Poliisi etsii Karfin perhettä

[canis lupus]

Jos huumekauppias-, murhamies- tai vakavasti päihderiippuvaisella pariskunnalla olisi suuri, alati kasvava määrä lapsia, jotka he piilottaisivat väärien kotiosoitteiden taakse, jos he kieltäytyisivät julkisesta terveydenhoidosta ja neuvoloista, ja joita he oman ilmoituksensa mukaan kotiopettaisivat mutta lapsia ei ränsistyneen kodin ulkopuolella liikkumassa koskaan tai hyvin harvoin näkyisi, huolestuisitko?

Hei, kyse on uskonnonvapaudesta, ja sillä on perinteisesti saatu oikeutettua tässä maassa vaikka ja mitä.

Ennenvanhaan (pistäisin määritelmän takalaidaksi vuoden 1991) uskonnonvapauksia käytettiin tekosyynä lestadiolaisten "holtittoman" lisääntymisen hyväksyntänä kepulaisten suuri äänestäjäkunta, Jehovantodistajien osalta mm. Koiviston vapautuslaki asevelvollisuudesta (itse sitä ainutkertaista vuosikertaa 1965 syntyneet jotka saivat lykkäyksiä sen kymmenen vuotta millä 9kk linnatuomio [päivästä päivään muuten] mitätöitiin kun '66 ja etiäpäi vapautettiin), olihan näitä. Pohjanmaa oikein näyteikkunana.

Sitten putkahti somalit (Koiviston tilaamana kauppatavarana Moskovasta, Somalian kommareita, kts. Siad Barre) joiden kanssa pitikin yhdenvertaisuussyistä alkaa hyväksymään tyttärien lennättäminen silpomisiin ja naittamisiin, "perheenyhdistämisineen").

Vääristä kotiosoitteista sekä neuvoloiden ym. joustoista puheen ollen, Kepu silloin valtapuolueena halusi suojella omaa äänestäjäpiiriään ja siksi hyväksyi joustot myös näille uusille tulijoille. "Kunhan eivät vaan tänne Pohjanmaalle pääse leviämään, perkele."

[~enigma~]

...
Toivottavasti tämä perhe saa vielä oikeanlaista apua ja tukea myös yhteiskunnalta (omien luottoihmisten lisäksi), sellaista mikä lisäisi hyvinvointia ja jaloilleen pääsemistä. Ei kriisiyttäisi mitään. Arvokkainta heille on luultavasti omat perhesuhteet.

Jos perhe löydetään, kyllä siitä kriisi taas tulee. Kun on etsintäkuulutus ja tietyt epäilyt voimassa, poliisit menevät väkisin sisään ja lapset viedään väkisin muualle, halusivatpa tai eivät.

On täysin mahdollista, että elelevät omassa rauhassaan suhteellisen hyvää elämää. Eivät vaan halua olla viranomaisten kanssa tekemisissä. Vähemmästäkin voi viranomaisia kohtaan syntyä negatiivinen asenne, ilman että vanhemmilla on mitään sairautta.

Seitsemän törkeän vapaudenriiston ja seitsemän törkeän pahoinpitelyn siivittämänä "suhteellisen hyvää elämää". Miten tällaiseen ajatukseen voi päätyä?

[Ad_Absurdum]

Huostaanotto ei ole yhtä kuin lapsen/lasten menetys. Käytännössä huostaanotto on tilapäinen ratkaisu aina. Huostaanotto puretaan silloin kun siihen ei enää tarvetta ole tai viimeistään kun täyttää 18v. Huostaanton purkua voi vanhemmat hakea koska vain, mutta silloinkin pyydetään kantaa ottavia lausuntoja oleellisista paikoista; sijaishuoltopaikka, koulu, terveydenhuolto ym. Eli samoja tahoja kuin silloinkin kun tahdonvastainen huostaanottohakemus vireytetään hallinto-oikeuteen.

