Miestä puukotettiin Forssan Tokmannin parkkipaikalla – Tekijänä oli uhrin naisystävän entinen puoliso
Kanta-Hämeen käräjäoikeuden mukaan Reijo Rainer Arola (s.1990) syyllistyi tapon yritykseen, josta hänet tuomittiin neljän vuoden ehdottomaan vankeuteen.
Vankeusaikaa kasvatti täytäntöön pantu lähes puolen vuoden mittainen jäännösrangaistus. Oikeuden mukaan Arola oli ehtinyt suorittaa aiemman rikostuomionsa koeaikaa vasta neljä päivää, kun hänet otettiin kiinni tästä tapon yrityksestä epäiltynä.
Arola oli ehtinyt suorittaa aiemman rikostuomionsa koeaikaa vasta neljä päivää.
Puukotus tapahtui tämän vuoden helmikuun 21. päivänä Miemolantiellä Tokmannin parkkipaikalla.
Uhri oli lainannut autoaan tuttavalleen, mutta autoa palauttamaan saapuikin hänen naisystävänsä entinen aviomies. Uhri kertoi yrittäneensä ottaa avaimet pois virtalukosta, jolloin tongeilla ja Mora-puukolla aseistautunut Arola huusi tappavansa hänet ja kävi päälle.
Kamppailu jatkui auton ulkopuolella. Uhri kaatui maahan ja sai veitseniskuista syvän haavan sääreensä ja toisen kyynärvarteen. Käsineistään huolimatta hän sai myös haavoja käsiinsä ottaessaan kiinni veitsen terästä.
Kanta-Hämeen käräjäoikeuden antaman tuomion mukaan Arolan huutamat tappouhkaukset ja se, että hän oli puukko kädessään seurannut pakenevaa miestä kaupan pihalla, kertoivat tappamistarkoituksesta. Vain se sattumanvarainen seikka, että uhri sai torjuttua lyönnin nostamalla kätensä puukon eteen, esti pahinta tapahtumasta.
Arola tuomittiin maksamaan uhrilleen tilapäisestä haitasta ja kärsimyksestä korvauksia yhteensä 7000 euroa.
Arola oli kaksi kuukautta kestäneen poliisitutkinnan ajan tutkintavankeudessa. Tuomion jälkeen oikeus passitti hänet vankilaan. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
https://www.hameensanomat.fi/paikalliset/8503194
Puukotus Forssan Tokmannin parkkipaikalla 21.2.2025: 4 vuotta
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17460
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm