Jaahas, Reisjärvellä toiminut BBS Bioactice sitten kertoi myyvänsä luunkorviketta 'globaalisti' mutta ei saanut tuotteelleen edes CE-merkintää niin, että luunkorviketta olisi voitu myydä muualle Eurooppaan. Suuria lupauksia siis ja höveli kunta, joka upotti bisnekseen miljoonia veronmaksajain rahoja. Kun kyse on Reisjärvestä niin silloin voidaan alleviivata myös se, että kunta oli keskustalainen ja luutahnatehdasta edistävien päätösten vasarointi kokouksissa kohtalaisen helppoa. Vielä reilut nelisen vuotta sitten Ylen jutussa hehkutettiin kuinka 'Reisjärven kunnasta tuli suursijoittaja' mutta aikaa myöten lopulta suuri konkurssifirman armoille jäänyt riskisijoittaja.
https://yle.fi/a/74-20145128
Luuimplantin piti tehdä Reisjärvestä rikas
Poronluusta tehty luuimplantti oli terveysteknologiayhtiö BBS:n kruununjalokivi. Siihen uskoivat kunta ja monet paikalliset piensijoittajat. He menettivät rahansa.
Reisjärven kunnanjohtaja Matias Ojalehto sanoo sen suoraan: pelattiin upporikasta ja rutiköyhää, ja valitettavasti kävi näin.
– Tämä on ehkä meille opiksi ympäri kuntakenttää, julkisia toimijoita ja päättäjiä eri puolilla Suomea. Maltti on valttia.
Pohjoispohjanmaalainen kunta oli sijoittanut vuosien varrella miljoonapotin startupyritys BBS Bioactive Bone Substitutesiin, joka kehitti poronluusta lääkinnällistä laitetta vaikeiden murtumien hoitoon.
Vuoden 2024 lopussa Reisjärvi oli yhtiön toiseksi suurin omistaja noin 2,7 miljoonalla osakkeella ja lähes 10 prosentin omistusosuudella.
Helmikuussa BBS ajautui konkurssiin, kun yhtiö ei saanut järjestettyä enää uutta rahoitusta toiminnan jatkamiseksi.
Reisjärveltä katosi konkurssin myötä noin 15 työpaikkaa. Se on 2 600 asukkaan kunnassa paljon. Rahojaan menettivät myös monet kuntalaiset, jotka olivat sijoittaneet yhtiöön omia varojaan.
Syksyllä 2024 kunnanjohtajana aloittanut Ojalehto on tutkinut viime aikoina vanhoja kokouspöytäkirjoja selvittäessään summaa, jonka kunta on BBS:ään sijoittanut.
Tarkkaa summaa hän ei pysty sanomaan. Kunnan osuus yhtiöstä kasvoi vuosien saatossa rahoituskierrosten ja suorien osakeostojen myötä.
– Arvio on reilu 2,8 miljoonaa euroa. Se sisältää kiinteistökaupan mukana tullutta osakevaihtoa. Suoria rahallisia panoksia on noin 2,4 miljoonaa.
Ojalehdon mukaan valtaosa sijoituksista on tehty kunnan sijoitussalkun sisäisillä järjestelyillä, mutta myös verorahoja on käytetty lääketeknologiayrityksen tukemiseen.
– Jossakin vaiheessa on käyty myös kuntalaisten kukkarolla. On jopa otettu lainaa sitä varten, että rahoitetaan merkintäoikeusanteja.
