Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta

https://yle.fi/a/74-20165302?origin=rss
"Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut viisikymppisen miehen muuntohuume alfa-PVP:n eli peukun hallussapidosta ja levittämisestä kahdeksan vuoden vankeuteen.
Tuomion mukaan mies piti hallussaan sekä myi ja välitti äärimmäisen vaarallista alfa-PVP:tä Vantaalla joulukuun 2024 ja tammikuun 2025 välisenä aikana.
Oikeus katsoi, että mies säilytti autossaan reppua, jossa oli kolme huumeita sisältänyttä minigrip-pussia.
Miehellä oli hallussaan noin kolmea ja puolta kiloa puhdasta alfa-PVP:tä vastaava määrä huumeita. Tuomion mukaan tästä määrästä hän levitti eteenpäin vajaat 900 grammaa.
Hallussa pidetty määrä vastasi oikeuden mukaan yli 140 000:ta käyttöannosta, ja sen katukauppa-arvo oli yli 720 000 euroa.
Oikeudenkäynti alkoi toukokuussa.
Tuomittu sanoi löytäneensä repun
Mies kiisti syytteen ja sanoi löytäneensä huumeita sisältäneen repun. Oikeus kuitenkin katsoi miehen kertomuksen olleen niin epäjohdonmukainen ja ristiriitainen, ettei sen perusteella voitu tehdä johtopäätöksiä tapahtumien kulusta.
Kawa Omar Abdullah, 56, tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta kahdeksan vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Peukku on keskushermostoa voimakkaasti stimuloiva aine, joka on poliisin mukaan osittain syrjäyttänyt amfetamiinin katukaupassa. Alfa-PVP luokiteltiin Suomessa huumausaineeksi vuonna 2013.
Poliisin mukaan peukku aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja sen haittavaikutuksena on muun muassa ahdistuneisuutta ja psykoosia. Se myös lisää aggressiivisuutta.
Myös kahdelle muulle tuomiot
Käräjäoikeus tuomitsi samassa kokonaisuudessa myös kaksi muuta ihmistä törkeästä huumausainerikoksesta.
Tuomion mukaan 28-vuotias mies varasti viisikymppisen miehen autosta huumeita sisältäneen repun ja otti sieltä peukkua aikeinaan myydä sitä eteenpäin ja käyttää sitä itse. Hänen katsottiin pitäneen hallussaan lähes 1,9 kiloa peukkua eli noin 74 000:ta käyttöannosta vastaava määrä.
Ehdotonta vankeutta tuomittiin myös parikymppiselle naiselle. Oikeus katsoi naisen yrittäneen hankkia peukkua viisikymppiseltä mieheltä tarkoituksenaan myydä sitä. Kauppa jäi kuitenkin tekemättä, koska osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen kaupan ehdoista, tuomiossa kerrotaan.
Jan Juhani Kristian Anttonen, 28, sekä Salla Iina Kristiina Sutinen, 25, tuomittiin kumpikin neljän vuoden ehdottomaan vankeuteen."
Eli kurdit myy pvp:tä ja rekryää itähelsingin nistejä kans laittaan tavaraa eteenpäin? Eikö toi nyt ole semmonen päihde että myyjät pitäs vaan viedä saunan taakse. Porukka menee työkyvyttömäks ja alkaa käyttäytymään erittäin aggressiivisesti.
Tuleeko tää kama Venäjältä vai joku tehdas Vantaalla?

Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
voi luoja miten mielipuolinen tuomio taas ei mitään järkeä.saa raiskata ja tappaa ni ei saa lähellekään 8 vuoden kakkua,
kiinasta muunto tulee joku euroopan maa yleensä välissä vielä. kiina-tsekki-suomi oli ainakin yhdessä vaiheessa toimiva reitti.

Antifa Free Palestina
Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
Kukaan ei pakota vetämään peukkua.
jee, MV-LEHTI on taas hengissä!!
-
Arjalainen 88
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 489
- Liittynyt: Ma Touko 12, 2025 2:38 am
Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
Yllätyittekö, että tsuhnat tekevät bisneksiä yhdessä muslimien kanssa?
Minä en. Suomalaisten ja muslimien yhteiselo on alkuhankaluuksien jälkeen lähtenyt toimimaan oikein hyvin. Muslimeista on tullut jalolle kansallemme merkittäviä ja kunnioitettuja yhteistyökumppaneita. Jotkut jopa parittelevat muslimien kanssa.

