Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
-
Matti Ja Maija
- Adrian Monk
- Viestit: 2856
- Liittynyt: Pe Helmi 25, 2022 10:32 am
Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
Onko tästä jätkästä jo ketjua? Jos on, niin anteeksi, voi yhdistää.
https://yle.fi/a/74-20168479
"Netflixin vankilasarjasta tuttu 21-vuotias tamperelainen on tuomittu jälleen uusista rikoksista. Tällä kerralla syy on harvinainen välikohtaus oikeudessa.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja kunnianloukkauksesta.
Tapahtumat saivat alkunsa toukokuussa 2024 oikeudessa, kun käräjätuomari päätti syytetyn pysyvän vangittuna. Mies suuttui tästä ja alkoi käyttäytyä uhkaavasti ja aggressiivisesti. Käräjäoikeuden mukaan henkilö uhkasi, että tuomari pitäisi ”vetää hirteen” ja puhui ”puukon heilumisesta”. Todistajan mukaan henkilö huusi vielä ovelta ”kurkku auki”.
Samassa oikeudenkäynnissä henkilö oli oikeuden mukaan huoritellut toista tuomaria halventavalla tavalla. Todistajan mukaan huorittelua oli ollut kymmenisen kertaa.
Yle kertoo tapauksesta, koska se kertoo poikkeuksellisesta tapahtumaketjusta, rankasta kielenkäytöstä tuomareita kohtaan ja rikosten uusimisesta.
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen 75 päiväksi vankeuteen näistä teoista. Mies on ilmoittanut tyytymättömyyttä tuomioon. Tuomio ei ole lainvoimainen.".....

Slava Ukraini! <3
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
JanitaSlima nauraa joka paikkaan.
Bänniä hänelle.
- Yrjö Yrjönpoika
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5160
- Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am
Re: Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
Kaks kuukautta. Miten naurettava rankkari.Matti Ja Maija kirjoitti: To Kesä 19, 2025 5:09 am
Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen 75 päiväksi vankeuteen näistä teoista.
Ruoskaa perseelle ja suolaa haavoihin.
X X X X X
Re: Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
Kyllä tuomareiden ja vielä nsisten, tulisi kestää sen verran huorittelua ja täysin katteetonta uhoa, etteivät rupea siitä tuomiota tekemään. Aivan naurettavia pikkunarttuja ja täysin vääriä ihmisiä istumaan tuomareina oikeudessa.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Re: Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
Jos se huorittelikin miehiä? Uutisessa ei kerrota.RL11/6 kirjoitti: To Kesä 19, 2025 8:51 am Kyllä tuomareiden ja vielä nsisten, tulisi kestää sen verran huorittelua ja täysin katteetonta uhoa, etteivät rupea siitä tuomiota tekemään. Aivan naurettavia pikkunarttuja ja täysin vääriä ihmisiä istumaan tuomareina oikeudessa.
- Oikeus ennen kaikkea
- James Bond (Daniel Graig)
- Viestit: 17430
- Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm
Re: Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
Kyllähän Niklaksesta ketju löytyy. Nuoresta iästään huolimatta jo ansioitunut väkivaltarikollinen:
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=30022
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=30022
Re: Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
Joo no mää näin tossa talvella millaista jälkeä tää Niklas saa suuttuessaan aikaan. Sitä ei saaneet aisoihin vartijat ja poliisitkin joutuivat tekemään tosissaan töitä että saivat lyötyä sen maijaan ja ovi kiinni. Mutta kaikesta saa syyttää niklaksen äitiä.
Re: Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
Häkkiä vaan lisää vanhojen jatkoksi ja reilulla kädellä.
Oulun_Kungas kirjoitti: To Elo 28, 2025 8:35 pm täh? elää kerrostalossa. varmaan yli puolet suomalasista elää. tekeekö se heistä huonoissa oloissa eläviä? itekeki asun vittu
Re: Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
Kyllä jokaisen pikkunilkin ja jopa sinunkin, pitää noudattaa Suomen lakia. Ketään ei huoritella, nimitellä tai uhkailla varsinkaan työpaikalla. Sun loputon katkeruus ja viha naisia kohtaan on kyllä tullut selväksi. Ei ole peräkammarin pojalle tainnut lohjeta palaakaan torttua, eikä jatkosskaan varmasti irtoa tuolla käytöksellä ja asenteella.RL11/6 kirjoitti: To Kesä 19, 2025 8:51 am Kyllä tuomareiden ja vielä nsisten, tulisi kestää sen verran huorittelua ja täysin katteetonta uhoa, etteivät rupea siitä tuomiota tekemään. Aivan naurettavia pikkunarttuja ja täysin vääriä ihmisiä istumaan tuomareina oikeudessa.
Re: Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
Se voi olla.
