Ano meni sitten julkaisemaan uuden videon jossa hän myös viittaa edellisen viestin 11-osaiseen julkilausumaan. Julkilausuman hän kertoo saaneensa Venäjältä geopoliittisten ongelmien akatemian puheebjohtajalta. Kyseinen järjestöhän on samainen Venäjän korruptoituneen johdon pussiin pelaava järjestö jonka edustajia Turtiainen tapasi Venäjällä viime vuonna. Ano on myös uusinut tekstiasetuksia videolleen. Uusimpaan videoon saa halutessaan tekstityksen myös venäjäksi. Ano siis selkeästi kosii selkänsä taakse myös venäläisiä venäläisiä, ei ainoastaan suomalaisia venäläisiä. Ano myös innostuu korostamaan profeetallisia ominaisuuksiaan uudella videolla. Hän kertoo jo ennen Iranin pommittamista - eli juhannuspäivänä julkaisemansa videon lopussa - ennustaneensa kuinka viikonloppuna saattaa tapahtua kauheita.

- EX_VKK_Ano_Russkij.jpg (65.84 KiB) Katsottu 631 kertaa
Juhannus on takana.
Maailmantilanteesta puhun tällä videolla.
Juhannusaattona oli paljon videolla luontopuuhaa.Videon lopulla puhuin maailmantilantesta vähäsen.
Silloisten merkkien perusteella uumolin että Lähi-Idässä tulee tapahtumaan hirveitä asioita. Amerikka hyökkäs Iraniin.
Trumppi on sellainen sotien aloittaja, jollaisia kaikki Amerikan presidentit on olleet.
Mutta mennäänpä Puuttinin puheeseeen Venäjän talousfoorumissa.
Venäjä on toistuvasti ilmoittanut Israelille että Iranin aikomuksista rakentaa ydinaseita ei ole todisteita.
Amerikka nyt sinne meni.
Nehän nyt näyttelee sitä että Iranilla olisi hommaamassa ydinaseita. Sen verukkeella tulisi tuhota se maa.
Joku tekosyyhän pitää olla millä saadaan pilkottua Iranin kaltainen itsenäinen maa jota ei muuten pystytä ryöstämään. Heidän tarkoitus on synnyttää kaaos sinne maahan ja saada se haltuun. Vaihtaa siellä valta kuten Ukrainassakin kävi.

- EX_VKK_Maria_Z.jpg (58.57 KiB) Katsottu 631 kertaa
Pietarin talousfoorumissa Maria Zakharova puhui siitä kuinka länsimaiden hybridisota oli suunniteltu EU:n hajoittamiseksi: EU nousi liian korkealle ja eurosta liian vahva. Jotain oli tehtävä sen horjuttamiseksi.
EU on USA:n työkalu kuten myös NATO.
EU:n valuutta vahvistui niin paljon että siitä tuli ongelma USA:lle.
Mä oon puhunut siitä että EU tulee hajoamaan ja NATO menee siinä mukana. Näin tulee tapahtumaan. Että se tapahtuu ja EU sulaa tällä tavalla oli mulle yllätys.
Mennään eteenpäin tässä aiheessa.
Ameriikka pommitti Iranissa niitä ydinpaikkoja siellä. Niissä ei ollut mitään vaarallista. Luojalle kiitos! Ei saastunu mitkään paikat!
Ketkä on tuominneet nää iskut. No Kiina tuomitsi. Nyt Iran on vastannut sinne ampumalla kovia jytkyjä tonne Israeliin.
Venäjän ulkoministeriö vaatii YK:n turvallisuusneuvostoa reagoimaan, kutsuu USA:n toimia hyökkäykseksi itsenäistä valtiota vastaan.
Venäjä on tuominnut iskut rajusti.
Medvedev on myös puhunut: Isku epäonnistui ja kriittinen infra ei ole ehkä lainkaan kärsinyt.
Se on epäonnistunut se isku. Tää on ihan lussu tää niitten juttu. Jenkit vaan paukuttelee henkseleitään kuten ne on aina tehneet. Uraanin rikastaminen - ja pommien valmistaminen - Iranissa jatkuu.
Useat maat ovat valmiita toimittamaan Iranille ydinaseita suoraan. Jopa Pohjois-Korea on valmis toimittamaan ydinaseita Amerikkaa ja siionisteja vastaan!
Israeliin hyökätään ja ihmiset ovat paniikissa.
Yhdysvallat joutuu uuteen konfliktiin jossa maaoperaatio on uhkana mutta on selvää ettei Iran anna periksi. Halutaan horjuttaa valtaa vaihtaa valta Iranissa mutta todennäköisesti valta on siellä vain vahvistunut iskujen myötä.
Ihmiset kokoontuvat hengellisen johdon ympärille, jopa ne jotka eivät ole tunteneet myötätuntoa johtoa kohtaan. Kimppuun hyökkääminen yhdistää kansaa.
Maailman absoluuttinen enemmistö vastustaa USA:n ja Trumpin toimia. Trump ei tule koskaan saamaan Nobelin rauhanpalkintoa.
USA sai iskulla aikaan sen että he pääsevät eroon Ukrainan konfliktista jossa he ovat olleet mukana alunperin.
Amerikan sisäistä ongelmista päästiin eroon. Siellä on valtavat rähinät ja mielenosoitukset joista saatiin huomio pois. Trumpilla varmaan nuo asiat on olleet vaakakupissa.
Mutta mikä on Iranin sisäinen tilanne? Iran aikoo sulkea Hormuzin salmen.
Iran kertoi takavarikoineensa rikastetun uraanin ennen iskuja.
Miljoonat pakolaiset ovat lähteneet Teheranista. Kun Hormuzlaitetaan jumiin se tulee vaikuttamaan meilläkin.
Ne ketkä on siellä ilosta pomppineet kun Israel ja USA hyökkäsi Iraniin niin siinähän maksatte kovempaa polttoaineen hintaa ja muitakin hintoja pian.
Ano lukee juttua siitä kuinka sota voi johtaa taloudelliseen iskuun maailmanjärjestelmälle.
Tilanteen lieventäminen tulevina päivinä on mahdotonta. Aika karua tekstiä. Aika karua tekstiä. Ei varmasti tule antamaan periksi tää Maailman enemmistön puoli tässä asiassa ja muitakin liittyy mukaan. Miksi ei tule antamaan?
Ihan turha kuvitella rauhaa siellä, nyt Amerikka meni sen punasen viivan yli ja nyt tulee turpaan.

