Naisten asevelvollisuus
Naisten asevelvollisuus
Tänään julkaistun Ylen selvityksen mukaan vähän reilu puolet kannattaa nykymallista asevelvollisuutta.
Miksi nykyisessä tasa-arvoisessa maailmassa ja nimenomaan tasa-arvoisessa Suomessa asevelvollisuuden pitäisi olla pelkästään miesten velvollisuus? Onko tähän olemassa jotain järkisyytä? Itse en ole keksinyt yhtäkään. Ajatellaan vaikka nuoren miehen koulutukseen hakeutumista. Tästä asevelvollisuudesta tulee hänelle tasan yhden vuoden haitta verrattuna naispuoliseen, samanikäiseen kaveriinsa.
Ei toki pidä ajatella asiaa pelkkänä haittana, saahan armeijasta moni myös esimerkiksi johtajakoulutusta tai ajokortin ja sitä kautta ammatin. Se ei kuitenkaan ole miehillä itse valittavissa oleva asia, toisin kuin naisilla. Jos et halua syystä tai toisesta suorittaa inttiä, niin olet joko siviilipalveluksessa (joka on pidempi kuin intti) tai vankilassa.
Mielestäni naisilla tulisi olla samankaltainen velvollisuus suorittaa jonkinlainen palvelus isänmaalleen. Jos haluaa mennä armeijaan, niin siitä vaan. Jos ei, niin sitten vastaavan ajan kestävä yleishyödyllinen palvelus. Oli nyt vaikka kriisinhallintatehtäviä tai kotitalouskurssia. Käyttömuotojahan ihmisellä riittää.
Toki myös turvallisuustilanne tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana on muuttunut merkittävästi. Olisiko syytä lisätä reservin määrää ottamalla myöskin naiset asevelvollisiksi?

- Marokon Kauhu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4759
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
- Paikkakunta: Rio Grande
Re: Naisten asevelvollisuus
Niin kauan kuin Suomessa ei ole yleistä, molempia sukupuolia koskevaa palvelusvelvollisuutta, on perustuslaissa aivan turha selittää tasa-arvosta mitään.
Naiset vetoavat synnyttämiseen: Mutta eihän se ole pakko, ettekä te milleniaali- ja Z sukupolven kantturat muutenkaan mitään synnytä.
Naiset vetoavat synnyttämiseen: Mutta eihän se ole pakko, ettekä te milleniaali- ja Z sukupolven kantturat muutenkaan mitään synnytä.
- Väestönvaihto
- Turhanpaikan hakijat
- Kotoutumisteollisuus
- VOK - business
- Partalapset
- Huonolaatuiset mamut
- Islamisaatio
Re: Naisten asevelvollisuus
Hain armeijaan ensimmäisessä erässä jolloin naiset SAI hakea. Kävin kutsunnoissa mutta tuli hylky kun oli selkä leikattu n. vuotta aikaisemmin. Oli oikein urasuunnitelma armeijan leivissä.
Olen siis nainen ja jopa synnyttänyt!
Mites ne poikaset jotka menee lääkäriin itkemään kun olisi aika lähteä kasvamaan mieheksi, no nehän ei voi lähteä äipän helmoista kun armeijassa varmasti joku komentaa ja sanoo sanan ei.
Marokon kauhu on hyvä ja ottaa pään ulos ahterista ja lopettaa yleistämisen ja opettelee vaikka käytöstapoja siinä samassa. Armeijassa varmasti opetettiin sinulle kuria ja tapoja, tottakai olet sen käynyt kun täällä öyhötät.

Pää kiinni painajainen -Klamydia-
Re: Naisten asevelvollisuus
Tämä ei pidä paikkaansa. Ainakin pääkaupunkiseudulla naiset ovat kovia huoraamaan varsinkin neekereille, kurdineekereille ja muille Suomeen syömään ja naimaan tulleille ihmisapinoille. Mustaa paskalasta syntyy siinä, missä maaseudulla lehmien perseestä lantaa.Marokon Kauhu kirjoitti: Pe Touko 30, 2025 10:46 pm Naiset vetoavat synnyttämiseen: Mutta eihän se ole pakko, ettekä te milleniaali- ja Z sukupolven kantturat muutenkaan mitään synnytä.