vanhellsing
Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
Samaa mieltä siitä että oli mielipuolinen tuomio, olisi pitänyt tulla enemmän kakkua. Peukku tuhoaa monen nuoren elämän ja osa myös sen seurauksena tulee raiskatuksi tai tapetuksi. Suomessa ollaan euroopan kärjessä nuorten huumekuolemissa ja peukku on niitä pahimpia aineita mitä Suomessa liikkuu, piri olisi paljon terveellisempää. Huumekauppias on erittäin tuomittava rikollinen ja sellaista kiljun pohjasakkaa, erikseen nyt ne jotka kannabista kasvattaa ja kavereilleen vähän poistaa.Kumisilmä kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 3:32 pm voi luoja miten mielipuolinen tuomio taas ei mitään järkeä.saa raiskata ja tappaa ni ei saa lähellekään 8 vuoden kakkua,
kiinasta muunto tulee joku euroopan maa yleensä välissä vielä. kiina-tsekki-suomi oli ainakin yhdessä vaiheessa toimiva reitti.
-
Arjalainen 88
- Hetty Wainthropp
- Viestit: 489
- Liittynyt: Ma Touko 12, 2025 2:38 am
Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
Venäjältä tulee. Somaliassa ei liene kemianteollisuutta. Samoin kuin aseet tulevat Venäjältä.Confusius kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 2:27 pm https://yle.fi/a/74-20165302?origin=rss
"Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut viisikymppisen miehen muuntohuume alfa-PVP:n eli peukun hallussapidosta ja levittämisestä kahdeksan vuoden vankeuteen.
Tuomion mukaan mies piti hallussaan sekä myi ja välitti äärimmäisen vaarallista alfa-PVP:tä Vantaalla joulukuun 2024 ja tammikuun 2025 välisenä aikana.
Oikeus katsoi, että mies säilytti autossaan reppua, jossa oli kolme huumeita sisältänyttä minigrip-pussia.
Miehellä oli hallussaan noin kolmea ja puolta kiloa puhdasta alfa-PVP:tä vastaava määrä huumeita. Tuomion mukaan tästä määrästä hän levitti eteenpäin vajaat 900 grammaa.
Hallussa pidetty määrä vastasi oikeuden mukaan yli 140 000:ta käyttöannosta, ja sen katukauppa-arvo oli yli 720 000 euroa.
Oikeudenkäynti alkoi toukokuussa.
Tuomittu sanoi löytäneensä repun
Mies kiisti syytteen ja sanoi löytäneensä huumeita sisältäneen repun. Oikeus kuitenkin katsoi miehen kertomuksen olleen niin epäjohdonmukainen ja ristiriitainen, ettei sen perusteella voitu tehdä johtopäätöksiä tapahtumien kulusta.
Kawa Omar Abdullah, 56, tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta kahdeksan vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
Peukku on keskushermostoa voimakkaasti stimuloiva aine, joka on poliisin mukaan osittain syrjäyttänyt amfetamiinin katukaupassa. Alfa-PVP luokiteltiin Suomessa huumausaineeksi vuonna 2013.
Poliisin mukaan peukku aiheuttaa voimakasta riippuvuutta ja sen haittavaikutuksena on muun muassa ahdistuneisuutta ja psykoosia. Se myös lisää aggressiivisuutta.
Myös kahdelle muulle tuomiot
Käräjäoikeus tuomitsi samassa kokonaisuudessa myös kaksi muuta ihmistä törkeästä huumausainerikoksesta.
Tuomion mukaan 28-vuotias mies varasti viisikymppisen miehen autosta huumeita sisältäneen repun ja otti sieltä peukkua aikeinaan myydä sitä eteenpäin ja käyttää sitä itse. Hänen katsottiin pitäneen hallussaan lähes 1,9 kiloa peukkua eli noin 74 000:ta käyttöannosta vastaava määrä.
Ehdotonta vankeutta tuomittiin myös parikymppiselle naiselle. Oikeus katsoi naisen yrittäneen hankkia peukkua viisikymppiseltä mieheltä tarkoituksenaan myydä sitä. Kauppa jäi kuitenkin tekemättä, koska osapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen kaupan ehdoista, tuomiossa kerrotaan.
Jan Juhani Kristian Anttonen, 28, sekä Salla Iina Kristiina Sutinen, 25, tuomittiin kumpikin neljän vuoden ehdottomaan vankeuteen."
Eli kurdit myy pvp:tä ja rekryää itähelsingin nistejä kans laittaan tavaraa eteenpäin? Eikö toi nyt ole semmonen päihde että myyjät pitäs vaan viedä saunan taakse. Porukka menee työkyvyttömäks ja alkaa käyttäytymään erittäin aggressiivisesti.
