Törkeä pahoinpitely Tampereen keskustassa sunnuntain vastaisena yönä

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17463
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Törkeä pahoinpitely Tampereen keskustassa sunnuntain vastaisena yönä

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Poliisi tutkii väkivaltarikosta, joka sattui Tampereen Keskustorin läheisyydessä yleisellä paikalla sunnuntain vastaisena yönä
”Poliisilla on hyvä käsitys tapahtumien kulusta ja rikoksesta epäillyt on otettu kiinni”, kertoo rikoskomisario Pekka Ylinen Sisä-Suomen poliisista.

Epäilty törkeä pahoinpitely tapahtui Keskustorin liepeillä kello kahden aikaan yöllä. Tapahtumissa oli osallisena kolme nuorta miestä, joille oli tullut sanaharkkaa keskenään. ”Siinä oli suusanallista riitaa.”
Poliisi ei tutkinnallisista syistä paljasta vielä tekotapaa, mutta pahoinpitelyn kohteeksi joutuneelle täysi-ikäiselle miehelle oli tullut verta vuotavia haavoja nujakan seurauksena.
”Kuulusteluja ei vielä ole päästy tekemään, joten en avaa asiaa tarkemmin”, Ylinen kertoi sunnuntaina aamulla.

Ambulanssi oli kutsuttu paikalle ja ensihoitajat olivat käyneet tarkistamassa pahoinpitelyn uhrin, minkä jälkeen hän oli päässyt jatkamaan matkaansa.
Epäillyt pahoinpitelijät saatiin kiinni, ja he ovat poliisin hallussa.

https://www.aamulehti.fi/rikos/art-2000011195157.html
Millavaan
Perry Mason
Viestit: 3889
Liittynyt: Su Elo 28, 2022 8:31 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Törkeä pahoinpitely Tampereen keskustassa sunnuntain vastaisena yönä

Viesti Kirjoittaja Millavaan »

No kukas tällä kertaa? Varmaan pitää odottaa päihtymystilan laskua
Vastaa Viestiin