Ano Turtiainen
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Ai niin, tämä hieno Kremlin trolli Juha Korhosen idea unohtui. Muutos järjestyy rahalla ja sitä rahaa tulisi lähettää juuri Korhoselle. "Ever felt you've been cheated?". Korhonen muuten eilen vinkkasi TiainenKiviKorhonen -lähetyksessä aivan estoitta Julius Kivelle ja Ilkka Tiaiselle, että voisiko Venäjälle - eli jollekulle Putinin ja Kremlin edustajalle todennäköisesti Moskovaan - lähettää venäjäksi viestiä siitä että TiainenKiviKorhonen on vaihtoehtomedia, joka tarvitsee rahaa kertoakseen kansalle totuuksia Suomesta. Korhonen ei siis millään tapaa edes peitellyt sitä, että haluaisi ottaa Venäjältä rahaa vastaan vaikuttaakseen Suomessa. Muistaakseni ihan muutama kuukausi sitten hän kiven kovaan väitti ettei saa Venäjältä killinkiäkään ja tivasi kovasti X:ssä todisteita siitä, että häntä rahoitetaan.
JK: - Jos ihmiset haluaa muutosta on maamme johto ja järjestelmä vaihdettava ja lopetettava ulkopuolelta tuleva vaikuttaminen. Tämä muutos ei tule kuin vapaiden medioiden kautta, ihmisille pitää lisätä tietoutta. Vapaat mediat tarvitsee tekijöitä ja rahaa. Oletko sinä mukana?

– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Juha Korhonen juhlii propaganda mediansa eli Mediamaailman voittoa sekä Putinin kaikkivoipaisuutta. Jälleen on hyvä huomata ettei Korhonen ehtinyt peruskoulua käydessään oikein viihtyä äidinkielen tunneilla.
JK: - Eilen luovutti Rysky, tänään kanveesiin lyötiin propaganda media.
Facebookista kohudosentti Johan Bäckmanin sivuilta selviää, että mies nähtävästi kusettanut tätä henkisesti epävakaata Katja Ursula Kokkoniemeä joka haki Venäjältä itselleen poliittista turvapaikkaa ja sellaisen - todennäköisesti Johanille 'mucho dinero' maksamalla sellaisen sai. Nyt on Johanin hyvä levittää propagandaansa kun riittää tililläkin katetta. Aivan samanlaista kusetusta yrittää rahaa Mediamaailma-sivustollaan mankuva edellä mainittu Korhonen. Se on toisaalta hyvä tietää etteivät Bäckman ja Korhonen todennäköisesti ole minkäänlaisissa väleissä. Bäckmanin kaveri Kosti Heiskanenkin on ollut aika heikossa hapessa. Hän levitti viime syksynä FB:ssä itsestään tehtyä elokuvaa, jolla ei ollut juuri sataa katsojaa enempää.
VKK:ssa mukana ollut Bäckman taas oli vastikään saanut jonkinlaisen tunnustuksen natsismin vastaisesta taistelusta Venäjän Karjalassa.
https://mvlehti.net/2023/03/09/akuuttip ... ohoidosta/
JK: - Eilen luovutti Rysky, tänään kanveesiin lyötiin propaganda media.
Facebookista kohudosentti Johan Bäckmanin sivuilta selviää, että mies nähtävästi kusettanut tätä henkisesti epävakaata Katja Ursula Kokkoniemeä joka haki Venäjältä itselleen poliittista turvapaikkaa ja sellaisen - todennäköisesti Johanille 'mucho dinero' maksamalla sellaisen sai. Nyt on Johanin hyvä levittää propagandaansa kun riittää tililläkin katetta. Aivan samanlaista kusetusta yrittää rahaa Mediamaailma-sivustollaan mankuva edellä mainittu Korhonen. Se on toisaalta hyvä tietää etteivät Bäckman ja Korhonen todennäköisesti ole minkäänlaisissa väleissä. Bäckmanin kaveri Kosti Heiskanenkin on ollut aika heikossa hapessa. Hän levitti viime syksynä FB:ssä itsestään tehtyä elokuvaa, jolla ei ollut juuri sataa katsojaa enempää.
VKK:ssa mukana ollut Bäckman taas oli vastikään saanut jonkinlaisen tunnustuksen natsismin vastaisesta taistelusta Venäjän Karjalassa.
https://mvlehti.net/2023/03/09/akuuttip ... ohoidosta/
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
=================================================
STOP PRESS: VL:N OSSI TIIHONEN ON LÄHETTÄNYT KIRJEEN ELON MUSKILLE!
=================================================
Suomen puolueettomuudesta huolessaan oleva Venäjän ystävä Vapauden liiton puheenjohtaja Ossi Tiihonen kertoo Tatu Tynille puolentoista viikon Tyrnävä Shown uutiskoosteessa kirjoittaneensa kirjeen Elon Muskille. Kirje on kirjoitettu muodollisella asianajajaenglannilla. Tiihonen kertoo edustavansa suomalaista pienpuolue "Freedom Alliancea", manaa sitä että Suomessa ei ole parlamentissa Saksan osin äärioikeistolaisen AfD:n tai Unkarin Fideszin kaltaista liberaalia oikeistopuoluetta sekä pyytää, että Musk lähettäisi hänelle henkilökohtaisesti Suomen kannalta epäedullisia tietoja liittyen USAID:in varojen käyttöön Suomessa. Olisikohan Tiihonen valmis myös vastaavaan kirjeeseen Putinille?
