Sanna Sillanpää - Helsingin ampumaratasurmat v. 1999

[Koti-Columbo]

Psykopatiaa pystyy hoitamaan naltreksonilla siinä missä skitsofreenikoita haloperidolilla.

Ei pysty, vakava persoonallisuushäiriö on ihmisen ominaisuus, ei sairaus.

Väärin. Kyseessä on luonteenlaatu. Ominaisuudella voidaan kuvastaa toki käytöstä, mutta usein ulkoisia tunnusmerkkejä kuten pituutta jne. Ei ole kauaa, kum Suomessa hulluja hoidettiin lobotomialla. Seuraava psykiatrinen kehitysaskel voikin olla, että tajutaan mielenterveysongelmien olevan jotain muuta kuin sairauksia esim. Moraalisia heikkouksia, tai psykeelisiä kehitysvammoja. Jokatapauksessa hulluja tulisi käsitellä vajavaisina, ei eheinä yksilöinä.

Ei ole väärin! Monet asiantuntijat ovat tuosta samaa mieltä ja on jopa psykopaattien aivoja kuvattu ja todettu ne erilaisiksi kuin normaalin ihmisen aivot. Mielisairata pidetään "hulluina", mutta persoonallisuushäiriöiset eivät ole hulluja, ne ymmärtää koko ajan että toimivat väärin, mutta eivät välitä siitä mitään koska kaikki tehdään vain omaksi parhaaksi, aivan sama miten muille siinä käy.

[RL11/6]

Ei pysty, vakava persoonallisuushäiriö on ihmisen ominaisuus, ei sairaus.

Väärin. Kyseessä on luonteenlaatu. Ominaisuudella voidaan kuvastaa toki käytöstä, mutta usein ulkoisia tunnusmerkkejä kuten pituutta jne. Ei ole kauaa, kum Suomessa hulluja hoidettiin lobotomialla. Seuraava psykiatrinen kehitysaskel voikin olla, että tajutaan mielenterveysongelmien olevan jotain muuta kuin sairauksia esim. Moraalisia heikkouksia, tai psykeelisiä kehitysvammoja. Jokatapauksessa hulluja tulisi käsitellä vajavaisina, ei eheinä yksilöinä.

Ei ole väärin! Monet asiantuntijat ovat tuosta samaa mieltä ja on jopa psykopaattien aivoja kuvattu ja todettu ne erilaisiksi kuin normaalin ihmisen aivot. Mielisairata pidetään "hulluina", mutta persoonallisuushäiriöiset eivät ole hulluja, ne ymmärtää koko ajan että toimivat väärin, mutta eivät välitä siitä mitään koska kaikki tehdään vain omaksi parhaaksi, aivan sama miten muille siinä käy.

Taas meni täysin väärin. Asiantuntija on nykyään yleisnimitys jostakin henkilöstä, joka uskoo tietävänsä jostakin asiasta jotakin. Jääkiekkopelaajan ja dissosiatiivisen identiteettihäiriöisen aivot ovat erilaiset kuin normaalin ihmisen aivot. Jääkiekosta kiinnostuneen äo on poikkeuksetta myös hyvin alhainen. Ei ole myöskään olemassa mitään väärää ja oikeaa. Se on mielikuvitteellinen tapa pitää itseään parempana henkisesti, jos ei fyysisesti pysty voittamaan toista. Ihminen alkoi lajina degeneroitumaan reilut satavuotta sitten ja sen voi havaita järjettömänä ylikansoituksena ja älyllisen kehityksen joukkosurkastumisena. Tilanne tulee johtamaan sukupuuttoon ja tämän vuoksi suuria väestökeskittymiä olisi hyvä tuhota joukkotuhoasein. Mahdollisimman suuri kuolleisuus ja tiettyjen nälänhätäalueilla olevien, ainoastaan lisääntyvyyttä harjoittavien ihmisrotujen täydellinen tuhoaminen pystyisi pelastamaan ihmiskunnan. On siis korkean moraalin omaavan yksilön teko tappaa toinen ihminen, eikä sitä mitenkään voi tulkita, että se olisi "väärin". Loogisin vaihtoehto olisi polttaa synnytyssairaaloita äiteineen ja lapsineen.

[Oikeus ennen kaikkea]

PPK 2001

Ampumaratasurmat
Kari Tolvanen, rikoskomisario, Helsinki.

Hätäkeskuksessa sunnuntaina, helmikuun 21. päivänä vuonna 1999 kello 16.15 vastaanotettu puhelu käynnisti Suomen oloissa ainutlaatuisten rikosten tutkinnan.
- Hätäkeskus!
- Tässä Huurinaisen Jukka, terve.
- Terve!
- Äkkiä ambulansseja ja poliiseja Ampumaklubiin!
- Mitä on tapahtunut?
- Albertinkatu 36 A. Sieltä tuli nainen, joka sekosi ja ampui kaikki.
-Albertinkatu?
- 3 6 A.
- 3 6 A ja ampumaklubi?
- Ampumaklubi. Se ampui kaikki. Ambulansseja, poliiseja nopeasti.
- Osaatko sanoa, montako potilasta siellä on?
- Kolme ja yksi on ainakin kuollut.
- Kolme potilasta?
- Niin, mahdollisesti neljä.
- Pystytkö pitämään tätä linjaa auki; hälytän…

Aluksi ampumaradalle lähetettiin useita poliisipartioita ja ensihoitoyksikköjä sekä sairasautoja. Ampumaradan kortteli yritettiin nopeasti eristää ampujan paon pysäyttämiseksi ja samalla uteliaiden pääsyn estämiseksi vaaralliselle alueelle. Olihan kyse Helsingin ydinkeskustasta ja vielä sunnuntai-iltapäivästä, jolloin kaupunkilaisia oli liikkeellä.

Lähietsintä
Ampumaradan korttelin eristämisen jälkeen poliisien oli tutkittava suuren kerrostalon pohjakerroksessa
sijaitsevan ampumaradan tilat selvittääkseen, oliko ampuja vielä siellä. Tehtävä ei ollut helppo sokkeloisessa kellarissa. Tutkimuksissa käytettiin muun muassa poliisikoiran apua. Poliisit pääsivät viimein ampumaradalle, missä heitä kohtasi järkyttävä näky. Neljä miestä makasi ampumaradan lattialla suuressa verilammikossa. Heitä oli ammuttu päähän. Ampujaa ei enää ampumaradalta löytynyt.
Kun tilojen turvallisuus oli varmistettu, poliisit kutsuivat kadulla odottaneen ensihoitohenkilöstön tekemään voitavansa miesten pelastamiseksi. Tilanne vaikutti toivottomalta. Eräs lattialla makaavista uhreista tosin liikutti hieman raajojaan, mutta muut olivat täysin liikkumattomia. Ensiavun jälkeen elossa ollut, mutta vakavasti loukkaantunut mies kiidätettiin sairaalaan. Elottomina lattialla maanneet kolme nuorta miestä jouduttiin elvytysyrityksistä huoli matta toteamaan kuolleiksi. Tuon jälkeen sairaanhoitohenkilöstö ja kellarin tutkineet poliisit poistuivat rikospaikalta enempiä tekijän jättämiä jälkiä tuhoa matta.
Poliisit jatkoivat vielä pitkään ampujan etsimistä laajasta rakennuksesta aina ullakkoa myöten. Ampumarata eristettiin rikostutkinnan turvaamiseksi heti, kun ensiaputoimet olivat siellä päättyneet.

