Äärimmäisen vaarallinen välikohtaus VR:n junassa
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11493
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Äärimmäisen vaarallinen välikohtaus VR:n junassa
Ja taas rikollista hyssytellään: "On vaara että putoaa kyydistä... ajetaan kahtasataa..."
Kyseessä on ollut kaksikerroksinen IC-juna. Pendolinon katolla junasurffaus tuskin onnistuisi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6918 ... 0c48d453a2
IS: Äärimmäisen vaarallinen välikohtaus VR:n junassa
Välikohtauksen aiheuttanutta miestä ei tavoitettu, kertoo Ilta-Sanomat.
Turkuun matkanneessa junassa tapahtui hengenvaarallinen välikohtaus torstaina Loimaalla, kertoo Ilta-Sanomat.
Lehden haastatteleman VR:n turvallisuuspäällikön Ville Mäki-Kampin mukaan nuori mies oli hypännyt junan kyytiin Loimaalla.
Mies oli kiivennyt junan takaosaan, josta hän roikkui, kun juna lähti liikkeelle. Mäki-Kampin mukaan juna ei ehtinyt jatkaa matkaansa pitkään ennen kuin kuljettaja huomasi luvattoman matkustajan.
Nuori mies ehti kuitenkin karata junan henkilökunnalta eikä häntä tavoitettu.
– Toki heti pysäytettiin juna turvalliseen paikkaan ja yritettiin tavoittaa tämä henkilö, mutta hän lähti karkuun.
– Tämä on äärimmäisen vaarallista touhua, junat ajavat kovimmillaan kahtasataa ja tietysti siinä on aina riski, että sieltä putoaa kyydistä, Mäki-Kamppi sanoi IS:lle.
*Otsikko korjattu*tm
Välikohtaus aiheutti junalle noin 15 minuutin myöhästymisen.

– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
- Yrjö Yrjönpoika
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5182
- Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
Joo, ajatella... saakeli...Tarkastaja Levisi kirjoitti: Pe Touko 09, 2025 1:02 pm Ja taas rikollista hyssytellään: "On vaara että putoaa kyydistä..."
Olis voinut varastaa koko junan. Hitto..!! Sehän siis melkein onnistui.
X X X X X
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
Joku intialainen reppureissaaja matkustanut kulttuurinsa mukaisesti?
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.
- Private dick
- Javier Pena
- Viestit: 1771
- Liittynyt: To Huhti 18, 2024 12:11 pm
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
Junan katolle jos kiipeää on hetkessä grillattu kuin kana.
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
Lehden jutussa mainintaakaan junan katosta, mutta Tarkastaja Levisi pistänyt vähän omaa värikynää juttuun, niin saatiin räväkämpi otsikko ainakin.
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
Kuin Woody Guthrie ja suomalaiset junapummit aikoinaan Amerikoissa. Romanttista. Nyt balladin tekoon.
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
Kyllä joo on ihan perus suomalaista käytöstä, ellei jopa perussuomalaista.
Netissä idioottien kanssa väittely on mahdotonta; joutuu alentumaan niiden tasolle ja lopulta ne voittaa sut kokemuksella.
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
"Lakanaroiske", tosta sai päivän parhaat naurut. Toi sana pitää muistaa, jos joskus jotakuta pöljää nimittelen.kakkosurpo kirjoitti: Pe Touko 09, 2025 1:27 pmEi toi paskahousu osaa edes ketjujen otsikoita tehdä oikein. Jokaisessa aloituksessaan valehetelua, vääristelyä. Saatanan lakanaroiske.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Pe Touko 09, 2025 1:02 pmMies oli kiivennyt junan takaosaan, josta hän roikkui, kun juna lähti liikkeelle.
-
canis lupus
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3209
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
Kaveri oli saanut junasta jo hyvän syliotteen, mutta paini jäi jostain syystä kesken.
Muurahainen kaverilleen elefantin niskassa: "Hyvä Kake, kurista se!"
Muurahainen kaverilleen elefantin niskassa: "Hyvä Kake, kurista se!"