https://www.keskipohjanmaa.fi/artikkeli ... taja-kovan
Reisjärven kunnasta tuli yllättäen suursijoittaja, nyt pieni kunta on toiseksi suurin omistaja kovan kurssinousun tehneessä BBS -pörssiyhtiössä – "Omistus tuli kauan sitten yrityksen perustamisvaiheessa", vt. kunnanjohtaja Marjut Silvast kertoo
Reisjärven kunnan markkinaosuus BBS:n luulääketehtaasta vaihdellut 5-8 miljoonan euron välillä
https://www.bbs-artebone.fi/sijoittajil ... skohteena/
BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj:n (BBS) ydinosaamiseen kuuluu helppokäyttöisten ja käyttövalmiiden luun muodostusta ja paranemista edistävien luunkorvikeimplanttien kehittäminen ja valmistaminen. BBS kehittää, valmistaa ja myy luun korviketta ortopediseen käyttöön globaalisti. Myynnissä ja jakelussa käytetään myös valittuja kumppaneita. Hakemusprosessi CE-merkintää varten on käynnistetty.
https://reisjarvilehti.fi/missa-mennaan ... ttamiseen/
Missä mennään BBS-Bioactive? “Emme saaneet tuotehyväksyntää, kuten odotimme, nyt keskitymme tilanteen selvittämiseen ja erilaisten mahdollisuuksien kartoittamiseen”
Pikkukunta sijoitti luulääketehtaaseen miljoonia ja hävisi kaiken
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11492
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Pikkukunta sijoitti luulääketehtaaseen miljoonia ja hävisi kaiken
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
-
JanitaSlim
- Ben Matlock
- Viestit: 8690
- Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm
Re: Pikkukunta sijoitti luulääketehtaaseen miljoonia ja hävisi kaiken
Ei tainnut Ojalehto kuitenkaan sijoittaa omia rahojaan, joten kehno vertaus.Reisjärven kunnanjohtaja Matias Ojalehto sanoo sen suoraan: pelattiin upporikasta ja rutiköyhää, ja valitettavasti kävi näin.
Vertauksen pitäisi mennä: Pelattiin kuntalaisten rahoilla rulettia ja taas meni kaikki.
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
- H.Moilanen
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4974
- Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 1:30 pm
Re: Pikkukunta sijoitti luulääketehtaaseen miljoonia ja hävisi kaiken
Paitsi että Matias Ojalehto aloitti Reisjärven kunnanjohtajana vasta syksyllä 2024, kuten jutussa kerrottiin. En tiedä, liittyykö hän henkilönä surkeaan sijoitusjuttuun mitenkään muuten kuin, että on ryhtynyt puolisen vuotta sitten sijoituskriisikunnan johtajaksi.JanitaSlim kirjoitti: Su Maalis 02, 2025 1:27 pmEi tainnut Ojalehto kuitenkaan sijoittaa omia rahojaan, joten kehno vertaus.Reisjärven kunnanjohtaja Matias Ojalehto sanoo sen suoraan: pelattiin upporikasta ja rutiköyhää, ja valitettavasti kävi näin.
Vertauksen pitäisi mennä: Pelattiin kuntalaisten rahoilla rulettia ja taas meni kaikki.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Aiheesta lisää täällä.
-
Rapsuttaja
- Martin Beck
- Viestit: 788
- Liittynyt: La Maalis 26, 2022 12:24 pm
Re: Pikkukunta sijoitti luulääketehtaaseen miljoonia ja hävisi kaiken
Kun markkinat ei usko yritykseen, niin onneksi hölmöläiset uskoo. Suomen kunnat on täynnä hyväuskoisia kunnanvaltuutettuja, joita voi vetää höplästä ilman seurauksia. Kyllä ilmaiselle rahalle on aina ottajansa.
Millions must go.