Hälytys murharyhmässä
Kun tieto ampumisesta oli tullut, se välitettiin nopeasti myös rikospoliisin päivystäville tutkijoille. Pasilan poliisitalosta ampumaradalle kiirehtivät väkivaltarikosyksikön eli murharyhmän kolme tutkijaa, kaksi rikosylikonstaapelia ja yksi vanhempi rikoskonstaapeli. Hälytyksen paikalle olivat saaneet myös teknisen rikostutkintayksikön kaksi rikosylikonstaapelia. Juttu vaikutti heti alustavien tietojen mukaan vaikealta; kolme miestä kuollut, yksi henkitoreissaan ja yksi mies hengissä, mutta mielentilaltaan hysteerinen. Kaikkein pahinta oli se, että ampuja oli mitä ilmeisimmin päässyt pakenemaan! Homma oli hoidettava viimeisen päälle sekä taktisen että teknisen tutkinnan osalta. Tutkijat suunnittelivat työnsä tarkkaan. Väkivaltarikosyksikön rikosylikonstaapeli puhutti ampumaradalta hengissä selvinnyttä, hätäkeskukseen ilmoituksen tehnyttä Jukka Tapio Huurinaista muiden tutkijoiden aloittaessa ampumaradan aikaa vieviä teknisiä tutkimuksia. Huurinainen kertoi ampumaradalla ampumassa olleen naisen yllättäen ampuneen neljä miestä. Nainen oli yrittänyt surmata myös Huurinaisen, mutta tämä oli pelastunut väistäessään luoteja kierimällä ampumaradan lattialla.
Puhutuksen tehnyt kokenut rikosylikonstaapeli oli hämillään. Oliko tosiaankin nainen voinut tahallaan, kylmäverisesti ampua näin monta miestä? Tällaista Suomen rikoshistoriassa ei ollut tapahtunut aikaisemmin. Rikosylikonstaapeli soitti esimiehelleen, vapaapäivällä olevalle rikoskomisariolle, joka joutuisi jutun tutkinnanjohtajaksi. Maaseudulta viikonlopun vietosta palaamassa ollut rikoskomisario oli aluksi vähintäänkin yhtä epäileväinen Huurinaisen kertomuksesta kuin tutkijakin. He kävivät lyhyesti jutun alkutoimenpiteitä läpi ja sopivat muun muassa Huurinaisen viennistä poliisiasemalle perusteellisiin kuulusteluihin. Rikoskomisario ilmoitti saapuvansa mahdollisimman nopeasti töihin.

Huurinaisen puhuttelu poliisiasemalla
Huurinainen kertoi menneensä sunnuntai-iltapäivänä parin kaverinsa kanssa ampumaan Albertinkadulla sijaitsevalle tutulle ampumaradalle. Odotustilassa istuskeli Heiskaselle entuudestaan tuntematon mies. Tuttu ammunnanvalvoja pyysi Huurinaista ystävineen odottamaan hetkisen odotustilassa olleen miehen kanssa, koska radalla vielä ammuttiin. Kohta ammunta päättyikin ja valvoja pyysi Huurinaista sekä muita miehiä siirtymään radalle. Huurinainen avasi ampumaradan oven ja meni sinne ensimmäisenä. Hän havaitsi heti ensimmäisellä radalla, lähinnä ovea olevan naisen, joka tuijotti koko ajan maalitauluille 9 millimetrin puoliautomaattipistooli kädessään. Huurinainen ihmetteli hieman, miksi naisella oli päällystakki yllään. Ammunta alkoi valvojan ammattitaitoisessa ohjauksessa. Käskyjen mukaan kaikki lipastivat aseensa ja ammunta suoritettiin normaalisti Huurinaisen ampuessa radalla neljä. Kun miehet olivat päättäneet ammuntansa ja laskeneet aseensa pöydälle sekä osa heistä oli peräytynyt muutaman askeleen ammunnan päättymisen merkiksi, Huurinainen näki ensimmäisen radan naisen vielä ampuvan valvojan opastaessa häntä lähietäisyydeltä. Huurinainen siirtyi odottamaan radan kuusi kohdalle, mistä oli pääsy maalitauluille. Hän katsoi ensimmäiselle radalle, josko nainen olisi jo lopettanut.
Seuraavina minuutteina Huurinainen koki elämänsä järkyttävimmät hetket. Hän näki naisen yllättäen kääntävän rintamasuuntansa maalitauluja katsovaa valvojaa kohti ja laukaisevan samassa lähietäisyydeltä aseensa tämän päähän! Naisen katse oli tyhjä. Välittömästi valvojan kaaduttua lattialle nainen ampui seuraavalla radalla ollutta Huurinaisen kaveria päähän. Huurinainen kertoi tuossa vaiheessa havahtuneensa ja rynnänneensä ampumapöydän ylitse tai alitse ampumaradan puolelle ja siepanneensa aseensa lippaineen mukaansa. Samalla Huurinainen ymmärsi naisen ampuvan kahta jäljelle jäänyttä miestä, jotka kaatuivat lattialle. Kaikki oli tapahtunut hetkessä! Huurinainen pakeni kohti maalitauluja, koska nainen oli ampumaradalta pois johtavan oven edessä ja pakeneminen ulos oli mahdotonta. Seuraavaksi uhrikseen nainen valitsi Huurinaisen. Kun nainen suuntasi aseensa Huurinaista kohti, tämä kieri, syöksyi, ryömi ja konttasi kohti maalitauluja itseään suojellakseen. Hän kuuli luotien iskeytyvän aivan lähelle lattiaan ja seiniin. Pelastautumisensa aikana Huurinainen sai kuin saikin kokeneena ampujana kiinnitetyksi pöydältä sieppaamansa lippaan aseeseen. Huurinainen tähtäsi naista aseellaan ja huusi:
- Mene ulos täältä!
Liekö Huurinaisen käskyllä ollut osuutta asiaan, mutta nainen kävelikin kohti uloskäyntiä ja totesi korostetun rauhallisesti:
- Eihän ihmisiä saa osoitella aseella. Toteamuksensa jälkeen nainen poistui odotushuoneeseen.
Huurinainen meni varovasti katsomaan lattialla verilammikossa makaavaa neljää mies, joista kaksi oli hänen ystäviään. Eräs heistä liikkui hieman, mutta kolme oli paikoillaan. Huurinainen pelkäsi hirmuisesti, kun hän katsoi ampumaradan ovelta odotustilaan. Hän havaitsi naisen ampumaklubin uloskäynnin luona. Huurinainen huusi vielä kerran naiselle:
- Mene ulos täältä!
Huudon seurauksena nainen kääntyi Huurinaista kohti ja totesi jälleen rauhallisesti:
- Näinhän opetettiin FBI:n akatemiassa.
Sitten aseistautunut nainen otti pari askelta Huurinaista kohti ja tämä laukaisi vaistomaisesti pistoolinsa naisen jalkoja kohti. Huurinainen ei tiennyt, osuiko naiseen vai ei. Tavoite oli kuitenkin saavutettu; nainen kääntyi ja poistui ulos.
Huurinainen yritti heti ampumaradalta kutsua puhelimitse apua, mutta hän ei onnistunut siinä jostakin syystä. Hetken odotettuaan ja varmistuttuaan, ettei nainen enää vaaninut ulkona, hän uskalsi poistua ampumaradalta läheiseen pizzeriaan ilmoittamaan tapauksesta hätäkeskukseen.

Totta vai ei?
Pasilan poliisitaloon vapaapäivältään ehtinyt rikoskomisario oli hyvin epäluuloinen, kun hän kuuli Huurinaisen puhuttaneelta tutkijalta kertomuksen tapahtuneesta. Olisiko todellakin nainen voinut tehdä tuollaisen teon? Sellaista ei aikaisemmin ollut tapahtunut Suomessa eikä tiettävästi muuallakaan. Vai oliko Heiskasella itsellään osuutta tekoihin? Kun rikoskomisario omin silmin näki Huurinaisen järkytyksen ja reaktiot, hänen oli heti alusta pitäen uskottava, että Huurinainen puhui totta. Tekijä oli nainen, mikä ei ollut aivan oppien mukaista! Lisäksi Huurinaisen kertomusta tukivat poliisiasemalla tehdyt järkyttävät löydökset hänen vaatteistaan. Huurinaisen college-puserosta löytyi lähes sydämen kohdalta kaksi reikää, jotka vaikuttivat luodin aiheuttamilta. Kun Huurinainen oli kieriskellyt ampumaradalla, oli hänen puseronsa mennyt kasaan ja sivusuunnasta tullut luoti oli lävistänyt puseroon syntyneen poimun! Voiko kuolema enää olla lähempänä?! Kun Huurinainen sai tietää asiasta, se ei ymmärrettävistä syistä helpottanut hänen järkytystään. Huurinaisen tila oli niin heikko, että varsinainen kuulustelu päätettiin jättää seuraavaan päivään ja hänet toimitettiin lääkäriin.