Alla litterointia Tiihosen kirjeestä sekä pari suoraa lainausta loppupuolella:
Tiihonen kertoo olevansa suomalaisen pienpuolue Vapauden Liiton eli englanniksi Freedom Alliancen puheenjohtaja. Vastikään on Tiihosen mukaan paljastunut että USAID-apua on jaettu myös Suomelle. Rahaa on jaettu ainakin Helsingin yliopistolle ja Kantarille sekä kolmannelle taholle.
Tiihosen mukaan hänen mainitsemansa rahoitusta saaneet tahot muokkaavat vahvasti Suomen mielipideilmastoa. Tiihosen mukaan on tärkeä huomata että Suomen parlamentissa ei ole Saksan AfD:tä tai Unkarin Fidesziä vastaavaa puoluetta. Tämä osoittaa hänen mukaansa selvästi, että USAID:in kautta Suomeen suunnattujaUSA:n hallinnon rahoja olisi Suomessa käytetty väärin. Tiihosen mukaan on mahdollista että rahoja olisi käytetty Suomessa myös 'poliittiseen korruptioon'.
Tiihonen haluaakin, että Musk toisi edellämainitut varojen väärinkäytön Suomessa päivänvaloon.
Hänen mukaansa varojen väärinkäyttö kyseenalaistaa useampien suomalaisten instituutioiden itsenäisyyden sekä paljastaa että Suomen julkiseen keskusteluun sekä päätöksentekoon on pyritty vaikuttamaan maamme ulkopuolelta.
“Kun otamme huomioon vahvan kantanne avoimuuteen ja vastuullisuuteen niin uskon, että näkökulmanne tai tukenne asiaan liittyen ovat korvaamattomia”, Tiihonen suitsuttaa.
“Olisin kiitollinen kaikista tiedoista joita voisitte jakaa jotta voisimme varmistaa sen että USAID:in varojen käyttö tutkittaisiin Suomessa läpikotaisin uudelleen”, maanpetturi Tiihonen jatkaa.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Sen verran heviä kamaa Tynin 'Kansallisten uutisten iltamissa' (Tynihän on kuukauden verran siteerannut Tyrnävä Shown uutislähetyksissä Venäjän duuman sanomalehteä) että pakko laittaa linkki. Tyni keskustelee myöhemmin striimillä Olli Kotron kanssa. Hän nostaa esiin artikkelinsa Tukholman profetiasta ja selittää Kotrolle, kuinka 2 euron kolikon kartta - jossa Suomi ei näy kokonaan - on todiste siitä että Venäjä tulee valtaamaan Suomen vuonna 1984 Tukholmassa horistun Tukholman profetian mukaisesti.
https://www.youtube.com/watch?v=10WQCrygQoU
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tatu-t ... e-kolikko/
Pähkinäsaaren rauha, Tukholman profetia ja 2 € kolikko
xxx
Näyttääkö kuvat samanlaisilta? Sattumaa vai mitä?
https://www.youtube.com/watch?v=10WQCrygQoU
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tatu-t ... e-kolikko/
Pähkinäsaaren rauha, Tukholman profetia ja 2 € kolikko
xxx
Näyttääkö kuvat samanlaisilta? Sattumaa vai mitä?
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Vapauden liiton Ossi Tiihonen on pari päivää sitten kertonut seuraajilleen, että hän on löytänyt "vaarallista tietoa" joka saattaa vaarantaa hänen henkensä. Tiihonen painottaa ettei hän ole suunnitellut itsemurhaa, mutta järjestettyyn onnettomuuteen - jollaisia esimerkiksi Venäjällä nähdään harva se päivä - joutuminen voi olla mahdollista. Jos Tiihoselle kuitenkin tulee tapahtumaan jotain samanlaista kuin MV-lehteä päätoimittaneelle Ilja Janitskinille tai Itsenäisyypuolueen Antti Pesoselle niin siinä tapauksessa hänen seuraajiensa tulisi 'tietää ketä epäillä'. Janitskinhan kuoli syöpään. Alajärven kaupunginvaltuutettuna ennen Itsenäisyyspuolueen perustamista toiminut Pesonen taas menehtyi sairauteen - todennäköisesti syöpään - 2017.
OT: - Kuulin taas tänään aivan uskomattoman jutun, jota en voi jakaa ja josta en tiedä onko se totta. Mutta sen tiedän, että JOS se on totta, niin tieto on vaarallinen. Olen tehnyt tiettyjä toimenpiteitä riskin vähentämiseksi. Olen törmännyt lähes vastaavaan aiemminkin. Olen pitänyt erään tapahtumasarjan (josta minulla on todisteet) salaisena vuosikausia suojellakseni asianosaista, hänen pyynnöstään. Tapahtumasarjan julkistus olisi ollut yhteiskunnallisesti merkityksellistä, mutta asianosainen peruutti julkistuksen viime hetkellä suojellakseen itseään. Haluan korostaa, että en ole itsemurha-altis ja olen varsin terve. Jos sattuisin itsemurhautumaan, joutumaan onnettomuuteen tai saamaan vatsasyövän kuten Itsenäisyyspuolueen pj Antti Pesonen tai Ilja Janitskin, niin tiedätte mitä epäillä.
