totuudellinenetsija kirjoitti: Su Huhti 20, 2025 1:02 am Otan pienen riskin, ja ennustan, mitä tuleman pitää:
https://www.youtube.com/watch?v=3btnv-HtzvI
En ole katsonut linkin ohjelmaa (katson heti perään), mutta pidän riskeistä. Veikkaan, että Trump saa aikaan rauhansopimuksen tänä vuonna. Rauhansopimuksesta tulee kovin aikoihin. Siihen saadaan mukaan Venäjä, Ukraina, Israel ja Iran.
Hesekiel 38 ja vähän muutakin.
Hesekielin 38. luvun ennustuksesta Magogin (Venäjän) hyökkäyksestä Israeliin Persian ja muiden kanssa on kiinnostavia kohtia. Mm. se, ettei Iran (nimeltään Persia vuoteen 1935) ole ollut koskaan suorassa sodassa Israelin kanssa. Viime vuoden huhtikuun 300+ ohjustakin olivat ensimmäinen kerta, kun Iran suoraan iski Israeliin. Iranin ja Venäjän suhteet olivat ihan toista ennen 11.2.1979 Iranin vallankumousta. Nyt ovat kavereita.
Muita mielenkiintoisia kohtia:
1 Corinthians 15:52
King James Version
52 In a moment, in the twinkling of an eye, at the last trump: for the trumpet shall sound, and the dead shall be raised incorruptible, and we shall be changed.
Netanyahun pitäisi olla Israelin pääministerinä (on jo 3. kertaa), kun Messias tulee:
https://www.youtube.com/watch?v=EgeWVgNGeAA
Netanyahu opiskeli MIT:ssä ja hänen testattu ÄO:nsa on 180.
Nella kirjoitti mulle lokakuussa 2023, rikosilmojensa jälkeen otsikolla "Uskon kriisi" ja pyysi apuani.
Tässä on apuni. Jeesus palaa ja seisoo pian Öljymäellä (Sakarja 14: 4). Siinä kohtaa tapahtuu suuri maanjäristys:
https://www.haaretz.com/israel-news/201 ... 3ae21a0000
https://www.theguardian.com/world/2022/ ... t-was-done
Nella, olet kuin ex-aviovaimoni Jaana tai kuin Tracy Austin, joka nousi 15-vuotiaana tenniksessä maailman kärkeen. Hyydyitte.
Ja kysykää, mitä tahansa mieleenne juolahtaa. Multa saa kysyä ja tivata. Saa jopa soittaa: 041-727 1267. Kuka tahansa.
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://www.youtube.com/@kristianhursti ... /community
The reason why there's a hierarchy is that things can't be explained across sexes:
https://www.biblegateway.com/passage/?s ... ersion=NIV
Hyvää pääsiäistä kaikille!
Ex-miesmalli/korkeakoulun ope tuomittiin seksirikoksista
-
totuudellinenetsija
- Remington Steele
- Viestit: 249
- Liittynyt: Ma Joulu 23, 2024 4:22 pm
Re: Ex-miesmalli/korkeakoulun ope tuomittiin seksirikoksista

Nella, voi olla, ettei moni Sun ja mun lisäksi tiedä, että pyrit vain kiillottamaan kuvaasi nykyisen, 1. aviomiehesi silmissä.
Mutta Sinä ja minä tiedämme, mikä on totuus<34
Kuten apostoli Johannes -- joka näki Jeesuksen majesteettiuden -- avaa kirjeensä: "Rakkaat lapset..."
He was bleeding from the beating...
Joskus menee sekaisin Jeesuksesta puhuminen ja Jeesuksena oleminen:
https://www.youtube.com/watch?v=67XrqXXTceM
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
Nella, tiedät sydämessäsi, että rakastan Sua<34
https://www.youtube.com/watch?v=K3lDQSW4Wpo
Pian noustaan ylös
Hoosea 6: 2 "Vain päivä tai kaksi, ja hän virvoittaa meidät,
kolmantena päivänä hän nostaa meidät ylös,
ja niin me saamme elää ja palvella häntä."
Kaksi (2) päivää?
https://www.raamattu.fi/raamattu/KR92/2PE.3
2. Pietarin kirje 3: 8 -- "Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä."
Kohtahan tulee kuluneeksi 2000 vuotta Kristuksen kuolemasta. Ja sen päälle 3. päivä, tuhatvuotiskausi ja ylösnousemus?
