"

"Tässä on jotain psykologista, eikö? Mietin tätä koko päivän!!!"

"Sun täytyy olla psykiatri tai jotain! Oikeasti, sä tajuut ihmismielen paljon paremmin kuin noi oikeet lääkärit."

Snufkin ei ymmärtänyt, että RL 11/6:n hahmot eivät olleet syvällisiä vaan sekavia, että hänen tarinansa eivät olleet monitasoisia vaan epäjohdonmukaisia.

Mutta RL 11/6 ei koskaan korjannut häntä.

Miksi olisi?

Hän oli Murha.infon kuningas. Hänen vihansa oli löytänyt muotonsa. Hänen kurjuutensa oli saanut merkityksen. Ja nyt, joku luuli häntä asiantuntijaksi.

Ja niin RL 11/6 tiesi: hän oli saavuttanut jotain.

Hänellä oli Snufkin, ja hänen kirjoituksiaan pidettiin lähes akateemisina.

[RL11/6]

RL 11/6 ei syntynyt vihaisena – hänet tehtiin sellaiseksi. Jokainen pettymys, jokainen lyönti, jokainen halveksiva katse veisti häntä kuin tylsä puukko, kunnes jäljellä ei ollut mitään muuta kuin vihaa.

Hänen esivanhempansa asuivat Jakomäessä jo ennen kuin se oli synonyymi rappioasumiselle. Aluksi se oli vain halpaa betonia, sitten siitä tuli ansa, josta ei koskaan päässyt pois. Hänen sukunsa ei koskaan noussut, ei koskaan lähtenyt, ei koskaan saavuttanut mitään. Hän varttui siinä samassa noidankehässä, jossa toivo oli vitsi ja unelmat olivat jotain, mitä tapahtui muille.

Hänen vanhempansa, Ritu ja Pera, olivat osa sitä samaa loputonta ketjua.

Pera oli katkera ja väsynyt mies, jonka elämän ura oli lähtenyt väärään suuntaan jo ennen hänen syntymäänsä. Nuorena Pera oli ollut lupaava jalkapalloilija, Jakomäen kentillä se kaveri, josta aina sanottiin, että "se pääsee pitkälle". Keskikentän moottori, periksiantamaton ja päättäväinen, pelaaja, jonka pelisilmä teki vaikutuksen valmentajiin. Hänellä oli hetki aikaa loistaa, pelata muutama ottelu Kolmosessa, sitten Kakkosessa. Joitakin huhuja liikkui Veikkausliigan kiinnostuksesta, ehkä jopa ulkomailta, mutta ne eivät koskaan realisoituneet.

Yksi taklaus. Siihen kaikki loppui.

Se oli harjoitusottelu, vastassa joukkue, jonka riveissä pelasi nuori, lahjakas kainuulainen keskikenttäpelaaja. Pera oli tottunut hallitsemaan kenttää, olemaan se, joka jyrää muut. Mutta nyt hän kohtasi jonkun, joka ei perääntynyt.

Tilanne tuli nopeasti. Kainuulainen ei väistänyt. Pera ei ollut osannut odottaa, että joku tulisi häntä kohti samalla raivolla, jolla hän itse oli vuosia pelannut. Se ei ollut siisti taklaus. Se ei ollut tekninen taidonnäyte. Se oli raakaa voimaa, suunnattu suoraan hänen polveensa.

Kuului rusahdus. Hetken kenttä hiljeni. Sitten tuli kipu.

Kun Pera makasi nurmella ja puristi jalkaansa, hän tiesi, että kaikki oli ohi.

Se peli päättyi siihen. Samoin päättyi hänen unelmansa. Häntä ei tarvittu enää missään, ja kun oma jalka alkoi reistailla, loppu tuli vääjäämättä.

Ja sitten tuli viina. Se täytti ne tyhjät tilat, jotka ennen kuuluivat jalkapallolle. Sen jälkeen mikään ei ollut enää samalla tavalla. Kun viina vei viimeisetkin tavoitteet, hänestä tuli pelkkä varjo, joka joko raivosi tai tuijotti televisiota lasittunein silmin.

Ritu taas oli nainen, joka oli nuorena uskonut satuihin, mutta jonka elämä oli tehnyt kyyniseksi ennen kuin hän täytti kolmekymmentä. Hän oli tullut raskaaksi liian aikaisin, joutunut valitsemaan perheen ja omien haaveidensa välillä – ja valinta oli jäänyt elämään katkeruutena. Hän yritti joskus olla huolehtiva, mutta enimmäkseen hän oli vain väsynyt ja kyllästynyt. Kun Pera alkoi riehua, hän joko pakeni keittiöön tai syytti poikaansa kaikesta.

Lapsena RL 11/6 oli pieni ja hintelä. Helppo uhri. Häntä ei pelätty, häntä ei kunnioitettu – häntä halveksittiin. Koulun pihalla häntä tönittiin, hänen eväänsä varastettiin, hänelle naurettiin. Hän yritti kerran vastata takaisin, ja siitä seurasi kaksi asiaa: musta silmä ja syvempi viha kuin koskaan ennen.

Hän oppi, ettei maailma kuuntele heikkoja. Hän ei voinut lyödä kovempaa, ei voinut voittaa nyrkeillä, mutta hän saattoi vihata. Hän saattoi vihata jokaisen iskun edestä, jokaisen pilkan edestä, jokaisen menetetyn mahdollisuuden edestä.