Tuleeko tää kama Venäjältä vai joku tehdas Vantaalla?
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17455
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
Ei tää päätekijä mikään somppu ollut vaan irakki.
Irakki ja pari vantaalaisnarkkia.
Irakki ja pari vantaalaisnarkkia.
Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
tiedän kyllä mitä peukku tekee mut nuorten huumekuolemiin se ei liity oleellisesti.kuolemat johtuu hitaiden ja viinan yhteiskäytöstä 90 prossasesti subua+kaljaa+kontteja+viinaa jne.. kompo tappaa meidän nuoria.vanhellsing kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 3:41 pmSamaa mieltä siitä että oli mielipuolinen tuomio, olisi pitänyt tulla enemmän kakkua. Peukku tuhoaa monen nuoren elämän ja osa myös sen seurauksena tulee raiskatuksi tai tapetuksi. Suomessa ollaan euroopan kärjessä nuorten huumekuolemissa ja peukku on niitä pahimpia aineita mitä Suomessa liikkuu, piri olisi paljon terveellisempää. Huumekauppias on erittäin tuomittava rikollinen ja sellaista kiljun pohjasakkaa, erikseen nyt ne jotka kannabista kasvattaa ja kavereilleen vähän poistaa.Kumisilmä kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 3:32 pm voi luoja miten mielipuolinen tuomio taas ei mitään järkeä.saa raiskata ja tappaa ni ei saa lähellekään 8 vuoden kakkua,
kiinasta muunto tulee joku euroopan maa yleensä välissä vielä. kiina-tsekki-suomi oli ainakin yhdessä vaiheessa toimiva reitti.
viinan juonti johtaa varmemmin siihen että nuori päätyy hyväksikäytetyksi kuten kohtuu tuore malmin sairaalan keissi osoittaa.
käyttöhuone kokeilu välittömästi päälle samoin ku käytöstä johtuva stigman ja seurauksien poisto terveydenhuollossa olis ensimmäiset askeleet vähentää huumekuolemia.nythän avun hakeminen tarkoittaa käytännössä sitä ettet enää koskaan saa normaalia kohtelua terveydenhuollossa koska oletus on aina että haet päihtymistä etkä oikeasti apua.
Antifa Free Palestina
-
vanhellsing
Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
Jostain on tullut sellainen käsitys että suurin osa noista muuntohuumeista on kiinasta lähteisin, en nyt varma ole. Venäjä toki ihan mahdollinen jja voisi olla jopa jonkinlainen hybridisodankäynti taktiikka järjestää Suomeen erityisen tuhoisaa kamaa, mutta siitä ei ole tullut itelle vastaan mitään viitteitä.
-
JanitaSlim
- Ben Matlock
- Viestit: 8690
- Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm
Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
Taposta saa keskimäärin 9v tuomion.Kumisilmä kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 3:32 pm voi luoja miten mielipuolinen tuomio taas ei mitään järkeä.saa raiskata ja tappaa ni ei saa lähellekään 8 vuoden kakkua,
kiinasta muunto tulee joku euroopan maa yleensä välissä vielä. kiina-tsekki-suomi oli ainakin yhdessä vaiheessa toimiva reitti.
140 000 annosta vaarallista huumetta on voinut pilata tuhansien elämän. Ei ne turhaan ole laittomia.
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
mut itse myynti on uhriton rikos me käyttäjät rukoillaan polvillaan et joku myis.JanitaSlim kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 4:07 pmTaposta saa keskimäärin 9v tuomion.Kumisilmä kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 3:32 pm voi luoja miten mielipuolinen tuomio taas ei mitään järkeä.saa raiskata ja tappaa ni ei saa lähellekään 8 vuoden kakkua,
kiinasta muunto tulee joku euroopan maa yleensä välissä vielä. kiina-tsekki-suomi oli ainakin yhdessä vaiheessa toimiva reitti.
140 000 annosta vaarallista huumetta on voinut pilata tuhansien elämän. Ei ne turhaan ole laittomia.
jokainen käyttäjä tietää mihin noi johtaa.noh ei ehkä ihan nuori mut suurin osa ainakin.
myönnän vihaavani muuntohuumeita ja jos joku myyjä pitää ottaa kiinni ni olkoon se just muuntoa myyvä mulkku.