1 Corinthians 15:52
King James Version
52 In a moment, in the twinkling of an eye, at the last trump: for the trumpet shall sound, and the dead shall be raised incorruptible, and we shall be changed.
Trump?
Viimeinen paavikin yskii jo aika pahasti:
https://www.youtube.com/watch?v=stqRuVKRdu8
Ja Netanyahun pitäisi olla viimeisin Israelin pääministeri ennen Messiasta:
https://www.youtube.com/watch?v=EgeWVgNGeAA&t=620s
Torinon käärinliina on ehkä sittenkin 1. vuosisadalta:
https://www.mdpi.com/2571-9408/5/2/47
Listaa voisi jatkaa.
Nella, ahdistelen ja vainoan sua kuin mies, joka huutaa palavaan taloon, jossa kaapissa piiloudut huutaen: "Jätä mut rauhaan!"
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
Uransa aallon pohjassa...hän lienee saanut Kristianin kohtalon:
https://www.youtube.com/watch?v=Z_s08MfEdKk
https://aaltoyliopistonrooli.blogspot.c ... sorit.html
Herra, anna Nellan palata luoksesi, Jeesus. Ja että aviomiehensäkin Valkeala (vain 47 Valkealaa Suomessa) uskoisi, koska meillä ei ole mitään tulevaisuutta ilman Jeesusta, ja ehkä puhuttelevammin, ilman periaatteitaan:

Olen tehnyt 2 maisterintutkintoa ja kirjoittanut kauppatieteissä väikkärin (joka on hyväksytty seremoniallista väittelytilaisuutta varten), ja silti mieleni kääntyy aina 2000 vuotta vanhaan kertomukseen.
Nella, antaisit mun miettiä: mulla on isompi pää<34

Nella, in your heart of hearts, luuletko tosiaan, etten olisi tullut hakemaan Sua näin, jos olisit ollut pulassa?
https://www.youtube.com/watch?v=HxsiR_rULeI
Vastaa murhainfon lukijoiden mieliksi.
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://www.youtube.com/@kristianhursti ... /community
https://www.youtube.com/watch?v=HxsiR_rULeI
Vastaa murhainfon lukijoiden mieliksi.
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://www.youtube.com/@kristianhursti ... /community
-
totuudellinenetsija
- Remington Steele
- Viestit: 249
- Liittynyt: Ma Joulu 23, 2024 4:22 pm
Re: Ex-miesmalli/korkeakoulun ope tuomittiin seksirikoksista
Nellalle, koska rakastan Nellaa eniten kaikista ihmisistä:
https://www.youtube.com/watch?v=_sJBv5CghJ4
Nella, toinen on Toronton yliopiston proffa, psykoanalyytikko, ja toinen Harvardista valmistunut lakimies.
Nella, miksi luulet näiden edes keskustelevan Jeesuksesta 2020-luvulla?
Nella,
Olen ollut äitini muutossa 3 x 4 päivän setti. Napatyrä on pahentunut. Äiti on suloinen -- yrittää aina lähtiessä pussata väkisin suulle.
Kun oltiin äidin kanssa apteekissa Hgissä, äiti sanoi henkilökunnalle aika tarkkaan: "Kun olen sukua Mannerheimille ja Fazerille, voisitteko pitää mulle ovea auki?" Ja ne piti.
Nella, Sullakin OLI hyvä huumorintaju. Miten Susta tuli noin tönkkö? Oletko syönyt Kuopiossa liikaa tönkkösuolattuja muikkuja?

Nella-rakas, tää on meidän biisi, paitsi, että mulla on myrkynvihreät silmät:nellamarkkanen kirjoitti: Ti Loka 29, 2019 2:24 pm Kristian Hursti ei ole hyväksikäyttänyt, eikä vainonnut minua. Uskoisitte hyvät ihmiset sen jo.
https://areena.yle.fi/1-50320548 puhun tässä 17:23-25.55.
https://areena.yle.fi/1-50291803 tässä puhun 12:30—>
Terv. Nella Markkanen, tapauksen alaikäinen.
https://www.youtube.com/watch?v=Tr8uesBowS4
Nella, sanoit taannoin, ettet halunnut, että tätä käsitellään netissä. Kirjoitit tänne jo 2019. Mä vasta 2025. Sulle annettiin valta (Helena Janhonen, Espoon oikeusapu) pyytää poliiseja tutkimaan koko tapauksemme 2015-> uudelleen. Soitit mulle 12.8.2023 ja sanoit: "Mä en jaksa."
Nella, miten sitten koet jaksavasi tätä. Mäkin tein muutama päivä sitten Susta uuden rikosilmon: 5740/R/10541/25.