Tekninen tutkinta ja vainajien henkilöllisyys
Tekninen tutkinta ampumaradalla alkoi samaan aikaan kun Huurinaista puhutettiin. Tekniset tutkijat tekivät perusteellista työtä metri metriltä ampumaradan ulko-ovelta hitaasti tilojen toisessa päässä olevia vainajia kohti edeten. Tekninen tutkinta oli tehtävä todella huolellisesti, vaikka pelastushenkilöstö ja paikan tutkineet poliisit olivat ehkä tuhonneet osan rikoksentekijän jättämistä jäljistä. Ampumaradalta löytyvä sormenjälki tai kuitu saattaisi olla näyttönä ratkaiseva, kun epäilty joskus saataisiin kiinni.
Tutkinnalle toi alussa paineita tapauksen saama julkisuus. Poliisin eristämän alueen ulkopuolella oli runsaasti työtään tekeviä tiedotusvälineiden edustajia. Ampumavälikohtauksesta kerrottiin luonnollisesti suorissa tv- ja radiolähetyksissä. Se aiheutti soittotulvan poliisille, koska huolestuneet ihmiset alkoivat tiedustella läheisiään, joita eivät juuri olleet jostain syystä tavoittaneet. Tapahtumapaikalla työskentelevät tekniset tutkijat eivät luonnollisesti voineet edetä suoraan lattialla olevien vainajien luo ja aloittaa ensimmäisenä näiden tunnistamista, koska tällöin olisi tuhoutunut arvokkaita todisteita.
Oltuaan yhteydessä tutkijaansa, ensin puhelimitse ja myöhemmin illalla ampumaradalla tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario teki heti alkuvaiheessa päätöksen täydellisen teknisen tutkinnan ja samalla myös hitaan tutkinnan suorittamisesta. Samalla tämä tarkoitti sitä, että eräät ihmiset joutuivat olemaan entistä pidempään epätietoisia siitä, oliko heidän läheisensä surmattujen joukossa. Päätöstä on myöhemmin kritisoitu voimakkaasti muutamien omaisten taholta sinänsä inhimillisesti ymmärrettävistä syistä. Mutta toisaalta, jos tekninen tutkinta olisi tehty huonosti ja sitova näyttö epäiltyä kohtaan olisi jäänyt saamatta, olisi arvostelu ollut varmasti vieläkin rajumpaa. Valtaosa omaisista oli kuitenkin erittäin tyytyväisiä poliisin toimiin koko tutkinnan aikana.
Vainajien henkilöllisyydet saatiin selvitetyiksi kuitenkin saman illan aikana ja suruviestit vietiin lähes kaikille omaisille vielä myöhään illalla. Kaikki menehtyneet olivat nuoria, parhaassa iässä olevia miehiä. Voi vain kuvitella, mikä järkytys puolisoja, lapsia, vanhempia ja muita läheisiä kohtasi poliisin ilmoittaessa kuolemasta, etenkin kun se oli tullut ai van täysin yllättäen ja järkyttävän väkivaltaisesti.

Tapahtumat lentoasemalla
Vaikka poliisilla oli aluksi erittäin huonot tuntomerkit murhista epäillystä naisesta ja oli yleensäkin epäselvää, oliko kyseinen nainen rikosten tekijä, poliisi tiedotti heti tapauksesta muun muassa muihin poliisipiireihin ja rajanylityspaikkoihin. Myös sairaaloita informoitiin, koska oli mahdollista, että epäilty oli juuri ennen poistumistaan haavoittunut ampumaradan odotustilassa Jukka Huurinaisen itsepuolustukseksi ampumasta laukauksesta.
Pari tuntia rikosten tapahtumisen jälkeen poliisit vielä kiihkeästi etsivät epäiltyä ampumaradan lähikortteleista ja rikostutkinta tapahtumapaikalla oli kiivaimmillaan. Samaan aikaan Helsinki-Vantaan lentoaseman ulkomaanlentojen turvatarkastuksessa pysäytettiin nainen, joka etuili metallinilmaisinportille johtavassa jonossa. Nainen palasi turvatarkastajan pyynnöstä jonoon. Kun etuilevan naisen vuoro tuli päästä turvatarkastukseen, hän tyhjensi asianmukaisesti taskunsa ja laski tarkastuspöydälle ampuma- aseen patruunoita. Asetta hänen hallustaan ei löytynyt. Nainen pyydettiin sivummalle odottamaan paikalle kutsuttua poliisia.
Lentoaseman poliisissa työskentelevä ylikonstaapeli puhutti naisen, jonka nimeksi ilmeni Sanna Riitta Liisa Sillanpää ammatiksi ATK-suunnittelija ja iäksi 30 vuotta. Tämä kertoi olevansa poliisin leski ja pitävänsä patruunoita mukanaan muistoeleenä. Sillanpäälla ei ollut lupaa 9 millimetrin patruunoiden hallussapitoon. Tämän vuoksi ylikonstaapeli otti patruunat pois ja päätti tehdä asiasta rikosilmoituksen. Sillanpäälta löytyi juuri ostettu menolippu Lontooseen. Koska patruunoiden luvaton hallussapito rikoksena on varsin lievä ja Sillanpään henkilöllisyys oli varmistettu, ylikonstaapeli päästi tämän odottamaan lentoaan transit-alueelle.
Vaikka kaikille rajanylityspaikoille pyrittiin välittämään nopeasti tieto Helsingin keskustan ampumavälikohtauksesta, ei viesti ollut mennyt juuri lentoaseman poliisille osittain inhimillisen erehdyksen ja osittain poliisin sisäisten viestijärjestelmien teknisten puuteiden vuoksi. Onneksi lentoasemalla työskentelevä vanhempi konstaapeli oli nähnyt televisiosta ampumisvälikohtausta käsittelevän uutisen. Kun hän kuuli ylikonstaapelilta patruunoista ja naisesta, alkoi epäilys herätä. Lentoaseman poliisista oltiin yhteydessä Helsinkiin jutun tutkijoihin ja kysyttiin toimintaohjeita. Sillanpääksi ilmennyt nainen määrättiin välittömästi otettavaksi kiinni ja tuotavaksi rikospoliisiin.
Transit-halliin päästetty Sillanpää löytyi helposti seisoskelemasta yksin eräästä nurkasta. Ylikonstaapeli ilmoitti, että hänet otetaan kiinni Helsingissä tapahtuneen ampumavälikohtauksen vuoksi. Sillanpää ei reagoinut mitenkään asiaan, vaan lähti poliisien mukaan vastustelematta. Jossakin vaiheessa kuljetusta hän kylläkin tarttui käsin kaiteeseen ja tiedusteli, voisiko jutun hoitaa nyt. Kun Sillanpäälle kerrottiin, ettei se käy, hän jatkoi matkaa poliisien saattamana enempiä vastustelematta.
Samaan aikaan kun kiinniotettua Sillanpää kuljetettiin lentoasemalta rikospoliisiin, oli tekninen tutkinta ampumaradalla edennyt niin pitkälle, että Ampumaklubin ajanvarauskirjaa voitiin tarkastella. Tutkijat selvittivät ensin, millä nimillä oli varattu ampumavuoroja juuri kohtalokkaalle ajalle. Kuinka ollakaan, eräs varaus oli tehty nimellä Sillanpää!
Jo tässä vaiheessa jutun tutkijat olivat toiveikkaita, kun Sillanpää oli osittain onnekkaasti jäänyt kiinni lentoasemalla. Luonnollisesti hän oli jutun alussa vain yksi epäillyistä, ei sen enempää. Jos Sillanpää olisi ehtinyt poistua maasta, hänen takaisin Suomeen saamisekseen olisi joutunut tekemään paljon työtä, jota tällaisessa jutussa on muutenkin ihan riittävästi. Rikostutkinnassa tarvitaan raa’an työn lisäksi myös hivenen onnea. Nyt sellaista tuntui olevan. Näin vakavien ja kansalaisia järkyttävien rikosten selvittämisintressi on erittäin suuri. Hyvä, että tutkinta käynnistyi onnellisten tähtien alla.

