Tapon yritys Kuopion Niiralassa 9/2024

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Paikalla
Avatar
Oikeus ennen kaikkea
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17456
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Tapon yritys Kuopion Niiralassa 9/2024

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

Mies puukotti uhriaan kaulaan Kuopiossa – tuomio tapon yrityksestä
Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut 19-vuotiaan miehen tapon yrityksestä tapauksessa, jonka uhria lyötiin puukolla kaulaan huumekaupan yhteydessä.

Tapaus sattui Kuopion Niiralassa viime syyskuussa. Tuolloin asianomistaja meni ennalta sovittuun huumekauppatapaamiseen kaverinsa puolesta. Hän oli ehtinyt odotella ostajaa pimeässä puolisen minuuttia, kun häntä lyötiin puukolla. Isku tuli sivusta päin suoraan kaulaan, eikä uhri ehtinyt huomata lyöntiä ennalta.

Pohjois-Savon käräjäoikeus totesi kokonaisuutta arvioituaan, ettei vastaajan syyllisyydestä jäänyt järkevää epäilyä. Näyttämättä jäi, että vastaaja olisi halunnut tappaa asianomistajan. Hänen olisi oikeuden mukaan kuitenkin täytynyt ymmärtää, että kaulaan tehdystä puukoniskusta seuraa todennäköisesti kuolema, joka tässä tapauksessa vältettiin sattumanvaraisista syistä. Siksi vastaaja syyllistyi tapon yritykseen.
Käräjäoikeus tuomitsi Anton Ulmasen kolmen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tapon yrityksen lisäksi hänen syykseen luettiin huumausaineen käyttörikos ja näpistys. Hänen nuori ikänsä huomioitiin rangaistusta mitattaessa. Hänet määrättiin myös suorittamaan uhrilleen reilun kuuden tuhannen euron korvaukset.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

https://www.savonsanomat.fi/paikalliset/8640346