Nella, vedä kaikki UUDET (2023) pois ja pyydä poliiseja tutkimaan koko tapaus 2015-> uudelleen, myös mitä ikinä haluat (Sun musta tekemä törkeän hyväksikäytön ilmo 5740/R/9543/22), niin mun ei tarvitse enää netissä puolustautua. Mennään miehesi ja Sun kanssa vaikka kahville ja nauretaan tälle kaikelle.
Tarjoan Sulle maailman huokeinta diiliä. Saat pitää musta tekemäsi lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön ilmosi. Kunhan pyydät, että kaikki 2015-> tutkitaan uudelleen.
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://www.youtube.com/@kristianhursti ... /community
Rakkaudella,
Kristian
-
totuudellinenetsija
- Remington Steele
- Viestit: 249
- Liittynyt: Ma Joulu 23, 2024 4:22 pm
Re: Ex-miesmalli/korkeakoulun ope tuomittiin seksirikoksista
Kuten erikoissyyttäjä Pia Mäenpää totesi mulle Itä-Suomen hovioikeuden tauolla Kuopiossa 5.2.2019, kun muita ei ollut kuuloetäisyydellä: "Näin me asiat täällä Savossa hoidetaan."totuudellinenetsija kirjoitti: Su Huhti 20, 2025 1:27 pmNella-rakas, tää on meidän biisi, paitsi, että mulla on myrkynvihreät silmät:nellamarkkanen kirjoitti: Ti Loka 29, 2019 2:24 pm Kristian Hursti ei ole hyväksikäyttänyt, eikä vainonnut minua. Uskoisitte hyvät ihmiset sen jo.
https://areena.yle.fi/1-50320548 puhun tässä 17:23-25.55.
https://areena.yle.fi/1-50291803 tässä puhun 12:30—>
Terv. Nella Markkanen, tapauksen alaikäinen.
https://www.youtube.com/watch?v=Tr8uesBowS4
Nella, sanoit taannoin, ettet halunnut, että tätä käsitellään netissä. Kirjoitit tänne jo 2019. Mä vasta 2025. Sulle annettiin valta (Helena Janhonen, Espoon oikeusapu) pyytää poliiseja tutkimaan koko tapauksemme 2015-> uudelleen. Soitit mulle 12.8.2023 ja sanoit: "Mä en jaksa."
Nella, miten sitten koet jaksavasi tätä. Mäkin tein muutama päivä sitten Susta uuden rikosilmon: 5740/R/10541/25.
Nella, vedä kaikki UUDET (2023) pois ja pyydä poliiseja tutkimaan koko tapaus 2015-> uudelleen, myös mitä ikinä haluat (Sun musta tekemä törkeän hyväksikäytön ilmo 5740/R/9543/22), niin mun ei tarvitse enää netissä puolustautua. Mennään miehesi ja Sun kanssa vaikka kahville ja nauretaan tälle kaikelle.
Tarjoan Sulle maailman huokeinta diiliä. Saat pitää musta tekemäsi lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön ilmosi. Kunhan pyydät, että kaikki 2015-> tutkitaan uudelleen.
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://www.youtube.com/@kristianhursti ... /community
Rakkaudella,
Kristian
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
Oltiin Ramin kanssa samaan aikaan STT:llä, Rami rikostoimittajana ja mä English Servicen tuottajana:
https://www.youtube.com/watch?v=nN6djGkd9kA
-
totuudellinenetsija
- Remington Steele
- Viestit: 249
- Liittynyt: Ma Joulu 23, 2024 4:22 pm
Re: Ex-miesmalli/korkeakoulun ope tuomittiin seksirikoksista
Hieno jakso.totuudellinenetsija kirjoitti: Su Huhti 20, 2025 3:44 pmKuten erikoissyyttäjä Pia Mäenpää totesi mulle Itä-Suomen hovioikeuden tauolla Kuopiossa 5.2.2019, kun muita ei ollut kuuloetäisyydellä: "Näin me asiat täällä Savossa hoidetaan."totuudellinenetsija kirjoitti: Su Huhti 20, 2025 1:27 pmNella-rakas, tää on meidän biisi, paitsi, että mulla on myrkynvihreät silmät:nellamarkkanen kirjoitti: Ti Loka 29, 2019 2:24 pm Kristian Hursti ei ole hyväksikäyttänyt, eikä vainonnut minua. Uskoisitte hyvät ihmiset sen jo.
https://areena.yle.fi/1-50320548 puhun tässä 17:23-25.55.
https://areena.yle.fi/1-50291803 tässä puhun 12:30—>
Terv. Nella Markkanen, tapauksen alaikäinen.
https://www.youtube.com/watch?v=Tr8uesBowS4
Nella, sanoit taannoin, ettet halunnut, että tätä käsitellään netissä. Kirjoitit tänne jo 2019. Mä vasta 2025. Sulle annettiin valta (Helena Janhonen, Espoon oikeusapu) pyytää poliiseja tutkimaan koko tapauksemme 2015-> uudelleen. Soitit mulle 12.8.2023 ja sanoit: "Mä en jaksa."
Nella, miten sitten koet jaksavasi tätä. Mäkin tein muutama päivä sitten Susta uuden rikosilmon: 5740/R/10541/25.
Nella, vedä kaikki UUDET (2023) pois ja pyydä poliiseja tutkimaan koko tapaus 2015-> uudelleen, myös mitä ikinä haluat (Sun musta tekemä törkeän hyväksikäytön ilmo 5740/R/9543/22), niin mun ei tarvitse enää netissä puolustautua. Mennään miehesi ja Sun kanssa vaikka kahville ja nauretaan tälle kaikelle.
Tarjoan Sulle maailman huokeinta diiliä. Saat pitää musta tekemäsi lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön ilmosi. Kunhan pyydät, että kaikki 2015-> tutkitaan uudelleen.
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://www.youtube.com/@kristianhursti ... /community
Rakkaudella,
Kristian
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
Oltiin Ramin kanssa samaan aikaan STT:llä, Rami rikostoimittajana ja mä English Servicen tuottajana:
https://www.youtube.com/watch?v=nN6djGkd9kA
Nella, siinä tein virheen, että aloin toisten lasta kasvattamaan, etenkin kun mikään oppi ei mennyt perille.
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://www.youtube.com/@kristianhursti ... /community
-
totuudellinenetsija
- Remington Steele
- Viestit: 249
- Liittynyt: Ma Joulu 23, 2024 4:22 pm
Re: Ex-miesmalli/korkeakoulun ope tuomittiin seksirikoksista
totuudellinenetsija kirjoitti: Su Huhti 20, 2025 5:52 pmHieno jakso.totuudellinenetsija kirjoitti: Su Huhti 20, 2025 3:44 pmKuten erikoissyyttäjä Pia Mäenpää totesi mulle Itä-Suomen hovioikeuden tauolla Kuopiossa 5.2.2019, kun muita ei ollut kuuloetäisyydellä: "Näin me asiat täällä Savossa hoidetaan."totuudellinenetsija kirjoitti: Su Huhti 20, 2025 1:27 pm
Nella-rakas, tää on meidän biisi, paitsi, että mulla on myrkynvihreät silmät:
https://www.youtube.com/watch?v=Tr8uesBowS4
Nella, sanoit taannoin, ettet halunnut, että tätä käsitellään netissä. Kirjoitit tänne jo 2019. Mä vasta 2025. Sulle annettiin valta (Helena Janhonen, Espoon oikeusapu) pyytää poliiseja tutkimaan koko tapauksemme 2015-> uudelleen. Soitit mulle 12.8.2023 ja sanoit: "Mä en jaksa."
Nella, miten sitten koet jaksavasi tätä. Mäkin tein muutama päivä sitten Susta uuden rikosilmon: 5740/R/10541/25.
Nella, vedä kaikki UUDET (2023) pois ja pyydä poliiseja tutkimaan koko tapaus 2015-> uudelleen, myös mitä ikinä haluat (Sun musta tekemä törkeän hyväksikäytön ilmo 5740/R/9543/22), niin mun ei tarvitse enää netissä puolustautua. Mennään miehesi ja Sun kanssa vaikka kahville ja nauretaan tälle kaikelle.
Tarjoan Sulle maailman huokeinta diiliä. Saat pitää musta tekemäsi lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön ilmosi. Kunhan pyydät, että kaikki 2015-> tutkitaan uudelleen.
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://www.youtube.com/@kristianhursti ... /community
Rakkaudella,
Kristian
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
Oltiin Ramin kanssa samaan aikaan STT:llä, Rami rikostoimittajana ja mä English Servicen tuottajana:
https://www.youtube.com/watch?v=nN6djGkd9kA
Nella, siinä tein virheen, että aloin toisten lasta kasvattamaan, etenkin kun mikään oppi ei mennyt perille.
