Verovirkailijan surma Merihaassa 13.12.1989

[finnbar87]

Lisäksi DNA -tutkimusten perusteella todettiin, että Maran villapuserossa oli uhrin verta.

Epäolennaista, mutta jäin ihmettelemään tuota lausetta.

Sehän taitaa olla fakta, että mitään yksilöivää DNA-testiä ei ollut vielä yleisessä käytössä 80-luvun lopussa tai 90-luvun alussa? Onkohan niihin aikoihin selvitelty pelkästään jotain veriryhmiä?

Muistaakseni Rikostarinoita Suomesta ja/tai PPK-kirjassa oli maininta, että lähettivät verinäytteet Skotland Yardin tutkittavaksi, koska siellä oli siihen aikaan huomattavan paljon kehittyneemmät laitteet kuin täällä.

[sikakyösti]

Tekijä oli tuolloin 43-vuotias. Nyt jo yli kuudenviiden - jos luoja ja vankilaviranomaiset ovat elinpäiviä suoneet.

Sukunimen harvinaisuus huomioiden pidän todennäköisenä, että henkilö olisi kuollut jo 1999.

[sikakyösti]

Onkohan missään ollut tietoa siitä, mistä rikoksista murhamies Nikolin alunalkaen oli vankilaan joutunut?

[Jarmomurha]

Lisäksi DNA -tutkimusten perusteella todettiin, että Maran villapuserossa oli uhrin verta.

Epäolennaista, mutta jäin ihmettelemään tuota lausetta.

Sehän taitaa olla fakta, että mitään yksilöivää DNA-testiä ei ollut vielä yleisessä käytössä 80-luvun lopussa tai 90-luvun alussa? Onkohan niihin aikoihin selvitelty pelkästään jotain veriryhmiä?

Etelä-Suomen Sanomat tiesi kertoa 1991, että: "vahvin näyte oli syytetyn puserosta löytynyt verinäyte, joka vastasi surmatun harvinaista veriryhmää".

[finnbar87]

Onkohan missään ollut tietoa siitä, mistä rikoksista murhamies Nikolin alunalkaen oli vankilaan joutunut?

Tämä kyllä kiinnostaisi minuakin. Luultavasti jostakin henkirikoksen yrityksestä tai törkeästä pahoinpitelystä. Onko kellään parempaa tietoa?

[ABC]

Kitaran ostaminen tuntuu olevan vaarallista puuhaa. Tässä rikoksessa uhriksi joutunut verovirkailija oli ilmeisesti juuri ostanut uuden kitaran, joka oli autossa. Samoin oli Sipoon teloitussurmassa v. 2018, jossa uhrin autossa oli myös hänen juuri kotimatkallaan ostamansa kitara.

[Rundi]

Merihaan murhasta annettiin Helsingin raastuvanoikeuden päätös tiistaina 7.5.1991. 43-vuotias Markku Nikolin sai 11 vuotta 6 kuukautta vankeutta täyttä ymmärrystä vailla tehdystä murhasta.

Murhan tehdessään Nikolin oli lomalla Turun keskusvankilasta.

Lähde HS arkisto

Hmmm... Miksikö MN oli Kakolassa? Tehnyt jotain vakavempaa kuin nyysinyt Alepasta keskiolutta?

K e r t a l a i s u u s:
Nikolin on ollut (taparikollinen oli) moninkertainen rikoksen uusija ja kuudennen lusitun tuomion jälkeen jokainen sen ajan konna joutui Kakolaan. Joskus edes Sörkka ei ottanut vastaan kuin maksimissaan viides kertalaisia.

[Oikeus ennen kaikkea]

Tapettu verovirkailija oli Pertti Risto Johannes Itämäki
Syntynyt: 18 lokakuu 1947
Kuollut: 13 joulukuu 1989

Helsingin pitäjän kirkon hautausmaa, Vantaa

Hautakivi.png (119.13 KiB) Katsottu 2340 kertaa

[LuuMurusina]

Tekijä oli tuolloin 43-vuotias. Nyt jo yli kuudenviiden - jos luoja ja vankilaviranomaiset ovat elinpäiviä suoneet.

Sukunimen harvinaisuus huomioiden pidän todennäköisenä, että henkilö olisi kuollut jo 1999.

Google tarjoaa hakusanalla Markku Nikolin vastaukseksi Markku Juhani Tuhkanen, josta löytyy tarkempia tietoja geni.com -sivustolta. Siellä puolestaan on tarjolla Markku Juhani Pekkonen, "tunnetaan myös nimellä" Markku Juhani Tuhkanen ja Markku Johannes Nikolin sekä Kurt Johannes Nikolin, syntynyt 27.12.1947 kuollut 4.9.1999. Äidin nimeksi mainitaan Elsa Inkeri Pekkonen.

Hautahaku.fi tarjoaa tuosta nimivalikoimasta ainoastaan Kurt Johannes Nikolin -nimistä hemmoa, synt 1947, kuollut 1999, haudattu Malmin hautausmaalle. Samaan hautaan on haudattu myös Elsa Inkeri Pekkonen ja kolme Tuhkasta.

Repikää siitä.

[Oikeus ennen kaikkea]

PPK 1992

Lekamurha
Rikoskomisario Esko Peltola

Joulun alla 1989 kuohutti pääkaupunkiseutulaisia Verohallituksen erään verotarkastajan murha. Julkisessa sanassa tätä raakaa perheenisän surmaa alettiin jutun tutkinnan aikana kutsua lekamurhaksi tekovälineen mukaisesti. Teko tapahtui pysäköinti talossa eikä teolle ollut silminnäkijöitä. Oliko motiivina kosto verottajalle vai oliko kyseessä ryöstö tai jokin muu?

Tarinamme alkaa keskiviikkona, 13. päivänä joulukuuta 1989. Ilma alkaa pakastua ja iltapäiväksi on luvattu jo kovaa tuulta ja alkavaa lumisadetta. Helsinkiläiset ovat kiireissään, kuten tavallisesti ja valmistautuvat lähestyvän joulun viettoon hankkimalla lahjoja perheilleen ja ystävilleen.
Verohallituksen verotarkastaja Pertti oli myös kiireinen. Heti töihin tulonsa jälkeen hän joutui lähtemään kokoukseen Itä-Pasilaan ammattiliittonsa asioissa. Kokous venyi ja hän pääsi takaisin työpaikalleen Merihakaan vasta klo 14.00 maissa. Työ ajan jälkeen hänellä ja lähimmillä työtovereilla oli tarkoitus harjoitella tulevaa työpaikan pikkujoulujuhlan musiikkiesitystä varten. Työtoveri Seppo oli jo aikaisemmin käynyt katsomassa eräästä Hakaniemen musiikkiliikkeestä kitaran ja vahvistimen. Koska laitteet olivat kannettaviksi liian raskaat, päättivät he noutaa ne Pertin autolla. Samalla matkalla Sepon oli määrä myös käydä keskustassa parturissa.
Verohallituksen henkilökunnan, kuten myös asiakkaiden pysäköintitilat sijaitsevat Merihaan pysäköintitalon katutasossa. Pysäköintiruuduissa ei ole autojen rekisterinumeroita eikä ajoluiskien verkko-ovia pidetä kiinni tai lukossa. Pertti ja Seppo ajoivat pysäköintitalosta Hakaniemeen, jossa jo valmiiksi ostetut kitara ja vahvistin pahvilaatikkoineen nostettiin auton takapenkille. Pertti ajoi sitten keskustaan, jossa Seppo poistui kyydistä mennäkseen parturiin. Samaan aikaan tuuli yltyi kunnon viimaksi ja alkoi sataa lunta.