Epäillyn alustava puhuttelu
Sanna Sillanpään alustava puhuttelu aloitettiin rikospoliisissa noin viisi tuntia ampumaradan tapahtumien jälkeen. Varsinaisilla kuulusteluilla ei ollut tässä vaiheessa kiirettä, kunhan tutkijat aluksi saisivat tietää, mitä Sillanpää tapauksesta haluaa kertoa ja etenkin, miten hän sen tekee. Usein nopeasti tapauksen jälkeen suoritetut asianomistajien, todistajien ja epäiltyjen alustavat puhuttelut ovat tutkinnallisesti erittäin merkittäviä, koska tuolloin monasti saadaan oikea tieto tapahtuneesta. Myöhemmin mielikuvat saattavat muuttua sekä tahattomasti että tahallisesti.
Alustava puhuttelu muodostui tässäkin jutussa varsin ratkaisevaksi. Se annettiin väkivaltarikosyksikön rikosylikonstaapelin ja vanhemman rikoskonstaapelin tehtäväksi. Kun tutkijat tapasivat Sillanpään Pasilan poliisitalossa, tämä istui sikiöasennossa pää painuksissa ja katseen tapaillessa lattiaa. Vasta pyynnöstä Sillanpää otti katsekontaktin poliiseihin. Noin puoli tuntia kestänyt puhutus nauhoitettiin. Seuraavassa otteita puhuttelusta:
- Onko sinulle kerrottu, minkä takia sinut on tuotu tänne Pasilaan?
- Jotakin. Jotakin on lyhyesti kerrottu. Tuota, kysyin jossakin vaiheessa tai oli puhetta, että ilmoitatte sinne USA:n suurlähetystöön, että minut on pidätetty. Onko se ilmoitettu?
- Mikäs siellä USA:n suurlähetystössä? Onko teillä omaisia siellä?
- Ei, kun olen tällaisen henkilön kuin David Schindler, niin leski. Tai niin kuin heille pitäisi...
- Kuka tämä David Schindler on?
- No, hän on kuollut nykyään. Siis entinen tuollainen USA:n juutalainen poliisi ja sotilas.
- Ahaa... Miten tarkasti muistat tämän päivän tapahtumat?
- No, en kovin tarkasti.
- Mitä voit kertoa?
- No, olen lähdössä, lähdössä tuonne, Swissairwaysin lennolla, tai niin joo itse asiassa siinä oli jotenkin yhdistetty sekä Finnairin sekä Swissairwaysin lento, Lontooseen. Kun sitten tuotiin tänne.
- Jos aloitetaan ihan vaikka tästä aamusta... Muistatko olleesi ampumaradalla?
- En muista.
- Oletko käsitellyt tänään tai eilen tai toissa päivänä aseita?
-En.
- Haluatko, että tästä ilmoitetaan, tästä sinun kiinniotostasi jollekulle?
- Niin no, niin kuin mainitsin niin... David Schindlerille, joka oli USA:n kansalainen...
- Kerroit olevasi leski. Miten miehesi on kuollut?
- Ammuttu.
- Hänet on ammuttu?
- Kyllä.
- Tunnetko jotakin kostoa sen suhteen? Mitä pitäisi kenties suorittaa ampumalla?
- Jaa’a, hyvä kysymys.
- Eli vastaus?
- No, en minä tiedä, onko se henkilö jo ammuttu.
Sillanpään puhutuksen suorittanut rikosylikonstaapeli kertoi tietonsa tutkinnanjohtajalle. Sillanpää kiisti puhuttelussa määrätietoisesti osuutensa tutkittaviin rikoksiin, joista epäiltynä hänet oli otettu kiinni. Hän ei myöskään myöntänyt olleensa ampumaradalla ja lopuksi hän ei enää halunnut edes kommentoida asiaa. Sillanpää vaikutti hieman apaattiselta ja poissaolevalta. Alkoholia hän ei testin mukaan ollut nauttinut ja lääkkeitä tai huumeita hän ei ainakaan kertomansa mukaan käyttänyt. Oikeuslääkäri tutki muun muassa Sillanpään kehon eikä löytänyt tästä ulkoisia vammoja. Ainakaan Sillanpäätä ei ollut ammuttu tai sitten Jukka Huurinaisen Ampumaklubin odotustilassa hätävarjeluksi ampuma luoti ei ollut osunut.
Tutkijoilla oli rikoksiin epäiltynä henkilö, joka ei käyttäytymisensä ja kertomansa perusteella vaikuttanut olevan realiteeteissa. Näin voi päätellä aivan maallikkokin, tosin lääkärihän asiasta lopullisen päätöksen tekee. Joka tapauksessa vakavat rikokset oli tutkittava ja saatava varmuus, oliko poliisilla oikea epäilty kiinni, vai liittyikö tapaukseen muita henkilöitä.
Sillanpään tilannetta ei helpottanut se, että hänen tavaroistaan löytyi Ampumaklubin maksutosite, joka osoitti hänen käyneen siellä juuri rikospäivänä. Tutkintaa johtavalla rikoskomisariolla ei ollut juridisia vaikeuksia määrätä Sillanpää pidätettäväksi epäiltynä kolmeen murhaan ja kahteen murhan yritykseen, vaikka tämä itse kiisti syyllisyytensä.

Epäillyn kuulustelu
Varsinaiset kuulustelut aloitettiin seuraavana aamuna. Tutkinnanjohtaja valitsi Sillanpään kuulustelijaksi vanhemman rikoskonstaapelin, jolla oli runsaasti aikaisempaa kokemusta vaikeista kuulusteltavista. Sellainenhan Sillanpää oli ensivaikutelman perusteella; sulkeutunut, arka ja jopa harhainen.
Kun kuulustelija oli merkinnyt Sillanpään henkilötiedot kuulustelulomakkeelle, hän tiedusteli Sillanpäältä, halusiko tämä kuulusteluun mukaan avustajan tai todistajan. Sillanpää vastasi kuulustelijalle:
- Vaikea kysymys.
Sillanpää ilmoitti tiedusteltaessa, ettei halua vastata esitettäviin kysymyksiin. Hän kuitenkin mainitsi, että hänen on vaikea puhua eilisistä tapahtumista. Nämä asiat kirjattiin kuulustelulomakkeelle.
Kuulustelija antoi Sillanpäälle tarkastettavaksi kuulustelupöytäkirjan. Tämä tutki sen tarkkaan, vaikka kyse oli vain hädin tuskin yhdestä sivusta. Sillanpää teki itse kynällä merkinnän ”leski FBI” henkilötieto-osioon, jossa hänen siviilisäädykseen oli merkitty väestörekisterin mukainen tieto Naimaton”. Sitten hän hyväksyi kuulustelukertomuksen ja vahvisti sen allekirjoituksellaan.
Kuulustelijan ja kuulustelutodistajaksi saapuneen tutkinnanjohtajan kyselyihin siviilisäädyn muuttamisesta Sillanpää ei halunnut kommentoida mitenkään. Kontakti häneen tuntui kadonneen edeltäneen illan alustavan puhutuksen jäljiltä.
Sillanpäätä kuulusteltiin tutkittavista rikoksista myöhemminkin hänen asianajajansa ollessa läsnä kuulusteluissa. Sillanpää ei suostunut kommentoi maan millään tavalla asioita tai kuulustelijan hänelle esittämiä kysymyksiä. Tosin hänen sanattomasta viestinnästään huomasi kuitenkin, että hän kuunteli tarkkaan kriittisiä, itse rikostapahtumaan liittyviä kysymyksiä ja varmaan myös pohdiskeli asiaa mielessään. Sillanpää ei enää edes suostunut allekirjoittamaan kuulustelupöytäkirjoja.
Täydellinen vaikeneminen on rikostutkijoille tuttua, kun kuulusteltavana on todellinen ammattirikollinen, mutta ei tällaisessa tapauksessa. Vaikka Sillanpäätä epäiltiin vakavista ja järkyttävistä rikoksista, ei häntä kuitenkaan voida missään tapauksessa pitää ammattirikollisena. Poliisi ei ollut aikaisemmin epäillyt Sillanpäätä mistään rikoksesta puhumattakaan, että häntä olisi tuomittu mistään. Hän ei ollut koskaan saanut edes ylinopeussakkoja tai pysäköintivirhemaksua.

