Kovan luokan mulkerolta vaikuttaa tämän troolarin omistava "suurperheellinen" Jarmo Haapanen.
Ettei vain olisi jumalalta lupa loputtomaan sikailuun?
Antanut troolarin ensin upota ja alkanut sitten kuskata laivaa pohjoiseen.
Aiheuttanut lukuisia vaaratilanteita matkalla sekä melkein ympäristökatastrofin Turussa.
Screenshotin alla uutislinkkejä vuosien varrelta.
https://yle.fi/a/74-20170518
Pitkin länsirannikkoa seikkaillut asuntolaiva halutaan nyt pois Kaskisista – ”Laiva ei sovi esteettisesti tänne”
Jo muutaman vuoden kohua nostattanut asuntolaivaksi muutettu troolari M/S Alfa on jälleen saamassa lähtöpassit. Nyt aluksesta haluaa päästä eroon Kaskinen Pohjanmaalla.
Surullisen kuuluisa, troolarista asuntolaivaksi muutettu M/S Alfa on jämähtänyt Kaskisten sisäsatamaan Pohjanmaalle.
Alukselle luvattiin Kaskisista viime lokakuussa satamapaikka puoleksi vuodeksi. Sinä aikana omistajan piti korjata huonoon kuntoon päässyt alus.
– Sellaista ei kuitenkaan tapahtunut. Hän tuskin kävi edes katsomassa, onko laiva kunnossa, sanoo Kaskisten sataman toimitusjohtaja Patrik Hellman.
---
Jarmo Haapasen omistama M/S Alfa on ollut julkisuudessa vuosikausia.
Alus makasi Turun lähellä Mynälahdella puoliksi upponneena pari vuotta. Mynämäen kaupunki yritti saada Haapasta pitkään siirtämään alusta.
Tämän jälkeen laiva aloitti vaivalloisen matkan kohti pohjoista.
Viime syyskuussa Kustavissa alus ajoi karille. Matkalla Varsinais-Suomesta Kaskisiin alus tarvitsi useaan otteeseen merivartioston apua.
Alus aiheutti vaaratilanteen esimerkiksi ajauduttuaan Olkiluodon ydinvoimalan tulovesikanavaan.
Meripelastusjohtaja Torbjörn Enroth Länsi-Suomen merivartiostosta kommentoi M/S Alfan matkaa syyskuussa Ylelle näin:
– Se on tullut rannikkoa pitkin ylöspäin ja aiheuttanut useita tehtäviä matkan varrella, muun muassa karilleajoja.
Kun Kaskisten satama teki sopimuksen satamapaikasta M/S Alfalle viime lokakuussa, Hellman ei tiennyt laivan historiasta.
– Jos olisin tiennyt, että juuri tämä laiva on tulossa, en olisi päästänyt sitä tänne, harmittelee Kaskisten satamajohtaja Patrik Hellman.
https://yle.fi/a/74-20095967
Aluksesta on kiistelty sen uppoamisesta syksystä 2022 lähtien. Omistaja on kieltäytynyt siirtämästä alusta ympäristöhaitoista piittaamatta ja Mynämäen kunnan antamaa poistomääräystä uhmaten.
https://yle.fi/a/74-20111624
Eurajoella troolarityyppinen alus päätyi lauantai-iltana Olkiluoto 1 -laitosyksikön tulovesikanavaan. Asiasta tiedotti alkujaan Teollisuuden Voima (TVO) viestipalvelu X:ssä, jonka mukaan tilanteesta ei aiheutunut vaaraa ihmisille, ympäristölle, eikä myöskään ydinturvallisuudelle.
https://www.ts.fi/uutiset/5687745
Mietoislainen Jarmo Haapanen, 67, muokkasi troolarista suurperheelleen kaksikerroksisen mielipiteitä jakavan paatin
https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009791282.html
Yhden miehen tee se itse -laiva uhkaa jo suojelualuetta – Kunta ryhtyy järeisiin toimiin
Upoksissa ollut ja ydinvoimalaa häirinnyt kohutroolari harmina Kaskisissa
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11492
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Upoksissa ollut ja ydinvoimalaa häirinnyt kohutroolari harmina Kaskisissa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.