Oli kyseessä avohuollon sijoitus, kiireellinen sijoitus tai huostaanotto, niin yhteistyötä vanhempien kanssa tehdään ja järjesteään kotilomia ja harjoitteluja ym. Toki tietysti jos on esimerkiksi tutkinta poliisilla kesken vaikkapa pahoinpitelyepäilystä, niin näissä mennään tilanteen mukaan. Samasta syystä sitä yhteydenpitoa voidaan rajoittaa vanhempiin, mutta nämä ääritapauksia. Toisaalta, miten myöntää kotiloma jos vanhemmilla ei ole virallista kotia?

Ihmisillä on myös tapana vähätellä asioita tai liioitella asioita ihan omien tarkoitusperien mukaan ja jokainen ajattelee loppupeleissä vain omaa etuaan. Myös syypäiden etsiminen kaikkialta muualta kuin peilistä on yleistä. Tosiasioiden kertomisen voidaan pelätä kääntyvän itseään vastaan, vaikka näinhän se monesti voikin olla.

Mitä manipulointiin tulee, on sillä voimakas ote. Elävästä elämästä esimerkkinä juurikin huonoista kotiolosuhteista viety teini, joka vasta jonkun kuukauden päästä alkoi avautumaan asioista sillä seurauksella, että ei halunnut olla isänsä kanssa missään tekemisissä enää. Niin voimakas ote, mitä olisi palautunut saman tien mikäli kotiinsa olisi mennyt.

Vähän samaa ilmiötä kuin aikuisilla ihmisillä josta toinen joutuu turvakotiin. Monesti vaikka sossut siellä ajaa omaa ideologiaansa että tähän asti elätty elämä on ollut huonoa, palataan samaan.

Lapset on tehty riippuvaisiksi ja sairaalloisen lojaaleiksi vanhempiaan kohtaan.

[Sipi]

Nää on aina parhaita "ei omia kokemuksia mutta kuulin kun..."
Mitäköhän kaikkea hassua nämä samat kaverit on kokeneet armeijassa

Yhtä lailla yksipuolisia ja subjektiivisia tarinointa.

Juuri noin. Ei enää millään viitsisi törmätä näihin piiitkiiin "tositarinoihin", joissa kehitellään kaikenlaisia skenaarioita oman mielensä mukaan, todistellaan niitä omilla ns. tositapauksilla sekä oletetaan, että se on sitten totuus, heille varmaan onkin, mutta säästäkää muita noilta oletuksilta.
Onko noita pitkiä tarinoita pakko kopioida moneen kertaan?

No, sanottakoon, että työssäni kohtaan lähinnä perheitä, joilla on tämä ns. nurja puoli yhteiskunnasta tullut tutuksi. Ongelmia kasaantuu. Salassapidon takia en ala setvimään, että "Yksi Rautiaisen perhe Ivalosta" vaan kerron, mitä tiedän. Ja näin ollen voisin sanoa, että on omakohtaista kokemusta, siis ensikäden tietoa, vaikka asiat eivät ole tapahtuneet perheelleni. Ko. lyhyt tiivistelmä teinipojan tapauksesta on tapahtunut asiakkaanani olleelle perheelle,joka pyysi myöhemmin apua tähän tilanteeseensa. Olen istunut näissä moniammatillisissa palavereissa siellä virkamiespuolella ihan riittävästi tietääkseni, mikä on yleensä tämä epäreiluutta kokevien vanhempien tunnetila näissä palavereissa.

Tuo "pitkä" tositarina on yksi kappale pitkän vastaukseni sisällä, ei suinkaan koko tarina. Kerroin yhden kokemuksen, jonka tarkoituksena oli valottaa taustaa sille, miltä pohjalta tarkastelen Karfin perheen tilannetta.