Alla Tiihosen Muskille lähettämä kirje kokonaisuudessaan. Ossihan oli vielä kääntänyt kirjeensä takaisin suomeksi joten suomenkielinen tekstiversio kuvan alla.
Rahoituksen väärinkäyttö Suomeen
Hyvä herra Musk,
Otan sinuun yhteyttä Vapauden liiton puolueen puheenjohtajana. Viittaan twiittiisi, USAID "on rikollisjärjestö". Äskettäin on tullut ilmi, että myös Suomi on ollut USAID-rahoituksen edunsaaja. Asiakirjat osoittavat, että merkittävää taloudellista tukea on myönnetty eri suomalaisille merkittäville instituutioille, kuten Helsingin yliopistolle (USAID, EPA jne.), Ulkopoliittiselle instituutille (DOS) ja Kantar Oy:lle (DOS). Näillä organisaatioilla on keskeinen rooli julkisen keskustelun muokkaamisessa, tutkimuksen tekemisessä ja mielipidemittausten tekemisessä Suomessa.
On tärkeää huomata, että Suomen parlamentissa ei ole poliittista puoluetta, joka vastaa suoraan Saksan Vaihtoehto Saksalle (AfD) tai Fidesziä Unkarissa. Tämän vuoksi olen syvästi huolissani siitä, että Suomi on saattanut olla sekaantunut USAID:n tai muiden Yhdysvaltain hallituksen varojen väärinkäyttöön tai jopa korruptioon. Kehotan teitä tutkimaan tätä asiaa ja auttamaan tuomaan nämä huolenaiheet esiin.
Nämä paljastukset herättävät vakavia kysymyksiä instituutioidemme riippumattomuudesta ja siitä, missä määrin ulkomainen rahoitus on voinut vaikuttaa Suomen julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoprosesseihin. Ottaen huomioon vahvan kantanne avoimuuteen ja vastuullisuuteen, teidän näkökulmanne ja tukenne asian tutkimisessa olisi korvaamatonta.
Jos voit antaa lisätietoja tai auttaa varmistamaan, että kaikki Suomen saamat varat tutkitaan perusteellisesti uudelleen, olisin todella kiitollinen.
Vilpittömästi,
Ossi Tiihonen
OT: - Kuulin taas tänään aivan uskomattoman jutun, jota en voi jakaa ja josta en tiedä onko se totta. Mutta sen tiedän, että JOS se on totta, niin tieto on vaarallinen. Olen tehnyt tiettyjä toimenpiteitä riskin vähentämiseksi. Olen törmännyt lähes vastaavaan aiemminkin. Olen pitänyt erään tapahtumasarjan (josta minulla on todisteet) salaisena vuosikausia suojellakseni asianosaista, hänen pyynnöstään. Tapahtumasarjan julkistus olisi ollut yhteiskunnallisesti merkityksellistä, mutta asianosainen peruutti julkistuksen viime hetkellä suojellakseen itseään. Haluan korostaa, että en ole itsemurha-altis ja olen varsin terve. Jos sattuisin itsemurhautumaan, joutumaan onnettomuuteen tai saamaan vatsasyövän kuten Itsenäisyyspuolueen pj Antti Pesonen tai Ilja Janitskin, niin tiedätte mitä epäillä.
Alla Tiihosen Muskille lähettämä kirje kokonaisuudessaan. Ossihan oli vielä kääntänyt kirjeensä takaisin suomeksi joten suomenkielinen tekstiversio kuvan alla.
Rahoituksen väärinkäyttö Suomeen
Hyvä herra Musk,
Otan sinuun yhteyttä Vapauden liiton puolueen puheenjohtajana. Viittaan twiittiisi, USAID "on rikollisjärjestö". Äskettäin on tullut ilmi, että myös Suomi on ollut USAID-rahoituksen edunsaaja. Asiakirjat osoittavat, että merkittävää taloudellista tukea on myönnetty eri suomalaisille merkittäville instituutioille, kuten Helsingin yliopistolle (USAID, EPA jne.), Ulkopoliittiselle instituutille (DOS) ja Kantar Oy:lle (DOS). Näillä organisaatioilla on keskeinen rooli julkisen keskustelun muokkaamisessa, tutkimuksen tekemisessä ja mielipidemittausten tekemisessä Suomessa.
On tärkeää huomata, että Suomen parlamentissa ei ole poliittista puoluetta, joka vastaa suoraan Saksan Vaihtoehto Saksalle (AfD) tai Fidesziä Unkarissa. Tämän vuoksi olen syvästi huolissani siitä, että Suomi on saattanut olla sekaantunut USAID:n tai muiden Yhdysvaltain hallituksen varojen väärinkäyttöön tai jopa korruptioon. Kehotan teitä tutkimaan tätä asiaa ja auttamaan tuomaan nämä huolenaiheet esiin.