Antifa Free Palestina
-
ViidakonCasanova
Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
Järkevässä systeemissä saisit apua terveydenhuollosta, jonka tavoitteena päihteettömyys. Huumeiden myynti on moraalitonta, eikä se oli "uhriton rikos", vaikka narkomaanit niin itse ajattelisivat. Jotkut naiset haluavat tulla raiskatuksi, harvemmin sitä kuitenkaan pidetään uhrittomana rikoksena, näin vertauskuvannollisesti.Kumisilmä kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 4:16 pm
mut itse myynti on uhriton rikos me käyttäjät rukoillaan polvillaan et joku myis.
jokainen käyttäjä tietää mihin noi johtaa.noh ei ehkä ihan nuori mut suurin osa ainakin.
myönnän vihaavani muuntohuumeita ja jos joku myyjä pitää ottaa kiinni ni olkoon se just muuntoa myyvä mulkku.
Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
Voi jeesus mitä väliä sillä nyt on jos niitä käy välillä nussimassa kunhan ei lisäänny niiden kanssa. Sitäpaitsi itähelsingin kasvatit ei ole tsuhnia. Ne ei ole päivääkään tehnyt maataloustyötä tai tuottaneet jotain maataloustuotteita Venäjälle.Arjalainen 88 kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 3:40 pm Yllätyittekö, että tsuhnat tekevät bisneksiä yhdessä muslimien kanssa?
Minä en. Suomalaisten ja muslimien yhteiselo on alkuhankaluuksien jälkeen lähtenyt toimimaan oikein hyvin. Muslimeista on tullut jalolle kansallemme merkittäviä ja kunnioitettuja yhteistyökumppaneita. Jotkut jopa parittelevat muslimien kanssa.
PVP on paskahuume, erittäin addiktoiva ja tuhoaa kehon nopeasti. Siitä ei ole hyötyä kuin amatöörikauppiaille jotka eivät kykene luomaan asiakassuhteita. Eli kaikki tälläset vahvat haitalliset päihteet on heti meidän vähemmistöjen myytävänä koska haluavat nopeasti rahaa ja heitä ei kiinnosta valtion kansalaisten terveys. Opettakaa niille mamuille vaikka kuinka kasvattaa ruohoa ja sieniä ilman että vetää sähköjohdot jostain katutolpasta kasvattamolle niin kaikki voittaa.
-
JanitaSlim
- Ben Matlock
- Viestit: 8690
- Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm
Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
Jos kukaan ei olisi teille myynyt sitä ensimmäistä pvp-piikkiä niin te ette myöskään haluaisi niitä huumeita. Huumeidenmyynnistä kuolemantuomio olisi sopiva rangaistus.Kumisilmä kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 4:16 pmmut itse myynti on uhriton rikos me käyttäjät rukoillaan polvillaan et joku myis.JanitaSlim kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 4:07 pmTaposta saa keskimäärin 9v tuomion.Kumisilmä kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 3:32 pm voi luoja miten mielipuolinen tuomio taas ei mitään järkeä.saa raiskata ja tappaa ni ei saa lähellekään 8 vuoden kakkua,
kiinasta muunto tulee joku euroopan maa yleensä välissä vielä. kiina-tsekki-suomi oli ainakin yhdessä vaiheessa toimiva reitti.
140 000 annosta vaarallista huumetta on voinut pilata tuhansien elämän. Ei ne turhaan ole laittomia.
jokainen käyttäjä tietää mihin noi johtaa.noh ei ehkä ihan nuori mut suurin osa ainakin.
myönnän vihaavani muuntohuumeita ja jos joku myyjä pitää ottaa kiinni ni olkoon se just muuntoa myyvä mulkku.
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Re: Viisikymppinen mies levitti Alfa PVP:tä eli ”peukkua” Helsinkiin ja Vantaalle – kahdeksan vuotta vankeutta
Nautin kyllä ajatuksesta että THL Koronarokote pakottajat yksityiset terveysjätit ja Orion pharman bentso ja piri nappikauppiaat vietäisiin julkiseen teloitukseen maanpettureina.JanitaSlim kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 4:27 pmJos kukaan ei olisi teille myynyt sitä ensimmäistä pvp-piikkiä niin te ette myöskään haluaisi niitä huumeita. Huumeidenmyynnistä kuolemantuomio olisi sopiva rangaistus.Kumisilmä kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 4:16 pmmut itse myynti on uhriton rikos me käyttäjät rukoillaan polvillaan et joku myis.JanitaSlim kirjoitti: Pe Kesä 06, 2025 4:07 pm
Taposta saa keskimäärin 9v tuomion.