Outo mies pysäköintitalossa
Esa, myös Pertin työtovereita, oli lähtenyt työ paikaltaan Verohallituksesta klo 14.50–14.55 maissa mennen edellä mainittuun pysäköintitaloon, jossa hänenkin autonsa oli ollut. Esan huomio oli jostakin syystä kiintynyt ajoluiskan lähettyvillä seisoskelleeseen, noin 45-vuotiaaseen mieheen, jolla oli ollut ruskeat samettihousut, tummansininen toppatakki sekä valkea pipo. Miehellä oli ollut kädessä valkea muovikassi, jonka kantohihnat oli kiedottu käden ympäri. Hän oli sytytellyt tupakkaa.
Esa oli kävellyt autolleen ja alkanut käynnistää sitä. Tällöin hän oli havainnut aikaisemmin mainitun miehen seuranneen ja tulleen aivan hänen autonsa viereen. Mies oli vaikuttanut juopuneelta. Esa oli ajanut pois pysäköintitalosta, mutta mies oli jäänyt jotenkin erikoisen käytöksensä takia hänen mieleensä.

Murha pysäköintitalossa
Jätettyään Sepon keskustaan, Pertti ajoi yksin takaisin pysäköintitaloon, parkkeerasi ruutu nro 384:ään ja nousi autostaan ottaakseen ulos takapenkillä olleet kitaran ja vahvistimen. Kello oli tällöin hieman yli 15.00. Seuraavien minuuttien aikana päättyi erään tunnollisen valtion virkamiehen ja perheenisän maallinen vaellus. Sille, miten kaikki tarkasti ottaen tapahtui, ei ole silminnäkijöitä.
Rikospaikkajäljistä tehtyjen päätelmien mukaan Pertti yllätettiin takaapäin hänen ollessaan juuri nostamassa kitaralaatikkoa autosta. Murhaaja löi häntä valkoisessa muovikassissa olleella 5 kilon lekalla päähän. Ilmeisesti uhri viime hetkellä huomasi vaaran ja pystyi väistämään niin, ettei ensimmäinen lyönti ollut tappava. Pertti oli ruumiinrakenteeltaan voimakas ja hän harrasti aktiivisesti kuntoilua, mutta hänkään ei pystynyt ensimmäisen iskun huumaamana kamppailemaan raskaalla lekalla varustautunutta murhaajaansa vastaan. Yhä uusien iskujen alla hän vaipui henkitoreissaan autonsa viereen maahan. Tekonsa tehtyään murhaaja heitti muovipussiin verhotun lekansa auton takajalkakaan ja meni kuljettajan paikalle ilmeisenä tarkoituksenaan anastaa auto. Moottori oli valmiina käynnissä tai sitten murhaaja otti virta-avaimet uhrinsa taskusta.
Auton peruuttaminen pois pysäköintiruudusta ei kuitenkaan onnistunut käsijarrun ollessa päällä eikä murhaaja löytänyt käsijarrua vapauttavaa laitetta. Käsijarrumekanismi on tässä automerkissä muista autoista poiketen vasemmalla, kytkinpolkimen vieressä. Uhrin lompakkokin oli jäänyt ulos lähdettäessä työhuoneeseen, joten murhaaja joutui poistumaan paikalta saamatta mitään anastetuksi.
Verissään makaavan uhrin löysivät klo 15.30 töistä lähtevät ihmiset, jotka hälyttivät paikalle ambulanssin. Ambulanssin saavuttua paikalle ja todettua tilanteen, hälytettiin myös poliisi. Poliisin saapuessa oltiin uhria juuri siirtämässä ambulanssiin. Paikalla olleiden ihmisten keskuudessa puhuttiin syystä tai toisesta, että uhria olisi ammuttu.
Samana iltana klo 18.00 saatiin tieto sairaalasta, että Pertti oli kuollut tajuihinsa tulematta. Alustavan lääkärinlausunnon mukaan kuoleman oli aiheuttanut pään ja ylävartalon alueelle kohdistunut runsas ja voimakas tylppä väkivalta. Vammojen laadun vuoksi uhrilla ei ollut ollut missään vaiheessa mitään selviytymisen mahdollisuutta.

Murhatutkimukset käynnistyvät
Väkivaltarikostutkijat olivat siis saaneet tutkittavakseen pimeän henkirikoksen, murhan. Rikoksen tutkiminen aloitettiin totutun kaavan mukaisesti; rikospaikka eristettiin ja rikosjälkiä alettiin etsiä ja taltioida, rikoksentekijäksi sopivia henkilöitä alettiin etsiä poliisipartioiden toimesta ja alueen ihmisiä puhuttaa tekijän tai tekijöiden tuntomerkkien saamiseksi. Tässä vaiheessahan poliisilla ei ollut vielä mitään tarkkoja tietoja tapahtumista tai niihin johtaneista syistä.
Silminnäkijöitä surmatyölle ei kuitenkaan tuntunut löytyvän, joten rikospaikka- ja yleensäkin tekniselle tutkinnalle tuntui kerääntyvän paineita heti alussa. Hyvin ja tarkasti suoritettu rikospaikkatutkinta yleensä pystyy kertomaan suhteellisen hyvin mitä on tapahtunut ja miten. Sen, miksi näin hirveä teko tehtiin, pystyy tarkasti kertomaan vain teon tekijä, hänet on vain ensin pystyttävä löytämään ja saamaan puhumaan.
Kyseisen illan ja yön aikana rikostutkijat pystyivät selvittämään uhrin henkilöllisyyden ja ilmoittamaan ikävät uutiset jouluun valmistautuville vaimolle ja lapsille. Tämänkaltaisen suruviestin viejän tehtävä ei koskaan ole helppo. Tutkijan pitäisi pystyä samassa tilanteessa lohduttamaan omaisia, antamaan näiden kipeästi haluamia yksityiskohtaisia tietoja tapahtumista sekä neuvomaan heitä.
Lisäksi pitäisi pystyä tahdikkaasti selvittämään uhrin tausta ja nimenomaan se, olisiko perhepiiristä tai ystäväpiiristä löydettävissä surmalle motiivi ja sitä kautta myös tekijä. Näillä tiedoilla on yleensä myös aina kiire, koska nämä tiedot useinkin muodostavat tutkinnan lähtökohdan tai pystyvät suuntaamaan tutkinnan määrättyyn suuntaan.
Pertin vaimo ei järkytykseltään pystynyt tapahtumailtana paljoakaan auttamaan poliisia tutkimuksissaan. Pertillä ei hänen mukaansa pitänyt olla ketään vihamiehiä. Avioliitto oli kunnossa eikä työelämässäkään ollut ollut vaimon tiedon mukaan mitään hankaluuksia. Pertti oli ollut aktiivinen yhteiskunnallinen osallistuja ja hän oli pitänyt kunnostaan hyvää huolta.
Julkinen sana reagoi voimakkaasti Pertin murhaan. Päivälehdet julkaisivat jutun hyvin näyttävästi etusivuillaan ja aprikoivat mahdollista motiivia surmateolle. Yleensä päädyttiin Pertin työhön liittyen kostoon verottajalle. Tieto surmasta levisi Merihaassa muutenkin nopeasti ja aiheutti pelkoa ja ahdistusta ihmisissä. Erilaisia huhuja liikkui ja jutun tutkijoille välittyi runsaasti tietoja sellaisista tapahtumista ennen ja jälkeen kyseisen murhan, joilla saattoi olla liittymäkohtia tutkittavaan juttuun. Tutkijat laativat myös itse poliisitiedotteita, joita jaettiin Merihaan liikkeisiin, työpaikoille ja asuntoihin ja joissa pyydettiin ilmoittamaan mahdollisesti murhaan liittyvistä havainnoista.