Nämä paljastukset herättävät vakavia kysymyksiä instituutioidemme riippumattomuudesta ja siitä, missä määrin ulkomainen rahoitus on voinut vaikuttaa Suomen julkiseen keskusteluun ja päätöksentekoprosesseihin. Ottaen huomioon vahvan kantanne avoimuuteen ja vastuullisuuteen, teidän näkökulmanne ja tukenne asian tutkimisessa olisi korvaamatonta.
Jos voit antaa lisätietoja tai auttaa varmistamaan, että kaikki Suomen saamat varat tutkitaan perusteellisesti uudelleen, olisin todella kiitollinen.
Vilpittömästi,
Ossi Tiihonen
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Juha Korhosella taas 'asiaa'. Raskainta Venäjää ihailevan Korhosen pamfleteissa on tuo Suomen lipulla pullistelu ja toki 'sotahulluudesta' ulvominen.
JK: - Muistatteko kaikkien idioottien puheet "Venäjä voitetaan, Venäjä ajetaan omien rajojen taakse. Ne ketkä kertoi ettei näin tule käymään, saivat vihat niskaan. Realistit on ollu koko aika oikeassa ja jatkossa on realistien aika päättää asioista. Sotahullut siirretään sivuun

JK: - Eu-johtajat: wöö tappakaa, Venäjä on voitettava, wöö. Kun kysytään miten, on vastaus wööö tappakaa. Trump, Zele ja Putin alkaa neuvottelee rauhaa--> EU-johtajat: wöö meitä ei saa sivuuttaa. Tämmöiset idiootit johtaa Eu:ta!
JK: - Muistatteko kaikkien idioottien puheet "Venäjä voitetaan, Venäjä ajetaan omien rajojen taakse. Ne ketkä kertoi ettei näin tule käymään, saivat vihat niskaan. Realistit on ollu koko aika oikeassa ja jatkossa on realistien aika päättää asioista. Sotahullut siirretään sivuun
JK: - Eu-johtajat: wöö tappakaa, Venäjä on voitettava, wöö. Kun kysytään miten, on vastaus wööö tappakaa. Trump, Zele ja Putin alkaa neuvottelee rauhaa--> EU-johtajat: wöö meitä ei saa sivuuttaa. Tämmöiset idiootit johtaa Eu:ta!
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Ano toivottaa seuraajilleen hyvää ystävänpäivää julkaisemalla kuvan, jossa Venäjän diktaattori on ajamassa jonnekin. Hän todennäköisesti oikeasti haaveilee siitä että voisi joskus kilistellä kolpakkoa Putinin kanssa. Ano myös kyselee aikaisemmassa viesitissä haluaisiko joku lähteä "sivari Halla-Ahon kanssa Ukrainaan sotimaan". Viestiketjua alla. Anon testosteronia pursuavasta haaremista löytyykin jo miehiä jotka on valmiita lähtemään sotaan mutta ainoastaan "omaa hallitusta vastaan". Yksi Anon kavereista lupaa myös kuinka "tulee se nöyryytyksen aika näille sotahulluille russofobisille ääliöille".
Tomi Ruuth
En minä ainakkaan
Boogie Mustonen
Menköön sota hullut. Minä jään heinän tekoon ja lohduttamaan leskiä tänne vällyjen alle kotimaahan

Peter Lahti
Sivarit ja tietyt wokeakat tosta sodan jatkamisesta eniten meuhkaa. Kummatkaan ei kuule edes pauketta mikäli sota alkaisi.
Kari Kilpola
Enpä ole lähdössä,eduskunnan vois lähettää sinne.
Jani Mustonen
Menkööt apina-aho itse sinne tykin ruuaksi..!!
On jumaliste idea kerrassaan, vihaksihan tämä alkaa kehittyä ja käsi puristuu nyrkkiin..!!!

Sairas vääns - Aho
Juhani Takala
ei ketään menköön sota-halla yksinään
Atro Peittari
Tämä näyttää siltä, että täysin väärä mies on aikanaan päässyt aseettomaan palvelukseen...
Pertti Juhani
Halla-aho, UPIn Aaltola, RKPn Haglund.. kaikki sivareita mutta sotahulluja.
Heikki Vehmaa
Minä!
Toivo Pelkonen
Halla-aho voi mennä hovinsa kanssa ihan keskenään.
Kari Lahdelma
Hullu uho nieleskelee vaan keskenään ja menee ite sinne sen näyttelijä rosvon kaveriks.. mahtaa jussipussia kiukuttaa kohta ku loppuu se zelenskyin paapominen ja alkaa hölmölänkin "päättäjät" saamaan uusia ohjeita.. tulee se nöyryytyksen aika näille sotahulluille russofobisille ääliöille.. näillä meän ja eu:n päättäjillä ei oo mitään tajua miten asiat tulee menemään vielä...
Ari Kuitunen
Juu ei oo tarvetta. Jos sodin ni omaa hallitusta vastaan
Rauno Joensuu

Matti Pentikäinen
Ei ole kukaan viisas menossa.
Janne Ruohosto
Menkööt ne ketä haluu sotia,mulla on muutakin tekemistä ja mukavaa tekemistä varsinkin
Juha-Pekka Kuikka
Painukoot vittuun
Olli Voutilainen
Hullu-uho voisi olla itse esimerkkinä ja lähteä keihäänkärjeksi näyttämään miten soditaan.