Tutkinnan tuloksia
Henkirikoksissa tekijän tunnustus yksistään ei pää sääntöisesti riitä tuomioon. Silloin kun epäilty kiistää osuutensa rikokseen, on muun syyllisyysnäytön oltava todella vahvaa, jotta syyte voidaan nostaa ja että syytetyn voidaan katsoa syyllistyneen rikokseen. Koska Sillanpää ei ollut halukas kertomaan ampumaradan tapahtumista, poliisin piti ne selvittää ja samalla se, voitiinko häntä vahvasti epäillä murhista ja niiden yrityksistä.
Ampumaradalta fyysisesti vahingoittumattomana selvinnyt Jukka Huurinainen tutkiskeli rikospoliisissa useiden rikoksista epäiltyjen naisten rekisterivalokuvia. Hän valitsi heti kuvien joukosta Sanna Sillanpäätä esittävän valokuvan. Huurinainen tunnisti täydellä varmuudella Sillanpään rikosten tekijäksi. Ampujan kuvan näkeminen oli Heiskaselle ymmärrettävistä syistä järkyttävä kokemus.
Ampumaradalta sairaalaan viety, päähän vaikeasti haavoittunut mies pystyi sanomaan poliisille seuraavasti:
- Nainen ampui.
Tuo lausahdus riitti aluksi tutkijoille. Tärkeintä oli antaa potilaan toipua rauhassa ja vasta myöhemmin kysellä asioista lisää. Myös kaksi muuta todistajaa tunnistivat Sillanpään olleen Ampumaklubilla juuri ennen rikosten tapahtumista. Nämä todistajat huokaisivat helpotuksesta, kun he onnekseen olivat olleet ampumassa hetkeä aikaisemmin ja poistuneet ennen kuin järkyttävät tapahtumat ampumaradalla alkoivat. Taktinen näyttö vaikutti hyvältä. Mutta ainahan todistajat voivat erehtyä. Sen kokeneet tutkijat olivat havainneet monia kertoja vuosien varrella. Teknistäkin näyttöä oli saatava. Pitkäjänteinen ja ammattitaidolla tehty tekninen tutkinta alkoi tuottaa tulosta. Sillanpään sormenjäljet löytyivät ensimmäisen ampumaradan maalitaulusta. Hänen vaatteistaan löytyi suuri määrä ruutisavujäänteitä ja kehosta vähäinen määrä, mikä vahvisti hänen ampuneen ainakin jollakin aseella. Oikeuskemiallisten tutkimusten tulokset kertoivat, ettei Sillanpää ollut nauttinut alkoholia, lääkkeitä tai huumeita.
Mutta missä oli murhissa käytetty ase? Selvityksissä ilmeni, että Ampumaklubista oli anastettu Beretta 92 F -merkkinen 9 millimetrin pistooli. Sellainen sopisi hyvin tekovälineeksi, koska uhreihin oli ammuttu lähi- ja kosketuslaukauksia nimenomaan 9 millimetrin aseella. Sillanpään tavaroiden joukosta löytyneen lipun perusteella voitiin päätellä, että hän oli mennyt ampumaradalta lentoasemalle Helsingin keskustasta lähteneellä bussilla. Tutkijat etsivät pistoolia kaikista mahdollisista ja mahdottomista paikoista Sillanpään oletetun pakoreitin varrelta, mutta turhaan. Tutkinnanjohtaja pyysi lentoaseman poliisia tutkimaan Helsinki-Vantaan lentoaseman. Näin tapahtuikin pariin kertaan aina roska-astiat mukaan lukien. Tulos oli jälleen nolla.
Sitten onni potkaisi jo toisen kerran tässä jutussa. Tarkka siivooja tyhjensi lentoaseman erään roska-astian ja kuuli kovan kolahduksen. Selvittäessään kolahduksen syytä hän näki roskien joukossa pilkottavan pyssyn. Siivoja toimi mallikkaasti ja vei aseen siihen koskematta lentoaseman poliisille. Samasta roska-astiasta löytyi 9 millimetrin patruunoita.
Roska-astiasta löytynyt Beretta-pistooli oli onneksi luisti takana ja lipas tyhjänä. Tutkijoilla heräsi epäilys, että Sillanpään taidot eivät enää riittäneet aseen tekemiseksi uudelleen toimintakuntoiseksi - Luojan kiitos! Ei ollut yllätys, että Beretta osoittautui Ampumaklubin aseeksi ja myöhemmin ballistisissa tutkimuksissa murhissa ja murhan yrityksissä käytetyksi pistooliksi. Kun sormenjälkitutkimuksissa Berettasta vielä löytyi Sillanpään sormenjälki, alkoi tekninenkin näyttö olla hyvällä mallilla. Samalla tutkijat voivat varmistua siitä, että Sillanpää oli yksin vastuussa rikoksista. Muita osallisia niissä ei ollut tutkijoiden epäilyistä huolimatta.

Luvallinen ampuma-ase?
Tällaisen vakavan tapauksen jälkeen oli selvitettävä, mikä oli Sillanpään aikaisempi kokemus ampuma-aseista? Arkistoista selvisi, että hän oli käynyt ampu massa ainakin opiskelutovereidensa kanssa muutamia kertoja kymmenisen vuotta sitten. Luvallista ampuma-asetta Sillanpäällä ei ole koskaan ollut. Miltään kokeneelta ampujalta hän ei taustatietojen perusteella vaikuttanut, vaikka Ampumaklubilla syntynyt jälki oli järkyttävää.
Sillanpää pyrki hankkimaan aseen pari viikkoa ennen Ampumaklubin murhia. Hän kävi eräässä ase liikkeessä ja yritti ostaa käsiaseen. Sellaista hänelle ei kuitenkaan myyty, koska häneltä puuttui aseen ostamiseen tarvittava lupa. Aseliikkeestä Sillanpää opastettiin poliisilaitokselle ostolupaa hankkimaan. Hänen kotipaikkansa poliisilaitokselta Espoosta löytyi ampuma-aselupahakemus, jonka käsittely oli vielä kesken. Hakemuksessa Sillanpää perusteli tarvitsevansa asetta itsesuojeluun ja ampumaradalla ampumiseen. Hän kertoi olleensa avioliitossa FBI:n agentin kanssa, joka oli kuollut virantoimituksessa. Suosittelijoiksi aseen hankintaa Sillanpää antoi kahden tunnetun poliitikon nimet, tosin heillä ei ollut todellisuudessa mitään tekemistä asian kanssa. Kolmen murhan ja kahden murhan yrityksen jälkeen vireillä oleva ampuma-asehakemus oli helppo hylätä.