Tärkeä todistaja
Tutkinnan kannalta merkittäväksi muodostui erään Askon, jonka työpaikka oli myös Merihaassa, tekemät havainnot. Hän oli murhapäivänä ollut lähdössä työstään klo 15.30 maissa, samoihin aikoihin, jolloin uhri löydettiin. Asko oli kävellyt lähellä kyseistä pysäköintitasoa ja oli huomannut miehen tulevan kiireissään murhapaikan suunnasta. Miehen ohimossa oli näkynyt verta ja tämän olemus oli ollut kuin hän olisi juuri ollut tappelussa.
Asko antoi miehestä suurin piirtein samat tuntomerkit kuin todistaja, joka näki miehen pysäköintihallissa valkea muovikassi kädessä. Tämä mies oli yrittänyt avata ovea, josta olisi päässyt portaita pitkin kävelytasolle, mutta ovi oli ollut lukossa. Mies oli sitten hävinnyt jonnekin Merihaan sokkeloihin. Askolla sattui olemaan erittäin hyvä kasvomuisti ja hän ilmoitti varmasti tunnistavansa miehen, jos näkisi tämän tai hänen valokuvansa.
Tässä vaiheessa jutun tutkijoilla oli siis kaksi havaintoa miehestä, jotka olivat olleet murhan aikoihin alueella. Molempien todistajien antamat tuntomerkit olivat siinä määrin yhtäpitäviä, että tutkijat lähtivät siitä olettamuksesta, että kyseessä oli yksi ja sama mies. Tämä mies oli välttämättä löydettävä kuulusteltavaksi. Hän saattoi olla murhan näkijä, joka halusi pysyä salassa tai sitten hän oli itse rikoksentekijä. Se seikka, ettei hän oma-aloitteisesti ilmoittautunut, painoi vaakaa tietysti voimakkaasti jälkimmäisen vaihtoehdon suuntaan.
Asko, hyvämuistinen todistaja, joka oli nähnyt hyvin kyseisen miehen kasvot, sai tutustua poliisin rikosrekisterivalokuviin. Hän poimi valokuvien joukosta erään tunnetun rikollisen kuvan, jonka kasvojen hän ilmoitti muistuttavan erittäin suuresti etsityn miehen kasvoja. Asko oli kuitenkin varma, ettei kyseessä ollut sama mies.
Toista todistajaa, joka oli nähnyt ilmeisesti saman miehen pysäköintihallissa ennen surmatekoa, ei saatu hänen kiireittensä takia katsomaan valokuvia. Hän kyllä itse ilmoitti, että hän tuskin pystyy tunnistamaan miestä, koska tämä oli tapaamisaikaan sytytellyt tupakkaa ja kasvot olivat näin osittain peitettyinä.

Tuntomerkit epäillystä hahmottuvat
Askon valitseman valokuvan ja hänen antamiensa tuntomerkkien perusteella rikospoliisin teknisen toimiston tutkija piirsi miehestä kasvo- ja kokovartalovärikuvan sekä hänen ylleen todistajien kuvausten mukaiset vaatteet. Tästä piirroksesta otettiin värikopioita, joita jaettiin sekä tiedotusvälineille että Merihakaan ja lähialueille.
Poliisin piirtäjä oli ilmeisesti onnistunut hyvin työssään, koska tutkijat saivat useita vihjeitä, että etsitty mies on herra X, eli se tunnettu rikollinen, jonka valokuvan perusteella piirros oli tehty. Tietysti tutkijat tarkastivat varmuuden vuoksi hänenkin alibinsa murha-ajalle. Se oli kuitenkin pitävä ja näin mies oli poissa laskuista.

Eri tutkintalinjat ja motiivi
Tutkijoilla oli tietysti myös useita muita tutkintalinjoja samanaikaisesti työn alla. Poliisin tapahtumarekisterin avulla käytiin läpi Merihaan ja lähialueen "keikkoja”, josko sieltä sattuisi löytymään jotakin, joka saattaisi viitata samaan rikoksentekijään.
Alueella toimivien vartioimisliikkeiden raportit käytiin läpi. Raporteista saattaa joskus löytyä tutkijaa kiinnostavaa tietoa. Tilapäiset majoitusliikkeet ja sosiaaliset tilat tarkastettiin ja puhuteltiin niin työntekijät kuin asukkaatkin. Julkisten kuljetusvälineiden, kuten metron, bussien ja taksien kuljettajilta pyydettiin apua. Hehän olisivat voineet kuljettaa pakenevaa, veristä surmaajaa.
Mikään näistä linjoista ei ainakaan aluksi näyttänyt tuovan apua jutun tutkimuksiin. Vaikka tutkijoille jo alkuvaiheessa muodostui käsitys, että kyseessä oli ns. ryöstömurha, eli teko olisi tehty ryöstötarkoituksessa, ei tietenkään voitu poissulkea sitä mahdollisuutta, että motiivi saattaisi sittenkin löytyä uhrin työstä, siis kosto verottajaa kohtaan. Verottajahan ei missään maassa ole erityisemmin alamaisten suosiossa. Katkeroituneen ja mielestään vääryyttä kärsineen verovelvollisen patoutumat olisivat saattaneet kohdistua yksittäiseen verovirkailijaan näinkin väkivaltaisesti.
Tämän mahdollisen motiivin selvittämiseksi tutkijat haastattelivat verohallituksen työntekijät ja pyrkivät kartoittamaan kaikki uhkaukset ja häiriköinnit, jotka olivat kohdistuneet lähiaikoina kyseiseen virastoon tai sen työntekijöihin. Tutkinnan aikana kuitenkin todettiin, että tämä tutkintalinja ei näyttänyt johtavan mihinkään. Tutkittavaa kyllä kertyi runsaasti ja aikaa kului, juttu ei vain tuntunut ratkeavan. Mutta rikostutkijan työstähän noin 90 prosenttia on turhaa. Kun tutkinnan aikana kukaan ei tiedä mikä lopulta on turhaa, mikä taas tärkeää, on kaikki mahdollinen tehtävä. Ratkaiseva johtolanka siis puuttui vielä.