Usein on niin, että sossun työtilanne on täysin kohtuuttoman ylikuormittunut, eikä hänen ole mahdollista vastata kaikesta siitä, mitä inhimillisesti ajatellen olisi perheen kannalta hyväksi. Oiotaan kulmia, tehdään jokin kiireinen kirjaus ja sitten seuraava hyppää puikkoihin. Hänellä taas ei ole aikiaa tehdä suurempia selvityksiä, hän ainoastaan nojaa sokeasti aiempiin kirjauksiin ja jatkaa siitä. Kun vuosien varrella sitten seitsemäs sosiaalityöntekijä ottaa perheen tilanteen haltuunsa, hän palaa ensimmäisiin kirjauksiin, joiden mukaan perhe on esim toimenpidevastainen, lääkäevastainen, hyökkäävä, hankala, viranomaisvastainen ja niin edelleen. Seitsemäs sossu ei kyseenalaista tätä, vaan jatkaa kollegojen tekemien oletusten pohjalta.

Sen sijaan siihen, miten on toimittu Karfien perheen kohdalla en voi ottaa mitään kantaa paitsi puhtaan spekulaation asteella. Monet tutut elementit vaan paistavat rivien välistä, kuten nyt tämä todennäköinen kokemus pakottamisesta, perusteettomista toimenpiteistä, puutteellisesta kuulluksi tulemisesta ja niin edelleen.

Armeijajutuista en tiedä, ovat varmaan vähän samaa settiä kuin naisten synnytystarinatkin. Lennokkaita. Muuttuvat ajan saatossa aina sankaritarinoiksi. Valitettavasti kuitenkin tuo teinipojasta kertomani esimerkki on sieltä kesyimmästä päästä. Minua ei pyydetä näihin prosesseihin koskaan, jos ne sujuvat mallikkaasti. Siksi näen sen pahimman puolen, ja niitä graaveimpia en voi täällä kertoa paljastavien yksityiskohtien vuoksi. Eikä ole tarvettakaan. Mutta myönnän, että työni osin vääristää ajatteluani. Samoin kuin poliisien tai ensihoitajien työ: hehän näkevät päivittäin pääsääntöisesti yhteiskunnan nurjaa puolta. Heidän asiakkaansa ovat väkivaltaisia, päihtyneitä, väkivallan uhreja, yliannostuksen ottaneita jne. Kyllähän se muokkaa ajattelua väkisinkin.

Toivottavasti kukaan nyt ei tarpeettomasti ärsyynny pitkistä teksteistä. Niitähän ei ole pakko lukea. Mutta jos kuitenkin lukee, olisi ihan mukavaa jos ne sitten lukisi kokonaan ennen kommentointia. Pettymyksekseni on kuitenkin kerrottava kaikille skeptikoille, että ei ole tarpeen tässä iässä enää keksiä mitään tarinoita. Vitsit ja kaskut ovat erikseen, mutta jos sellaisen lohkaisen, lupaan mainita asiasta erikseen.

[Sipi]

Tässä on tavallaan luotu tilanne, jossa perheen on entistä vaikeampi palata ihmisten ilmoille. Samat syyt, joiden takia he jo kertaalleen pakenivat, toteutuisivat vain palattua entistä pahempina? Lasten menetys, sisarusten erottaminen, vanhempien jääminen tyhjän päälle + oikeusprosessit. Julkisesti on jopa kerrottu, että valvontaa sijaiskodissa lisättäisiin niin, ettei karkaaminen enää onnistuisi.

Ei siis mitään "porkkanaa". Pattitilanne.

***

Wau. Porkkanaa näille vanhemmille. Kaikkea sitä kuulee. Pitäiskö sama käytäntö ottaa käyttöön muillekin vakavista rikoksista epäillyille? Porkkanaa vaan, että tulevat esiin piiloistaan ja työtään tekeville viranomaisille kehoitus itsekritiikkiin.

No eihän tässä nyt kukaan varmasti sellaista ajattele, että vanhemmille pitäisi järjestää joku tervetuliaisparaati ja ikuinen immuniteetti. Olen kuitenkin poliisikoiran pennun kanssa samaa mieltä siitä, että jos ykkösasiana on saada kontakti perheeseen, on viranomaisten peräännyttävä ainakin hetkeksi. Lasten etuahan tässä haetaan. Ja näillä spekseillä, jotka nyt on luotu, se ei tule toteutumaan, tai ainakaan heidän olosuhteitaan ei päästä tarkastamaan.

