Aseet eivät ole leikin asia
Aseet eivät ole leikin asia
Leikkiaseet ovat aiheuttaneet poliisitehtäviä Meri-Lapissa. Poliisi muistuttaa, että leikki-, kuula- tai replika-aseiden kanssa tulee käyttää tarkkaa harkintaa.
Poliisilla on ollut lyhyen ajan sisällä Meri-Lapin alueella hälytystehtäviä, joihin on liittynyt epäilty ampuma-ase. Aseet ovat kuitenkin osoittautuneet leikkiaseiksi tai vastaaviksi, oikeita ampuma-aseita erehdyttävästi muistuttaviksi välineiksi. Tehtävät ovat aiheuttaneet yhden tai useamman poliisipartion paikalle saapumisen ja varautumisen mahdolliseen ampuma-aseeseen. Poliisi suhtautuu näihin tehtäviin aina vakavasti ja varustautuu myös sen mukaisesti.
Ampuma-aseisiin liittyvät tehtävät sitovat aina poliisilta resursseja, joita voitaisiin tarvita toisella tehtävällä. Poliisi tekee jokaisesta hälytystehtävästä saatavilla olevien tietojen perusteella kokonaisarvion. Kun tehtävän esitiedoissa puhutaan aseesta, poliisi lähtee aina tehtävälle ajatuksella, että kyseessä voi olla oikea ase.
On tärkeää muistaa se, että erehdyttävästi oikeaa ampuma-asetta muistuttavan välineen kantaminen voi olla vaarallista, koska osa niistä on niin aidon näköisiä, että poliisi tai muu viranomainen ei pysty varmuudella silmämääräisesti erottamaan niitä aidosta aseesta.
Erehdyttävästi oikeaa asetta muistuttavan "leikkiaseen" kantaminen tai sillä uhkaaminen yleisellä paikalla voi täyttää rikoksen tunnusmerkistön.
Syitä leikki-, kuula- tai replika-aseiden kantamiseen voi olla useita. Henkilö voi tarkoituksellisesti kuljettaa sellaista mukanaan tai esitellä sitä uhkailumielessä. Toisinaan syynä voi olla ajattelemattomuus tai esimerkiksi pilailu. Jokaisen on syytä miettiä, miltä toiminta näyttää ulkopuolisen silmin ja millaisia tuntemuksia tai reaktioita tilanne voi aiheuttaa muissa ihmisissä.
Tällaisen aseen kantaminen yleisellä paikalla voi aiheuttaa häiriötä yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle, jolloin sitä kantavan henkilön voidaan epäillä syyllistyneen järjestyslain rikkomiseen. Saman lain nojalla esimerkiksi kuula-aseen kantajan voidaan epäillä syyllistyneen toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen hallussapitoon.
Aseella uhkaaminen, vaikka kyseessä ei olisi oikea ase, voi täyttää laittoman uhkauksen tunnusmerkistön yleisten paikkojen lisäksi myös yksityisellä paikalla. Jos uhkaaminen kohdistuu poliisiin, voidaan uhkailijaa epäillä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Uhkaavassa tilanteessa henkilö voi joutua poliisin voimankäytön ja jopa aseenkäytön kohteeksi, jos hän ei noudata poliisin antamia käskyjä.
Käytä erityistä harkintaa erehdyttävästi oikeita ampuma-aseita muistuttavien esineiden kanssa.
Poliisi toivoo kansalaisten käyttävän harkintaa erehdyttävästi oikeaa ampuma-aseita muistuttavien esineiden kuljettamisessa ja käyttämisessä. Yleisellä paikalla on hyvin vähän hyväksyttäviä syitä kyseisten välineiden kantamiseen.
https://poliisi.fi/-/aseet-eivat-ole-leikin-asia

Kuudenikäinen: https://lyrics.lyricfind.com/lyrics/kat ... denikainen
Re: Aseet eivät ole leikin asia
Vornanen ei kantanut leikkiasetta. Muistuttaisin tässä tapauksessa siis myös poliisia, että pidetään niitä haalareita ja tunnisteliivejä päällä, koska ei voida ikinä tietää, puuttuuko asiaan valveutunut kansalainen omien voimankäyttövälineidensä kanssa mm. Ajoneuvoa voi käyttää aseena etenkin aseuhkaa vastaan. Suomi, kun on lähentynyt Yhdysvaltoja, jossa on tapana kantaa aseita. Kesän mentyä ohi, muistutan myös heijastimen käytöstä, koskee myös poliisia. Heijastimia on saatavilla nykyään monenlaisia ja markkinoilta löytyy jopa erilaisia vilkkuvaloja.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
- Private dick
- Javier Pena
- Viestit: 1771
- Liittynyt: To Huhti 18, 2024 12:11 pm
Re: Aseet eivät ole leikin asia
Ennenvanhaan (70-luvun alussa) juostiin pitkin kylää leikkimässä sotaa. Mutta meidän aseet ei tietenkään näyttäneet ollenkaan oikeilta, useimmiten itsenikkaroituja puusta.