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://www.youtube.com/@kristianhursti ... /community
-
totuudellinenetsija
- Remington Steele
- Viestit: 249
- Liittynyt: Ma Joulu 23, 2024 4:22 pm
Re: Ex-miesmalli/korkeakoulun ope tuomittiin seksirikoksista
"Uskoisitte hyvät ihmiset sen jo."nellamarkkanen kirjoitti: Ti Loka 29, 2019 2:24 pm Kristian Hursti ei ole hyväksikäyttänyt, eikä vainonnut minua. Uskoisitte hyvät ihmiset sen jo.
https://areena.yle.fi/1-50320548 puhun tässä 17:23-25.55.
https://areena.yle.fi/1-50291803 tässä puhun 12:30—>
Terv. Nella Markkanen, tapauksen alaikäinen.
https://www.youtube.com/watch?v=OElbxDPsqpw
-
Jarmomurha
- Martin Riggs
- Viestit: 612
- Liittynyt: Ke Maalis 04, 2020 8:42 pm
Re: Ex-miesmalli/korkeakoulun ope tuomittiin seksirikoksista
Tämähän on vallan huikea ketju
Sinä niin kovin vakuutat, että halusit suojella lasta! Jos kyseessä olisi ollut aito suojelunhalu lasta kohtaan, olisit tehnyt lastensuojeluilmoituksen, etkä viestitellyt lainkaan lapselle itselleen.
Toisekseen haluat kovasti korostaa, kuinka tämä lapsi otti itse sinuun yhteyttä, etkä sinä häneen. Ymmärräthän, että lapsi ei ole teoistaan vastuussa, ainoastaan aikuinen on. Taas kerran, sinun olisi pitänyt jättää vastaamatta tälle lapselle ja tehdä lasu.
Kerrotaan nyt vielä tämä itsestäänselvyys: näiden viestiisi valossa et vaikuta ihan tasapainoiselta. Et tunnu ymmärtävän mikä on aikuisen rooli ja aikuisen vastuu. Et myöskään ymmärrä käsitettä lapsi. Etkä myöskään ehkä nyt ihan ymmärrä mitä tarkoittaa henkilökohtaiset rajat ja miten niitä kuuluu kunnioittaa. Jos ymmärtäisit, et jatkaisi enää yhtään yhteydenottojasi tähän nuoreen naiseen, etkä myöskään jatkaisi tätä julkista kirjoittelua.
Koeta löytää jotain muuta sisältöä elämääsi.

Olin kyseisen henkilön äitiin puhelimitse yhteydessä muutama päivä 1. kontaktista (kun tyttölapsi oli minuun Facebookissa yhteydessä 1.1.2015) ja pyysin laittamaan lapsensa kuriin. Tämä soittoni äidilleen on todettu tuomiolauselmissa, eikä sitä ole kukaan kiistänyt. Muutaman päivän viive selittyy mm. uudenvuoden riennoilla, jotka kestivät kohdallani 10 päivää.Jarmomurha kirjoitti: To Huhti 24, 2025 2:59 am Tämähän on vallan huikea ketju![]()
Sinä niin kovin vakuutat, että halusit suojella lasta! Jos kyseessä olisi ollut aito suojelunhalu lasta kohtaan, olisit tehnyt lastensuojeluilmoituksen, etkä viestitellyt lainkaan lapselle itselleen.
Toisekseen haluat kovasti korostaa, kuinka tämä lapsi otti itse sinuun yhteyttä, etkä sinä häneen. Ymmärräthän, että lapsi ei ole teoistaan vastuussa, ainoastaan aikuinen on. Taas kerran, sinun olisi pitänyt jättää vastaamatta tälle lapselle ja tehdä lasu.
Kerrotaan nyt vielä tämä itsestäänselvyys: näiden viestiisi valossa et vaikuta ihan tasapainoiselta. Et tunnu ymmärtävän mikä on aikuisen rooli ja aikuisen vastuu. Et myöskään ymmärrä käsitettä lapsi. Etkä myöskään ehkä nyt ihan ymmärrä mitä tarkoittaa henkilökohtaiset rajat ja miten niitä kuuluu kunnioittaa. Jos ymmärtäisit, et jatkaisi enää yhtään yhteydenottojasi tähän nuoreen naiseen, etkä myöskään jatkaisi tätä julkista kirjoittelua.
Koeta löytää jotain muuta sisältöä elämääsi.
Lisäksi...
