Yliopistot tutkivat epäiltyjä vilppitapauksia lääketieteellisten alojen valintakokeessa.
Asian vahvistaa Iltalehdelle Suomen yliopistojen rehtorineuvoston Unifin koulutusvararehtoriverkoston puheenjohtaja Marja Sutela.
Tutkinnan keskiössä on ”lääkisvalmentajaksi” itseään sosiaalisessa mediassa kutsuvan Teemu Arpen kehittelemä apuväline, jonka asentamalla hakija on voinut muun muassa kirjoittaa erilaisia laskutoimituksia nopeammin kokeen tekstikentässä.
Vain Mac-tietokoneen käyttäjille suunniteltua ”lääkisnäppistä” myytiin verkossa 10 euron hintaan.
Kyseistä apuvälinettä käyttänyt hakija on voinut esimerkiksi kirjoittaa pitkän luonnonvakion yhdellä näppäinyhdistelmällä joutumatta näpyttelemään kutakin numeroa erikseen.
Näin laskutoimituksen syöttäminen koejärjestelmän laskimeen on nopeutunut.
Aiheesta on ollut paljon keskustelua viestipalvelu Jodelissa. Moni on kyseenalaistanut, voiko kuvatunlainen toiminta olla pääsykokeiden sääntöjen mukaista.
– Asia on parhaillaan selvityksessä. Vilppi voi johtaa ja johtaakin kokeen hylkäämiseen. Mikäli yliopistot epäilevät, että valintakokeisiin liittyy myös rikollista toimintaa, on mahdollista, että yliopistot tekevät tutkintapyynnön poliisille, Sutela kertoo.
Tämän viikon kokeisiin saapuvien hakijoiden ohjeistusta on päivitetty sähköisessä valintakoejärjestelmässä Jodelissa syntyneen keskustelun vuoksi.
– Nyt on korostettu entisestään sitä, että vastaavien apuvälineiden käyttö on kiellettyä, Sutela sanoo.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/11ab ... 46a7a2ac02
Lääketieteen valintakokeissa muhii vilppiepäily: Tällainen on ”lääkisnäppis”, joka nousi nyt tikunnokkaan
-
Rapsuttaja
- Martin Beck
- Viestit: 788
- Liittynyt: La Maalis 26, 2022 12:24 pm
Re: Lääketieteen valintakokeissa muhii vilppiepäily: Tällainen on ”lääkisnäppis”, joka nousi nyt tikunnokkaan
Samanlainen näppis oli lääkärillä viimeksi käydessäni arvauskeskuksessa. Yhdellä napin painalluksella se haki googlella oikean diagnoosin. Säästyi paljon aikaa.
Millions must go.
-
Nice shirt
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3266
- Liittynyt: To Joulu 17, 2020 3:58 pm
Re: Lääketieteen valintakokeissa muhii vilppiepäily: Tällainen on ”lääkisnäppis”, joka nousi nyt tikunnokkaan
Sehän oli vain hyvä. Ehkä sinunkin lääkärisi oli luntannut kokeissa, eikä olisi itse osannut tehdä diagnoosia.Rapsuttaja kirjoitti: Ti Kesä 03, 2025 4:21 pm Samanlainen näppis oli lääkärillä viimeksi käydessäni arvauskeskuksessa. Yhdellä napin painalluksella se haki googlella oikean diagnoosin. Säästyi paljon aikaa.
Naantalissa paistaa aurinko sinnekin, mihin se ei muilla paista!
Re: Lääketieteen valintakokeissa muhii vilppiepäily: Tällainen on ”lääkisnäppis”, joka nousi nyt tikunnokkaan
Jaa, nykyään saa yliopiston pääsykokeet tehdä omalla tietokoneella. Mikä voisi mennä vikaan 
Ylioppilaskokeissa sentään on tutkintolautakunnan tikku, mistä koe käynnistetään erilliseen käyttöjärjestelmään. Pääsykokeet tehdään omalla. Huijaaminen kielletty!
Ylioppilaskokeissa sentään on tutkintolautakunnan tikku, mistä koe käynnistetään erilliseen käyttöjärjestelmään. Pääsykokeet tehdään omalla. Huijaaminen kielletty!
Re: Lääketieteen valintakokeissa muhii vilppiepäily: Tällainen on ”lääkisnäppis”, joka nousi nyt tikunnokkaan
Ja hoidoksi lepoa töiden jälkeen sekä lääkkeeksi Buranaa.Rapsuttaja kirjoitti: Ti Kesä 03, 2025 4:21 pm Samanlainen näppis oli lääkärillä viimeksi käydessäni arvauskeskuksessa. Yhdellä napin painalluksella se haki googlella oikean diagnoosin. Säästyi paljon aikaa.
Oulun_Kungas kirjoitti: To Elo 28, 2025 8:35 pm täh? elää kerrostalossa. varmaan yli puolet suomalasista elää. tekeekö se heistä huonoissa oloissa eläviä? itekeki asun vittu
-
Rapsuttaja
- Martin Beck
- Viestit: 788
- Liittynyt: La Maalis 26, 2022 12:24 pm
Re: Lääketieteen valintakokeissa muhii vilppiepäily: Tällainen on ”lääkisnäppis”, joka nousi nyt tikunnokkaan
Mistä tiesit? Onko sinullakin tuo sama näppis?Kummisetä kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 1:32 am Ja hoidoksi lepoa töiden jälkeen sekä lääkkeeksi Buranaa.
Millions must go.