Sotainvalidien veljesliitto lakkautetaan

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
matlockb
Watson itse
Viestit: 5578
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Sotainvalidien veljesliitto lakkautetaan

Viesti Kirjoittaja matlockb »

Sotainvalidien Veljes­liitto lakkautetaan

Sotainvalidien Veljesliitto on auttanut sodassa vammautuneita suomalaisia.

SOTAINVALIDIEN Veljesliitto lopettaa toimintansa 18. elokuuta, kun liitto täyttää 85 vuotta. Lakkauttamispäätös tehtiin liittokokouksessa viime keväänä, järjestö kertoo tiedotteessa.

Sotainvalidien Veljesliitto on auttanut sodassa vammautuneita suomalaisia. Veljesliitto perustettiin talvisodan jälkeen 18. elokuuta vuonna 1940.

Viime sodissa sai pysyvän vamman lähes 100 000 suomalaista, tiedotteessa kerrotaan.

– Liittomme on vuosikymmenten aikana tehnyt laajaa edunvalvontatyötä. Esitystemme pohjalta valtion sotilasvammakorvaukset ovat kehittyneet kansainvälisestikin vertaillen hyvälle tasolle, sanoo Sotainvalidiliitossa uran lakimiehenä ja pääsihteerinä tehnyt varatuomari Seppo Savolainen tiedotteessa.

Suomessa elää vielä runsaat 200 sotainvalidia, ja heistä enemmistö on lapsena ilmapommituksissa tai sotavankeudessa vahingoittuneita, tiedotteessa kerrotaan.

Vastuu vapaaehtoisesta huollosta siirtyy Sotainvalidien Perinnejärjestölle ja Tammenlehvän Perinneliitolle sekä järjestöjen alueyhdistyksille.

VUODEN 2024 syyskuussa kerrottiin, että Suomen Sotaveteraaniliitto päätti yhdistyksensä purkamisesta. Purkamisen yhteydessä yhdistys luovutti tehtävänsä Tammenlehvän Perinneliitolle.

Vuonna 2023 toimintansa lopetti Rintamaveteraaniliitto, ja Rintamanaisten Liitto lakkautettiin vuonna 2013.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011426552.html

Nämä uutiset nostavat tietyt ikävät tunteet pintaan, kuinka kahta - vuosina 1914 ja 1915 syntynyttä - sodat käyneet omastani, jotka asuivat loppuun asti kotonaan, kohdeltiin ne viimeiset 4 - 5 päivää sairaalassa v. 1993 ja 2011.
Muistan aina, kuinka molemmat itkivät (ja ne pojat ja tytöt ei pienestä, eikä edes suuremmastakaan, itkenyt!), ettei heitä edes sen vertaa arvostettu, että hoidettavissa oleva sairauskohtaus olisi hoidettu muillakin keinoilla kuin laittamalla takaisin kotiin saatesanoin "tule sitten kun oikeasti olet sairas".

Tämä myös syy, miksi en ole markkaakaan/euroakaan antanut näille järjestöille vaan olen auttanut mahdollisuuksien mukaan suoraan veteraaneja ja invalidejä.

Veteraanien ja invalidien kunniaksi: https://m.youtube.com/watch?v=veHVTQZdt ... hyohjO8%3D

Sain aikanaan kunnian olla se mies, joka kirjoitti yo. legendaarisen laulun sanat tehneen veteraanin Kalervo Hämäläisen (1917 - 2015) muistokirjoituksen Helsingin Sanomiin.
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
Siirimaria
Lauri Hanhivaara
Viestit: 145
Liittynyt: Pe Marras 25, 2022 9:33 am

Re: Sotainvalidien veljesliitto lakkautetaan

Viesti Kirjoittaja Siirimaria »

Jo on korkea aikakin. Vieläkö Sotavereraaniliitto ja Rintamamiesveteraaniliitto ovat olemassa? Puuhaamassa turhaa ja tarpeetonta ja maksamassa toiminnanjohtajalleen ja muulle hallintohenkilöstölle palkkaa.
matlockb
Watson itse
Viestit: 5578
Liittynyt: Ma Maalis 29, 2010 6:17 am

Re: Sotainvalidien veljesliitto lakkautetaan

Viesti Kirjoittaja matlockb »

^ Muistin varainen tieto, että ne olisi jo lakkautettu jokunen vuosi sitten.

Kyllä sielläkin rahat tosiaan aivan muualle meni kuin veteraanien terveyspalveluihin ja virkistyspäiviin. Ei tullut noilta liitoilta apua, että sodat (1939 - 1945) käynyt isoisäni olisi päässyt nopeasti tyräleikkaukseen (yksityissektorille) ja kun lopulta parin vuoden kuluttua julkiselle pääsi, oli tila jo niin huono, että vain ihme pelasti hänen henkensä.
Katsoi osa lääkäreistä, että 77 - vuotias oli aivan liian vanha tällaiseen leikkaukseen..
".. Sä kosketusta kaipaat toisen ihmisen, ken voi sulle antaa rakkauden. Saada voi vain toista etsien; onnea hyppysellisen .. " (Berit [oik. Tuula Etola]; Hyppysellinen onnea, san. Turkka Mali, säv. Jori Sivonen)
RL11/6
Watson itse
Viestit: 5612
Liittynyt: Pe Elo 07, 2020 9:53 am

Re: Sotainvalidien veljesliitto lakkautetaan

Viesti Kirjoittaja RL11/6 »

Sotainvalidien veljesliitto oli samaa paskaa kuin asianajajat, pelkästään hyötymässä muista ja esittämässä jotain ihmeellistä upseerimaista suoraselkäisyyttä. Tosiasiallisesti tämäkin paska oli keräämässä vain rahaa hölmöiltä isänmaallisuuden nimissä. Tästäkin rahat on varmasti pumpattu jo asianajajien ja muiden torakoiden taskuun aika päiviä sitten.
Itsenäisen Suomen Kansallisen Taistelujoukon Rintaman kunniajäsen jo vuodesta 1997. Tarkemmin alkukesästä, kun Captain Jack soi listahittinä radioaalloilla ja maailmassa oli vielä kaikki hyvin.
Vastaa Viestiin