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) esittää valtiollisen anteeksipyynnön henkilöille, jotka ovat kokeneet kaltoinkohtelua, epäkohtia tai väkivaltaa lastensuojelulaitoksissa:
https://yle.fi/a/3-9302521
Vilja Eerikasta tehtiin 11 lastensuojeluilmoitusta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vilja_Eerikan_murha
Ainoa syy, miksi olen ajoittain yrittänyt tavoitella kyseistä, nykyisin jo aikuista henkilöä on se, että Espoon oikeusavun asianajaja Helena Janhonen sanoi minulle, että kyseinen henkilö voisi pyytää poliiseja tutkimaan koko tapauksen kokonaan uudelleen. Olen yrittänyt luoda tilannetta, jossa asian uudelleen tutkiminen olisi kaikkien etu.
Yhteydenotot ovat olleet viime vuoden syyskuun jälkeen hedelmättömiä, joten pyrin etsimään toisenlaisia ratkaisuja.
Selvensikö riittävästi, vai jatkammeko keskustelua?
Täältä löydät halutessasi lisää faktapohjaista tietoa asiasta:
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://aaltoyliopistonrooli.blogspot.c ... sorit.html
-
totuudellinenetsija
- Remington Steele
- Viestit: 249
- Liittynyt: Ma Joulu 23, 2024 4:22 pm
Re: Ex-miesmalli/korkeakoulun ope tuomittiin seksirikoksista
Kiitos yhteydenotoista.totuudellinenetsija kirjoitti: To Huhti 24, 2025 5:36 pmOlin kyseisen henkilön äitiin puhelimitse yhteydessä muutama päivä 1. kontaktista (kun tyttölapsi oli minuun Facebookissa yhteydessä 1.1.2015) ja pyysin laittamaan lapsensa kuriin. Tämä soittoni äidilleen on todettu tuomiolauselmissa, eikä sitä ole kukaan kiistänyt. Muutaman päivän viive selittyy mm. uudenvuoden riennoilla, jotka kestivät kohdallani 10 päivää.Jarmomurha kirjoitti: To Huhti 24, 2025 2:59 am Tämähän on vallan huikea ketju![]()
Sinä niin kovin vakuutat, että halusit suojella lasta! Jos kyseessä olisi ollut aito suojelunhalu lasta kohtaan, olisit tehnyt lastensuojeluilmoituksen, etkä viestitellyt lainkaan lapselle itselleen.
Toisekseen haluat kovasti korostaa, kuinka tämä lapsi otti itse sinuun yhteyttä, etkä sinä häneen. Ymmärräthän, että lapsi ei ole teoistaan vastuussa, ainoastaan aikuinen on. Taas kerran, sinun olisi pitänyt jättää vastaamatta tälle lapselle ja tehdä lasu.
Kerrotaan nyt vielä tämä itsestäänselvyys: näiden viestiisi valossa et vaikuta ihan tasapainoiselta. Et tunnu ymmärtävän mikä on aikuisen rooli ja aikuisen vastuu. Et myöskään ymmärrä käsitettä lapsi. Etkä myöskään ehkä nyt ihan ymmärrä mitä tarkoittaa henkilökohtaiset rajat ja miten niitä kuuluu kunnioittaa. Jos ymmärtäisit, et jatkaisi enää yhtään yhteydenottojasi tähän nuoreen naiseen, etkä myöskään jatkaisi tätä julkista kirjoittelua.
Koeta löytää jotain muuta sisältöä elämääsi.
Lisäksi...
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) esittää valtiollisen anteeksipyynnön henkilöille, jotka ovat kokeneet kaltoinkohtelua, epäkohtia tai väkivaltaa lastensuojelulaitoksissa:
https://yle.fi/a/3-9302521
Vilja Eerikasta tehtiin 11 lastensuojeluilmoitusta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vilja_Eerikan_murha
Ainoa syy, miksi olen ajoittain yrittänyt tavoitella kyseistä, nykyisin jo aikuista henkilöä on se, että Espoon oikeusavun asianajaja Helena Janhonen sanoi minulle, että kyseinen henkilö voisi pyytää poliiseja tutkimaan koko tapauksen kokonaan uudelleen. Olen yrittänyt luoda tilannetta, jossa asian uudelleen tutkiminen olisi kaikkien etu.
Yhteydenotot ovat olleet viime vuoden syyskuun jälkeen hedelmättömiä, joten pyrin etsimään toisenlaisia ratkaisuja.
Selvensikö riittävästi, vai jatkammeko keskustelua?