Vangitsemisoikeudenkäynti ja vakuustakavarikko
Tutkinnanjohtajana toimiva rikoskomisario vaati käräjäoikeudessa Sillanpää vangittavaksi kolmesta murhasta ja kahdesta murhan yrityksestä. Tutkinnassa oli muutamassa päivässä ehditty hankkia sekä taktista että teknistä näyttöä niin paljon, että oikeus suostui vangitsemaan Sillanpään, vaikka tämä avustajansa välityksellä kiistikin syyllisyytensä rikoksiin. Vangitsemispäätös ei näyttänyt Sillanpäätä järkyttävän, vaan hänen käytöksensä oli ennallaan.
Vangitsemista enemmän Sillanpäähän näytti vaikuttavan hänen omaisuuteensa kohdistunut vakuustakavarikko. Sellainen tehdään silloin, kun epäiltynä oleva henkilö mahdollisesti pyrkii hävittämään tai kätkemään omaisuuttaan välttääkseen esimerkiksi korvausten maksamisen rikosten uhreille. Sillanpäälle oli nuoresta iästä huolimatta ehtinyt kertyä jo miljoonan markan arvoinen omaisuus, joka koostui käteisestä rahasta, eri yhtiöiden osakkeista ja asunto-osakkeesta.
Tutkinnanjohtaja teki väliaikaistoimenpiteenä Sillanpään omaisuuden vakuustakavarikon, minkä oikeus myöhemmin vahvisti. Kun tutkinnanjohtaja ilmoitti Sillanpäälle omaisuuden kohtalosta, tämä tiedusteli järkyttyneenä:
- Tarkoittaako se sitä, että olen varaton?
Samalla Sillanpään katse tapaili tutkinnanjohtajaa tyhjän oloisena. Tutkinnanjohtajalle tuli eittämättä mieleen Jukka Huurinaisen maininta Sillanpään tyhjästä katseesta ampumaradalla. Sen jälkeen, kun vakuustakavarikko oli tehty, ei Sillanpään katseesta juuri lämpöä löytynyt tutkinnanjohtajaa kohtaan. Tällainen hyytävä katse saatiin ikuistetuksikin erääseen vangitsemisoikeudenkäynnissä otettuun lehtikuvaan.

Teetä ja jätkänshakkia
Julkisuudessa Sillanpäästä syntyi käsitys, ettei hän poliisivankilassa ollessaan kommunikoinut mitään kenenkään kanssa. Se oli ymmärrettävää, koska hän ei halunnut julkisessa vangitsemisoikeudenkäynnissä ja kahden viikon välein tapahtuneessa vangitsemisen uudelleenkäsittelyssä sanoa mitään. Myöskään kuulusteluissa hän ei kommentoinut mitään, minkä tutkinnanjohtaja kertoi tiedotusvälineille. Todellisuudessa jutun tutkijat olivat tiivisti Sillanpään kanssa tekemisissä. Normaaleissa päivittäisasioissa kommunikointi onnistui hyvin, joskin täytyy samaan hengenvetoon myöntää, että poliisivankilassa on ollut eloisempiakin asiakkaita kuin Sillanpää. Tutkijat hakivat tälle vaatteita, kirjoja ja erilaisia henkilökohtaisia tavaroita tämän asunnosta pyyntöjen mukaisesti. Sillanpää halusi oikeuksiensa mukaisesti käydä äänestämässä eduskuntavaaleissa ja tutkijat veivät hänet käyttämään äänioikeuttaan. Hän oli selkeän kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan, vaikka julkisuuteen välittyi kuva täysin apaattisesta ihmisestä. Tutkijat jopa pelasivat Sillanpään kanssa jätkän shakkia pelillisesti vaihtelevalla menestyksellä. Erään Sillanpään voittaman pelin jälkeen rikosylikonstaapeli totesi:
- Kuule Sanna, jos minä voitan tämän pelin, kerrotko sinä minulle jotain ampumaradan tapahtumista?
Sillanpään reaktio oli odotettu; hän hyppäsi metrin taaksepäin ja sulkeutui omaan maailmaansa. Tutkijat saattoivat keskustella hänen kanssaan päivittäisasioista teekupin ääressä ja joskus hänen kasvoillaan käväisi hymykin, mutta surullisia ampumaradan tapahtumia lähestyttäessä hän sulkeutui omaan maailmaansa. Tutkinnassa onnistuttiin saavuttamaan osittain Sillanpään luottamus, mutta juuri ratkaise valtaosin siinä epäonnistuttiin. Vielä huonommin kävi tutkinnanjohtajan poliisivankilaan kutsumalle oikeuslääkärille ja psykiatrille. Sillanpää ei suostunut kertomaan näille juuri mitään, kuten ei myöskään usein tapaamalleen poliisivankilan lääkärille. Pääasia kuitenkin oli, että Sillanpään hoito päästiin aloittamaan.
Sillanpää teki eräisiin ihmisiin julkisuudessa suuren vaikutuksen, etenkin kun lehdissä esitettiin hänen ylioppilaskuvaansa ja kerrottiin hänen elämäntarinansa. Voidaan jopa sanoa, että murharyhmä muuttui ajoittain postikonttoriksi, niin runsaasti Sillanpää sai kirjeitä.

Kunnollinen perhetyttö
Sillanpään taustojen selvittämiseksi tutkijat kuulustelivat hänen omaisiaan ja ystäviään. Sanna oli vanhempiensa mukaan ahkera opiskelija; lukion päästötodistuksen keskiarvo oli yhdeksän ja ylioppilaskirjoituksissakin hän menestyi loistavasti. Lukioaikana vuonna 1986 hän oli vaihto-oppilaana USA:ssa, missä suoritti sikäläisen ylioppilastutkinnon. Sanna meni yliopistoon matemaattisluonnontieteelliseen tiedekuntaan, missä hänen opiskelunsa oli aivan loppusuoralla. Hän oli onnistunut jo opiskelunsa alkuaikoina saamaan suunnittelijan toimen eräässä ATK-yhtiössä. Työn ohessa opiskelu oli luonnollisesti raskasta, mutta siitäkin Sanna ahkerana ja älykkäänä ihmisenä selviytyi hyvin. Ystävien mukaan Sanna oli aikaisemmin tavallinen nuori nainen tulevaisuuden suunnitelmineen ja haaveineen. Hieman varautuneeksi häntä kuvailtiin, mutta sitäkin piirrettä hänen luonteessaan oli joidenkin mielestä positiivisessa määrin. Poikaystäviäkin Sannalla oli, mutta hän ei seurustellut tällä hetkellä. Hän oli ystävien mukaan aiemmin kiltti eikä alkoholiakaan kulunut juuri lainkaan. Mikä ihme sitten saa kunnollisen perhetytön tekemään näin uskomattoman rikoksen?

Miksi?
Aikoinaan poliisikoulutuksessa opetettiin, että hyvässä tutkinnassa pitää saada vastaukset klassisiin kysymyksiin; mitä, missä, milloin, kuka, miten, millä ja miksi? Vastaus oli saamatta vielä kysymykseen miksi? Useinhan rikoksesta epäillyt itse kertovat toimintansa motiivin tai sitten se on helposti pääteltävissä muista olosuhteista, esimerkiksi aikaisemmasta mustasukkaisuudesta. Nyt ei näin ollut. Koska selvitettävinä olivat vakavat rikokset, oli tähänkin kysymykseen yritettävä hankkia vastaus.
Sillanpään mielenterveysongelmat olivat varmaan osasyynä hänen toimiinsa. Se yksinomaan olisi kuitenkin selityksenä liian helppo. Joitakin muitakin syitä juttuun oli oltava. Vanhempien ja ystävien mukaan Sannan käytös muuttui radikaalisti syksyllä 1996. Hänen tuntemustensa mukaan hänen puhelintaan kuunneltiin ja sähköpostejaan luettiin. Hänellä ilmeni myös muita, harhoiksi luokiteltavia ajatuksia. Eräs Sannan ystävä järkyttyi tämän ulkonäön muutoksesta parin kuukauden aikana; Sanna oli muuttunut viehättävästä naisesta luotaan työntävän näköiseksi. Vanhemmat toimittivat Sannan lääkäriin, mikä helpottikin tämän tilannetta huomattavasti. Mutta mikä sitten aiheutti sairastumisen ja käytöksen muutoksen syksyllä 1996?