Vähän kuin sodassa tai kolmikantaneuvotteluissa: osapuolten on tultava jonkin verran vastaan, että päästään edes neuvottelupöytään. Tätä ainakin itse tarkoitin aiemmin kommentoidessani samaa asiaa. On sovittava tulitauosta ja pidättäydyttävä äkkiliikkeistä, sitten voidaan vaihtaa panttivankeja ja alkaa pohtia vasta myöhemmin lopullisia suuntaviivoja. Jos ymmärrätte mitä nyt tarkoitan tällä metaforalla.

En tietenkään toivo, että vanhemmat pääsisivät kuin koirat veräjästä, mikäli syytöksille on pohjaa ja he ovat rikoksia tehneet. Mutta nykytilanteen valossa viranomaiset pitävät itse huolen siitä, että perhe jatkaa piilottelua. Käsittääkseni tämänhetkinen tilanne on se, että heti kun Karfit ilmestyvät esiin jossakin, heidät pidätetään ja lapset viedään. He tietävät tämän. Ja jos viranomaisten ensisisjaisena tavoitteena on nimenomaan saada selville lasten kunto ja vointi, näin se ei onnistu. Vaikka kuinka ottaisi päähän, mutta näin se vaan on.

Karfeilla taitaa olla vain yksi vaihtoehto eli palkata lakimies ajamaan heidän asiaansa viranomaisten kanssa. Eikös lakimiehellä ole oikeus (mahdollisuus salassapitoon) siihen, että hän voi edustaa perhettä paljastamatta heidän olinpaikkaansa? Voisi neuvotella jonkin diilin, jolloin perhe voisi palata elävien kirjoihin menettämättä lapsiaan lopullisesti.

[Inehmo]

...
Toivottavasti tämä perhe saa vielä oikeanlaista apua ja tukea myös yhteiskunnalta (omien luottoihmisten lisäksi), sellaista mikä lisäisi hyvinvointia ja jaloilleen pääsemistä. Ei kriisiyttäisi mitään. Arvokkainta heille on luultavasti omat perhesuhteet.

Jos perhe löydetään, kyllä siitä kriisi taas tulee. Kun on etsintäkuulutus ja tietyt epäilyt voimassa, poliisit menevät väkisin sisään ja lapset viedään väkisin muualle, halusivatpa tai eivät.

On täysin mahdollista, että elelevät omassa rauhassaan suhteellisen hyvää elämää. Eivät vaan halua olla viranomaisten kanssa tekemisissä. Vähemmästäkin voi viranomaisia kohtaan syntyä negatiivinen asenne, ilman että vanhemmilla on mitään sairautta.

Seitsemän törkeän vapaudenriiston ja seitsemän törkeän pahoinpitelyn siivittämänä "suhteellisen hyvää elämää". Miten tällaiseen ajatukseen voi päätyä?

Esim siten että lakia on tulkittu liian tiukasti, tulkittu perheen tilannetta ennakkokäsitysten läpi ja päädytty vääriin johtopäätöksiin.

Jos he nyt jossain korvessa elävät, voin kuvitella lasten kirmaavan vapaasti ulkona. Koko perhe on rennompi kun kukaan ei ole niskaan hönkimässä.

Oma mummolani oli syrjäisellä maaseudulla. Ei siellä ollut edes TV:tä silloin. Nettiä ei ollut vielä keksitty. Hienosti menivät kesäviikot lapsena siellä luonnon keskellä.

Jos taas olen väärässä ja asiat ovat huonosti, toivon tietenkin, että jotenkin asiat saataisiin korjattua. Vai onko ainut vaihtoehto että poliisit löytävät, ottavat kiinni, vievät vanhemmat putkaan ja lapset lastensuojeluyksikköön.