Nykyinen malli on mielestäni varsin hyvä. Nuorelle miehelle c-paperit kouraan ja laitoskierteeseen. Vasta nelikymppisenä kannattaa asettua, kun nuoruus on vihdoin vietetty, eikä lainkaan ole haittaa, vaikka olisi kunnon hunsvotti kuusikymppiseksi asti. Elämä kuuluu juhlia, eikä miettiä mitään turhia työuria. Valtio saa lainattua leikkirahaa sekä pyydettyä EU:lta tukia kuin puliukko sossulta viinarahaa.
Nykyinen malli, jossa Suomi vähitellen irtautuu pohjoismaista skandinavian omaksi Eritreaksi on mielestäni varsin loistava. Mitä enemmän saadaan tänne populaatiota tuottamaan paskaa ja kusta, sitä enemmän meillä on paskaa ja kusta. Hyvinvointi koostuu nimenomaan paskasta ja kusesta sekä ylisuuresta eläkkeellä olevasta ihmismäärästä.
Armeijaan ei tarvitse mennä, jos ei halua. Sitä paitsi suomalainen kansanperinne sanelee, ettei ketään saa osoittaa pyssyllä. Nykyään jos lapsi alkaisi leikkimään nallipyssyn kanssa 70-vuosikymmenen leikkejä, joissa länkkäri ampui inkkareita, olisi lapsi hyvin nopeasti kiidätetty viidensadan eri tappeluviranomaisen toimesta Niuvanniemeen. Siellä hänet marinoitaisiin lääkkeillä kunnon kansalaiseksi, eli vain syömään pystyväksi biologiseksi paska- ja kusiautomaatiksi.
Elämä on loppujen lopuksi pelkästään iso tsoukki. Mitä nopeammin elämän elää kuin G.G Allin, sitä nopeammin pääsee "maaliin". Armeijassakin opetetaan, että mitä nopeammin, sitä nopeammin. Muista ihmisistä ei tarvitse välittää, eikä varsinkaan vanhuksista. Kaikenlainen kunnollisen ihmisen esittäminen on sitä, kun persoona ei kehittynyt lapsuuden narsismista ylitse, vaan oppi käytösmallin, jolla saa sosiaalista pääomaa, eli sitä sairasta hyväksyntää.
Se "Siirimummo" on itsekin ollut lutka ja osa järjestelmää. Ollut muokkaamassa tätä Kekkosen kaljupäähinttivaltiota tällaiseksi roskamaaksi. Tästä syystä hänet pitää saattaa keskelle suojatietä ja siinä vetää ashibarailla katuun niin, että luut särkyy kuin Prodigyn eräässä biisissä ikkunalaseja. Tämän jälkeen tulee vain toivoa, että kuorma-auto tai rekka ajaa geriatrisesta terveydenhuollolle ylikalliista, pelkästään yhteiskuntaa rasittavasta ruhosta ylitse. Äärimmäinen raakuus ja tunnekylmyys on tosisuomalaisuutta, kun niihin vielä sotketaan verokoneellinen naapurikateus sekä viitasaarelainen tappajegeeniksi kutsuttu sukurutsasairaus. Lappalaista äitinsä nussintaa unohtamatta. Suomalaiset merkkipaalut ovat naisilla huoraaminen, eli neekerin kyrvän imeminen ja miehillä rahanahneus, joka saa miehen myymään vaikka oman lapsensa pedofiileille. Kolmas on perinnöllisyyssairaudet, eli sukurutsasta johtuvat sydän- ja verisuonitaudit sekä mielisairaudet.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Re: Naisten asevelvollisuus
Tasa-arvo on kuin demokratia, hörhöjen utopiaa, ja se että sun kroppa ei kelpaa armeijapalvelukseen ja urasuunnitelma meni siksi vituiks ei kelpaa tekosyyksi kuin sinulle. Perimmäiset syyt vääristeltyyn tasa-arvoon johtuvat aina feminismistä.inka kirjoitti: La Touko 31, 2025 2:56 am Hain armeijaan ensimmäisessä erässä jolloin naiset SAI hakea. Kävin kutsunnoissa mutta tuli hylky kun oli selkä leikattu n. vuotta aikaisemmin. Oli oikein urasuunnitelma armeijan leivissä.
Olen siis nainen ja jopa synnyttänyt!
Mites ne poikaset jotka menee lääkäriin itkemään kun olisi aika lähteä kasvamaan mieheksi, no nehän ei voi lähteä äipän helmoista kun armeijassa varmasti joku komentaa ja sanoo sanan ei.![]()
Marokon kauhu on hyvä ja ottaa pään ulos ahterista ja lopettaa yleistämisen ja opettelee vaikka käytöstapoja siinä samassa. Armeijassa varmasti opetettiin sinulle kuria ja tapoja, tottakai olet sen käynyt kun täällä öyhötät.