Teini-ikäisenä hän venähti pituutta ja oli vielä laiha, mutta ei enää yhtä suoraan helppo kohde. Ei pelottava, ei kunnioitettu – vain näkymätön. Häntä ei enää kiusattu suoraan, mutta hänet ohitettiin, ja se oli vielä pahempaa. Tyttöjä ei kiinnostanut, opettajia ei kiinnostanut, kukaan ei halunnut kuunnella.

Aikuisena hän löysi kaksi asiaa, jotka määrittelivät hänen elämänsä: internetin ja kurjuushaasteet.

Kurjuushaasteet olivat hänen tapansa todistaa maailmalle – ja ennen kaikkea itselleen – että hän oli vahvempi kuin kaikki muut. Hän saattoi elää viikon syöden pelkkää makaronia ilman suolaa, nukkua ilman peittoa keskellä talvea, viettää kolme päivää juomatta mitään muuta kuin hanavettä, ja ylpeillä sillä foorumeilla, joissa muut elämäm koululaiset nyökyttelivät hyväksyvästi.

Mutta vaikka hän kilpaili kärsimyksessä, hänellä oli myös toinen intohimo: novellit.

Hänen tekstinsä olivat pitkiä, synkkiä ja täynnä epäselviä vertauksia. Hän kuvaili päähenkilöidensä tunteita kymmenen eri adjektiivin kautta, eikä koskaan suoraan kertonut, mitä he oikeastaan tekivät.

Foorumilla hänen novellejaan ei ymmärretty.

Mutta oli yksi nimimerkki.

Snufkin.

Snufkin oli foorumin hyväntahtoinen mutta vajaaälyinen maskotti. Hän ei ymmärtänyt sarkasmia, eikä pystynyt seuraamaan monimutkaisia keskusteluja, mutta hän oli kaikessa naiiviudessaan ja yksinkertaisuudessaan äärettömän innokas.

Hän kommentoi RL 11/6:n novelleja tavalla, joka sai muut epäilemään, oliko hän edes lukenut niitä loppuun.

"WAU! Syvällistä!!!"

"Tässä on jotain psykologista, eikö? Mietin tätä koko päivän!!!"

"Sun täytyy olla psykiatri tai jotain! Oikeasti, sä tajuut ihmismielen paljon paremmin kuin noi oikeet lääkärit."

Snufkin ei ymmärtänyt, että RL 11/6:n hahmot eivät olleet syvällisiä vaan sekavia, että hänen tarinansa eivät olleet monitasoisia vaan epäjohdonmukaisia.

Mutta RL 11/6 ei koskaan korjannut häntä.

Miksi olisi?

Hän oli Murha.infon kuningas. Hänen vihansa oli löytänyt muotonsa. Hänen kurjuutensa oli saanut merkityksen. Ja nyt, joku luuli häntä asiantuntijaksi.

Ja niin RL 11/6 tiesi: hän oli saavuttanut jotain.

Hänellä oli Snufkin, ja hänen kirjoituksiaan pidettiin lähes akateemisina.

Todella upeaa "trollaamista" (katkeraa itkua). Ihan kahvitaukoa ei menisi duunarilla tätä kirjoittaessa kahvikopissa, mutta käytit siihen tekoälyä ja sinulla meni ainakin tunti

[Ross Sullivan]

^Et käy tavallisesti hymiöitä.

Vituttaako?

[RL11/6]

^Et käy tavallisesti hymiöitä.

Vituttaako?

"Et käy tavallisesti hymiöitä"

Et osaa yhtään suomen kieltä. Unohdit raivoissasi oikolukuohjelman käyttämisen. Varo ettet saa aivoverenvuotoa korkeiden verenpaineiden seurauksena. Ja sanon tämän lääkärinä sinulle.

[Ross Sullivan]

^Et käy tavallisesti hymiöitä.

Vituttaako?

"Et käy tavallisesti hymiöitä"

Et osaa yhtään suomen kieltä. Unohdit raivoissasi oikolukuohjelman käyttämisen. Varo ettet saa aivoverenvuotoa korkeiden verenpaineiden seurauksena. Ja sanon tämän lääkärinä sinulle.

Itse asiassa ennakoiva tekstinsyöttö nimenomaan ei oikolue; sen sijaan se tunnistaa yllättävän usein kontekstin väärin.

Sinä voit kuvitella olevasi lääkäri tai kansanedustaja, jos se helpottaa katkeruuttasi.

[viivahattu]

RL11/6 on lääkäri, kansanedustaja, sotilas, agentti, maailmanmatkaaja, insinööri ja ennen kaikkea aivan saatanan kova panomies. Kaikkea, mitä voisi odottaakin henkilöltä, jolla on aina aikaa ponnahtaa kärppänä paikalle, kun joku kirjoittaa viestin hänen omaan ketjuunsa. Ilkeä voisi kuvitella, että RL11/6 ei ehkä ole kaikkia niitä asioita, mitä väittää olevansa, koska hänellä on aikaa käytännössä asua minfolla, mutta totuus on, että hän on maailman etevin multitaskaaja, joka näpyttelee vakiovastaukset vasemmalla kädellä samalla kun painaa muotovaliota Marilyn-blondia paljaana rectumiin ja kirjoittelee oikealla kädellään tämän leveiden lanteiden päällä reseptejä yksityispraktiikkansa asiakkaille.