ruskon Poliisi ampuminen elokuussa 2021

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
rikos12345
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: La Tammi 18, 2025 11:52 am

ruskon Poliisi ampuminen elokuussa 2021

Viesti Kirjoittaja rikos12345 »

https://youtu.be/EtWwBoWsAgk

Ruskon Vahdolla, noin parikymmentä kilometriä Turusta pohjoiseen, soitettiin hätäkeskukseen maanantai-iltana 23. elokuuta 2021.

Poliisi sai hätäkeskukselta tiedon, että kotihälytystehtävä liittyi ruumiilliseen väkivaltaan.

sillä Hätäpuhelun tehnyt henkilö kertoi, että samassa asunnossa ollut mies oli aiheuttanut hänelle päävamman väkivaltaisella käytöksellään ja että tämä oli päihtynyt ja aggressiivinen. Tässä vaiheessa poliisilla ei ollut vielä tietoa siitä, että 49-vuotias humalassa oleva mies oli aseistautunut.

Poliisi saapuikin hälytyksen jälkeen noin seitsemältä omakotitalon ovelle ja kurkisti sisään, minkä jälkeen miehen käskettiin tulla esiin. Tällöin hän ampui ensimmäisen laukauksen, joka olisi voinut olla tappava, poliisit kuitenkin väistivät sen täpärästi.

tämän jälkeen Poliisipartio alkoi perääntyä, mutta mies ampui jälleen heitä kohti. ja tämä laukaus lävisti ulko-oven ja osui yhteen poliiseista. Hän haavoittui ylävartaloon ja käteen. Aluksi poliisit luulivat, että henkilö ampui ilma-aseella, mutta selvisi, että kyseessä oli haulikko. ja seuraavaksi Poliisipartio joutuikin vetäytymään tilanteesta.

Muutamia minuutteja myöhemmin paikalle saapui toinenkin partio. ja Yksi poliiseista huomasi ampujan asunnon portailla. Toinen poliisi puolestaan käski häntä luopumaan aseestaan, ja Heidän välinen etäisyytensä oli noin 10 metriä.

Mies ei kuitenkaan totellut käskyä, vaan käänsi haulikon poliisia kohti. ja Tällöin käskyn antanut poliisimies ampui miestä.

https://youtu.be/EtWwBoWsAgk