Re: Aseet eivät ole leikin asia
Samat muistot. Isoveljeni ja hänen kavereidensa kanssa juostiin pitkin pusikoita ja jokaisella oli nallipyssyt, joista lähti ihana ruudinkäry ja niitä punaisia nallurullia aina sitten haettiin kaupasta lisää.Private dick kirjoitti: Ma Touko 12, 2025 2:14 pm Ennenvanhaan (70-luvun alussa) juostiin pitkin kylää leikkimässä sotaa. Mutta meidän aseet ei tietenkään näyttäneet ollenkaan oikeilta, useimmiten itsenikkaroituja puusta.
No, kun omat poikani syntyivät vuosituhannen vaihteen molemmin puolin, yhtäkkiä pyssyt olivat hirveä synti, niitä ei kenelläkään saanut olla eikä ketään saanut osoittaa edes kepillä -sehän on selvä merkki lapsen häiriintyneestsä ja väkivaltaiseta käytöksestä. En oikein tiedä, missä vaiheessa muutos tapahtui ja mikä sai ihmiset suhtautumaan lasten leikkeihin niin vinksahtaneesti. No, eipähän sitä lääkäriäkään saa enää leikkiä eikä käydä serkkujensa kanssa ala-asteikäisenä saunassa mökillä saati alasti uimassa, vaan aiheesta pitää vaieta ja luottaa siihen, että terveystiedon opettaja näyttää kuvan pippelistä ja pimpistä sitten 14-vuotiaana,jolloin saat valita millä sukupuolella haluat jatkaa vai halutako millään.
Ennen kaikki ei ollut paremmin, mutta suhteellisuudentaju ja ymmärrys lasten tarpeesta tutkia maailmaa oli sentään olemassa.
Ja ei, veljistäni, hänen kavereistaan tai minusta ei tullut asehulluja, väkivaltaisia pervoja. Kenestäkään.
Sen sijaan jos aikuiset ihmiset ammuskelevat ilmakolla, kanniskelevat replikoita näkyvästi kaupungilla tai pelottelutarkoituksessa ylipäätään käsittelevät aseita on vika kyllä jossain muualla kuin lapsuuden leikeissä. Ehkäpä ennenmminkin siinä, että niitä leikkejä ei koskaan ollut.
Re: Aseet eivät ole leikin asia
Jo muuan Sanna Sillanpää opetti vuonna 1999 että "ei saa osoitella ihmisiä aseella", mutta tämä poliisin kansalaisille osoittama uhkaavan sävyinen ukaasi on jotain ihan käsittämätöntä. Poliisi on itse viime aikoina ollut itse pahin asesekoilija. KRP:n pikkujouluissakin on ollut tapana ammuskella. Edes presidenttiperhe ei ole saanut olla rauhassa poliisin asesekoilulta, vaan heidän kodissaankin poliisin on pitänyt alkaa ammuskelemaan itseään haulikolla päähän. Poliisi on ammuskellut kotonaan, baarissa ja työpaikallaan ihan lähiaikoinakin ja tämän vuoksi mokoma ammattikouluammattikunta voisi katsoa peiliin, eikä leikkiä jotain Jeesusta. Heillä ei ole mitään varaa moittia ketään, yhtään mistään.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
- Private dick
- Javier Pena
- Viestit: 1771
- Liittynyt: To Huhti 18, 2024 12:11 pm
Re: Aseet eivät ole leikin asia
Minulla vähän tuo vika, lapsena ihailin miekkoja, keihäitä ja muita kylmiä aseita. Ei tietekään ollut eikä saanut.Sipi kirjoitti: Ma Touko 12, 2025 9:02 pm Sen sijaan jos aikuiset ihmiset ammuskelevat ilmakolla, kanniskelevat replikoita näkyvästi kaupungilla tai pelottelutarkoituksessa ylipäätään käsittelevät aseita on vika kyllä jossain muualla kuin lapsuuden leikeissä. Ehkäpä ennenmminkin siinä, että niitä leikkejä ei koskaan ollut.
Joten nyt aikuisena tullut hommattu arsenali. En tietenkään kadulla tai missään muuallakaan esittele vaan kotona hypistelen ja nautin niiden omistamisesta.