[Pesukarhu]

m
Mitä manipulointiin tulee, on sillä voimakas ote. Elävästä elämästä esimerkkinä juurikin huonoista kotiolosuhteista viety teini, joka vasta jonkun kuukauden päästä alkoi avautumaan asioista sillä seurauksella, että ei halunnut olla isänsä kanssa missään tekemisissä enää. Niin voimakas ote, mitä olisi palautunut saman tien mikäli kotiinsa olisi mennyt.

Vähän samaa ilmiötä kuin aikuisilla ihmisillä josta toinen joutuu turvakotiin. Monesti vaikka sossut siellä ajaa omaa ideologiaansa että tähän asti elätty elämä on ollut huonoa, palataan samaan.

Lapset on tehty riippuvaisiksi ja sairaalloisen lojaaleiksi vanhempiaan kohtaan.

Tämähän oli myös Vilja Eerikalla. Hänestä kirjan kirjoittanut Vera Miettinen kertoi jossain haastattelussa hämmästelleensä tekoprosessin aikana, miten monen aikuisen kanssa Erika oli keskustellut ilman isän tai äitipuolen läsnäoloa, mutta oli niin pahasti pelolla hallittu, ettei uskaltanut kertoa mitään.

[Pesukarhu]

Jos taas olen väärässä ja asiat ovat huonosti, toivon tietenkin, että jotenkin asiat saataisiin korjattua. Vai onko ainut vaihtoehto että poliisit löytävät, ottavat kiinni, vievät vanhemmat putkaan ja lapset lastensuojeluyksikköön.

No tuskin lapsia palautetaan pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta epäiltyjen vanhempiensa luokse.

[Inehmo]

Tässä on tavallaan luotu tilanne, jossa perheen on entistä vaikeampi palata ihmisten ilmoille. Samat syyt, joiden takia he jo kertaalleen pakenivat, toteutuisivat vain palattua entistä pahempina? Lasten menetys, sisarusten erottaminen, vanhempien jääminen tyhjän päälle + oikeusprosessit. Julkisesti on jopa kerrottu, että valvontaa sijaiskodissa lisättäisiin niin, ettei karkaaminen enää onnistuisi.

Ei siis mitään "porkkanaa". Pattitilanne.

***

Olen kuitenkin poliisikoiran pennun kanssa samaa mieltä siitä, että jos ykkösasiana on saada kontakti perheeseen, on viranomaisten peräännyttävä ainakin hetkeksi. ...

Vähän kuin sodassa tai kolmikantaneuvotteluissa: osapuolten on tultava jonkin verran vastaan, että päästään edes neuvottelupöytään. ... On sovittava tulitauosta ja pidättäydyttävä äkkiliikkeistä, sitten voidaan vaihtaa panttivankeja ja alkaa pohtia vasta myöhemmin lopullisia suuntaviivoja. ... Mutta nykytilanteen valossa viranomaiset pitävät itse huolen siitä, että perhe jatkaa piilottelua. Käsittääkseni tämänhetkinen tilanne on se, että heti kun Karfit ilmestyvät esiin jossakin, heidät pidätetään ja lapset viedään. He tietävät tämän. Ja jos viranomaisten ensisisjaisena tavoitteena on nimenomaan saada selville lasten kunto ja vointi, näin se ei onnistu...

Karfeilla taitaa olla vain yksi vaihtoehto eli palkata lakimies ajamaan heidän asiaansa viranomaisten kanssa. Eikös lakimiehellä ole oikeus (mahdollisuus salassapitoon) siihen, että hän voi edustaa perhettä paljastamatta heidän olinpaikkaansa? Voisi neuvotella jonkin diilin, jolloin perhe voisi palata elävien kirjoihin menettämättä lapsiaan lopullisesti.

Tämä voisi olla hieno käytännön tapa päästä eteenpäin, hyvän lakimiehen palkkaaminen. Jos perheellä olisi enää sen verran luottamusta jäljellä Suomen systeemeihin. Sipin pohdinnoissa on mielestäni syvällistä käsitystä tilanteesta, kun on ollut mukana vastaavissa.