Muistui mieleen tapaus varmaan 10-15 vuoden takaa kun joku kriminaali oli saanut istunnon aikana sakot kun oli haukkunut tuomaria heteroksi. "Vitun hetero".
Kuollut ryssä on hyvä ryssä.
Re: Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
Mihin tuo kuvitelma perustuu, että minun pitäisi noudattaa jotain höpöhöpölakia? Ainoa laki, mitä noudatan on vahvemman oikeus ja talio-periaate. En osaa arvostaa naisia yhtään, koska pidän teitä kaikkia huorina. Mielestäni kaikki naiset ovat huoria. Lisäksi ihmisen arvokkuus näkyy hänen käyttäytymisessään. Luuletko, että kyselisin joltakin likaiselta huoralta yhtä puhdasta reikää kuin mitä kaatopaikkojen rotilla on persereikänä. Panen vain luxusluokan keulaa vetäviä ensihoitajahuoria. Ja meininki on silloin sekoitus Moringia ja alla olevan biisin sanomaa. Lopulta ämmä huvijahdilta hiuksista mereen haiden ruoaksi. Kerran Luxorissa heitin Niiliin yhden huoruliinin, mutta se on jo liian pitkä tarina kerrottavaksi. Ja kyllä. Minulla oli tuolloinkin spyderco mukana, kuten Belarussianin reissulla, jossa löin katuhuoraa Disaronnopullolla päähän.Blondie kirjoitti: To Kesä 19, 2025 12:21 pmKyllä jokaisen pikkunilkin ja jopa sinunkin, pitää noudattaa Suomen lakia. Ketään ei huoritella, nimitellä tai uhkailla varsinkaan työpaikalla. Sun loputon katkeruus ja viha naisia kohtaan on kyllä tullut selväksi. Ei ole peräkammarin pojalle tainnut lohjeta palaakaan torttua, eikä jatkosskaan varmasti irtoa tuolla käytöksellä ja asenteella.RL11/6 kirjoitti: To Kesä 19, 2025 8:51 am Kyllä tuomareiden ja vielä nsisten, tulisi kestää sen verran huorittelua ja täysin katteetonta uhoa, etteivät rupea siitä tuomiota tekemään. Aivan naurettavia pikkunarttuja ja täysin vääriä ihmisiä istumaan tuomareina oikeudessa.
https://m.youtube.com/watch?v=M-H-q7lDCvE
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Re: Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
Kyllä tää varmaan häkkiä saa. Nimittäin ajan hengen mukaisesti laitetaan seuraavaan Ice Cageen, vai mikä se on, kun on niin kova kuulemma vääntämään, ja saa vastustajakseen sen teinin seinäänheittäneen poliisin. Ja katsojaluvut paukkuu.Kummisetä kirjoitti: To Kesä 19, 2025 11:01 am Häkkiä vaan lisää vanhojen jatkoksi ja reilulla kädellä.
-
JanitaSlim
- Ben Matlock
- Viestit: 8690
- Liittynyt: Pe Syys 18, 2020 5:51 pm
Re: Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
Sinähän asuit jyväskylässä?Millavaan kirjoitti: To Kesä 19, 2025 10:57 am Joo no mää näin tossa talvella millaista jälkeä tää Niklas saa suuttuessaan aikaan. Sitä ei saaneet aisoihin vartijat ja poliisitkin joutuivat tekemään tosissaan töitä että saivat lyötyä sen maijaan ja ovi kiinni. Mutta kaikesta saa syyttää niklaksen äitiä.
”Suomen ongelma on se, että meillä on liikaa rasisteja”
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Rasistinen äärioikeistolaisuus mädättää kansaamme vastakkainasettelulla.
Pieni merkityksetön vähemmistö, jonka kuolema korjaa muutamassa vuosikymmenessä.
Re: Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
*Poistettu arvostelua toisesta palstalle kirjoittavasta nimimerkistä. Sellainen kuuluu Lautamiehiin.*tm
Re: Netflixissä esiintynyt 21-vuotias uhkaili ja huoritteli tuomareita oikeudessa Tampereella
Minäpäs kerronJanitaSlim kirjoitti: To Kesä 19, 2025 1:21 pmSinähän asuit jyväskylässä?Millavaan kirjoitti: To Kesä 19, 2025 10:57 am Joo no mää näin tossa talvella millaista jälkeä tää Niklas saa suuttuessaan aikaan. Sitä ei saaneet aisoihin vartijat ja poliisitkin joutuivat tekemään tosissaan töitä että saivat lyötyä sen maijaan ja ovi kiinni. Mutta kaikesta saa syyttää niklaksen äitiä.
Tammikuussa 2025 Milla raportoi ansiokkaasti Niklaksen elosta asumispäivystyksessä:
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtop ... 0#p1755600
Muutostaan voinee kertoa itse toisaalla...