Mistä leka on peräisin?
Tekovälineen alkuperän selvitys on murhatutkimuksissa eräs erittäin tärkeä ja yleensä aina juttua eteenpäin vievä seikka. Sehän saattaa olla rikoksentekijän oma ja hänen kiireessä tai hätäännyksissä rikospaikalle jättämä. Lekan varsi oli katkaistu sahaamalla siten, että se mahtui hyvin muovikassiin. Tutkijat päättelivät, että tekijä oli ilmeisesti anastanut sen jostakin lähettyviltä. Toisaalta kyllä otettiin huomioon myös se, että vakavasti häiriintynyt henkilö on voinut tuoda sen mukanaan kotoaankin, jos motiivina olisi ollut kosto. Lekan mahdollisen anastuspaikan selvittämiseksi tutkijat kiersivät ja haastattelivat kaikki sellaiset läheiset työmaat, joissa lekaa yleensä olisi voitu käyttää. Vaikka lähettyvillä oli lukuisia isoja rakennustyömaita, mm. metrotyömaa, ei niissä missään tunnistettu lekaa. Tutkijoille kerrottiin, että kyseisenlaista lekaa ei yleensäkään käytetty, koska se ei soveltunut kovinkaan hyvin rakennuksilla tehtäviin töihin.
Koska lekan alkuperä ei tuntunut selviävän ympäristötiedusteluilla, alkoivat tutkijat kierrellä rautakauppoja. Jossakin kaupassa sitten tiedettiin neuvoa, että kyseinen leka on ruotsalaista valmistetta ja sitä tuo maahan eräs tukkukauppa. Kun tähän liikkeeseen otettiin yhteyttä, ilmeni tutkijoiden yllätykseksi, että juuri tätä mallia ei ole tuotu Suomeen yhtään kappaletta vähäisen kysynnän vuoksi. Samalla selvisi myös, että tällä liikkeellä oli yksintuontioikeus tähän tuotteeseen. Seinä tuntui siis nousevan pystyyn lekan alkuperän jäljityksessä.
Lekan jäljitys kuitenkin jatkui. Tekovälineestä otettiin värikuvia, joita julkaistiin julkisessa sanassa runsaasti. Vihjeitäkin tuli paljon, mutta kaikki ne osoittautuivat vääriksi. Koska runsaasta ja näyttävästä tiedottamisesta huolimatta kukaan ei "tunnustanut” lekaa omakseen, päättelivät tutkijat yhtenä mahdollisuutena, että joku oli hankkinut lekan mahdollisesti Ruotsista ja tuonut sen sitten Suomeen. Tuoja saattoi olla murhaaja itse. Lekan alkuperä näytti siis jäävän arvoitukseksi.

Teknilliset jälkitutkimukset
Taktisen tutkinnan kestäessä myös tekniikka suoritti omaa osuuttaan. Se keräsi talteen rikospaikalta kaiken mahdollisen; muun muassa tutki uhrin auton sekä pahvilaatikoissaan olleet kitaran ja vahvistimen sormen- tai jalanjälkien löytämiseksi sekä kuitunäytteiden saamiseksi. Alkuvaiheessa kuitenkin näytti siltä, että onni ei ollut ”pensselimiesten” puolella. Tapahtumapaikan lumisohjosta ei saatu vertailukelpoisia jälkiä. Tekijä oli varmuudella jättänyt paikalle ainakin kengänjälkensä, mutta ne olivat sotkeutuneet uhria auttaneiden ambulanssimiesten ja sivullisten jaloissa ennen poliisin paikalle tuloa.
Kumma kyllä näytti myös siltä, ettei autostakaan olisi löydettävissä sormenjälkiä, vaikka tekijä varmuudella oli liikkunut autossa sekä etu- että takaistuimilla ja yrittänyt ottaa autoa käyttöönsä. Myöskään surmavälineestä eikä sen suojana käytetyistä muovipusseista löytynyt sormenjälkiä. Verijälkiä taas oli autossa sisällä joka puolella. Selityksenä sormenjälkien löytymättömyydelle oli ilmeisesti kuitenkin se, että käsien ollessa veriset, eivät sormen jäljet olleet tallentuneet alustalleen. Toisaalta on mahdollista, että surmaajalla oli ollut hansikkaat kädessä tekoa tehdessään.

Ensimmäinen sormenjälki löytyy
Mutta tekniikka jatkoi sitkeästi ja löysi lopulta jotakin. Kitaraa tutkittaessa esiin ilmestyi hyvälaatuinen sormenjälki. Jäljen sijainti kuitenkin jo kertoi, että se tuskin kuuluisi murhaajalle, mutta joka tapauksessa sen jättäjä piti tavoittaa. Uhrin jälki se ei kuitenkaan ollut. Jälki toimitettiin rikoslaboratorioon ja pyydettiin lausuntoa sen jättäjästä. Melkein välittömästi rikoslaboratoriosta ilmoitettiinkin jäljen jättäjän nimi. Hänet oli useita vuosia sitten rekisteröity rikoksen johdosta. Tutkijoiden johtopäätökset jäljen syntytavasta osuivat melkein nappiin. He olettivat, että kyseinen mies on työssä kitaran myyneessä liikkeessä. Aivan näin ei asia kuitenkaan ollut, vaan hän oli käynyt katsomassa samaa kitaraa ko. liikkeessä juuri ennen uhria ja jättänyt tässä yhteydessä jälkensä sen pintaan. Siis kyseessä oli ns. luvallinen rikospaikkajälki.

Toinen sormenjälki löytyy
Sitten tekniikka ilmoitti kuumalta tuntuvan tiedon. Auton takapenkillä olleen asiakirjasalkun pinnasta oli löytynyt luokittelukelpoinen sormenjälki. Sen olisi jo murhaaja hyvin saattanut jättää autoa penkoessaan. Heti nimittäin todettiin, ettei sekään jälki ollut uhrin jättämä. Jälki toimitettiin rikoslaboratorioon ja taas tutkijoita onnisti. Jäljen jättäjä oli rekisteröity aikaisemmin, hänkin vain nuoruudessa tehdystä pikku hairahduksesta, mutta pahaksi onneksi hän oli nainen.
Sormenjäljen syntytapa ja aika oli kuitenkin selvitettävä. Otettaessa yhteyttä naiseen, selvisi, että kyseinen salkku oli lahjoitettu uhrille murhapäivänä ammattiliiton kokouksessa ja että tämä nainen oli jossakin vaiheessa liikutellut salkkua.

Veriset kengänjäljet lumessa
Mutta palatkaamme ajassa hieman taaksepäin ja taktisen tutkinnan pariin. Muutama päivä murhan jälkeen ilmoitti eräs henkilö, että hän oli nähnyt murhailtana Merihaassa veriset kengänjäljet lumessa. Paikalle rientäneet tutkijat löysivät vielä lumen alta kyseiset jäljet ja pystyivät päättelemään, että jäljet tulivat murhapaikan suunnasta, mutta mihin ne johtivat, sitä ei runsaan lumen ja jälkien heikkenemisen takia pystytty seuraamaan, eikä myöskään saa maan niistä vertailukelpoisia valoksia.

