koulutuspäällikkö kirjoitti: Pe Elo 22, 2025 8:27 pm
Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä kaikki synnit anteeksi!
Minulta menee hiukkasen ohi, että mitä tässä pilkataan tai mille tässä vinoillaan.
Ensinnäkään Raamatusta ei löydy mitään tukea sisarusten keskinäiselle puuhailulle. Eikä sen pikaiselle käden huitaisulla kuittaamiselle. Vanhan Testamentin aikaan tuo poika olisi ollut menossa kivitettäväksi. Kun taas Uuden Testamentin mukaan tällaisiin juttuihin syyllistyjät erotetaan seurakunnasta ja annetaan maallisen tuomiovallan käsiin.
Entä sitten Loot ja hänen tyttärensä? He uskoivat Sodoman hävityksen jälkeen olevansa ihmiskunnan viimeiset eloonjääneet. Kertomus ei tästä syystä eikä muutenkaan esitä insestiä hyväksyttävänä tai esimerkillisenä tekona. On lapsellista tyhmäksi tekeytymistä ajatella, että mikä tahansa Raamattuun päässyt kertomus olisi siinä siitä syystä, kun usein asia on juuri päinvastoin.
Jos kyseessä olisi yleinen käytäntö tai normaali tapa lestadiolaisten keskuudessa, niin ensimmäisenä yrittäisin selvittää, mitä lestadiolaisuudesta eronneet tai julkisuuteen tulleet uhrit ovat asiasta sanoneet. En ole kertaakaan kuullut yhdenkään esittävän, että mikään insestin muoto olisi suositeltu tai normaali. Siis jos katkerat ja motivoituneet, jotka asiasta jotain tietäisivät, eivät mitään sano, niin asiassa tuskin on mitään perää.
Jos itse raiskaisit tyttäriäsi muutaman vuoden ajan, etkä katuisi pätkääkään, niin miksi edes menisit mitään käden huitaisulla jaettavaa anteeksiantoa mihinkään yhdistyksen salille tai telttakokoukseen hakemaan? Jos taas uskoisit, että kyseessä on väärä teko, tai parin vuoden kuluttua havahtuisit, että "tää on helvetin väärin, ei näin voi jatkua", niin luuletko kykeneväsi ajattelemaan asian niin, että "käyn kuittaamassa tän kokouksessa anonyymillä synninpäästöllä ja sitten oon kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut"? Siis jotenkin niin, että ymmärrys teon ja aiheutetun vahingon vakavuudesta jäisi tulematta, ja voisit suhtautua asiaan kuin karkkivarkautena, joka on parempi lopettaa ennen kuin jää kiinni ja tulee seurauksia?
Ongelma tällaisessa lestadiolaisten nälvimisessä on, että tässä nimenomaan ei sovelleta mitään kriteeriä mihinkään, vaan tarinat uskotaan sillä perusteella, että ne kerrotaan. Joku voi kertoa kristittyjen pikkupoikien verta juovista juutalaisista siksi, että ei pysähdy edes yrittämään hahmottaa, "missä tilanteessa minä aikuisena miehenä joisin tuntemattoman pikkupojan verta" tai "mikä minua motivoisi siihen" tai "joisinko siksi vaan, että joku seurakunnan työntekijä tarjoaa siihen mahdollisuuden".
Joku, joka ei asiasta mitään ymmärrä, käsittää sen tietenkin niin, että seurakunnan johtajan valta on ehdoton. Joten jos johtaja sanoo, että "juo tuon pikkupojan verta" tai "raiskaa tuota tyttöä", niin seuraaja on toki niin peloissaan, että juo ja raiskaa varmuuden vuoksi. Tai jos joku on seurakunnan jäsen, niin se tarkoittaa, että häneltä on oma ajattelu kokonaan kadonnut. Joten hänelle voi joku sanoa, että "Jumala käski kaikkien alkaa Kärppien kannattajaksi", niin se on sitten uusi uskonkappale.
Väitteenä "kaikki lestadiolaiset hyväksyvät insestin" on vähemmän perusteltu kuin "kaikki putkimiehet hyväksyvät insestin".
Historiallisesti kristinusko on syy siihen, miksi yleensä ottaen joku ei hyväksy insestiä. Tai sitä, että talon isännällä olisi oikeus tappaa ne vastasyntyneet, joita ei halua joutua elättämään. Itse en välttämättä luterilaisuutta ja sen eri muotoja pidä kristinuskona, mutta ainakin ne lainaavat kovasti nimiä ja vähän sisältöäkin siitä.
Yhteensä tuossa sepittelyssä on neljä keskenään yhteensopimatonta elementtiä. Yksi on usko siihen, että teko on väärin, joten sille pitää hakea anteeksiantoa. Toinen on usko siihen, että joku kykenee kokemaan pelkän kädenheilautuksen siihen riittäväksi. Kolmas on usko siihen, että lestadiolaisuus opettaa asian olevan normaali tai hyväksyttävä. Miksi ihmeessä sitten kukaan hakisi siihen edes mitään kädenheilautusta synninpäästöksi? Neljäs on usko siihen, että liike voi sanoa mitä tahansa, ja sen seuraajat pitävät sitä ehdottomana totuutena terveen järjen ja oman kokemuksensa vastaisesti.
Kun joku sanoo, että "meidän lahkossa johtajan sana on laki ja se uskotaan ehdoitta", niin on kaksi täysin eri asiaa se, uskotaanko jokin asia älyllisellä tasolla todeksi, ja se, että käyttäydytäänkö vain sen mukaisesti siksi, koska se on helpointa omalta kannalta, ja siihen asti, kunnes keksitään joku ulospääsy. Yleisin ellei ainoa päältä katsoen kritiikittömän seuraamisen motiivi on se, että henkilö toivoo saavuttavansa sillä tavalla jotain.