[Sipi]

Tämähän oli myös Vilja Eerikalla. Hänestä kirjan kirjoittanut Vera Miettinen kertoi jossain haastattelussa hämmästelleensä tekoprosessin aikana, miten monen aikuisen kanssa Erika oli keskustellut ilman isän tai äitipuolen läsnäoloa, mutta oli niin pahasti pelolla hallittu, ettei uskaltanut kertoa mitään.

Tämän muistan itsekin tapauksesta. Miten hirveää oli, kun tyttö ei uskaltanut kertoa mitään. Kuitenkin jonkin aikaa lastensuojelulaitoksessa vietettyään esim. koulun rehtori oli kiinnittänyt huomiota tytön iloisuuteen, reippauteen ja voinnin kohenemiseen, ja vastaavasti tilanteen huononemiseen tytön palattua takaisin kotiinsa. Rehtori kuitenkin kertoili havainnoistaan vasta tytön kuoleman jälkeen. Oli kyllä yrittänyt jututtaa tyttöä kuten laitoksen työntekijätkin, mutta tyttö ei kertonut mitään.

Tytön tapauksessa oli karmiva määrä aikuisia, joista jokainen petti hänet yksi toisensa jälkeen. Jälkikäteen niin moni kertoi olleensa huolissaan, miettineensä tilannetta, jutelleensa kollegan kanssa käytävällä jne. Mikään näistä teoista ei auttanut tyttöä.

Herää kysymys, missä ne ammattilaiset olivat silloin, kun tätä tapausta hoidettiin?

Mutta palatakseni Karfien tilanteeseen itseäni mietityttää se, missä menee ns. manipulaation tai henkisen väkivallan rajat. Siis siinä määrin, että valtio katsoo lasten olevan vaarassa. Jos ajatellaan uskonnollisia yhteisöjä, pitäisi valtaosa musllimiperheiden tytöistä ottaa huostaan, jos Suomen lakia tulkitaan kirjaimellisesti. Heitähän rajoitetaan kohtuuttomasti monissa perheissä ainakin verrattuna veljiin tai perheen miehiin. On pakkoavioliittoa pahimmassa tapauksessa, säkkiin pukemista, kielto seurustella suomalaispoikien kanssa, seurantaa ja vainoamista jne. Kaikki ovat tästä tietoisia, mutta silti näitä perheitä on Suomessakin satamäärin.

Entä poliittinen aktivismi? Jos vanhemmat makaavat Mannerhimintiellä ketjut ranteissaan, ideologisesti työttöminä, vihreä tukka takussa ja naama kuin Rapalan mainos, voiko valtion näkökulmasta olla mahdollista, että heidän lapsensa voi hyvin?

MIhin se raja vedetään? Salaliittoteoreetikot, rokotevastaiset ihmiset, kommuuneissa elävät, mielenterveysongelmaiset jne.

Karfien kohdalla ei ole kuin arvailuja, mutta itseäni kiinnostaa todella se, mikä oli se alkuperäinen raja, joka viranomaisten mielestä ylittyi. Eristäminen? Hygieniaolosuhteet? Jokin ideologia? Lasten fyysinen kunto? Uskon todisteiden kumuloituneen vuosien varrella, mutta mikähän oli se alkuperäinen, viranomaiset liikkeellepannut asia ja mikä toisaalta se, joka lopulta katkaisi kamelin selän ja johti lasten huostaanottoon.

[Hoplaa]

...
Toivottavasti tämä perhe saa vielä oikeanlaista apua ja tukea myös yhteiskunnalta (omien luottoihmisten lisäksi), sellaista mikä lisäisi hyvinvointia ja jaloilleen pääsemistä. Ei kriisiyttäisi mitään. Arvokkainta heille on luultavasti omat perhesuhteet.

Jos perhe löydetään, kyllä siitä kriisi taas tulee. Kun on etsintäkuulutus ja tietyt epäilyt voimassa, poliisit menevät väkisin sisään ja lapset viedään väkisin muualle, halusivatpa tai eivät.