-
TippaKannu
- Nikke Knatterton
- Viestit: 154
- Liittynyt: Ti Joulu 25, 2018 3:26 pm
Re: Aseet eivät ole leikin asia
Leikkiaseilla uhkaileminen pitäisi kieltää lailla.
Re: Aseet eivät ole leikin asia
Sehän on kielletty.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Re: Aseet eivät ole leikin asia
Juuri näin..olen samaa mieltä. Tervepäiset aikuiset ihmiset eivät leiki replikoilla tai muillakaan aseilla julkisille paikoilla. Mutta lapsille on normaalia ja luonnollista elää kaikenlaisia asioita leikkien kautta ja kehittää mielikuvitustaan. Näin tehtiin ainakin omassa lapsuudessani.Sipi kirjoitti: Ma Touko 12, 2025 9:02 pm Sen sijaan jos aikuiset ihmiset ammuskelevat ilmakolla, kanniskelevat replikoita näkyvästi kaupungilla tai pelottelutarkoituksessa ylipäätään käsittelevät aseita on vika kyllä jossain muualla kuin lapsuuden leikeissä. Ehkäpä ennenmminkin siinä, että niitä leikkejä ei koskaan ollut.
Aikuisilta oikeiden aseiden haltijoilta pitää löytyä riittävästi vastuuta tekemisilleen. Nykyään tähän kiinnitetään aika paljon huomioita aselupien harkinnassa. Hyvä niin. Järjellisessä yhteiskunnassa ei tarvita aseita tai replikoita esitteleviä juoppoja pelottelemassa ihmisiä. Tämä koskee kaikenlaisia elämänsä vornasia.
- muuten, veikkaan että kansanedustaja Vornaselta lähtee aseluvat vaikka poliisi onkin. Poliisin virka ei tällaisessa asiassa ole mikään lieventävä tekijä. Ymmärtäisin että hänen aseensa on jo takavarikossa, mutten tiedän varmuudella.
- oikeastaan hänet kuuluisi tuomita muutamaksi hetkeksi kalterien taakse miettimään tekojaan.
-
TippaKannu
- Nikke Knatterton
- Viestit: 154
- Liittynyt: Ti Joulu 25, 2018 3:26 pm
Re: Aseet eivät ole leikin asia
Siinä tapauksessa kiellettyjen asioiden tekeminen pitää kieltää.
Re: Aseet eivät ole leikin asia
Tämä onkin Järkensä menettänyt hyvinvointitaistelu- ja itsemurhayhteiskunta, jossa poliisi etunenässä näyttää miten sillä pyssyllä ammutaan yleisellä paikalla humalassa, tehdään itsemurhia, myydään huumeita ja nussitaan lapsia ym.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Re: Aseet eivät ole leikin asia
Omassakin lapsuudessa leikkipyssyt ja vuoleskelupuukot oli mukana joka paikassa eikä siitä kukaan hermostunut ja soitellut poliisia. Nyt jostain syystä joko vittuilumielessä tai päästään tärähtäneet soittelevat poliisia paikalle jos pikkupojilla on jotain kädessä jonka voisi tulkita pyssyksi tai puukoksi. Oliko se jossain lainvalvojat jaksossa jossa joku pikkupoika oli ostanut kaupasta merirosvon mustaruutiasetta muistuttavan lelupyssyn ja siitä oli heti joku soittanut poliisille kun poika käveli se kädessä kotia kohti. Sinne paikalle sitten meni valtava revohka ihmettelemään asiaa.
No omalla paikkakunnalla oli joskus ennen muinoin joku viherpiipertäjä vittuillakseen soittanut poliisille aseellisista miehistä kun hirvestäjät olivat lähteneet jahtiin. Joten onhan noita hulluja ja häiriköitä aina ollut ja ase tai edes sitä muistuttava esine aiheuttaa paniikin riippumatta tilanteesta.
Hulluus lisääntyy joka tasolla ja hullummaksi menee päivä päivältä.

Poliisille aiheettomien ilmiantojen teko on Suomessa aina ollut varsinaista maalaistollojen kansanhuvia. Myös vanhastaan palokunnalle tehtailtiin mielisairaiden toimesta maaseudulla ilmoituksia erilaisista paloista, joita ei sitten ollutkaan.
Henkilöt, jotka näitä tekee, ovat luonnehäiriöisiä narsisteja, joiden patologinen tarve valehdella korostaa mielen eri sairauslaatuja. Oma lukunsa on huomionhakuiset persoonat, jotka kokevat tarvetta päästä viranomaishuomion keskipisteeseen myöntämällä mediassa esillä olleita rikoksia.