Raiskaus?
Sillanpään sisar kertoi Sannan maininneen juuri syksyllä 1996 raiskauksesta. Sanna kertoi olleensa tiedottomassa tilassa, kun joku raiskasi hänet. Sisar epäili Sannan tuolloin olleen tavoistaan poiketen vahvassa humalassa. Muuta Sanna ei halunnut kertoa tapauksesta sisarelleen ja vannotti, ettei asiasta saa puhua muille.
Poliisille Sillanpää ei ollut raiskauksesta koskaan tehnyt rikosilmoitusta. Nytkään hän ei siitä halunnut keskustella tutkijoiden kanssa, saatikka sitten tehdä virallista ilmoitusta. Oliko tässä osasyy Sillanpään käytöksen muuttumiseen ja kostiko hän ampumaradalla aiemmin kokemaansa vääryyttä? Sitä ei tiedä kukaan muu kuin Sillanpää itse. Mutta sen jutun tutkijat tietävät, että kukaan ampumaradan uhreista ei ollut koskaan aikaisemmin edes tavannut Sillanpäätä, joten mahdollinen kosto meni täysin väärään osoitteeseen.

X-Files
Teon motiivien selvittäminen tässä tapauksessa kuuluu paljolti psykiatrian alueelle. Syyt rikoksiin ovat varmaan syvällä, mutta mistä Sillanpää sai toiminta mallit teolleen?
Kotietsinnässä Sillanpään kodista löytyi USA:n vaihto-oppilasvuodelta lehtileikkeitä, joissa aina esiintyi nimi David Monroe ja joissakin artikkeleissa oli valokuvakin. Samainen Monroen nimi löytyi myös Sillanpään koulumatrikkelista. Monroe ja Sillanpää olivat olleet samassa koulussa Coloradon Denverissä vuonna 1986. Espoon poliisista ampuma-aseelle ostolupaa hakiessaan Sillanpää ilmoitti jälleen nimen David Monroe ja kertoi olevansa tämän leski. Tosin hän merkitsi hakemuksessa Monroen nimen jälkeen sulkuihin nimen Schindler. Tämän nimen hän oli maininnut jo alustavassa puhuttelussa tuoreeltaan rikosten tapahtumisen jälkeen.
David Monroe näytti lehtileikkeiden perusteella tehneen Sillanpäähän vaikutuksen. Mielenkiintoista oli, oliko Sillanpää ollut Davidiin yhteydessä vaihto-oppilasvuotensa jälkeen, oliko tämä ylipäänsä hengissä ja oliko tällä jotain tekemistä FBI:n kanssa, kuten Sillanpään väitti. Tutkijoiden pyynnöstä Denverin murharyhmän etsivät tapasivat David Monroen. Tämä oli elossa ja voi hyvin. Ikävä kyllä ihastus näytti olleen yksipuolista. David ei muistanut, että Sanna aikoinaan kävi samaa koulua hänen kanssaan. David ei edes tunnistanut Sannaa valokuvasta. Myöskään FBI:n tai minkään muunkaan poliisiyksikön palveluksessa David ei ollut.
Sillanpää tuntui olevan kiinnostunut juuri FBI:sta. Hän kuvitteli olevansa FBI:n agentin leski, ampumaradalla hän lausahti ampumaopeista FBI:n akatemiassa ja USA:n suurlähetystöön olisi heti pitänyt ilmoittaa hänen pidätyksestään. Kuinka ollakaan juuri samana viikonloppuna kuin Ampumaklubin murhat tapahtuivat, esitettiin televisiossa kahtena edeltävänä yönä peräkkäin sarjoja, joissa kaksi FBI:n agenttia ratkoo kummallisia rikostapauksia, joihin on vaikea löytää järjellistä selvitystä. Sarjojen lähetykset alkoivat myöhään illalla ja päättyivät aamulla. Katsoiko Sillanpää nämä yölähetykset juuri ennen rikosten tekoa? Sitä ei tiedä kukaan muu kuin hän itse. Tutkijat saivat kotietsinnässä viitteitä siitä, että hän seurasi yleensä melko innokkaasti tällaisia ohjelmia. Saiko Sillanpää toimintamalleja noista tv-sarjoista? Sitä jutun tutkijat yrittivät selvittää katsomalla nauhalta noina öinä lähetetyt ohjelmat. Varmuutta tutkijat eivät kysymykseen saaneet. Se oli kaikille jo alkujaan varmaa, että tv-sarja ei voi tällaisia murhia aiheuttaa. Sarjat voivat korkeintaan antaa toimintamalleja ihmisille, jotka ovat syystä tai toisesta herkässä mielentilassa.

Oikeuden päätös
Rikospoliisi lähetti syyttäjälle yli 200 sivua käsittävän esitutkintapöytäkirjan nimikkeellä kolme murhaa ja kaksi murhan yritystä lähes kolmen kuukauden työn jälkeen. Syyteharkinnan tehtyään syyttäjä syytti Sillanpäätä samoilla rikosnimikkeillä kuin mihin poliisikin oli päätynyt esitutkinnassa. Käräjäoikeus totesi Sillanpään syyllistyneen murhien ja niiden yritysten sijaan kolmeen tappoon ja kahteen tapon yritykseen. Hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden tuomion. Sillanpää ei kuitenkaan kummassakaan oikeusasteessa tuomittu rangaistukseen. Päätöksissään tuomioistuimet totesivat hänen olleen rikoksia tehdessään ymmärrystä vailla. Mielentilatutkimuksessa varmistui, että Sillanpää sairastaa paranoidista skitsofreniaa. Koska hänet todettiin syyntakeettomaksi, ei häntä passitettu vankilaan, vaan toimitettiin hoitoon mielisairaalaan.

Syyllistäminen
Kun joku surmataan, on uhrien omaisilla ja ystävillä tarve surutyötä tehdessään löytää syyllistettävä kohde. Tällainen tarve on myös julkisella mielipiteellä. Syyllistäminen on helppoa, mikäli tekijä on aikaisemmin rikoksista tuomittu tai vähintäänkin epämääräinen ja alkoholisoitunut mies. Entistä helpompaa se on, jos miespuolisen tekijän uhrina on nainen tai puolustuskyvytön lapsi. Kun rikokseen onkin todettu syyllistyneen nuoren, sivistyneen, työssäkäyvän ja muutenkin kunnollisen naisen, joka vielä havaitaan henkisesti sairaaksi, on syyllistäminen paljon ongelmallisempaa. Onko se edes tarpeellista, kehittääkö se mitään tai ketään? Jutun tutkijat ovat yksi mielisiä siitä, että Ampumaklubin tapahtumissa ei ole muita kuin uhreja. Heitä ovat ensisijaisesti ampumaradalla kuolleet sekä fyysisesti ja psyykkisesti loukkaantuneet omaisineen ja ystävineen. Toissijaisina uhreina voidaan tässä jutussa pitää myös ampujaa sukulaisineen ja ystävineen. Häpeä ja syyllisyys rikoksen tekijän lähipiirissä on suurta surun lisäksi. Uhreja ovat myös viranomaiset, naapurit, työyhteisö ja erilaiset tukiverkot, jotka eivät ajoissa kyenneet puuttumaan Sillanpään henkiseen tilan huononemiseen. Vai löytyisikö tästä joukosta syyllistettävä taho? Syyllistämisestä ei ole kuitenkaan mitään järjellistä hyötyä, vaikka se inhimillistä onkin. Hyödyllisempää olisi pohtia, miten minimoidaan riski, ettei vastaavaa enää koskaan tapahtuisi.

Tämän kirjan kertomuksen ulkopuolelta:

Murhatut:
Jari Juhani Närvänen s.1973
Martti Johannes Ala-Leppilampi s.1961
Ari Antti Oskari Kangas s.1975

Murhan yrityksen kohteet:
Pekka Matias Savolainen s.1965
Jukka Tapio Huurinainen s.1967

Ampuja:
Sanna Riitta Liisa Sillanpää s.15.4.1968

Talon porttikäytävän päässä sijaitsee Ampumaklubin ampumarata.jpg (280.57 KiB) Katsottu 3111 kertaa

Ampumapaikat.jpg (268.88 KiB) Katsottu 3111 kertaa

Tapahtuma-aikaan radalla oli käytössä viisi ampumapaikkaa.
Asianomistaja Jukka Huurinaisen kuulustelukertomuksesta ilmenee, että, rata numero 1. oli rikoksesta epäillyn naisen käytössä, rata2. Pekka Savolaisen käytössä, rata 3. Jari Närväsen käytössä, rata 4. Huurinaisen itsensä, käytössä ja rata 5. Martti Ala-Leppilammen käytössä. Ammuntaa valvonut Ari Kangas oli seissyt ampumapaikkojen 1.-2. takana.

