Ross Sullivan kirjoitti: Ti Elo 12, 2025 11:25 am
Linkkaamasi tutkimukset ovat vähän tunnettujen höpöhöpöinstituutioiden tutkimuksia, eivät huippuyliopistojen tekemiä tai arvostetuissa julkaisuissa julkaistuja.
Tässä olet ihan väärillä linjoilla. Todellisuudessa tieteen oikeellisuuden ratkaisee tiedettä tekevän henkilön peniksen koko. Puolueettomat tahot käyvät mittanauhan kanssa selvittämässä asian aina julkaisuprosessin osana. Tällä tavalla saadaan tieteen uskottavuus huomattavasti riippumattomammalle ja monipuolisemmalle pohjalle. On päivänselvää, että tällainen anatominen yksityiskohta on täysin riippumaton tutkimuksen laatuun tai sisältöön mahdollisesti vaikuttavista vääristävistä tekijöistä, kuten ideologisista pyrkimyksistä tai taloudellisista eturistiriidoista.
Lueskelin joskus kriittistä materiaalia psykiatriasta, jossa käytiin läpi muutamien kaikkien aikojen eniten myytyjen lääkitysten taustalla olleet tutkimukset. Tekstissä selostettiin, mitkä asiat tutkimuksissa olivat sellaisia, mistä pystyi tietämään, että kyseiset lääkitykset olivat täysin hyödyttömiä. Sitten, että minkälaisia temppuja oli tehty, jotta ne eivät olisi suoraan näyttäneet pelkästään haitallisilta. Ja viimeisenä muutama syy, miksi niistä löytyvä "tiede" ei oikeasti täyttänyt tieteen tuntomerkkejä.
Useimmiten kyse on otannan kanssa pelaamisesta. Lasketaan vain ne tulokset, jotka ovat edullisia tavoitellun johtopäätöksen kannalta. Psykiatrian lääkkeitä testataan yleensä potilailla, jotka ovat valmiiksi lääkittyjä jollain toisella aineella. Ne, jotka eivät voineet sietää uutta lääkitystä ollenkaan, tai saivat siitä nopeasti voimakkaita negatiivisia kokemuksia, karsittiin tulosjoukosta pois. Tai jos halutaan osoittaa vaikutuksen olemassaolo, niin rajataan aikaikkuna sen mukaisesti. Joidenkin kemikaalien vaikutus heikkenee parissa kuukaudessa. Joten testit mitoitetaan kestämään neljä tai korkeintaan kuusi viikkoa. Siis psykiatria on tieteenä enimmäkseen väärennettyä, ja tämä ihan oikeuden pöytäkirjojen mukaan.
Toinen on se, että tutkittava vaikutus eristetään puutteellisesti. Toisin sanoen ei ole kontrolliryhmää. Esimerkiksi polioviruksen olemassaolosta ei ole tästä syystä mitään todisteita, vaikka sen eristämisestä aikoinaan myönnettiin lääketieteen Nobel. On lähes varmaa, että sekalaisen kudosnesteen injektointi aivoihin riittää selittämään havaitut vauriot. Tämän voi kuka tahansa huomata kyseisestä paperista. Niitä varten, joiden itseluottamus ei tähän riitä, asia sanotaan siinä myös suoraan. Eli tässä tapauksessa Nobel myönnettiin julkaisusta, joka itse sanoo, ettei sitä asiaa saavutettu, joka oli palkitsemisen perusteena.
Yritän tällä sanoa, että tiede on tiedon keräämisen, hypoteesien esittämisen ja kokeiden järjestämisen prosessi. Sillä ei ole sinänsä mitään tekemistä yksilön tai instituution maineen kanssa. Ei sen enempää kuin kokeen toteuttajan peniksen pituuden tai ympärysmitan kanssa. Ehdotan siksi peniksen mittaamista instituutioiden maineesta puhumisen tilalle, koska se on neutraalimpi ja puolueettomampi tapa arvioida tutkimusten luotettavuutta. Kaikille niille, jotka eivät kykene arvioimaan tutkimuksen sisältöä suoraan.
