Alaistaan loukannut Kivijärven kunnanjohtaja pakoilee haastemiestä

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11492
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Alaistaan loukannut Kivijärven kunnanjohtaja pakoilee haastemiestä

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Pekka Helppikangas, 64, on viime vuoden maaliskuussa Ylen jutun mukaab vaatinut itselleen vuoden erorahaa vapaaehtoisesta erosta, mihin kunta ei ole suostunut. Pekka on luvannut tuolloin kertoa suunnitelmistaan tulevaisuuden suhteen "ensi syksynä" eli vajaa vuosi sitten. Nyt kaveri on kadonnut kuin maan nielemänä. Helppikangas on ollut julkisuudessa aiemminkin eli muiden muassa 2002, jolloin Kemijärven kaupungin hallinto- ja henkilöstösihteerinä toimineen Helppikankaan sekä kahden muun Kemijärven kaupungin virkamiehen lomat sattuivat osumaan samoille viikoille, mikä aiheutti närää paikallisissa. Tästä alin juttulinkki Kalevasta vuodelta 2002.

https://yle.fi/a/74-20176206


Kivijärven kunnanjohtaja pakoilee syyttäjän mukaan oikeutta – epäillään alaiseen kohdistuvasta kunnianloukkauksesta

Keski-Suomen käräjäoikeus on jatkanut vuodella syyteaikaa jutussa, jossa kunnanjohtaja Pekka Helppikangasta epäillään kunnianloukkauksesta. Syyteoikeus olisi vanhentunut tänään.


Helppikangas.jpg
Helppikangas.jpg (57.85 KiB) Katsottu 2368 kertaa

Kunnianloukkauksesta syytetty Kivijärven kunnanjohtaja Pekka Helppikangas pakoilee haastemiestä.

Syytteen mukaan Helppikangas loukkasi alaisensa kunniaa 7. elokuuta 2023.

Aluesyyttäjä nosti syytteen 21. heinäkuuta kuluvana vuonna. Haastetta ei kuitenkaan reilussa kahdessa viikossa ole saatu annettua kunnanjohtajalle tiedoksi.

Helppikangasta on yritetty tavoittaa usein eri tavoin, mutta tuloksetta.

Asialla on ollut kiire, sillä kunnianloukkauksen syyteoikeus vanhenee kahdessa vuodessa.

Aluesyyttäjä arvioi, ettei kunnanjohtajaa todennäköisesti tavoiteta ennen syyteoikeuden vanhenemista. Hän epäilee Helppikankaan tarkoituksella välttelevän haasteen tiedoksiantoa.

Tästä syystä syyttäjä pyysi, että Keski-Suomen käräjäoikeus jatkaa syyteoikeuden vanhentumisaikaa.

– Ottaen huomioon vastaaja Helppikankaan aseman kunnanjohtajana, sekä sen, että rikos on kohdistunut hänen alaiseensa, on käsillä erittäin tärkeä yleinen etu, joka vaatii vanhentumisajan jatkamista.

Keski-Suomen käräjäoikeus antoi ratkaisunsa asiassa tänään 6. elokuuta, eli päivä ennen syyteoikeuden vanhentumista.

Oikeus päätyi asiassa samoille linjoille syyttäjän kanssa. Se katsoi, että erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista.

Käräjäoikeus päätti jatkaa syyteoikeuden vanhentumisaikaa vuodella. Haastemiehellä on siis 6. elokuuta 2026 saakka aikaa tavoittaa kunnanjohtaja.

Myöskään Iltalehti ei tavoittanut Helppikangasta kommentoimaan asiaa keskiviikkona: kunnanjohtajan työpuhelinnumeroon ei saada yhteyttä.


https://yle.fi/a/74-20078980

Klaus Leppäsen mukaan tilapäinen valiokunta tavoitteli ”sopuratkaisua” eli kunnanjohtajan vapaaehtoista eroa, mutta Helppikankaan kanssa ei päästy sopimukseen erorahan suuruudesta.

Valiokunta tarjosi erorahaksi puolen vuoden palkkaa, Helppikankaan vaatimus oli vuoden palkka.

– 15 vuoden työn jälkeen se olisi kohtuullinen, jopa 18 kuukauden erokorvauksia on ollut, hän perustelee.

Viime kuukausien tapahtumat eivät ole murentaneet Pekka Helppikankaan uskoa omiin kykyihinsä kunnanjohtajana. Hän sanoo, että työ Kivijärvellä jatkuu ”ihan normaalisti”.

– Ammattitaitohan on rautainen ja kunnan talous on erittäin hyvä, että tästä on helppo jatkaa. Katsotaan sitten, kuka pistää paremmaksi minun jälkeen.

Antaa_poikien_lomailla_2002.jpg
Antaa_poikien_lomailla_2002.jpg (96.07 KiB) Katsottu 2363 kertaa

https://www.kaleva.fi/kemijarvella-kiis ... ta/2266302


Vs..kaupunginjohtaja Erkki Taskila, hallinto-ja henkilöstösihteeri Pekka Helppikangas ja suunnittelusihteeri Tarmo Törmänen lomailevat samanaikaisesti neljän viikon ajan.

Vs.kaupunginjohtajan loman pituus on viisi viikkoa ja hallinto-ja henkilöstösihteerin kahdeksan viikkoa. Keskusvirasto ilman isäntää jäi jo heinäkuun alusta, ja töissä on vain kanslisti.

Oikeusturvan kannalta tärkeä

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan mukaan tilanteelle ei tällä hetkellä voi mitään.

"Täytyy vain kädet ristissä toivoa, että mitään suurempaa ei tapahtuisi."
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Avatar
Tarkastaja Levisi
James Bond (David Niven)
Viestit: 11492
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Alaistaan loukannut Kivijärven kunnanjohtaja pakoilee haastemiestä

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

HS:n pääkirjoitus kertoo, että pakoileva pian eläköityvä kunnanjohtaja on ammatiltaan varatuomari,

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2 ... 12524.html


Todennäköinen pako asettaa 64-vuotiaan kunnanjohtajan outoon valoon.

Kivijärvellä odotetaan, että Helppikangas nousee poterostaan viimeistään ensi viikon keskiviikkona, jolloin hänen lomansa on ohi. Hän on tiettävästi aikeissa jäädä lähitulevaisuudessa eläkkeelle, mutta usko siihen, että haastemiehen haavin väistämällä pääsisi kunniakkaasti kiikkutuoliin, ei kestä kriittistä tarkastelua.

Takavuosina, ehkä nykyäänkin, oli vahva eetos korkean virkamiehen säädyllisyydestä, mikä ei ole niinkään oikeudellinen vaan moraalinen velvoite. Se tiivistyy kunnialliseen ja uskottavaan käytökseen, jonka palkkiona on kansalaisluottamus eli pohjoismaisen vallanpitäjän todellinen kunniamerkki.

Ainakaan siitä ei ole kyse, etteikö Helppikangas ymmärtäisi, kuinka oikeushaaste toimii. Hän on taustaltaan varatuomari.
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Vastaa Viestiin