Kynä osoittaa luodin aiheuttamaa reikää Jukka Huurinaisen college-puserossa..jpg (315.65 KiB) Katsottu 3111 kertaa

[Oikeus ennen kaikkea]

Näkymä epäillyn ampumapaikalta maalitauluille.jpg (252.61 KiB) Katsottu 3110 kertaa

Epäillyn maalitaulu.jpg (209.64 KiB) Katsottu 3110 kertaa

Keskellä lentoaseman roska-astia, josta löytyi murha-ase. Epäilty saapui bussilla oikealla näkyvien ovien edustalle.jpg (255.34 KiB) Katsottu 3110 kertaa

[Oikeus ennen kaikkea]

Murhissa käytetty Beretta-pistooli.jpg (110.9 KiB) Katsottu 3110 kertaa

[Oikeus ennen kaikkea]

Jutun ETPK

https://gofile.io/d/h5RHX6

[Joosua]

Karmealla tavalla vaikutti nuoren naisen hoitamattomat mielenterveysongelmat. Voi sanoa että varmaan pahin mahdollinen tapahtui.

[AtteKumiorava]

Määrättinköhän Sillanpää maksaan kuitenkin korvauksia, tämmöisestä en ainakaan ole huomannut mainintaa.
Sannallahan oli ihan merkittäväkin omaisuus(milj.markkaa).

[Haarukka]

Määrättinköhän Sillanpää maksaan kuitenkin korvauksia, tämmöisestä en ainakaan ole huomannut mainintaa.
Sannallahan oli ihan merkittäväkin omaisuus(milj.markkaa).

Mistä noin iso omaisuus? Muutenki ihmettelen, että eikä sitä kuullusteltu kuin yhden kerran ja ei puhunut mitään? Jokohan on päässyt hoidosta pois?

[LiamNeeson]

Kyllähän tuollainen tieto löytyy;

Syytteet ja tuomio
Helsingin käräjäoikeudessa valtionsyyttäjä Maarit Loimukoski vaati Sillanpäälle vankeusrangaistusta kolmesta täyttä ymmärrystä vailla tehdystä taposta ja kahdesta tapon yrityksestä.[18] 11. lokakuuta 1999 käräjäoikeus totesi Sillanpään syylliseksi, mutta jätti hänet syyntakeettomana tuomitsematta vankeusrangaistukseen.[19][20] Sillanpää tuomittiin maksamaan uhreille korvauksia satojen tuhansien markkojen edestä.[19]

[AtteKumiorava]

Kyllähän tuollainen tieto löytyy;

Syytteet ja tuomio
Helsingin käräjäoikeudessa valtionsyyttäjä Maarit Loimukoski vaati Sillanpäälle vankeusrangaistusta kolmesta täyttä ymmärrystä vailla tehdystä taposta ja kahdesta tapon yrityksestä.[18] 11. lokakuuta 1999 käräjäoikeus totesi Sillanpään syylliseksi, mutta jätti hänet syyntakeettomana tuomitsematta vankeusrangaistukseen.[19][20] Sillanpää tuomittiin maksamaan uhreille korvauksia satojen tuhansien markkojen edestä.[19]

Ok. Kiitos. Itseltä tuo jäänyt huomaamatta.

[finnbar87]

Poliisi oli ilmoittanut (ilmeisesti puhumattoman kuulustelun päätteeksi) Sillanpään varojen olevan vakuustakavarikossa. Tällöin Sillanpää valpastui ja kysyi jotensakin että "Tarkoittaako se, että olen vararikossa?"

Tuo yksittäinen tilanne kertoo miun mielestäni paljon ihmisen ajatuksenkulusta. Ei pätkän vertaa katumusta tai ajatustakaan uhreille edes sen vertaa että vaivautuisi kommentoimaan mitään kuulusteluissa kysyttyä, mutta kun puhe siirtyy omaan omaisuuteen, epäilty "herää".

[Joosua]

Poliisi oli ilmoittanut (ilmeisesti puhumattoman kuulustelun päätteeksi) Sillanpään varojen olevan vakuustakavarikossa. Tällöin Sillanpää valpastui ja kysyi jotensakin että "Tarkoittaako se, että olen vararikossa?"

Tuo yksittäinen tilanne kertoo miun mielestäni paljon ihmisen ajatuksenkulusta. Ei pätkän vertaa katumusta tai ajatustakaan uhreille edes sen vertaa että vaivautuisi kommentoimaan mitään kuulusteluissa kysyttyä, mutta kun puhe siirtyy omaan omaisuuteen, epäilty "herää".

Ja jos oikein muistan niin Sannan isä yritti nopeasti myydä tyttärensä asunnon ennen takavarikointia kun oli kuullut tyttären teosta. Oli vaikea välttyä ajatukselta että nopeasti varat piiloon, uhreista ei niin väliä, tyttären omaisuus oli tärkeämpi.

Mutta tässä taitaa se ero olla että Sanna oli vakavasti mielisairas ja vaikutti olevan pahasti harhakuvitelmien vallassa, mutta hänen isänsä oli ilmeisesti normaaliälyinen ja henkisesti tasapainossa.

Sanna varmaan ihan vakavissaan kuvitteli olevansa jonkun amerikkalaisen FBI -agentin leski. Ja puhui FBI -akatemiasta vaikka ei varmasti koskaan ollut käynyt lähelläkään ko paikkaa. Kyllä monikin jonkinlaisia pilvilinnoja kehittelee, mutta kyllä kuvitelmat ja todellisuus pitäisi pystyä erottamaan

[veejee]

Määrättinköhän Sillanpää maksaan kuitenkin korvauksia, tämmöisestä en ainakaan ole huomannut mainintaa.
Sannallahan oli ihan merkittäväkin omaisuus(milj.markkaa).

Mistä noin iso omaisuus? Muutenki ihmettelen, että eikä sitä kuullusteltu kuin yhden kerran ja ei puhunut mitään? Jokohan on päässyt hoidosta pois?

Hän oli nokialla töissä firman kovimman nousun aikaan. Esitutkinnan mukaan hänellä oli 300 kpl nokian osakkeita murhien tekoaikaan, rahassa ei siis paljoakaan. Veikkaan että on saanut optioina osakkeita ja ehkä myynyt niitä, joilla on sitten ostanut esim asuntonsa.

[finnbar87]

Ja jos oikein muistan niin Sannan isä yritti nopeasti myydä tyttärensä asunnon ennen takavarikointia kun oli kuullut tyttären teosta. Oli vaikea välttyä ajatukselta että nopeasti varat piiloon, uhreista ei niin väliä, tyttären omaisuus oli tärkeämpi.

Mielenkiintoista. Jos totta, niin syyllistyiköhän isänsä johonkin rikokseen, epäilikö poliisi sellaista saati että tuomittiinko häntä. En muista mistään lukeneeni.

Mutta tässä taitaa se ero olla että Sanna oli vakavasti mielisairas ja vaikutti olevan pahasti harhakuvitelmien vallassa, mutta hänen isänsä oli ilmeisesti normaaliälyinen ja henkisesti tasapainossa.

Ainakin tuo toiminta miusta kuulostaisi ihan normaalisti ajattelevan ihmisen toiminnalta.

Sanna varmaan ihan vakavissaan kuvitteli olevansa jonkun amerikkalaisen FBI -agentin leski. Ja puhui FBI -akatemiasta vaikka ei varmasti koskaan ollut käynyt lähelläkään ko paikkaa. Kyllä monikin jonkinlaisia pilvilinnoja kehittelee, mutta kyllä kuvitelmat ja todellisuus pitäisi pystyä erottamaan

Tuskin tosiaan käynytkään lähelläkään FBI:ta tai sen akatemioita. Poliisithan tutkivat Sillanpään X-Files VHS-videot, eivätkä löytäneet sieltä mitään selitystä tapahtuneelle.