Nämä asiat on tosiaan käyty läpi sataan kertaan. Mutta kerrataan niitä Ross Sullivanin toiveesta, sillä tokihan ne tukevat vuoden 1960 diagnooseja.
1. Hematooman alkuperän arviointi
Brillen hematooma syntyy kallonpohjan etuosan murtumasta, mutta myös suora isku silmien ympärille voi aiheuttaa samankaltaisia verenpurkaumia.
Epätyypillinen hematooman kehittyminen (esim. epäsymmetrinen mustelma) saattoi vaikeuttaa tulkintaa.
2. Viiveen aiheuttama epävarmuus
Brillen hematooma ei ilmesty välittömästi, vaan voi kehittyä tuntien tai päivien viiveellä.
Tämän vuoksi kallonpohjan murtuma saatettiin aluksi jättää huomaamatta.
Gustafssonin hematooma kirjattiin vasta päiviä hänen sairaalaan saapumisensa jälkeen. Voidaan jossitella, oliko kyseessä "tavallinen tuplamustasilmä" vai kallonmurtumaan liittyvä Brillen hematooma. Eittämättä kuitenkin on niin, että lääkäri on ainakin luullut tienneensä niiden eron. Röntgenkuvia ei enää ole olemassa. Se, että hematooma diagnosoitiin vasta päiviä sairaalaan saapumisen jälkeen röntgenkuvauksen yhteydessä, tukee sitä olettamaa, että kyseessä tosiaan oli diagnosoituun kallonpohjan murtumaan liittynyt diagnosoitu Brillen hematooma.
3. Röntgendiagnostiikan rajoitteet
Kallon röntgenkuvaus oli ainoa käytettävissä oleva kuvantamismenetelmä, mutta se ei aina paljastanut pieniä kallonpohjan murtumia.
Luisten rakenteiden päällekkäisyys ja kallonpohjan monimutkainen anatomia vaikeuttivat tulkintaa.
Voi olla, että oli vaikeaa, tai sitten ei ollut. Röntgenkuvia, mistä tarkistaa asia ei tosiaan enää vuonna 2004 ollut käytettävissä..
4. Aivoselkäydinnesteen tutkimuksen epävarmuus
Lumbaalipunktio (aivoselkäydinnestenäyte) saattoi osoittaa verenvuotoa, mutta jos näyte oli veretön, se ei poissulkenut aivovammaa.
Pieni verenvuoto saattoi myös huuhtoutua pois ennen näytteenottoa.
Juuri näin. Kuten Tenovuokin todisti, aivoselkäydinnesteen verettömyydestä ei voida päätellä, etteikö aivovammaa olisi. Tämän totesi myös käräjäoikeus tuomiossaan: Gustafssonin aivoselkäydinnesteen vähäverisyys ei sulkenut pois aivovammaa.
5. Aivovamman arvioinnin haasteet
Tajunnantason muutokset ja muistiaukko olivat subjektiivisia löydöksiä, joita oli vaikea arvioida ilman potilaan omaa kertomusta.
EEG saattoi osoittaa epänormaalia aivotoimintaa, mutta se ei erottanut tarkasti erilaisten aivovammojen syitä.
Pitää paikkansa. EEG:llä ei vuonna 1960 kyetty tekemään varmaa diagnoosia esimerkiksi Gustafssonin diffuusista aksonivauriosta. Kuitenkin voidaan varmuudella todeta, että EEG:llä havaittiin Gustafssonin vasemmassa aivopuoliskossa laaja-alainen diffuusirajainen poikkeama vielä 11 päivää hänen vammautumisensa jälkeen.