- EX_VKK_enemmist_prop.jpg (71.27 KiB) Katsottu 631 kertaa
Jaoin X:ään ja Facebookiin kirjoituksen, jonka sain Venäjältä geopoliittisten ongelmien akatemian puheenjohtajalta. (kyseinen kirjoitus löytyy kokonaisuudessaan siis edellisestä viestistä)
Tämä ei ole hänen allekirjoittamansa mutta hän allekirjoittaa tän: Kysyin että voinko jakaa niin hän sanoi että anna mennä.
Tässä kerrotaan se geopoliittisten ongelmien akatemian tutkijoiden näkökanta kun ne työkseen tutkii maailmanmenoa. Heitä rahoittaa Venäjän ulko- ja puolustusministeriö joille he tekee lausuntoja.
Tuossa on 11 kohtaa mutta perustelut sille miksi Iran ei saa hävitä sotaa. Venäjä ja Kiina on isossa roolissa. Koko Lähi-Itä. Ne ei anna sen tapahtua, ei anna sen tapahtua.
Nyt käy jenkeille huonosti. Se on aivan satavarma. Jenkit tukehtuu omaan talouteensa ja sisäisiin ongelmiin.
Toisten ei pitäisi sitä tuhota vaan se tuhoutuu omaan mahottomuuteen. He aloitti sodan Irania vastaan jos ne ei lähe siitä pois ja pyytele anteeksi niin huonosti käy jo nyt. Niille käy muutenkin huonosti. Se on itsestään selvä asia.
Kun katotte mitä tuolla tapahtuu ja katsotte mikä on maailman kehityksen suunta niin ei USA voi enää menestyä yhtään missään. Ei voi.
Tähän Trumppiin. Pakko ottaa esille sellainenkin asia. Muistatte 2019 eduskuntavaaleissa kun nousin eduskuntaan persujen leiristä. Alkoi hallitusneuvottelut ja -tunnustelut.
Muistatte varmaan uutisen jossa kerrottiin flappitaulusta jonka mukaan “rahaa on”.
Jotkut saattaa jo nyt hoksata mistä se raha oli ja mistä se raha tuli.
Luvattiiin että rahaa on. Tehdään mitään vaan niin rahaa riittää. Tuleeko mieleen? Sitten alko pandemia. Rinne syrjäytettiin, Marin tuli tilalle. Meitä köyhdytettiin. Se oli sitä rahaa. Rahaa riitti.
Joko nyt meni pala kohdalleen palapelissä?
Rinteen neuvotteluissa jo tuupattiin rahaa siihen että on tulosa isoja muutoksia kuten pandemiahommat ja Ukrainan sota. Rahaa on. Ei tässä vielä kaikki.
Se raha tuli USA:sta!
Kuka oli 2019 USA:n presidentti. Taisi olla tää oranssi ukko. Käykää lukemassa minkä takia tää maailman enemmistön ja BRICS:in puoli ei anna tässä periksi. Niillä on voimaa takana.
Lukekaa se teksti niin ymmärrätte vähän enemmän näistä asioista.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.