
Varustepenkkipunnerruksen Euroopan mestari Jani-Markus Mannerkorpi, 29, joutui vakavaan onnettomuuteen.
Onnettomuus tapahtui Porin Reposaaressa. Mannerkorpi oli aika-ajopyörällään liikenteessä, kun hänet ohitti asuntoauto. Tilanne päättyi törmäykseen, ja Mannerkorpi lensi asfaltille.
– Asunto-auto oli ohittanut minut ja pysähtyi sen jälkeen bussipysäkille. Koska kyseessä on leveä auto, vie se koko pysäkin tilan. Lähdin ohittamaan autoa tien reunaa pitkin, vaikka oikeasti minun olisi pitänyt ohittaa se ajokaistan puolelta.
Mannerkorpi huomasi tilanteen liian myöhään. Nopeutta oli jopa 35 kilometriä tunnissa.
– Se oli oma vika, kun ajoin perään.
Törmäyksen seurauksena hän lensi ajokaistan puolelle asfalttiin. Samalla menivät myös ilmat pihalle.
– Mietin aluksi, että puhkaisiko kylkiluu keuhkoni, kun en saanut ollenkaan hengitettyä.
Paikalle soitettiin ambulanssi ja Mannerkorpi kiidätettiin sairaalaan. Olkapään AC-nivel, eli nivel, joka yhdistää solisluun ja lapaluun toisiinsa, oli pois paikoiltaan. Lisäksi keuhkoissa oli ruhjeita.
Mannerkorven mukaan tilanteessa olisi voinut käydä myös huonommin.
– Jos en olisi lentänyt sivulle, niin olisi voinut käydä selälle tai niskalle jotain.
Vammat ovat kuitenkin sen verran vakavat, ettei ura penkkipunnerruksen parissa luultavasti enää jatku.
– Kyllä se voi olla hei hei penkkipunnerrusura.
– Varmasti saan käden työkuntoiseksi, sillä toimin palomiehenä. Mutta penkkipunnerruksessa käden pitää toimia sataprosenttisesti. 90 prosenttia ei riitä. Olen kuullut tarinoita vastaavista vammoista. Voi olla mahdollista, että olkapää ei täysin parane koskaan.
Mannerkorvella oli jo kovia suunnitelmia ensi vuodelle.
– Tavoitteenani oli MM-kisat. Samalla halusin olla ensimmäinen suomalainen, joka nostaa 400 kiloa alle 110-kiloisten sarjassa.
Tänä vuonna Mannerkorpi onnistui Irlannissa pro-kutsukisassa nostamaan 385 kiloa voittaen samalla koko kilpailun. Harjoituksissa nousi myös 400.
– Luulisi, että jotain olisi sattunut penkkipunnerruksessa. Mutta se, että jotain tällaista tapahtuu pyöräilyharrastuksen parissa, tuli yllätyksenä.
– Tämä oli merkki siitä, että mitä tapahansa voi käydä. Jos suunnittelee elämää kahden vuoden päähän, niin voi olla, ettei koskaan mitään saa aikaiseksi.
Jani-Markus Mannerkorpi voitti viime vuonna varustepenkkipunnerruksen EM-kultaa 110-kiloisten sarjassa nostamalla 340 kiloa.
https://www.is.fi/urheilu/art-2000011371368.html