Re: Naisten asevelvollisuus
Nettikeskusteluissa esiintyy usein tämä feminismi ja tasa-arvo, mutta usein ei tulla miettineeksi mitä oli ennen niitä? Keskiajalla poltettiin roviolla huoria ja muita noitia. Silloin ihmisillä oli vielä kaikki asiat hyvin. Feminismi ja tasa-arvo saapui vasta myöhäisuudella ajalla noin 1800-vuosisadalla. Keskiaika, renesanssiaika, löytöretket ja uskonpuhdistus ovat kaikki hyviä asioita ja ne olivat ennen feminismiä ja tasa-arvoa. En yleensä kehu englantilaisia, mutta James Cook oli mies paikallaan. Hänen ansiostaan meillä on sitruunoita simassa ja syömme appelsiineja. Maailmassa kaiken ovat saaneet aikaiseksi miehet, ei naiset. Kaikenlaiset keisarinnat ovat pelkästään levittäneet syfilistä eri hoveissa. Naiset eivät osaa muuta kuin huorata. Sitä ällöttävää huoraamista voikin kutsua feminismiksi ja tasa-arvoksi.TosiJees kirjoitti: La Touko 31, 2025 5:56 amTasa-arvo on kuin demokratia, hörhöjen utopiaa, ja se että sun kroppa ei kelpaa armeijapalvelukseen ja urasuunnitelma meni siksi vituiks ei kelpaa tekosyyksi kuin sinulle. Perimmäiset syyt vääristeltyyn tasa-arvoon johtuvat aina feminismistä.inka kirjoitti: La Touko 31, 2025 2:56 am Hain armeijaan ensimmäisessä erässä jolloin naiset SAI hakea. Kävin kutsunnoissa mutta tuli hylky kun oli selkä leikattu n. vuotta aikaisemmin. Oli oikein urasuunnitelma armeijan leivissä.
Olen siis nainen ja jopa synnyttänyt!
Mites ne poikaset jotka menee lääkäriin itkemään kun olisi aika lähteä kasvamaan mieheksi, no nehän ei voi lähteä äipän helmoista kun armeijassa varmasti joku komentaa ja sanoo sanan ei.![]()
Marokon kauhu on hyvä ja ottaa pään ulos ahterista ja lopettaa yleistämisen ja opettelee vaikka käytöstapoja siinä samassa. Armeijassa varmasti opetettiin sinulle kuria ja tapoja, tottakai olet sen käynyt kun täällä öyhötät.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
- Marokon Kauhu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4759
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
- Paikkakunta: Rio Grande
Re: Naisten asevelvollisuus
No eihän se mitään muuta että olet synnyttänyt.inka kirjoitti: La Touko 31, 2025 2:56 am Hain armeijaan ensimmäisessä erässä jolloin naiset SAI hakea. Kävin kutsunnoissa mutta tuli hylky kun oli selkä leikattu n. vuotta aikaisemmin. Oli oikein urasuunnitelma armeijan leivissä.
Olen siis nainen ja jopa synnyttänyt!
Mites ne poikaset jotka menee lääkäriin itkemään kun olisi aika lähteä kasvamaan mieheksi, no nehän ei voi lähteä äipän helmoista kun armeijassa varmasti joku komentaa ja sanoo sanan ei.![]()
Kumpaakaan sinun ei ollut pakko tehdä: Synnyttämistä tai palvelukseen menoa.
Palveluksen välttäjiä ja siihen kelpaamattomia on ollut aina, varmaan ehkä nykyään enemmän?
Yleinen ja yhtäläinen palvelusvelvollisuus parantaisi paitsi tasa-arvotilannetta ja myös yhteiskunnan koherenttisuutta muutenkin.
Paljon puhutaan myös siitä kuinka mamutytöt ja naiset jäävät yhteiskunnan ulkopuolelle:
Ajatteles kun ne kaikki otettaisiin irti vanhoillisista yhteisöistään, ja laitettaisiin integroitumaan oikein suomalaisimmalla mahdollisella tavalla.
Käymällä intin!