Kyseiset henkilöt ovat poikkeuksetta yksinäisiä, vailla sosiaslisia taitoja olevia päihdeongelmaisia, joilla ei usein ole lainkaan ystäviä, eikä kokemusta normaalista seksielämästä.
Heillä hyvin usein jälkimmäisen on korvannut zoo- ja pedofiilia, joista jälkimmäisen erityismuotona on sukurutsatyyppinen hyväksikäyttö sekä lapsuuden kokemuksina, että itse tekijänä.
Mielestäni henkilö, joka soittaa merirosvopyssyä kantavasta lapsesta hätäkeskukseen, pyytää enemmänkin apua itselleen. Tiedän tapauksen, joka ilmoitti sählymailapussia kantavasta pojasta vaarailmoituksen hätäkeskukseen "hurmoksessa" ja jäi seuraamaan mitä pojalle tapahtuu. Poliisi tuli paikalle luotisuojaskilpien ja partiokiväärien kanssa. Kyseinen swattaus johti juuri siihen, että poikaa osoiteltiin sen kaliiperin aseilla, joilla voisi käytännössä tappaa hirven.
Soittaja ei joutunut minkäänlaiseen rikosoikeudelliseen vastuuseen, mutta lopulta erinäisten muiden tekojen seurauksena määräämättömäksi ajaksi pakkohoitoon. Turposi kuin pullataikina ja lääkerasitus teki silmien valkuaisista vappusiman kellertävät.
Nyttemmin henkilö on jo kuollut. Siihen loppui se vaarailmoitusten tehtailu. Oman lisänsä henkilön kohtaloon toi suuri perintö, jota tämä ei holhouksen alaisena koskaan päässyt käyttämään ja rahat siirtyivät lopulta valtiolle, eli somaleille. Mielestäni se oli paras yhteiskunnan antama kosto ja kulttuurillinen teko.
Henkilöt, jotka näitä tekee, ovat luonnehäiriöisiä narsisteja, joiden patologinen tarve valehdella korostaa mielen eri sairauslaatuja. Oma lukunsa on huomionhakuiset persoonat, jotka kokevat tarvetta päästä viranomaishuomion keskipisteeseen myöntämällä mediassa esillä olleita rikoksia.
Kyseiset henkilöt ovat poikkeuksetta yksinäisiä, vailla sosiaslisia taitoja olevia päihdeongelmaisia, joilla ei usein ole lainkaan ystäviä, eikä kokemusta normaalista seksielämästä.
Heillä hyvin usein jälkimmäisen on korvannut zoo- ja pedofiilia, joista jälkimmäisen erityismuotona on sukurutsatyyppinen hyväksikäyttö sekä lapsuuden kokemuksina, että itse tekijänä.
Mielestäni henkilö, joka soittaa merirosvopyssyä kantavasta lapsesta hätäkeskukseen, pyytää enemmänkin apua itselleen. Tiedän tapauksen, joka ilmoitti sählymailapussia kantavasta pojasta vaarailmoituksen hätäkeskukseen "hurmoksessa" ja jäi seuraamaan mitä pojalle tapahtuu. Poliisi tuli paikalle luotisuojaskilpien ja partiokiväärien kanssa. Kyseinen swattaus johti juuri siihen, että poikaa osoiteltiin sen kaliiperin aseilla, joilla voisi käytännössä tappaa hirven.
Soittaja ei joutunut minkäänlaiseen rikosoikeudelliseen vastuuseen, mutta lopulta erinäisten muiden tekojen seurauksena määräämättömäksi ajaksi pakkohoitoon. Turposi kuin pullataikina ja lääkerasitus teki silmien valkuaisista vappusiman kellertävät.
Nyttemmin henkilö on jo kuollut. Siihen loppui se vaarailmoitusten tehtailu. Oman lisänsä henkilön kohtaloon toi suuri perintö, jota tämä ei holhouksen alaisena koskaan päässyt käyttämään ja rahat siirtyivät lopulta valtiolle, eli somaleille. Mielestäni se oli paras yhteiskunnan antama kosto ja kulttuurillinen teko.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Re: Aseet eivät ole leikin asia
Lasten pyssyleikkien paheksuminen ei ole uusi asia. Muistaakseni jo Benjamin Spock aikoinaan piti niitä pahana. Ja minullekin on lapsena pidetty joku saarna tästä aiheesta, kun leikin leikkipyssyllä. Sitä paitsi se leikkipyssy katosi myöhemmin, enkä usko että itse hukkasin sen. 