- Liitteet
-
- VKK_Ano_sivarit_003.jpg (84.45 KiB) Katsottu 1427 kertaa
-
- VKK_Ano_sivarit_001.jpg (79.15 KiB) Katsottu 1427 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
"Tärkeitä tulevaisuuteen", julistaa Toimittajaliiton todennäköisesti kouluja joskus käynyt puheenjohtaja. On otettu talteen niin Ano Turtiaisen, edellä talteen ottamiseen kannustaneen Juha Korhosen, Johan Bäckmanin ja monen muun VKK:ta ja Vapauden liittoa lähellä olevan poliittisen vaikuttajan kommentteja ja sanomisia. Ne ovat hyvää kauraa mahdollisissa tulevissa oikeudenkäynneissä, joissa Venäjä-mielisille sekä Kremlin propagandaa estotta jakaville Suomessa toimiville 'suomalaisille' mielipidemuokkaajille luetaan lakia.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Anolta taas tiukkaa uutta settiä.
AT: - No mikä on venäjän etu. Venäjän etu on se että täällä länsimaisessa Suomessa viranomaiset ja poliittiset päättäjät joutuu vastuuseen ja kuseen. Venäjän etu ei ole se että se tulee tänne tappamaan ihmisiä meidän tontille tai heidän tontille. Niitten etu on nimenomaan että täällä nousee ihmiset laittamaan vastuuseen nää. Meidän eliitti haluaa sodan sen takia aikaiseksi että nää kaikki unohtus että voitas Puuttinia syyttää, kansa syyttäs Puuttinia. Onneksi ihmiset alkaa heräämään, onneksi ihmiset alkaa heräämään, nää asiat ei mene enää läpi. Kohta on vähemmistöä se jolle menee läpi nää valheet.
Oikeuskansleri jättää tehtävänsä
Ex-kansanedustaja ja Maailman enemmistön Yhdistyneiden kansakuntien suomalainen jäsen Ano Turtiainen kertoo eroavaan oikeuskansleriin liittyvistä eduskuntakokemuksistaan.

Se nyt on on ollut selvää että "puolueeton" Ano Turtiainen on suuren suuri Putin-fani, mutta ilmeisesti hän luulee olevansa myöskin hänen ystävänsä.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Pe Helmi 14, 2025 10:26 pm Ano toivottaa seuraajilleen hyvää ystävänpäivää julkaisemalla kuvan, jossa Venäjän diktaattori on ajamassa jonnekin. Hän todennäköisesti oikeasti haaveilee siitä että voisi joskus kilistellä kolpakkoa Putinin kanssa.
Onnellisuutta on se ettei vituta ihan joka päivä.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Tiainen Kivi Korhonen -lähetyksessähän kolmikko jutteli siitä, kuinka lähetyksiä tulisi osan kääntää venäjäksi että jonkinlaiset mahdollisesti merkittävät tahot Venäjällä voisivat katsella ja jooa ymmärtää keskusteluista jotain. Korhonen totesi että siellä varmaan oltaisiin kiinnostiuttu muiden muassa tiedoista Pekka Haaviston homoseksuaalisuudesta. Siinä tuoreimmassa striimissähän kolmikko allkoi pokkana keskustella Imatran 2016 teloitusmurhasta jiossa uhrina kolme naista, jotka mahdollisesti toimittajia. En muista tarkkaan tekikö aloitteen aiheesta Tiainen vai Korhonen. Kolmoismurhan taustallakin nähdään jonkinlainen Suomen valtion sisäinen salaliitto (tai globaali sellainen) jossa piti siivota paikallista porukkaa pois. Korhonen ja kumppanit eivät siis vieläkään ole oppineet, että noin toimitaan diktatuureissa - kuten Venäjällä - mutta ei Suomen kaltaisissa demokratioissa. Muutenkin tuli jutustelusta sellainen olo että kun koronarokotukset ja muut vähän tuoreemmat aiheet on kaluttu loppuun niin silloin edetään historiaan ja kaivellaan muita juttuja, joita sitten väitetään salaliitoiksi. Kyseessä on niin sanottu historian muokkaus joka on hiottu huippuunsa - missäs muualla kuin Venäjällä.
Korhosen Twitter-päivitykset on kaikki 3-4 kuukauden ajalta. Korhosenkin mukaan sotahulluja ja -kiihkoilijloita löytyy mutta tietenkin vain Suomesta. Pari ylintä viikon ajalta. Jo 2022 Korhonen on pokkana kutsunut Suomea 'fasistiseksi Suomeksi'.
https://www.facebook.com/groups/1556677 ... 483954462/
Hänen lurittelujaan on päässyt myös aiemmin itselleni tuntemattomaan Facebook-ryhmään Iltapäivälehtien sotapropaganda suomessa!
JK: - Ja se on hyvä! Unioni vaarantaisi rauhanneuvottelut sotakiihkollaan. Hei @alexstubb @elinavaltonen @anttihakkanen @PetteriOrpo Teidät heitettiin katsomoon

JK: - Ääliöt luulee oikeasti olevansa sopijaosapuolena tuolla. Eikö joku nyt voisi kertoa noille, ettei sotahulluja oteta edes rauhanneuvotteluihin mukaan.