- Väestönvaihto
- Turhanpaikan hakijat
- Kotoutumisteollisuus
- VOK - business
- Partalapset
- Huonolaatuiset mamut
- Islamisaatio
- devil_doll
- Axel Foley
- Viestit: 2032
- Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
- Paikkakunta: From Hell
Re: Naisten asevelvollisuus
Todellinen syy sille, miksi armeija on pakollinen vain miehille, on se tosiasia, että suomalaisten kokoinen kansakunta voi kestää jopa sadan tuhannen nuoren miehen menetyksen, mutta jos sata tuhatta synnytysikäistä naista kaatuu rintamalla, voidaan antautua saman tien koska lopputulos on sama: ekstinktio. Kumma kun tätä ei joko tajuta, tai ei saa ääneen sanoa.
Sinänsä olen kyllä sitä mieltä, että myös naisten tulisi osata ampua kaikenlaisilla aseilla. Tähänkin syyn keksitte kun vähän mietitte sodan olemusta.
Sinänsä olen kyllä sitä mieltä, että myös naisten tulisi osata ampua kaikenlaisilla aseilla. Tähänkin syyn keksitte kun vähän mietitte sodan olemusta.
Sika naiseksi
There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Re: Naisten asevelvollisuus
Hysss!!! Tästä ideasta voivat "väestönvaihtajat" pitää.devil_doll kirjoitti: La Touko 31, 2025 11:23 pm Todellinen syy sille, miksi armeija on pakollinen vain miehille, on se tosiasia, että suomalaisten kokoinen kansakunta voi kestää jopa sadan tuhannen nuoren miehen menetyksen, mutta jos sata tuhatta synnytysikäistä naista kaatuu rintamalla, voidaan antautua saman tien koska lopputulos on sama: ekstinktio.
-
blindpedestrian
- Agentti Scully
- Viestit: 691
- Liittynyt: Ma Heinä 18, 2016 9:26 pm
Re: Naisten asevelvollisuus
natosuomen ansiosta yhdenkään suomalaisen ei pitäisi olla asevelvollinen.
“It's easier to fool people than to convince them that they have been fooled.”
Iranilla on oikeus puolustautua israelin laittomalta hyökkäyssodalta
Iranilla on oikeus puolustautua israelin laittomalta hyökkäyssodalta
Re: Naisten asevelvollisuus
*Poistettu pohdintaa toisista kirjoittajista. Lautamiehiin sellaiset.*tm
Pää kiinni painajainen -Klamydia-
- Marokon Kauhu
- Ainesta Watsoniksi
- Viestit: 4759
- Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
- Paikkakunta: Rio Grande
Re: Naisten asevelvollisuus
Kreikassa, Turkissa, Norjassa, Eestissä ja Liettuassa on muista NATOmaista yleinen asevelvollisuus.blindpedestrian kirjoitti: Su Kesä 01, 2025 1:55 am natosuomen ansiosta yhdenkään suomalaisen ei pitäisi olla asevelvollinen.
"Jostain luin" (tm) että asevelvollisuudesta luistaminen on hieman yllättäen yleista Eestissä.
Norjassa asevelvollisuus koskee myös naisia, joten siitä vaan heti mars kopioimaan.
Samoin Ruotsissa, mutta siellä vain osa ikäluokasta määrätään palvelukseen, mutta 18 vuotta täyttäneiden on rekisteröidyttävä puolustusvoimien tietokantaan. Koskee siis kaikkia.
- Väestönvaihto
- Turhanpaikan hakijat
- Kotoutumisteollisuus
- VOK - business
- Partalapset
- Huonolaatuiset mamut
- Islamisaatio
-
Rapsuttaja
- Martin Beck
- Viestit: 788
- Liittynyt: La Maalis 26, 2022 12:24 pm
Re: Naisten asevelvollisuus
Kyllä Suomeen saadaan helposti sata tuhatta synnytysikäistä - ja mahdollisuudesta kiitollista - naista muista maista. Tämän kun Suomen miehet tajuaisivat, vaihtuisi koko naisväestö aasialaisiin, kiltteihin naisiin. Edellisissä sodissa kaatui suomalaista miestä kuin heinää, nyt on naisten vuoro.devil_doll kirjoitti: La Touko 31, 2025 11:23 pm Todellinen syy sille, miksi armeija on pakollinen vain miehille, on se tosiasia, että suomalaisten kokoinen kansakunta voi kestää jopa sadan tuhannen nuoren miehen menetyksen, mutta jos sata tuhatta synnytysikäistä naista kaatuu rintamalla, voidaan antautua saman tien koska lopputulos on sama: ekstinktio.
Millions must go.