Muistan joskus lukeneeni Jorma Hämäläisen tekemästä murhasta vuodelta 1975. Hämäläinen surmasi syyskuussa ex-vaimonsa Pirjon. Jorma ja Pirjo olivat kiistelleet heidän yhteisen lapsensa tapaamisjärjestelyistä pääsemättä kuitenkaan yhteisymmärrykseen. Eräänä päivänä herra Hämäläinen osti rautakaupasta puukon ja lähti etsimään Pirjoa ja tytärtä. He löytyivät Helsingin Heteniityntieltä, jossa Jorma Hämäläinen löi Pirjoa puukolla useita kertoja. 4-vuotias lapsi todisti tapahtuneen.
Jorma Hämäläisen mielentilasta ei päästy yksimielisyyteen. Mielentilatutkimus totesi hänet ymmärrystä vailla olevaksi vaikka lausunnossa ei mainittu mitään varsinaista mielisairautta. Äänestyspäätöksellä Helsingin raastuvanoikeus kallistui syyntakeettomuuden puolelle ja passitti Hämäläisen Niuvanniemen sairaalaan hoitoon.
Syyttäjä RItva Santavuori valitti hovioikeuteen. Siellä Santavuori arvosteli kärkkäästi mielentilatutkimusta ja väitti Hämäläisen säätelevän mielentilaansa sen mukaan missä vaiheessa oikeudenkäynti on. Santavuori olisi halunnut hovioikeudessa kuulla lääkäreitä todistajina mutta siihen ei oikeus jostain syystä suostunut.
Hovioikeus katsoi äänestyksellä syntyneessä päätöksessään, että Jorma Hämäläinen oli "vain" alentuneesti syyntakeinen ja tuomitsi tämän murhasta 10 vuodeksi vankeuteen. Tapaus eteni vielä korkeimpaan oikeuteen, mutta 10 vuoden vankeustuomio pysyi sielläkin.
Syyttäjä Santavuori kirjoitti tapauksesta kirjassaan Rouva syyttäjä. Minulla on karmea muistikuva, että Hämäläinen olisi raastuvan päätöksen jälkeen päässyt Niuvanniemestä melko pian vapaalle ja alkanut uhkailemaan Pirjon omaisia ennen hovioikeuskäsittelyä. Tuo johti sitten vangitsemiseen, jolloin Hämäläisen puheissa alkoi jälleen vilisemään mm. itsemurha-ajatuksia. Tämä tosin on vain muistikuvani. Kirjan lukemisesta on vierähtänyt vuosia.
Jorma Hämäläinen ja ex-vaimon murha - syyntakeetonko?
-
Aizerbaidzan
- Angus MacGyver
- Viestit: 6832
- Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm
-
Tampereen Tyttö
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5424
- Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm
Re: Jorma Hämäläinen ja ex-vaimon murha - syyntakeetonko?
Lue kirjasta "Henki lähti! -suomalaisia henkirikoksia" (Hannu.J.Ahonen, T:mi Gibel, 2009)
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
Re: Jorma Hämäläinen ja ex-vaimon murha - syyntakeetonko?
Mahtoiko Jorma Hämäläinen joutua koskaan istumaan?
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Re: Jorma Hämäläinen ja ex-vaimon murha - syyntakeetonko?
Helsingin Sanomat 30.10.1976
Helsingin Sanomat 27.11.1976
Helsingin Sanomat 27.11.1976
-
kakkosurpo
- Frank Columbo
- Viestit: 9023
- Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 10:53 pm
- Paikkakunta: Jupiter
Re: Jorma Hämäläinen ja ex-vaimon murha - syyntakeetonko?
Ei ton Jortsun ikää ole missään mainittu?
Jos oli syntynyt 1937, niin voipi olla kuollut jo 1990 vuonna.
Jos oli syntynyt 1937, niin voipi olla kuollut jo 1990 vuonna.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin, ja tyhjyys siellä odottaa. Kukaan ei muista 10 vuoden päästä että olit edes olemassa. Reilu peli kaikille.
Re: Jorma Hämäläinen ja ex-vaimon murha - syyntakeetonko?
Eipä tosiaan ikää näy missään. Periaatteessa sopisi ikänsä puolesta, ollut n. 38-vuotias tapahtuma-aikaan.kakkosurpo kirjoitti: Ma Touko 26, 2025 9:23 pm Ei ton Jortsun ikää ole missään mainittu?
Jos oli syntynyt 1937, niin voipi olla kuollut jo 1990 vuonna.
Tuohon 1990 kuolleen Jorma Hämäläisen hautaan näkyy haudatun kaksi naisimmeistäkin. Vuosina 1909 ja 1932 syntyneet. Äiti ja sisko siis, olettaisin.
Mutta noita Jorma Hämäläisiä tietenkin on useampikin soveltuva hautahaussa. Eikä missään ole varmuudella sanottu, että hän olisi edes kuollut vielä... siinä mielessä tämä on vähän hakuammuntaa. Vaimonsa nimellä ei sen sijaan löydy yhtään vuonna 1975 kuollutta. Olisiko sitten ollut kirkkoon kuulumaton tai jonkin muun kuin ev. lut. kirkon jäsen.