Verinen mies läheisen talon portaikossa
Murhasta oli kulunut hieman vajaa viikko, kun eräs alueen huoltomiehistä ilmoittautui ja kertoi, että hän oli mennyt työnsä takia erääseen Merihaassa sijaitsevan asuintalon porraskäytävään sen alaovesta. Tämä oli tapahtunut vain muuta hetki murhan jälkeen. Asuintalo oli siinä suunnassa, johon verijäljet lumessa päättyivät. Huoltomies oli tällöin nähnyt lattialla piilossa nurkan takana mieshenkilön, joka oli nopeasti poistunut ylöspäin portaikkoon. Huoltomiehen mukaan mies oli ollut verinen, mutta mitään tuntomerkkejä hän ei pystynyt hänestä antamaan. Huoltomies ei ollut aikaisemmin ilmoittanut havainnoistaan, koska hän oli vasta nyt kuullut alueella tapahtuneesta surmateosta.
Paikalle lähetettiin välittömästi teknisiä tutkijoita, jotka taltioivat portaikosta kengän osajälkiä, tupakan tumpin, verijälkiä sekä erittäin hyvän sormenjäljen. Jäljen sijainti ovipielessä antoi aiheen olettaa sen kuuluvan mahdollisesti portaasta paenneen miehen jättämäksi. Jälki lähetettiin taas rikoslaboratorioon ja hyvä tuuri jatkui, jäljen jättäjä oli rekisteröity aikaisemmin ja näin hänelle löytyi nimi. Tutkijoiden suureksi pettymykseksi tämäkin jälki paljastui lopulta ns. luvalliseksi rikospaikkajäljeksi.

Ovikelloja soitteleva häirikkö
Kyseinen asuintalo päätettiin kuitenkin tarkistaa läpikotaisin ja jokainen talon asukas puhuttaa. Murhaaja saattoi asua talossa tai sitten asukkaat olivat tietämättään nähneet jotakin, joka tutkijoille olisi tärkeää, mutta jota he itse pitivät vähäpätöisenä.
Talon asukkaiden puhutus suoritettiin vielä samana iltana. Samaan aikaan toiset tutkijat jatkoivat ns. sisäistä tiedustelua, tutkivat poliisin tapahtumarekistereitä, keräsivät poliisimiesten antamia vinkkejä ja tarkastivat niitä. Ja sitten näytti valoa lopultakin alkavan pilkottaa pimeyden keskeltä. Talon asukkaiden puhuttelussa ilmeni, että murhaa seuranneena yönä noin klo 02.00 maissa oli mieshenkilö soitellut huoneistojen ovikelloja ja pyrkinyt asuntoihin sisään. Eräs asukas oli oven läpi tiedustellut miehen asiaa ja nimeä. Tämä oli vastannut olevansa Mara. Toiselle asukkaalle mies oli kertonut haluavansa soittaa äidilleen.
Eräs asukas oli herännyt ovikellojen soittoon ja oli tarkkaillut miehen toimia käytävässä ovisilmän kautta. Hän pystyi antamaan miehestä tuntomerkkejä, jotka sopivat murhapaikalta poistuneen miehen tuntomerkeiksi.
Seuraavalle naisasukkaalle mies oli ilmoittanut olevansa naapuri, jolloin nainen oli avannut hänelle oven. Mies oli välittömästi syöksynyt sisään eteiseen ja pyrkinyt sisemmälle huoneistoon. Naisen pelästyneisiin huutoihin oli herännyt hänen tyttärensä ja poikansa, jotka olivat rientäneet apuun. Poika, joka harrastaa itsepuolustuslajeja, oli miestä poistaessaan joutunut lyömään tätä lujasti nyrkillä oikeaan poskeen. Lyönnin seurauksena mies oli perääntynyt käytävään ja edelleen hissiin. Perääntymisvaiheessa hän oli ottanut vaatteistaan puukon esiin ja uhannut sillä.
Eräs asukas, jonka ovikelloa oli myös soitettu, oli ilmoittanut häiriköstä poliisille. Paikalla oli käynyt poliisipartio, mutta miestä ei ollut enää tavattu. Toisaalta mitään laajempaa etsintää ei ollut suoritettu, koska kaikki tapahtumat portaassa eivät olleet tulleet partion tietoon, eikä toisaalta tapausta ollut yöllä osattu yhdistää mitenkään edellisenä päivänä lähistöllä tapahtuneeseen henkirikokseen.

Kuka on Häirikkö-Mara
Oliko siis murhaaja piilotellut läheisen asuintalon porraskäytävissä tekonsa jälkeen aina myöhäiseen yöhön asti? Kyseessä saattoi tietysti olla yhteensattumakin, mutta miehen tuntomerkit ja käytös viittasivat toiseen suuntaan. Tutkijoiden piti siis nyt etsiä Mara-nimistä miestä, jonka muut tuntomerkit tiedettiin suhteellisen varmasti. Siis tietokoneen ääreen ja töihin. Hetken kuluttua tuo ihmelaatikko tulosti listauksen poliisin tuntomerkkirekisteriin rekisteröidyistä Maroista, joiden tuntomerkit sopivat em. miehen tuntomerkkeihin.
Lista oli suhteellisen pitkä, mutta sitä mielenkiintoisempi. Huomio kiintyi heti ”Mara”-nimiseen mieheen, jonka osoitteeksi oli merkitty edellä mainitun talon C-porras. Ovikellojen soitteluja asuntoon tunkeutuminen oli tapahtunut A-portaassa. Asiaa selviteltäessä kävi ilmi, että kyseinen asuintalo muodostuu kolmesta erillisestä rakennuksesta, A-, B- ja C-portaasta, jotka ovat täysin samanlaisia ulkoa ja sisältä. Edelleen ilmeni, että Maran osoitetoimistolle ilmoittamassa osoitteessa oli hieman aikaisemmin asunut hänen äitinsä, joka oli Maran tietämättä muuttanut pois. Oliko Mara siis erehtynyt talon portaasta niiden samankaltaisuuden takia?

Poliisi antaa vinkin Marasta
Samaan aikaan kun tietokone suolsi ulos näitä tietojaan, saapui tutkintakeskukseen eräs toisen osaston rikostutkija mukanaan kyseisen Maran arkistotiedot. Tämä nuori rikostutkija oli seurannut sivusta jutun tutkintaa ja sisäisiä tiedotteita ja tullut tekijäksi annettujen tietojen ja tuntomerkkien perusteella samaan lopputuloksen kuin kaikki tietävä tietokone.
Tämä tutkija oli joutunut tutkimaan Maran aikaisempia juttuja ja hänen mielestään tämä sopi luonteensakin puolesta hyvin kyseisen teon tekijäksi. Tosin hän arveli Maran olevan parastaikaa linnassa sovittamassa aikaisempia rötöksiään. Pahat aavistetut vahvisti todeksi Oikeusministeriön pitämä ns. linnakortisto, Mara istui parhaillaan Turun paha maineisessa keskusvankilassa, Kakolassa. Päättyikö siis tämäkin lupaavasti alkanut linja umpikujaan?
Soitto Kakolaan vahvisti Maran olevan turvallisesti sellissään, mutta yllätys, yllätys, hän oli päässyt lomalle juuri saman päivän aamuna, jona surmatyö oli tapahtunut, ja palannut kolmen päivän kuluttua loman loputtua. Mara siis sopi edelleenkin kuvaan hetkellisestä säikäytyksestä huolimatta.