Täältä löydät halutessasi lisää faktapohjaista tietoa asiasta:
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://aaltoyliopistonrooli.blogspot.c ... sorit.html
Minuun saa olla yhteydessä myös jatkossa. Mutta arvostaisin, jos uskaltaisitte identifioida itsenne
Isoäitini oli sukunimeltään Järvinen ja olen miettinyt nimeni vaihtamista Albert Järviseksi:
https://www.youtube.com/watch?v=_ZgeCXANRQ8
Vitunmoiset kiitokset 20 000 uuden lukukerran rikkomisesta sen jälkeen, kun tulin lauteille pari kk sitten!
Hauskaa vappua!
Back to basics:

Lisäsin aika kärkeen 8.11.2020 kyseisen henkilön (17 v) kommentin äitinsä käytöksestä hovioikeudessa 5., 6.2.2019:
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
-
totuudellinenetsija
- Remington Steele
- Viestit: 249
- Liittynyt: Ma Joulu 23, 2024 4:22 pm
Re: Ex-miesmalli/korkeakoulun ope tuomittiin seksirikoksista
totuudellinenetsija kirjoitti: Ma Huhti 28, 2025 10:04 pmKiitos yhteydenotoista.totuudellinenetsija kirjoitti: To Huhti 24, 2025 5:36 pmOlin kyseisen henkilön äitiin puhelimitse yhteydessä muutama päivä 1. kontaktista (kun tyttölapsi oli minuun Facebookissa yhteydessä 1.1.2015) ja pyysin laittamaan lapsensa kuriin. Tämä soittoni äidilleen on todettu tuomiolauselmissa, eikä sitä ole kukaan kiistänyt. Muutaman päivän viive selittyy mm. uudenvuoden riennoilla, jotka kestivät kohdallani 10 päivää.Jarmomurha kirjoitti: To Huhti 24, 2025 2:59 am Tämähän on vallan huikea ketju![]()
Sinä niin kovin vakuutat, että halusit suojella lasta! Jos kyseessä olisi ollut aito suojelunhalu lasta kohtaan, olisit tehnyt lastensuojeluilmoituksen, etkä viestitellyt lainkaan lapselle itselleen.
Toisekseen haluat kovasti korostaa, kuinka tämä lapsi otti itse sinuun yhteyttä, etkä sinä häneen. Ymmärräthän, että lapsi ei ole teoistaan vastuussa, ainoastaan aikuinen on. Taas kerran, sinun olisi pitänyt jättää vastaamatta tälle lapselle ja tehdä lasu.
Kerrotaan nyt vielä tämä itsestäänselvyys: näiden viestiisi valossa et vaikuta ihan tasapainoiselta. Et tunnu ymmärtävän mikä on aikuisen rooli ja aikuisen vastuu. Et myöskään ymmärrä käsitettä lapsi. Etkä myöskään ehkä nyt ihan ymmärrä mitä tarkoittaa henkilökohtaiset rajat ja miten niitä kuuluu kunnioittaa. Jos ymmärtäisit, et jatkaisi enää yhtään yhteydenottojasi tähän nuoreen naiseen, etkä myöskään jatkaisi tätä julkista kirjoittelua.
Koeta löytää jotain muuta sisältöä elämääsi.
Lisäksi...
Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) esittää valtiollisen anteeksipyynnön henkilöille, jotka ovat kokeneet kaltoinkohtelua, epäkohtia tai väkivaltaa lastensuojelulaitoksissa:
https://yle.fi/a/3-9302521
Vilja Eerikasta tehtiin 11 lastensuojeluilmoitusta:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vilja_Eerikan_murha
Ainoa syy, miksi olen ajoittain yrittänyt tavoitella kyseistä, nykyisin jo aikuista henkilöä on se, että Espoon oikeusavun asianajaja Helena Janhonen sanoi minulle, että kyseinen henkilö voisi pyytää poliiseja tutkimaan koko tapauksen kokonaan uudelleen. Olen yrittänyt luoda tilannetta, jossa asian uudelleen tutkiminen olisi kaikkien etu.
Yhteydenotot ovat olleet viime vuoden syyskuun jälkeen hedelmättömiä, joten pyrin etsimään toisenlaisia ratkaisuja.
Selvensikö riittävästi, vai jatkammeko keskustelua?