Mens malus in corpore sano
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
No vittu älä! Ylläpidon suostumuksella tätä uutisten vääristelyä näköjään harrastaa. Hankkisi elämän.kakkosurpo kirjoitti: Pe Touko 09, 2025 1:27 pmEi toi paskahousu osaa edes ketjujen otsikoita tehdä oikein. Jokaisessa aloituksessaan valehetelua, vääristelyä. Saatanan lakanaroiske.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Pe Touko 09, 2025 1:02 pmMies oli kiivennyt junan takaosaan, josta hän roikkui, kun juna lähti liikkeelle.
JanitaSlim kirjoitti: ↑
Tähän rikokseen ei nyt millään tapaa liity kommunismi, sateenkaarismi, tai vasemmisto. Koitetaan pitää keskustelu asiallisena
Tähän rikokseen ei nyt millään tapaa liity kommunismi, sateenkaarismi, tai vasemmisto. Koitetaan pitää keskustelu asiallisena
-
Matti Ja Maija
- Adrian Monk
- Viestit: 2866
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
tuli sama mieleen, kun katselee heikäläisten ruuhka-junia.Anom kirjoitti: Pe Touko 09, 2025 1:38 pm Joku intialainen reppureissaaja matkustanut kulttuurinsa mukaisesti?
Slava Ukraini! <3
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
Voihan tuo olla vaikka venäläinen tai joku eteläeurooppalainenkin, tai onhan noita samanlaisia vähäjännitteisiä (:D) rataverkkoja pitkin ja poikin maailmaa, joista hieman vähemmän fysiikkaa ymmärtävät sitten saavat hyviä ideoita (Googlella: "train surfing").Anom kirjoitti: Pe Touko 09, 2025 1:38 pm Joku intialainen reppureissaaja matkustanut kulttuurinsa mukaisesti?
Ratojen jännitteet:
https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_r ... on_systems
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
Miten ihmessä tuo on perus suomalaista tai perussuomalaista käytöstä? Todella harvinaista tuollainen on muualla, kuin Helsingin metrojunissa, eikä sielläkään kovin yleistä matkustajamääriin ja asukaslukuneen verrattuna. Mutta, kun huono itsetuntoisten luuserien täytyy päästä pätemään suomalaisia ja varsinkin perusuomalaisia arvostelemalla.Anom kirjoitti: Pe Touko 09, 2025 3:30 pm Kyllä joo on ihan perus suomalaista käytöstä, ellei jopa perussuomalaista.
Voinet esittä tilastoja, kuinka yleistä tuollainen on Suomen rautateillä, kun tunnut tietävän.
-
lonesjucca
- Javier Pena
- Viestit: 1823
- Liittynyt: Ke Heinä 26, 2023 9:26 pm
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
Iltalehden toimittaja?jasso kirjoitti: Pe Touko 09, 2025 2:18 pm Lehden jutussa mainintaakaan junan katosta, mutta Tarkastaja Levisi pistänyt vähän omaa värikynää juttuun, niin saatiin räväkämpi otsikko ainakin.
Mikää ihme, onhan ne junaliput kalliita. Vähän viileetä varmaan ollu
- Collie
- Perry Mason
- Viestit: 3653
- Liittynyt: Ma Huhti 15, 2019 7:16 pm
- Paikkakunta: Kielipoliisin virallinen toimisto
Re: Nuorukainen yritti matkustaa jäniksenä junan katolla Loimaalta Turun suuntaan
jasso kirjoitti: Pe Touko 09, 2025 2:18 pm Lehden jutussa mainintaakaan junan katosta, mutta Tarkastaja Levisi pistänyt vähän omaa värikynää juttuun, niin saatiin räväkämpi otsikko ainakin.
Kurpa kirjoitti: La Marras 23, 2024 8:41 pm On taas niin viisaita kommentteja. Ketä vittua kiinnostaa onko se joku demari, kun puhutaan valtuustotason poliitikoista eikä mistään kansanedustajasta edes. Se on vaan joku tavis.