JK: - Euroopan sotahullut on siirretty sivuun ja tämä suututtaa sotahulluja. Seuraatte vaan sivusta kun miehet hoitavat rauhan, teidät siirettiin katsomoon ...
JK: - Aika jännä et näitä sotahulluja ei oteta neuvottelupöytään, vai mitä olette meiltä?
https://x.com/VilleNiinisto/
JK: - Artikla 5? Miten sotahullut menee?
https://www.facebook.com/groups/1556677 ... 509601056/
Iltapäivälehtien sotapropaganda suomessa!
- Suomi leikki tulella – ja palaa nyt omissa liekeissään![/b]
Suomi pelasi typerää peliä naapurinsa kanssa ja asetti kaikki panokset yhteen korttiin. Nyt me maksamme tästä urpoilusta karua hintaa. Suomen johtajat alkoivat aukoa päätään Venäjälle, suurvallalle, jonka armeija on tuhovoimainen. Niin mahtava voima, että se on kyennyt pistämään Naton ja koko länsimaat polvilleen – ja tämä kaikki ilman täyttä sotilaallista panostusta. Meille on kerrottu, että Venäjä taistelee pelkillä kenttälapioilla. Jos näin tosiaan on, niin tilanne on vieläkin vakavampi kuin uskalsin ajatella. Voiko todella olla niin, että länsimaiden asevoimat polvistuvat kenttälapioiden edessä? Viimeinen sammutaa valot. On se länsi ja nato ylipäätänsä heikko! Ja sitten Trumpin voitto. Ei mikään yllätys, jos katsoo, miten amerikkalaiset ovat reagoineet sosiaalisessa mediassa ja kuinka hänen tilaisuutensa vetivät yleisöä. Miksi suomalainen media ei näitä asioita näe? Totuus on, että propagandakoneisto jauhaa juuri sitä, mitä meille halutaan syöttää. "Asiantuntijat" istuttavat ajatuksia, ja media puskee näistä narratiiveja syvälle ihmisten mieliin. Ja mikä vaarallisinta, tämä propagandavyörytys vaarantaa Suomen kansallista turvallisuutta. Missä viipyy Suojelupoliisin puuttuminen? Eikö heidän tehtävänsä ole juuri estää kansallisen turvallisuuden vaarantaminen?
Ukrainan ja Venäjän sota oli tekosyy sotahulluille päättäjillemme ajaa Suomi hulluuteen asti riskialttiiseen tilanteeseen, jossa he alkoivat avoimesti uhitella Venäjälle. Kaiken tämän varaan he asettivat toiveensa siitä, että USA pelastaisi meidät, jos tilanne eskaloituisi. Mutta kas kummaa – nyt Yhdysvalloissa onkin presidentti, joka ei enää ehkä halua puolustaa "päänaukojia". Mitäs nyt tehdään? Vaikka päättäjien toiminta on ollut järjetöntä, uskon, ettei naapurimme pidä Suomen kansaa syyllisenä. Silti joku hinta tästä maksetaan. Jos alueluovutuksiin joudutaan, heitän esityksenä, että annetaan vaikka Ahvenanmaa, Espoo ja Turku. Tämä voisi kääntyä jopa meidän voitoksemme – aina voi yrittää ajatella positiivisesti. Tosin epäilen, meneekö tämä idea Venäjällä läpi, luulen että he tietävät millaisista alueista on kyse. Aina voi yrittää "vähän" kusettaa. (Jos joku tosikko takertuu tähän, googlettakaa: vitsi, läppä, jne.) Tosissaan--> me maksamme tästä sotahullujen päättäjiemme uhoomista jonkun hinnan, valitettavasti. Trump on lähtenyt liikkeelle huimalla vauhdilla ja luonut yhteyksiä niihin maihin, joihin länsi on yrittänyt katkoa kaikki langat. Ja nyt on puhetta, että hän soittaisi Putinille lähiaikoina – siis juuri sille henkilölle, johon yhteydenpitoa olisi pitänyt ylläpitää alusta asti. Trump tahtoo rauhaa, ei sotaa. Kysynkin nyt teiltä: miksi me täällä Suomessa emme tahdo rauhaa vaan sotaa, miksi pidämme sotahulluja päätäjiä täällä vallassa?
\- Juha Korhonen
https://mvlehti.net/2022/12/28/juha-kor ... mielipide/

Anon uusimman striimin selitystä alla nopeasti litteroituna.
Ano viittaa puhuneensa edellisellä videolla niin virkamiehille kuin tavallisella kansalle.
Hämmästys on ollut suuri kun aika pian Anon puheen jälkeen oikeuskansleri sanoi itsensä irti.
Ano syyttää virkamiehiä alamaailmaan kuulumisesta. Sen kanssa kun tekee hommia ei enää voi poliislle kertoa. Silloin ollaan laittomuuksissa mukana.
Ano muistelee Pöystiä. Hän pitää tätä vastuullisena virkamiehenä ja hänellä on muistoja Pöystistä samoihin aikoihin kun VKK perustettiin. Kokoustettiin paljon, juotiin kahvia, teetä, syötiin viinereitä sekä puhuttiin ja suunniteltiin.