Re: Pikkukunta sijoitti luulääketehtaaseen miljoonia ja hävisi kaiken
En tiedä onko se aina kiinni siitä että ollaan niin tyhmiä että lähdetään mukaan tälläisiin… joskus voi olla mukava tukea vaikkapa tuttavan firmaa muiden rahoilla ja hyötyä mahdollisesti itse siitä jotain
Re: Pikkukunta sijoitti luulääketehtaaseen miljoonia ja hävisi kaiken
Jos tämä olisi toiminut, niin Reisjärven kunnanjohtajaa olisi suitsutettu mahtavana visionäärinä... nyt kävi näin. Luulen, että tuollaisessa paikassa ei mahtavasti elinkeinoelämän aurinko paista ja epätoivoisen kunnan isän voi joskus kannattaa tarttua vähän ohuempiinkin oljenkorsiin, mikä tietysti on sääli sinänsä. Hiukan kiinnostaisi tästä tietää lisää, että millaisin oletuksin päätöksiä on tehty ja mikä lopulta (muu kuin hyväksynnän puute) konkurssiin johti. Luulisi, että jos jotain näyttöjä viabiliteetista on, niin kamppeita voisi tarjota kevyemmän lainsäädännön kaukoitään, jossa Lappi (/Pohjois-Suomi) on kovassa huudossa muutenkin.Rapsuttaja kirjoitti: Su Maalis 02, 2025 8:49 pm Kun markkinat ei usko yritykseen, niin onneksi hölmöläiset uskoo. Suomen kunnat on täynnä hyväuskoisia kunnanvaltuutettuja, joita voi vetää höplästä ilman seurauksia. Kyllä ilmaiselle rahalle on aina ottajansa.
-
Kalapaliikki
- Roger Murtaugh
- Viestit: 879
- Liittynyt: La Joulu 12, 2020 7:05 pm
Re: Pikkukunta sijoitti luulääketehtaaseen miljoonia ja hävisi kaiken
Retorinen kysymys, luuletko että laihajanita lukee yhtäkään juttua johon kommentoi?H.Moilanen kirjoitti: Su Maalis 02, 2025 7:52 pmPaitsi että Matias Ojalehto aloitti Reisjärven kunnanjohtajana vasta syksyllä 2024, kuten jutussa kerrottiin. En tiedä, liittyykö hän henkilönä surkeaan sijoitusjuttuun mitenkään muuten kuin, että on ryhtynyt puolisen vuotta sitten sijoituskriisikunnan johtajaksi.JanitaSlim kirjoitti: Su Maalis 02, 2025 1:27 pmEi tainnut Ojalehto kuitenkaan sijoittaa omia rahojaan, joten kehno vertaus.Reisjärven kunnanjohtaja Matias Ojalehto sanoo sen suoraan: pelattiin upporikasta ja rutiköyhää, ja valitettavasti kävi näin.
Vertauksen pitäisi mennä: Pelattiin kuntalaisten rahoilla rulettia ja taas meni kaikki.
Re: Pikkukunta sijoitti luulääketehtaaseen miljoonia ja hävisi kaiken
Tässä on alunalkujaan ollut mukana myös Oulun Yliopisto, mahtaako olla myös ottanut takkiinsa? Ja ennen Reisjärveä tämä "tehdas" sijaitsi Toijalassa. Kunnes joskus 2000-luvun puolessavälissä muutti Reisjärvelle eli tovin siellä jo ollut toiminnassa.
Re: Pikkukunta sijoitti luulääketehtaaseen miljoonia ja hävisi kaiken
Yliopiston osa lienee pyörinyt tutkimusrahojen kautta. Suoria sijoituksia yliopistot tekee vähemmän ja jos tekee, niin siinä on joku yhtiömuotoinen toimija operaattorina. Suoraan koulutusrahoja tähän ei onneksi sillä tavalla ole mennyt. Eiköhän kuvio ole se, että tutkija on tutkinut aihetta akateemisesti ja jossain vaiheessa "joku" on huomannut kaupallisen potentiaalin ja spinnannut tutkimuksen markkinoille jonkinlaisen TUTLI((Tutkimuksesta liiketoimintaa)- tuen turvin.Skinner kirjoitti: Ke Maalis 12, 2025 2:02 am Tässä on alunalkujaan ollut mukana myös Oulun Yliopisto, mahtaako olla myös ottanut takkiinsa? Ja ennen Reisjärveä tämä "tehdas" sijaitsi Toijalassa. Kunnes joskus 2000-luvun puolessavälissä muutti Reisjärvelle eli tovin siellä jo ollut toiminnassa.