Tapaaminen vankilassa
Rikostutkijat lähtivät vielä samana päivänä tapaamaan Maraa Turun keskusvankilaan. Mara tuotiin suoraan sellistä tutkijoiden eteen ja hänelle ilmoitettiin häntä epäiltävän murhasta. Ilmekään ei värähtänyt Maran kasvoilla, eikä hän esittänyt mitään kysymyksiä, kuten kuka oli murhattu, missä ja milloin. Maralle ei ollut ilmoitettu etukäteen tutkijoiden tulosta, mutta tutkijat saivat sen vaikutelman, että hän osasi odottaa jotakin tällaista. Seuraava tehtävä vankilassa oli selvittää, mitkä asusteet Maralla oli ollut päällä vankilasta lomalle lähtiessä ja lomalta palatessa sekä kuulustella ne vankilavirkailijat, jotka olivat lähettäneet Maran lomalle ja ottaneet hänet lomalta vastaan.
Verrattaessa Maran asusteiden lomallelähtö- ja saapumislistaa huomio kiinnittyi siihen, että lomalta palatessa Maralla ei ollut ollut alushousuja lainkaan, samoin liivi oli puuttunut. Lähtöilmoituksen mukaan Maralla oli ollut pusero, mutta hänen tavaroitaan tutkittaessa puseroa ei löytynyt, mutta kylläkin anorakkityyppinen, vihreä maihinnousutakki. Lomatodistuksensa Mara oli ilmoittanut kadonneeksi lomansa aikana.
Virkailijoiden kuulustelussa ilmeni mielenkiintoinen seikka; Maran oikea poski oli ollut lomalta palatessa turvoksissa. Virkailijan kysymykseen turvotuksen syystä, Mara oli sanonut tapelleensa vaimon kanssa. Tutkijoita tämä huomio poskipään turvotuksesta säväytti tietysti, koska muistissa oli, että murhapaikan lähellä olleessa asuintalossa ihmisten ovikelloja soitellutta miestähän oli lyöty nyrkillä voimakkaasti oikeaan poskeen.
Vankilassa tarkastettiin alustavasti myös ne kengät, jotka Maralla oli ollut jalassa lomalta palattaessa. Verrattaessa kenkien pohjakuviota aikaisemmin mainitun asuintalon porraskäytävästä taltioituihin jalkineen jälkiin, voitiin todeta silmämääräisesti kuvioiden muistuttavan täysin toisiaan.

Mara kiistää kaiken
Kaikki tuntui tässä vaiheessa puhuvan sen puolesta, että oikea mies oli lopultakin löydetty. Mara päätettiin viedä Helsinkiin kuulusteltavaksi murhasta epäiltynä. Kotimatkalla tutkijat tarjosivat Maralle kahvit eräällä huoltoasemalla. Kahvin juotuaan Mara sytytti tupakan. Hänen käyttämänsä tupakka oli samaa merkkiä kuin se tupakantumppi, jonka tutkijat löysivät siltä paikalta, jossa huoltomies oli nähnyt verisen miehen makaamassa.
Matkaa jatkettaessa Mara jutteli vapautuneesti ja ihmetteli mm. sitä, miksi tällaista murhamiestä ei upotettu hankeen ja ammuttu siihen. Koko matkan aikana hän ei kysynyt edelleenkään mitään yksityiskohtia murhasta. Tutkijoille vahvistui käsitys, että Mara olisi valmis tunnustamaan jutun heti perille päästyä.
Mara tuotti kuitenkin yllätyksen. Ensimmäisestä kuulustelusta lähtien hän kiisti tietävänsä mitään kyseisestä rikoksesta. Hän ei myöskään suostunut kertomaan yksityiskohtaisesti vankilomansa aikaisista tapahtumista. Hän ainoastaan ilmoitti tulleensa Helsinkiin murhapäivänä ja olleensa sen jälkeen kavereidensa seurassa eri puolilla kaupunkia. Kavereiden nimiä tai oleskelupaikkoja Mara ei suostunut paljastamaan eikä näin myöskään esittämään mitään alibia rikoksen tekoajaksi.
Aina vangitsemisoikeudenkäyntiin asti Mara pysyi omaksumallaan linjalla.

Tunnistustilaisuus
Seuraavana päivänä järjestettiin Maran tunnistustilaisuus rikospoliisissa. Poliisimiesten joukosta valittiin viisi Maran tyyppistä miestä, joiden vaatetus oli samantyyppinen kuin mikä Maralla nyt oli päällään. Mara asetettiin tähän tunnistusrivistöön kuudenneksi valitsemalleen paikalle. Kaikki ne todistajat, jotka olivat nähneet mahdollisen murhaajan, kutsuttiin tunnistustilaisuuteen.
Todistaja, joka oli nähnyt valkoista muovikassia kantaneen miehen pysäköintitalossa hieman ennen murhaa, saatiin myös tunnistustilaisuuteen. Hänet kuitenkin kuulusteltiin ensin virallisesti sekä hänelle esitettiin valokuvasarja, jossa 33 valokuvan joukkoon oli laitettu myös Maran valokuva. Todistaja valitsi Maran kuvan ja ilmoitti, että kuvan esittämä mies vastaa tyypiltään hänen näkemäänsä miestä pysäköintitalossa. Tunnistusrivistöstä tämä todistaja valitsi myös Maran ja ilmoitti tämän vastaavan hänen näkemäänsä miestä, mutta takin malli ja väri olivat väärät.
Muut todistajat eivät olleet näin varmoja tunnistuksessaan. Asko, jonka kuvauksen perusteella poliisipiirtäjä teki piirroksen mahdollisesta murhaajasta, ei osannut sanoa mitään varmaa tunnistusrivistön miehistä. Kenenkään pusero ei sopinut hänen näkemänsä miehen puseroksi. Niistä ihmisistä, joiden ovikelloa Mara-kutsumanimeä käyttänyt mies oli soitellut ja tunkeutunut yhteen asuntoon, vain Maraa nyrkillä lyönyt nuorukainen ja hänen siskonsa sanoivat Maran eniten muistuttavan kyseistä miestä, mutta taaskaan pusero ei oikein täsmännyt.
Vaikutti siis siltä, että Mara olisi vaihtanut ainakin puseroa teon jälkeen, mutta mistä hän oli saanut uudet vaatteet ja missä veriset, vanhat vaatteet olivat. Tutkijat penkoivat lähialueiden roska-astiat ja katokset ja haastattelivat sosiaalialan ihmisiä, olisiko Mara saanut heiltä uudet vaatteet, mutta asia ei tuntunut ratkeavan. Kuulusteluissa Mara kiisti jyrkästi vaihtaneensa vaatteita lomansa aikana.