Kansanedustajien syytesuojaa olisi haluttu tuollon heikentää. Sen jälkeen kansanedustaja ei olisi voinut puhua mitä vaan eli Anon mukaan ‘haluttiin kriminalisoida kovat puheet’. Puheoikeutta olisi viety pois. Aloitteen torppasi kuulemma Ano persujen Ville Tavion kanssa.
Eduskunnan nykymenosta Ano ei tiedä. VKK:ssa hän pääsi ryhmän puheenjohtajana tärkeisiin pöytiin mukaan näkemään miten kuviot meni.
Pöystistä Anolle jäi sellainen kuva ettei tällä ollut puhtaat jauhot pussissa kuten monella muullakaan eduskunnassa. Anon mukaan on kaksi vaihtoehtoa:
Viranomaiset - kuten Pöysti - joko pakenee vastuutaan muihin tehtäviin, rohkeimmat viranomaisista lähtee puhumaan totuuksia.
Tämän jälkeen Ano siteeraa Venäjän median Ukrainan tappioista. Trumpin Ukrainan erirysedustajaa haastatellaan. USA:n tappiot Ukrainassa ovat kolme kertaa suuremmat kuin Vietnamin ja Korean sodan aikana. Anon siteeraa kuvan amerikkalaispoliitikkoa: Ukrainan tappiot ovat kolme kertaa suuremmat kuin noissa sodissa yhteensä. Kokonaistappioiden hän kertoo olleen Vietmamin sodassa 58 000 ja Korean sodassa 94 000 (Ano kertoo molemmissa sodissa ollun amerikkalaisuhreja noin 90 000 mikä ei pidä paikkansa koska molemmissa sodissa yhteensä amerikkalaisia kuoli noin 90 000).
"Minkä takia EU-eliitti on sotauhossa ja haluaa että sota syttyisi meillekin tänne Suomeen", Ano kysyy lopussa.
Jatko olen lainannut jo edellisessä Ano-viestissä. Siellä Ano vastaa seuraavanlaisesti pohtien perinteiseen tapaan enemmän Venäjän kuin Suomen etua.
No mikä on venäjän etu? Venäjän etu on se että täällä länsimaisessa Suomessa viranomaiset ja poliittiset päättäjät joutuu vastuuseen ja kuseen.
Venäjän etu ei ole se että se tulee tänne tappamaan ihmisiä meidän tontille tai heidän tontille.
Niitten etu on nimenomaan että täällä nousee ihmiset laittamaan vastuuseen nää.
Meidän eliitti haluaa sodan sen takia aikaiseksi että nää kaikki unohtus.
Että voitas Puuttinia syyttää, kansa syyttäs Puuttinia.
Onneksi ihmiset alkaa heräämään, onneksi ihmiset alkaa heräämään, nää asiat ei mene enää läpi.
Kohta on vähemmistöä se jolle menee läpi nää valheet.

Alla vielä MC Nigga T:n versio PIF:iltä.
Ano jo aikaisemmin videollaan puhui viranhaltijoille ja oikeusjärjestelmän haltijoille(?). Lakiasiantuntijoille. Kaikille jotka toimivat työkseen lakien parissa. Näitä Ano puhutteli edellisellä videollaan. Nyt oli Anolle tullut uutinen että oikeuskansleri Tuomas Pöysti jättää tehtävänsä. Nyt on kuumat paikat kaikilla korkeilla virkamiehillä! Aikamoinen paikka on myös alemmilla virkamiehillä! Teidän ymmärrys pitäisi riittää että tässä on toimittu laittomasti! Pitäisi puuttua tai muutoin te olette siellä laittomuuden puolella! Jos alamaailma pettää et voi silloin mennä poliisille kertomaan siitä. Jos olet virkamiehenä hiljaa ja tapahtuu laittomuuksia niin silloin menet siihen laittomuuteen mukaan!
[Katsellaan Hesarin uutista että Pöysti siirtyy kansainvälisiin tehtäviin]. Anolla on omia kokemuksia Pöystistä. Eduskunnassa Ano pääsi näkemään missä jamassa tämän maan päätöksenteko ja viranomaistoiminta olikaan. Kun Ano oli persuissa jäi paljon asioita tietämättä, mutta kun Ano perusti oman eduskuntaryhmän siellä oli Pöysti ja Vehviläinen suunnittelemassa juttua mikä yritettiin saada eduskuntaryhmille läpi. Että oltaisiin kansanedustajan syytesuojaa heikennetty. Ettei kansanedustaja voi enää puhua ihan mitä vaan. Kansanedustajat jotka puuttuvat epäkohtiin joutuisivat oikeuden eteen. Että kansalta kriminalisoitaisiin kovat puheet! Yritettiin viedä pois ettei kansanedustaja voisi puhua mitä tahansa. Kiitos perussuomalaisten Ville Taviolle että se torpattiin.
Oli äärimmäisen tärkeää että Ano erotettiin perussuomalaisista mutta silti Ano pääsi edustajana mukaan niihin pöytiin missä Ano näki miten tämä kaikki menee. Pöystistä jäi Anolle kuva ettei ole puhtaat jauhot pussissa. Pöysti tuntuu pakoilevan tässä, uskokaa pois ne pakenee viranomaiset tuossa, tai sitten siellä rohkeimmat lähtevät puhumaan totuuksia.