Siis tällaiset jutut, että sanattomasti ja kättä kohottamalla julistetaan anteeksi insestejä, ovat joka kohdasta aivan objektiivisesti tarkasteltuna pelkkää paskapuhetta. Erityisesti tällaisten juttujen levittely vaatii monessa kohdassa kaikenlaista kaksoisajattelua. Yksi on se, että jos joku lestadiolainen patriarkka raiskaa lapsiaan ja lapsenlapsiaan, niin ei voi samaan aikaan pitää paikkansa, että sitä pidetään vääränä, sitä hävetään ja siitä kärsitään, ja toisaalta kuitenkin uskotaan, että se on oikein ja hyväksyttävää.
Dysfunktionaaliset lestadiolaiset ovat samanlaisia kuin dysfunktionaaliset ateistit. Ainoastaan asioiden päälle liimattu nimistö vaihtelee. Yleensä tällaisten tekojen taustalla on uskomus, että joko henkilön nauttiman valta-aseman, joka voi olla seurakunnan johtajuuden sijaan ihan vaan pelkkä vanhemmuus, tai oman henkilökohtaisen erityisluonteen vuoksi—kuten että "maailma on kohdellut minua niin väärin ja minulla on ollut niin vaikeaa, että on vain oikeus ja kohtuus, että otan siitä vähän hyvitystä varastamalla ja raiskaamalla"—säännöt eivät päde hänen ja jonkun hänen vallassaan olevan välillä.
Aivan määritelmällisesti jokin asia ei ole lestadiolaisuuden, uskonnon tai kristinuskon ominaisuus tai erityispiirre, jos se aivan samanlaisena voi esiintyä työyhteisöissä, yleishyödyllisissä yhdistyksissä tai ateistien keskuudessa.
Lestadiolaiset ovat keskimäärin omissa oloissaan pysyttelevää porukkaa, joten ulkopuolisten tiedot heidän tavoistaan ovat jotain hyvin irtonaisia murusia. On kuitenkin täyttä pelleilyä lähteä sitten keksimään siihen murusten ympärille jotain omaa parodiaa tai sarjakuvan tavalla toimivaa kehitelmää siitä, miten se yksi tiedonmuru kumoaa tai määrittelee jotenkin kaiken muun.
Leikitään vaikka, että joku ateisti räjäyttää pommin julkisella paikalla ja kymmenen ihmistä kuolee. Motiivina eksistentiaalinen viha kaikkia ja kaikkea vastaan. Ennen kuin häntä osataan nimetä syylliseksi, hän laskelmoiden ja oman etunsa vuoksi kääntyy lestadiolaiseksi, kohottaa kätensä kokouksessa ja saa synninpäästön massamurhalleen. Tämä tarkoittaa sitä, että nyt kaikki Suomen lestadiolaiset ovat velvollisia piilottelemaan häntä viranomaisilta ja uskomaan ehdottomasti hänen syyttömyyteensä. Tai siis he tunnustavat, että jossain räjähti joku pommi ja ihmisiä kuoli, mutta tekijän kohdalla hänen yhteytensä tapahtuneeseen on taivaallisesti pyyhitty pois.
Oikeasti Suomen laki ei toimi näin. Oikeasti lestadiolainen oppi ei toimi näin. Oikeasti lestadiolaisuuden eri haarat eivät toimi näin, yksinään eivätkä keskenään. Oikeasti lestadiolainen yhteisö ei toimi näin. Oikeasti kenenkään osallisen psyyke ei toimi näin. Mutta jos otetaan vain se yksi irrallinen murunen ja keksitään kaikki muu sen ympärille, niin näin se tapahtuisi.
Kaikki, mitä lestadiolaisuus opettaa, jos sen rippi edes on mahdollista käsittää tuollaisena karikatyyrinä, on se, että henkilö ei ole menettänyt pelastustaan teon seurauksena. Se ei sulje pois kenenkään taipumusta tai oikeutta ajatella raiskaajaa raiskaajana, pommimiestä pommimiehenä tai murhaajaa murhaajana. Se ei sulje pois sitä, että katumaton raiskaaja, pommimies tai murhaaja on psykopaatti muiltakin osin, ja ihmiset havaitsevat sen hänestä. Eikä sitä, että katuva raiskaaja, pommimies tai murhaaja ymmärtää hyvin, ettei kukaan tule koskaan täysin hyväksymään tapahtunutta, eikä hän kykene sitä koskaan kokonaan perumaan tai hyvittämään.
Tai lyhyesti voisi vaan sanoa, että John Wick ei ollut dokumentti siitä, miten vaihtoehtoiset kulttuurit toimivat.
Viimeisenä mietin sitä, että tällaisilla karikatyyreillä pilkataan myös näitä oletettuja insestien ja raiskausten uhreja. Jos lestadiolaisuus oikeasti ei olisi tapakulttuuri tai kansanryhmä, samalla tavalla kuin vaikka tataarit, johon ihmiset syntyvät ja jossa kasvavat ja johon kuuluvat yleensä myös heidän perheensä ja sukunsa, jolla on omat erityispiirteensä ja lieveilmiönsä, kuten millä tahansa tapakulttuurilla tai kansanryhmällä, vaan joku tyhjästä polkaistu pilipaliliike, joka on tyhjästä polkaissut ajatuksen, että hei suojellaanpa raiskaajia ja insestiin syyllistyviä, niin tottakai jokainen sen jäsen olisi vähä-älyinen pilipali-ihminen kun ei vaan lopeta jäsenyyttään siinä niin kuin Aku Ankan tilausta ja keksi tyhjästä koko elämäänsä heti seuraavana päivänä.
