Poliisi epäilee 80-luvulla syntynyttä miestä törkeästä vahingonteosta Keravalla.
Epäilyn mukaan mies repi vesikiertoisen lämpöpatterin irti kylpyhuoneen seinästä lauantaina. Kylpyhuone sijaitsi kaksikerroksisen luhtitalon yläkerrassa. Vettä tulvi runsaasti sekä kyseiseen asuntoon että sen alapuoliseen asuntoon.
– Tapahtuma-asunnossa oli noin 10–15 senttiä vettä lattialla siinä vaiheessa, kun viranomaiset pääsivät paikalle. Sitä on tullut portaita pitkin ihan reilusti alakertaan, päivystävä tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Kalliomäki kertoo Iltalehdelle.
Vahinkohuoneistojen asukkaat joutuivat evakkoon. Kalliomäen arvion mukaan rahalliset vahingot nousevat kymmeniin tuhansiin. On mahdollista, että vettä on päätynyt myös naapuriasuntojen rakenteisiin.
Syy epäillylle teolle ei toistaiseksi ole tiedossa. Epäilty on kertonut oman näkemyksensä tapahtuneen kulusta poliisille.
– Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että vähintään alkoholilla ja mahdollisesti muillakin päihteillä on ollut vaikutusta asiaan. Ei voida poissulkea sitä, etteikö jonkinlaista harhaisuuttakin ole ollut vaikuttamassa tilanteen syntyyn, Kalliomäki kertoo.
Poliisin tiedossa ei ole, että tilanteeseen olisi liittynyt minkäänlaista riitaa.
– Ainakaan kukaan muu osapuoli ei ole mitään tällaista ilmaissut.
Epäilty ei ole asunnon haltija, vaan hän on ollut vierailemassa asunnossa luvan kanssa.
Poliisi ei tiedä varmuudella, onko mies käyttänyt jonkinlaista työkalua patterin irrottamiseen. Kalliomäen mukaan on kuitenkin todennäköistä, ettei mies ole repinyt patteria irti pelkästään käsin.
Mies otettiin kiinni paikan päältä. Kiinniotto sujui rauhallisesti.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/6bd2 ... df7646159d
Mies riehaantui ja repi lämpöpatterin seinästä – ”Alkoholilla mahdollisesti vaikutusta”, 5.7.25
Re: Mies riehaantui ja repi lämpöpatterin seinästä – ”Alkoholilla mahdollisesti vaikutusta”, 5.7.25
Tapahtuma-asunnossa oli noin10–15 senttiä vettä lattialla siinä vaiheessa, kun viranomaiset pääsivät paikalle"
Kyllä on tiivis talo, ihan kuin potta, mutta jos noin todellakin on, niin oven tai ovien tiivisteet on kyllä sitten todella hyvin asennettu, ilmeisesti lattiakaivokin oli tukittu hyvin ja mistä ihmeestä sitä vettä yhdestä luttitalon lämpöverkostosta oikein onkin riittänyt niin paljon ja vielä toiseen kerrokseen?
Olen aina kuvitellut että noi on suljettuja piirejä ja niissa paine on 1-1,5 yksikköä silloin, kun ovat ehjiä,,, ei ymmärrä...
Kyllä on tiivis talo, ihan kuin potta, mutta jos noin todellakin on, niin oven tai ovien tiivisteet on kyllä sitten todella hyvin asennettu, ilmeisesti lattiakaivokin oli tukittu hyvin ja mistä ihmeestä sitä vettä yhdestä luttitalon lämpöverkostosta oikein onkin riittänyt niin paljon ja vielä toiseen kerrokseen?
Olen aina kuvitellut että noi on suljettuja piirejä ja niissa paine on 1-1,5 yksikköä silloin, kun ovat ehjiä,,, ei ymmärrä...
Re: Mies riehaantui ja repi lämpöpatterin seinästä – ”Alkoholilla mahdollisesti vaikutusta”, 5.7.25
Kylppärin patterit on usein liitetty lämpimään käyttöveteen, niin pysyy lämpimänä silloinkin kun ei muuten lämmitystä tarvita.sörsse kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 12:48 am Tapahtuma-asunnossa oli noin10–15 senttiä vettä lattialla siinä vaiheessa, kun viranomaiset pääsivät paikalle"
Kyllä on tiivis talo, ihan kuin potta, mutta jos noin todellakin on, niin oven tai ovien tiivisteet on kyllä sitten todella hyvin asennettu, ilmeisesti lattiakaivokin oli tukittu hyvin ja mistä ihmeestä sitä vettä yhdestä luttitalon lämpöverkostosta oikein onkin riittänyt niin paljon ja vielä toiseen kerrokseen?
Olen aina kuvitellut että noi on suljettuja piirejä ja niissa paine on 1-1,5 yksikköä silloin, kun ovat ehjiä,,, ei ymmärrä...
-
vanhellsing
Re: Mies riehaantui ja repi lämpöpatterin seinästä – ”Alkoholilla mahdollisesti vaikutusta”, 5.7.25
Näin se on, uskaltaisin laittaa usein sanan tilalle aina, jos puhutaan Keravalaisesta kerrostalosta, omituista silti jos asunto on noin tiivis ollut, ehkä poliisilla vähän Lapin lisää jutuissaqurqo kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 7:17 amKylppärin patterit on usein liitetty lämpimään käyttöveteen, niin pysyy lämpimänä silloinkin kun ei muuten lämmitystä tarvita.sörsse kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 12:48 am Tapahtuma-asunnossa oli noin10–15 senttiä vettä lattialla siinä vaiheessa, kun viranomaiset pääsivät paikalle"
Kyllä on tiivis talo, ihan kuin potta, mutta jos noin todellakin on, niin oven tai ovien tiivisteet on kyllä sitten todella hyvin asennettu, ilmeisesti lattiakaivokin oli tukittu hyvin ja mistä ihmeestä sitä vettä yhdestä luttitalon lämpöverkostosta oikein onkin riittänyt niin paljon ja vielä toiseen kerrokseen?
Olen aina kuvitellut että noi on suljettuja piirejä ja niissa paine on 1-1,5 yksikköä silloin, kun ovat ehjiä,,, ei ymmärrä...
Edit: ei ollutkaan kerrostalo, mutta silti