Mites sitten naiset? Heille voi yliopisto lainata keskikokoista dildoa julkaisuprosessin ajaksi. Mieluiten pinkkiä. Sellaista kivan näköistä, ilman mitään korneja verisuonia. Tai voivat lopettaa tieteen tekemisen ja mennä kotiin kokkaamaan ja hoitamaan lapsia. Tässä instituutio lainaa heille uskottavuuden. Mutta koska sen koko on standardoitu, niin sen vaikutus on edelleen neutraalein ja puolueettomin mahdollinen. Asioita, joihin tieteessä tulisi pyrkiä.
Ihmiset eivät oikein ymmärrä olevansa Internetissä. Täällä kukaan ei ole sinulle velkaa todisteita yhtään mistään. Eikä kukaan ole velkaa mitään tunnustusta vaikka löisit minkälaisilla todisteilla ympäri korvia. Kaikki ovat täällä vapaaehtoisesti. Vertaisarvioitu tiede tarkoittaa kaiken järjen mukaan sitä, että kaksi henkilöä on kyennyt olemaan samaa mieltä tutkimuksen sisällöstä. Se ei saavutuksena tarkoita välttämättä yhtään mitään. Sisältö ratkaisee. Kaikki muu on teatteria.
Koko ajatus todistustaakasta sisältää oletuksen, että menossa on joku peli, jolla on säännöt, johon molemmat osapuolet ovat tietoisesti suostuneet. Minua tämä kysymys lyijyn vaikutuksesta ei kiinnosta tarpeeksi, että olisin siitä mitään mieltä. Myöskään siksi, ettei se liity millään tavalla varsinaiseen keskustelun aiheeseen. Tosin vilkaistuani HS:n, T&T:n ja NBC:n linkit oletan, että ilmiö on melko varmasti olemassa. Mutta en usko, että se ajallisesti tai laadullisesti selittää nyt alaikäisten somalien psykopaattista käytöstä.
Oikea keskustelu tieteestä menee siis niin, että jokainen saa tarjota tietoa tai näkemyksiä. Kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta uskoa eikä perustella mitään. On lähinnä lapsellista lähteä mahtailemaan asiassa mihinkään suuntaan tai alkaa julistaa itseään voittajaksi tai nimitellä vastapuolta. Kenestäkään ei tule voittajaa sillä, että toinen jätti kokonaan pelaamatta. Usein tällaiset debaatit muistuttavat uskonnollista fanatismia, jossa tieteen katsotaan olevan jossain jumalallisessa asemassa. Sitä kautta siitä eri mieltä olevien ajatellaan olevan jotenkin yksiselitteisesti pahan edustajia.
Minä uskon, että maa on todennäköisesti pallo. On kuitenkin pari kolme mielenkiintoista todistetta sen puolesta, että se olisi pannukakku. Mitään kiirettä ei ole, mutta olen ihan tyytyväinen jos joskus vuosien kuluessa löydän lisää tietoa siitä, mihin nämä todisteet perustuvat, mistä ne ovat tulleet, mitä ne oikeasti tarkoittavat, ja miksi ne lopulta eivät onnistu todistamaan maata pannukakuksi.
Suhtaudun useimpiin väitteisiin useimmista asioista siten, että laitan riviin kaikki mahdolliset ja mahdottomat vaihtoehdot siitä, miten asia voi olla todellisuudessa. Sitten kerään jokaisen vaihtoehdon kohdalle kasaa niistä todisteista, jotka puhuvat sen puolesta tai vastaan. Siten, kun joku tulee puhumaan jonkin todisteen tai vaihtoehdon puolesta, niin voin vertailla sitä aikaisemmin kuulemiini ja ehkä lisätä tai poistaa todisteita jonkin vaihtoehdon kohdalta.
Tyhmät ihmiset sen sijaan valitsevat yhden vaihtoehdon, tekevät siitä osan identiteettiään ja sitten lähtevät haastamaan riitaa sen puolesta. He polarisoivat jokaisen väitteen, jokaisen henkilön ja jokaisen todisteen joko oman kantansa puolesta tai sitä vastaan. Oikeassa olemisessa ei ole mitään vikaa muuten, mutta tässä tapauksessa sitä tehdään itse asian kustannuksella. Silloin siinä on vikaa. Se helposti synnyttää myös sellaisen luulon, että jos saan teilattua tai marginalisoitua vastapuolen, niin se on lisätodiste siitä, että kantani on oikea. Se on vähän kuin että jos heitän roskapussini naapurin pihalle, niin se todistaa, että naapuri on huono ihminen.