Ano haluaa vielä tälle videolle nostaa tämmöisen Telegram-uutisen kuin "Ukrainan tappiot sodassa". Tappiot ovat kolme kertaa suuremmat kuin USA:n tappiot Vietnamissa ja Koreassa yhteensä, Trumpin Ukrainan eritysedustaja sanoo. Miettikää! Muistakaamme että Keith Kellog on jo maininnut että Ukrainan menetykset ylittävät Yhdysvaltojen menetykset kahden verisen sodan aikana.
Minkä takia EU-eliitti ja meidän eliitti on näin sotauhossa? Haluaa että Ukrainassa sota jatkuu? Se sota siirtyy meillekin. Sen takia että pääsisivät sanomaan että kaikki tämä yhteiskuntamme alasajo (ekana rahat painettiin lääketeollisuuteen Bidenin aikana ja kaikenmaailman ilmastohumputukseen) ja nyt vielä Ukrainan sotaan. Että he pääsevät sanomaan että se on Putin! Että kaikki yhteiskunnan alasajo johtuisi siitä että Putin hyökkäsi. Mikä on Venäjän etu tässä tilanteessa? Venäjän etu on se että täällä, länsimaissa, Suomessa, viranomaiset, poliittiset päättäjät, tämä korruptoitunut porukka, ne joutuvat vastuuseen ja kuseen! Venäjän etu ei ole se että se tulee tänne tappamaan ihmisiä ja sotimaan. Heidän tontilla taikka meidän tontilla. Niiden etu on että täällä nousevat ihmiset laittamaan vastuuseen.. Sen takia meidän eliitti haluaa sodan aikaiseksi että voitaisiin syyttää Putinia. Joo, tämmöinen tilanne tässä nyt on.
Onneksi ihmiset alkavat heräämään! Ei mene asiat enää läpi.

Tulihan se VL:ssä vaikuttaneen entisen MV-lehden päätoimittajan kirja viimein sieltä.
JK: - Kirjani "MV-Lehti kulissien takaa - matkani mediakentälle" tulee ensiviikolla ennakkomyyntiin. Jos joku haluaa ostaa kirjan, niin suosittelen ostamaan sen ennakkoon, kirjaa painetaan rajallinen määrä. Kirja julkaistaan 8.3.2025 ja ennakkotilaajat saavat kirjan ennen muita.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Re: Ex-kansanedustaja Ano Turtiainen; twiitit, sanomiset, maskin käyttämättömyys ja VKK
Onpa paska kirja kun ei saa edes kavereille lainata. Juha Korhosen mukaan tuotteen eli todennäköisesti tekoälyllä viimeistellyn MV-Lehti kulissien takaa – Matkani mediakentälle -kirjan levittäminen kolmansille osapuolille on kielletty.
MV-Lehti kulissien takaa – Matkani mediakentälle
ENNAKKOTILAA alennettuun hintaan 21,90€ + postit Kirjoja on rajallinen määrä ja voit varmistaa kirjan saannin ennakkotilaamalla sen. Kirja julkaistaan 8.3.2025 ennakkotilatut kirjat lähetetään ennen sitä. (Kirja on ostajalla viikon 10 lopussa, tai 11 alussa)
MV-Lehti on ollut yksi Suomen kiistellyimmistä ja puhutuimmista julkaisuista. Mutta miten sitä pyöritettiin, millä sitä rahoitettiin – ja mikä oli totuus kaiken kohun takana? Tässä kirjassa avaan ensimmäistä kertaa mysteerin verhot ja kerron, mitä lehdessä todella tapahtui.
Samalla teos on syväluotaava katsaus mediakentän todellisuuteen. Uusien medioiden nousua ei katsota suopeasti, ja mediakartelli suojelee asemiaan keinoja kaihtamatta. Kerron, millaista on joutua järjestelmällisen vastustuksen kohteeksi – ja miten siitä selvitään. Matkan varrella poliisien kanssa on oltu tekemisissä useampaankin otteeseen, eikä kaikki kohtaamiset ole olleet ihan tavanomaisia.
Matkani mediakentällä on vienyt minut uskomattomiin tilanteisiin, Lohikäärmeen valtakunnasta samppanjanhuuruisiin juhliin ja poliisikuulusteluista median eturintamaan. Nyt on sinun vuorosi hypätä kyytiin ja seurata tätä ainutlaatuista tarinaa kulissien takaa.
Tuotteen luvaton levittäminen kolmansille osapuolille kielletty
© Juha Korhonen
MV-Lehti kulissien takaa - Matkani mediakentälle
Avainsanat tuotteelle aktivismi, Ija Janitskin, informaatiosota, journalismi, Juha Korhonen, klikkijournalismi, kohujournalismi, kohujutut, kulissit, maahanmuutto, manipulointi, media, mediaetiikka, mediakritiikki, mustamaalaus, MV-Lehti, oikeusjutut, oikeusprosessi, paljastuskirja, politiikka, Propaganda, rahavirrat, rikosepäilyt, salaisuudet, sananvapaus, sensuuri, toimittajat, uhkailu, valemedia
https://mediamaailma.fi/shop/kirja/mv-l ... akentalle/