On täysin mahdollista, että elelevät omassa rauhassaan suhteellisen hyvää elämää. Eivät vaan halua olla viranomaisten kanssa tekemisissä. Vähemmästäkin voi viranomaisia kohtaan syntyä negatiivinen asenne, ilman että vanhemmilla on mitään sairautta.

Seitsemän törkeän vapaudenriiston ja seitsemän törkeän pahoinpitelyn siivittämänä "suhteellisen hyvää elämää". Miten tällaiseen ajatukseen voi päätyä?

Tuo kaikki pahoinpitelyt, vapaudenriistot on liioittelua ja huhupuhetta.

Se ettei pökkelö naapuri ole onnistunut näkemään lapsia ja muu yhteiskunta ei heitä hyväksy heidän elämäntapoineen ei tosipuheissa ole rikos.

Se, että tässä lietsotaan kansalaisiin hysteriaa ja toivotaan saatavan sillä kansalaiset ilmiantamaan heidät, kun puhutaan pahoinpitelystä, vaikka oikeasti on kyse siitä, ettei käytetä julkisia terveydenhuoltopalveluja kuten muut. Vapaudenriisto puolestaan taitaa tulla siitä, ettei heidän olinpaikkaansa tai asuinpakkaansa ole rekisteröity.

Mä en ymmärrä miten ihmiset on näin hemmetin yksinkertaisia ja menevät halpaan.

[Hoplaa]

Tämähän oli myös Vilja Eerikalla. Hänestä kirjan kirjoittanut Vera Miettinen kertoi jossain haastattelussa hämmästelleensä tekoprosessin aikana, miten monen aikuisen kanssa Erika oli keskustellut ilman isän tai äitipuolen läsnäoloa, mutta oli niin pahasti pelolla hallittu, ettei uskaltanut kertoa mitään.

Tämän muistan itsekin tapauksesta. Miten hirveää oli, kun tyttö ei uskaltanut kertoa mitään. Kuitenkin jonkin aikaa lastensuojelulaitoksessa vietettyään esim. koulun rehtori oli kiinnittänyt huomiota tytön iloisuuteen, reippauteen ja voinnin kohenemiseen, ja vastaavasti tilanteen huononemiseen tytön palattua takaisin kotiinsa. Rehtori kuitenkin kertoili havainnoistaan vasta tytön kuoleman jälkeen. Oli kyllä yrittänyt jututtaa tyttöä kuten laitoksen työntekijätkin, mutta tyttö ei kertonut mitään.

Tytön tapauksessa oli karmiva määrä aikuisia, joista jokainen petti hänet yksi toisensa jälkeen. Jälkikäteen niin moni kertoi olleensa huolissaan, miettineensä tilannetta, jutelleensa kollegan kanssa käytävällä jne. Mikään näistä teoista ei auttanut tyttöä.

Herää kysymys, missä ne ammattilaiset olivat silloin, kun tätä tapausta hoidettiin?

Mutta palatakseni Karfien tilanteeseen itseäni mietityttää se, missä menee ns. manipulaation tai henkisen väkivallan rajat. Siis siinä määrin, että valtio katsoo lasten olevan vaarassa. Jos ajatellaan uskonnollisia yhteisöjä, pitäisi valtaosa musllimiperheiden tytöistä ottaa huostaan, jos Suomen lakia tulkitaan kirjaimellisesti. Heitähän rajoitetaan kohtuuttomasti monissa perheissä ainakin verrattuna veljiin tai perheen miehiin. On pakkoavioliittoa pahimmassa tapauksessa, säkkiin pukemista, kielto seurustella suomalaispoikien kanssa, seurantaa ja vainoamista jne. Kaikki ovat tästä tietoisia, mutta silti näitä perheitä on Suomessakin satamäärin.

Entä poliittinen aktivismi? Jos vanhemmat makaavat Mannerhimintiellä ketjut ranteissaan, ideologisesti työttöminä, vihreä tukka takussa ja naama kuin Rapalan mainos, voiko valtion näkökulmasta olla mahdollista, että heidän lapsensa voi hyvin?