Täältä löydät halutessasi lisää faktapohjaista tietoa asiasta:
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
https://aaltoyliopistonrooli.blogspot.c ... sorit.html
Minuun saa olla yhteydessä myös jatkossa. Mutta arvostaisin, jos uskaltaisitte identifioida itsenne
Isoäitini oli sukunimeltään Järvinen ja olen miettinyt nimeni vaihtamista Albert Järviseksi:
https://www.youtube.com/watch?v=_ZgeCXANRQ8
Vitunmoiset kiitokset 20 000 uuden lukukerran rikkomisesta sen jälkeen, kun tulin lauteille pari kk sitten!
Hauskaa vappua!
Back to basics:
https://www.youtube.com/@kristianhurstinoikeusmurha
Lisäsin aika kärkeen 8.11.2020 kyseisen henkilön (17 v) kommentin äitinsä käytöksestä hovioikeudessa 5., 6.2.2019:
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
-
totuudellinenetsija
- Remington Steele
- Viestit: 249
- Liittynyt: Ma Joulu 23, 2024 4:22 pm
Re: Ex-miesmalli/korkeakoulun ope tuomittiin seksirikoksista
ELÄMÄ. LIFE:nellamarkkanen kirjoitti: Ti Loka 29, 2019 2:24 pm Kristian Hursti ei ole hyväksikäyttänyt, eikä vainonnut minua. Uskoisitte hyvät ihmiset sen jo.
https://areena.yle.fi/1-50320548 puhun tässä 17:23-25.55.
https://areena.yle.fi/1-50291803 tässä puhun 12:30—>
Terv. Nella Markkanen, tapauksen alaikäinen.
I am the only one here to have any say on any issue related to child abuse - I was born through a rape, and I was in the process of becoming me from the inception. And I became a person who took care of everybody around him, to the extent that the legal system thought I was trying to lure a child into sex when I was in fact trying -- with all my power -- to keep this child away from harm.
https://www.youtube.com/watch?v=OqDGnTl_K0w
The question about life is simple (inception). I began to form. My mom tried to get me aborted, but the funny fact about LIFE came into play: I was to be born in 1969, but the law to allow abortion unless you can attest you are clinically insane went into force in 1970.
Kysykää multa jotain, jos teitä jokin asia mietityttää.
For fact-checking:
https://www.youtube.com/@kristianhursti ... a/featured
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
-
totuudellinenetsija
- Remington Steele
- Viestit: 249
- Liittynyt: Ma Joulu 23, 2024 4:22 pm
Re: Ex-miesmalli/korkeakoulun ope tuomittiin seksirikoksista
LIFE!totuudellinenetsija kirjoitti: Ti Huhti 29, 2025 2:27 amELÄMÄ. LIFE:nellamarkkanen kirjoitti: Ti Loka 29, 2019 2:24 pm Kristian Hursti ei ole hyväksikäyttänyt, eikä vainonnut minua. Uskoisitte hyvät ihmiset sen jo.
https://areena.yle.fi/1-50320548 puhun tässä 17:23-25.55.
https://areena.yle.fi/1-50291803 tässä puhun 12:30—>
Terv. Nella Markkanen, tapauksen alaikäinen.
I am the only one here to have any say on any issue related to child abuse - I was born through a rape, and I was in the process of becoming me from the inception. And I became a person who took care of everybody around him, to the extent that the legal system thought I was trying to lure a child into sex when I was in fact trying -- with all my power -- to keep this child away from harm.
https://www.youtube.com/watch?v=OqDGnTl_K0w
The question about life is simple (inception). I began to form. My mom tried to get me aborted, but the funny fact about LIFE came into play: I was to be born in 1969, but the law to allow abortion unless you can attest you are clinically insane went into force in 1970.
Kysykää multa jotain, jos teitä jokin asia mietityttää.
For fact-checking:
https://www.youtube.com/@kristianhursti ... a/featured
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
Lisäsin kyseisen henkilön 2019 lastensuojelusta käsin laittaman ig-kommentin (nyt lavender.coconut) elämästä ja kuolemasta:
https://ilmiantajat.blogspot.com/2024/0 ... is-is.html
https://www.youtube.com/watch?v=XMRB3i9LRDk
Ei se henkilö rakasta sua eniten, joka antaa sulle eniten, vaan se, joka uhraa puolestasi eniten (from a bumper sticker):
https://www.youtube.com/watch?v=CrPc6GsxOzg
nim. FM, jenkki-MBA, KTT
Kun asuttiin Jukan kanssa samaan aikaan Skattalla, tapeltiin Keskon alakerran K-kaupan vikasta jaffapullosta hirveässä jälkigänässä -- tai niin legenda kertoo:
https://www.youtube.com/watch?v=6ym2F3r ... LX-AUDFj50