Lekan alkuperän selvitys jatkuu
Tunnistustilaisuus ei siis juurikaan vahvistanut näyttöä Maraa vastaan, mutta tutkijoilla oli vielä ässiä hihoissaan ja lisää näyttöä alkoi pikkuhiljaa kertyä. Mara oli vankiloma-anomustaan perustellut mm. henkilötodistuksen hankkimistarpeella sekä käynnillä entisen työnantajansa luona, missä hänen piti luovuttaa haltuunsa jääneitä työkaluja pois. Mara oli ollut eräällä helsinkiläisellä isolla rakennustyömaalla rakennustöissä ennen vankilaan joutumistaan.
Tutkijat laskivat yhteen yksi ynnä yksi, eli sehän on kaksi, tietysti Maran olisi pitänyt luovuttaa kyseinen tekovälineenä käytetty leka pois entiselle työnantajalleen, mutta ei ollut näin sitten tehnytkään, tai sitten hän oli anastanut tekovälineen kyseiseltä rakennustyömaalta. Mara itse kiisti käyneensä työmaalla.
Puhelinsoitto Maran entiselle rakennusmestarille tuotti pettymyksen. Hän ei ollut tavannut Maraa tämän loman aikana eikä tällä hänen mukaansa ollut mitään työkaluja luovutettavana. Rakennusmestari selvitti vielä työkaluvaraston hoitajan kautta, ettei työmaalla ollut käytössä vastaavanlaisia lekoja.
Hieman aikaisemmin, kun Maran henkilöllisyys selvisi, olivat tutkijat ottaneet yhteyttä ruotsalaiseen tehtaaseen, joka valmisti kyseistä lekatyyppiä. Kuultuaan, että kyseessä oli murhatutkimus, antoi tehdas auliisti kaikki tarvitsemamme tiedot, jotka koskivat kyseisen lekatyypin myyntiä. Tietokonelistoja tutkiessaan tutkijat yllättyivätkin sitten mieluisasi. Lekaa oli sittenkin tuotu Suomeen viime aikoina ja tutkijoiden onneksi vain vähäinen määrä. Tuojana oli eräs vantaalainen rauta-alan tukkuliike, joka myös auliisti antoi apuaan. Tutkijat saivat käyttöönsä tukkuliikkeen myyntilistat, joista selvisi, keille jälleenmyyjille lekaa oli lähetetty.
Seuraavaksi siis tutkijat läksivät kiertämään jälleenmyyjiä. Onneksi tutkijoille, leka oli niin kallis, että sitä ei ollut myyty juurikaan käteismyynnissä, vaan laskuun. Näin lekojen ostajat pystyttiin jäljittämään ostokuittien perusteella.
Yksi leka oli päätynyt eräälle porarille, joka osoitteen mukaan asui aivan murhapaikan läheisyydessä. Oliko Mara siis anastanut tämän lekan alueella liikkuessaan? Tarkistus tuotti pettymyksen. Porarin leka löytyi tämän porakoneen telineestä.

Lekan alkuperä selviää
Sitten lopulta tutkijoita onnisti, ja paremmin kuin olisi voinut kuvitellakaan lekan alkuperän jäljityksen alkaessa. Myyntilistoja tutkittaessa selvisi, että kolmen lekan erä oli myyty ennen murhaa suurelle rakennusliikkeelle. Sieltä kaikki kolme lekaa oli viety- yllätys, yllätys - juuri sille työmaalle, jossa Mara oli ennen vankilaan joutumistaan ollut työssä ja jossa käyntiä hän oli esittänyt yhtenä lomaperusteena.
Tutkijat lähtivät oitis kyseiselle rakennustyömaalle. Nyt selvisikin, että kolme lekaa oli todellakin tuotu työmaalle, mutta niiden kirjaaminen työmaan työvälineiksi oli syystä tai toisesta sekaantunut ja tämän takia ensimmäinen tutkijoiden tekemä tiedustelu oli tuottanut vesiperän. Voisiko olla sattuma, että harvinaista lekaa oli toimitettu juuri sille työmaalle, jolla Maran piti loma-anomuksensa mukaan käydä?
Hieman jännittyneinä tutkijat alkoivat yhdessä työnjohdon kanssa selvittää, kuinka monta kyseisestä lekaerästä vielä löytyi työmaalta. Lekoja löytyi vain kaksi. Yksi siis puuttui. Oliko puuttuva leka jo poliisin hallussa oleva murhaväline?
Laajan työmaan tutkiminen tuotti vielä yhden yllätyksen. Eräästä syrjäisestä työpisteestä löytyi katkaistu lekan varsi. Katkaisu oli suoritettu sahaamalla. Nyt kaikki tuntui "lonksahtavan” kohdalleen. Kun katkaistua vartta ja tekovälineenä käytettyä lekaa verrattiin keskenään, todettiin, että ne varmuudella olivat olleet aikaisemmin yksi ja sama kokonaisuus. Poikkisahaaminen oli suoritettu lekan tuotemerkin kohdalta ja sahauspinnat sopivat täydellisesti toisiinsa.
Rakennustyömaalla oli töissä lähes 200 työntekijää. Tutkijat puhuttelivat heidät kaikki, mutta kukaan ei muistanut nähneensä Maran käyvän työmaalla. Tämä ei ollut yllätys, koska työmaa oli laaja ja sinne oli suhteellisen vapaa kulku kadulta, eikä suurin osa työntekijöistä edes tuntenut toisiaan.

Jalkineen jäljet sopivat
Maran jalassa vankilomalla olleet talvikengät toimitettiin rikoslaboratorioon jälkivertailuun. Lausunnossaan laboratorio ilmoitti, että aikaisemmin kerrotun kerrostalon kellaritasanteelta taltioidut jäljet sopivat kokonsa, muotonsa, kuviointinsa ja saman asteisen kuluneisuutensa puolesta Maran kenkien jättämiksi.
Täysin varmaa lausuntoa laboratorio ei pystynyt antamaan jälkien vähäisyyden ja yksityiskohtien puuttumisen takia. Samojen kenkien päällyksessä voitiin todeta merkkejä verestä, vaikka selvästi näki, että kengät oli puhdistettu ja plankattu loman jälkeen.

Veritahrojen tutkimukset
Etenkin väkivaltarikoksissa verijäljillä on suuri tutkinnallinen ja todisteellinen merkitys. Ihmiset jakautuvat eri veriryhmiin, joista toiset ovat hyvin yleisiä, toiset taas verraten harvinaisia. Nämä ryhmät jakautuvat vielä lukuisiin alaluokkiin, joten verestä pystytään sanomaan hyvin tarkkaan, kenestä se on peräisin.
Tulokseen tietysti vaikuttaa suuresti näytteen määrä ja ikä. Mitä suurempi ja tuoreempi näyte on, sitä enemmän alaluokkia näytteestä voidaan saada esiin ja mahdollisuus, että kyseessä olisi jonkun muun veri, pienenee tietysti samassa suhteessa.
Maran talvikenkien sisävuorista löytyi veritahra, josta laboratoriotutkimuksissa pystyttiin eristämään veriryhmätekijä, joka esiintyy vain 2,4 % suomalaisista. Murhan uhri, Pertti kuului tähän ryhmään.
Maran päällä olleen villapaidan molemmat hihat olivat kuivuneen veren peitossa. Toisen hihan veritutkimus onnistuttiin tekemään niin hyvin, että voitiin todeta vain 1 % suomalaisista omaavan vastaa van veriryhmätekijän. Uhri kuului tähän ryhmään. Toinen hiha lähetettiin Englannin Scotland Yardiin DNA-tutkimuksiin. Tuohon aikaan DNA-tutkimus oli vielä Suomessa aivan alkuvaiheissaan.
Scotland Yard pystyi eristämään tahrasta DNA-tekijän. Itse tuloksen analysointi ja tulkinta suoritettiin Suomessa. Koska Suomessa ei vielä tuolloin ollut riittävästi vertailumateriaalia suomalaisten DNA:sta, voitiin lausunnossa ainoastaan todeta, että villapaidan hihasta löydetty veri sopii uhrin vereksi, mutta varmaa lausuntoa asiasta ei voitu antaa. Lausunnossa sanonta ”sopii” tarkoittaa sitä, että vertailtavien jälkien välillä ei ole havaittu eroavaisuuksia, mutta toisaalta ei ole löydetty riittävästi sellaisia yksityiskohtia, joiden nojalla voitaisiin varmasti sanoa, että kyseessä on sama veri tai esimerkiksi saman jalkineen jättämä jälki.
Mainittakoon selvyyden vuoksi, että Maran oma veri ei esimerkiksi sopinut siksi vereksi, jota löytyi hänen kengistään ja neulepuserostaan.