MIhin se raja vedetään? Salaliittoteoreetikot, rokotevastaiset ihmiset, kommuuneissa elävät, mielenterveysongelmaiset jne.

Karfien kohdalla ei ole kuin arvailuja, mutta itseäni kiinnostaa todella se, mikä oli se alkuperäinen raja, joka viranomaisten mielestä ylittyi. Eristäminen? Hygieniaolosuhteet? Jokin ideologia? Lasten fyysinen kunto? Uskon todisteiden kumuloituneen vuosien varrella, mutta mikähän oli se alkuperäinen, viranomaiset liikkeellepannut asia ja mikä toisaalta se, joka lopulta katkaisi kamelin selän ja johti lasten huostaanottoon.

Vilja Eerikaan tai Miloon vertaaminen on hirveä virhe. Täyttä liioittelua.

Edelleen, pahoinpitelysyyte tai epäily tulee siitä, ettei käytetä julkisia terveydenhuoltopalveluja ja vapaudenriisto tuosta rekisteriasiasta ja siitä naapurin väitteestä, vaikka tosipuheissa utelias naapuri ei ole edes varma mitä on nähnyt ja mitä ei.

Se ampuma-aserikos taisikin jo mennä ymmärrykseen et oli kyse jonkun muun hirvikivääristä ja sen luvattomuudesta ja vääränlaisesta säilytyksestä.

Miten ihmiset ei nyt näe metsää puilta?

[Hoplaa]

Jos taas olen väärässä ja asiat ovat huonosti, toivon tietenkin, että jotenkin asiat saataisiin korjattua. Vai onko ainut vaihtoehto että poliisit löytävät, ottavat kiinni, vievät vanhemmat putkaan ja lapset lastensuojeluyksikköön.

No tuskin lapsia palautetaan pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta epäiltyjen vanhempiensa luokse.

Tää ajojahti ja ihmisten typeryys on aivan jäätävää. Nyt järki käteen. Eivät varmasti luota valtioon kun heitä kohdellaan näin ja ihmiset sokkoina uskoo kaiken ja ajattelee pahinta. Opetelkaa lukemaan.

[dead_calm]

Jos taas olen väärässä ja asiat ovat huonosti, toivon tietenkin, että jotenkin asiat saataisiin korjattua. Vai onko ainut vaihtoehto että poliisit löytävät, ottavat kiinni, vievät vanhemmat putkaan ja lapset lastensuojeluyksikköön.

Kyllä Karfin vanhemmat väistämättä löytämisen jälkeen joutuvat tutkintavankeuteen. Heitä epäillään puolesta tusinasta eri rikoksia, joista vakavimmasta tuomio on vähintään vuosi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta, ja karkaamisvaara on ilmeinen. Ollaan jo niillä rajoilla, aletaanko vanhimpia lapsia, varsinkin 18 vuotta joskus tämän vuoden aikana täyttävää esikoista, pitämään avunantajina (tosin heidän kohdallaan herää vahva epäily siitä, että yksi tai useampi heistä on alentuvasti syyntakeinen).

[Pesukarhu]

Jos taas olen väärässä ja asiat ovat huonosti, toivon tietenkin, että jotenkin asiat saataisiin korjattua. Vai onko ainut vaihtoehto että poliisit löytävät, ottavat kiinni, vievät vanhemmat putkaan ja lapset lastensuojeluyksikköön.

No tuskin lapsia palautetaan pahoinpitelystä ja vapaudenriistosta epäiltyjen vanhempiensa luokse.

Tää ajojahti ja ihmisten typeryys on aivan jäätävää. Nyt järki käteen. Eivät varmasti luota valtioon kun heitä kohdellaan näin ja ihmiset sokkoina uskoo kaiken ja ajattelee pahinta. Opetelkaa lukemaan.

Ihan yhtä lailla itse näytät sokkona uskovan kaiken, mitä perhe kertoo.