Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11479
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
https://yle.fi/a/74-20171425
Pride-lippu kärsi jälleen Vöyrillä – tanko kaadettiin KAJ-saunan päälle ja lippu tuikattiin tuleen
Nuorisojoukon tihutyöllä oli runsaasti silminnäkijöitä Vöyrinpäivillä, ja tekijät on tunnistettu. Kunta ei aio peräytyä Pride-liputuksesta.
Joukko nuoria rikkoi Pride-lipputangon myöhään lauantaina Vöyrillä. Kun lipputanko oli kaadettu, sytyttivät nuoret lipun tuleen.
Alueella oli liikkeellä suuri määrä ihmisiä, jotka olivat juhlimassa Vöyrinpäiviä. Tapauksella oli runsaasti silminnäkijöitä, ja tekijät on jo tunnistettu.
Lipputanko kaadettiin juhlapaikalla sijaitsevan KAJ-saunan päälle. Väliin menneet sivulliset saivat nopeasti sammutettua palon.
– Ensimmäinen ajatukseni oli, että ei enää tänä vuonna, viime vuosi riitti! Olen äärimmäisen pettynyt ja surullinen, että näin käy, kunnanhallituksen puheenjohtaja Anna Bertills (r.) sanoo Svenska Ylelle.
Viime vuonna Vöyrillä tuhottiin pelkästään Pride-lippu. Vahinko on tänä vuonna suurempi, koska lipputanko on Bertillsin mukaan vaihdettava.

– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
-
canis lupus
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3192
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
No kiinteästi asennettu lipputanko olisikin vielä vaikeammin vaihdettava.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 6:40 pm https://yle.fi/a/74-20171425
Pride-lippu kärsi jälleen Vöyrillä – tanko kaadettiin KAJ-saunan päälle ja lippu tuikattiin tuleen
Nuorisojoukon tihutyöllä oli runsaasti silminnäkijöitä Vöyrinpäivillä, ja tekijät on tunnistettu. Kunta ei aio peräytyä Pride-liputuksesta.
Joukko nuoria rikkoi Pride-lipputangon myöhään lauantaina Vöyrillä. Kun lipputanko oli kaadettu, sytyttivät nuoret lipun tuleen.
---
– Ensimmäinen ajatukseni oli, että ei enää tänä vuonna, viime vuosi riitti! Olen äärimmäisen pettynyt ja surullinen, että näin käy, kunnanhallituksen puheenjohtaja Anna Bertills (r.) sanoo Svenska Ylelle.
Viime vuonna Vöyrillä tuhottiin pelkästään Pride-lippu. Vahinko on tänä vuonna suurempi, koska lipputanko on Bertillsin mukaan vaihdettava.
Sieluni silmin näen Bertillsin (r) polkevan jalkaa, äärimmäisen vihaisena... Mikään ei ole sen pelottavampaa kuin suuttunut suomenruotsalainen.
https://www.youtube.com/watch?v=_S1vYZ6wAHY
Mens malus in corpore sano
-
Puhelinkortti
- Javier Pena
- Viestit: 1784
- Liittynyt: Ma Helmi 15, 2010 2:09 pm
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Siinä päivän paras uutinen.Nuorissa on toivoa.
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Kiitos ja kumarrus! 
Valkoinen Suomi
-
PekkoPelikaani
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Hyvää työtä! Päivän paras uutinen
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Eipä yllätä, että täällä kotimaisen internetin pierunhajuisessa peräkammarissa ihannoidaan pohjanmaalaisten rokotekriittisten suorittamaa noloa ilkivaltaa.
-
canis lupus
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3192
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Kaj poikien sauna on vielä korjattavissa? Kuitenkin, oli ihan toimiva sellainen.
Mens malus in corpore sano
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Ruotsinkieliset eivät ole niin liberaaleja kuin sanovat olevansa.
- Yrjö Yrjönpoika
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5160
- Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Ej Kaj kukaan ollut saunomassa?canis lupus kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 10:37 pm Kaj poikien sauna on vielä korjattavissa? Kuitenkin, oli ihan toimiva sellainen.
X X X X X
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Ei kaikki sano olevansa. Ellei sinun mielikuvissa sitten. Peräkammarista nenää pikkuisen ulkoilmaan ja internetin selailun sijaan oikeita ihmisiä kohtaamaan. Saatat yllättyä positiivisesti!ed_gein kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:22 pm Ruotsinkieliset eivät ole niin liberaaleja kuin sanovat olevansa.
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Ymmärrän Salon kaatamiseen ja lipun polttamisen, mutta en Suomalaisen ylpeyden saunan tuhoamista.
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Satun tietämään, että Pohjanmaan ruotsinkieliset eivät todellakaan ole liberaaleja ja heissä on myös oma äärioikeistoporukkansa. Pistä sinä nenäsi ulkoilmaan ja totea asia joka on kyllä tiedossa.Blank? kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:42 pmEi kaikki sano olevansa. Ellei sinun mielikuvissa sitten. Peräkammarista nenää pikkuisen ulkoilmaan ja internetin selailun sijaan oikeita ihmisiä kohtaamaan. Saatat yllättyä positiivisesti!ed_gein kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:22 pm Ruotsinkieliset eivät ole niin liberaaleja kuin sanovat olevansa.
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Minähän tuon tiedän jo! Siksi ohjeiston sinuakined_gein kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:48 pmSatun tietämään, että Pohjanmaan ruotsinkieliset eivät todellakaan ole liberaaleja ja heissä on myös oma äärioikeistoporukkansa. Pistä sinä nenäsi ulkoilmaan ja totea asia joka on kyllä tiedossa.Blank? kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:42 pmEi kaikki sano olevansa. Ellei sinun mielikuvissa sitten. Peräkammarista nenää pikkuisen ulkoilmaan ja internetin selailun sijaan oikeita ihmisiä kohtaamaan. Saatat yllättyä positiivisesti!ed_gein kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:22 pm Ruotsinkieliset eivät ole niin liberaaleja kuin sanovat olevansa.
-
BLOFELD007
- Harjunpää
- Viestit: 335
- Liittynyt: To Syys 05, 2024 9:04 am
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Vöyrillä nuoriso ei näytä olevan ihan yhtä vakuuttuneita saunomisesta kun ruotsalaiset 
Rehelliseksi ja luotettavaksi tunnettu
- Private dick
- Javier Pena
- Viestit: 1764
- Liittynyt: To Huhti 18, 2024 12:11 pm
Re: Vöyri: Nuoriso kaatoi lipputangon Kaj-saunan päälle ja tuikkasi pride-lipun tuleen
Kollateraalia damagee. Rapatessa roiskuu ja tekemällä sattuu.Jaguaari kirjoitti: Ma Heinä 07, 2025 11:45 pm Ymmärrän Salon kaatamiseen ja lipun polttamisen, mutta en Suomalaisen ylpeyden saunan tuhoamista.