Kuitututkimukset
Kuitu- ja karvatutkimukset ovat viime vuosikymmenen aikaan kehittyneet valtavasti. Tutkimus on kuitenkin niin suuritöinen, ettei sitä yleensä käytetä kuin vakavissa rikostapauksissa. Rikoksissa, joissa tekijä ja uhri joutuvat voimakkaasti kosketuksiin toistensa kanssa, siirtyy aina kuituja vaatteista toiseen, samoin on hiusten ja muiden ihokarvojen laita.
Tutkimuksessa pyritään löytämään nämä kuidut ja karvat sekä vertaamaan niitä epäillyn tekijän ja uhrin vastaaviin näytteisiin. Mitä harvinaisempi esiintymiseltään, väriltään ja laadultaan kuitu tai karva on, sitä suurempi todistusarvo sillä tietysti on.
Tässä rikostapauksessa suoritettiin hyvin laajat kuitututkimukset. Tulokset olivat erittäin hyviä, vaikka tekijä oli hävittänyt osan vaatteistaan. Uhrin housuista ja paidasta löytyi molemmista yksi musta akryylikuitu, joka oli samanvärinen ja -laatuinen kuin Maran musta-valko-harmaan neulepuseron mustat akryylikuidut. Edelleen mainittuja kuituja löytyi runsaasti uhrin auton etu- ja takaistuinten istuinsuojuksista. Maran neulepuserosta ja kaulahuivista löytyi kuituja, jotka olivat samanlaisia kuin uhrin auton istuinsuojien akryylikuidut ja uhrin housujen kuidut.
Jos samanlaisia kuituja olisi löytynyt vain yhdestä vertailupaikasta, esimerkiksi auton istuinsuojista, olisi sen todistusarvo ollut heikko, mutta kun samanlaisia kuituja löytyi "ristiin”, siis kolmesta eri vertailukohdasta, lisäsi se tietenkin valtavasti kuitututkimuksen todistusarvoa.

Ei halunnut "vasikoida”
Ensimmäisten kuulustelujen jälkeen Mara passitettiin takaisin vankilaan jatkamaan entisten rikostensa "istumista”. Kun kaikki laboratoriotutkimukset olivat valmistuneet, otettiin hänet uudelleen kuulusteltavaksi.
Hän kiisti edelleen tietävänsä mitään kyseisestä rikoksesta. Mara piti kaikkia häntä vastaan kertyneitä todisteita sattumina tai keksittyinä eikä vieläkään suostunut esittämään mitään konkreettista alibia rikoksen tapahtuma-ajalle, vaikka hänellä kertomansa mukaan oli varma alibi. Hän ei vain halunnut paljastaa sitä, koska hänet olisi voitu luokitella poliisin "vasikaksi.”

Maran alibi
Mara vangittiin huhtikuun 25. päivänä 1990 epäiltynä Pertin murhasta. Vangitsemisoikeudenkäynnissä Mara lopulta ilmoitti paljastavansa, missä hän oli murhan tekoaikaan ollut. Hän ilmoitti menneensä heti Helsingin rautatieasemalle saavuttuaan erään nuoren avioparin asunnolle Itä-Helsinkiin ja olleensa näiden seurassa koko vankilomansa ajan.
Aviopari tietysti kuulusteltiin heti, kun heidät oli tavoitettu pitkän etsiskelyn jälkeen. Mara oli tosiaan ollut heidän luonaan vankilomansa aikana, mutta hän oli saapunut asuntoon vasta murhaa seuranneena aamuna.

"Tiilen väristä” vettä
Aviomiehen mukaan Mara oli ollut sekaisin ja suttuisen näköinen hänen saapuessaan heidän asunnolleen. Tämän pusero oli ollut kauttaaltaan aivan likainen. Mies oli antanut oman vihertävän, anorakkityyppisen takkinsa Maralle. Vaimo oli pessyt myöhemmin Maran asuntoon jättämän puseron.
Kuulustelussa vaimo sanoi, että pesuvesi oli muuttunut aivan ”tiilen väriseksi”. Maran pusero oli jäänyt asuntoon, josta se noudettiin poliisin haltuun.
Mara ei siis saanut alibiaan, mutta ainakin takin arvoitus ratkesi. Kun seuranneessa varsinaisessa oikeudenkäynnissä todistajille näytettiin tämän puseron valokuvaa, kaikki tunnistivat tämän puseron juuri sen väriseksi ja malliseksi kuin mikä heidän näkemällään epäillyllä oli ollut päällään. Mara itse kiisti vaihtaneensa tai saaneensa uutta puseroa pariskunnan luona vierailunsa aikana.

Tuomio
Mara tuomittiin keväällä 1991 Helsingin raastuvan oikeudessa syytteen mukaisesti murhasta. Koska mielentilatutkimuksessa hänet oli todettu täyttä ymmärrystä vailla olevaksi, muuttui murhasta langetettava elinkautinen tuomio kymmeneksi ja puoleksi vuodeksi vankeutta.
Vaikka Mara kiisti loppuun asti syyllisyytensä, oikeuden jäsenet olivat täysin yksimielisiä tuomiossaan.

Verohallitus sijaitsi korkeassa virastotalossa Helsingin Merihaassa. Etualalla näkyy pysäköintitalo, missä murha tapahtui.jpg (192.15 KiB) Katsottu 1367 kertaa

Murhaaja yllätti uhrinsa tämän ollessa ottamassa autostaan kitara- ja vahvistinlaatikoita.jpg (162.67 KiB) Katsottu 1367 kertaa

Murhavälineenä käytetyn lekan varsi oli sahattu poikki niin, että osa merkkitarrasta oli jäänyt jäljelle.jpg (86.95 KiB) Katsottu 1367 kertaa

[Oikeus ennen kaikkea]

Murhatun auton sisustakin oli vereentynyt runsaasti. Ilmeisesti osa kamppailusta käytiin auton sisällä.jpg (202.81 KiB) Katsottu 1365 kertaa

Tunnistustilaisuudessa Mara sai itse valita oman paikkansa rivissä.jpg (195.78 KiB) Katsottu 1365 kertaa

Maran yllä vankilomalle lähdettäessä ollut pusero.jpg (177.89 KiB) Katsottu 1365 kertaa

[Countess Bathory]

^ Onko tuo uhrin auto Mercedes-Benz W123 ?

[Joosua]

^ Onko tuo uhrin auto Mercedes-Benz W123 ?

Kyllä.