Juhani Palmu
Re: Juhani Palmu aivan liekeissä. Galleria auki koko kesän?
Pitäiskö lähteä Ala-Härmään Juhanin monttubileiseen?
Tilaisuus 13.7. ja kaikille avoin. Sais kunnon pohojalaasta pitoruokaa.

Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
Juhani Palmun hautamuistomerkki poistettiin – Leila-puoliso tyrmistyi, 29.8.25
Kuulunee siten ajankohtaisiin, että tapahtui tänään perjantaina, ja Juhani Palmu oli tunnettu taiteilija.

Taiteilija Juhani Palmun hautamuistomerkki on poistettu Kauhavan Alahärmän hautausmaalta perjantaina seurakunnan toimesta. Taiteilijan vaimo, Leila Palmu, on asiasta tyrmistynyt.
– En ymmärrä, miksi tällainen tehdään, kyseessä on Juhanin itsensä tekemä muistomerkki. Se on ollut todella tärkeä niin meille, Juhanin ystäville kuin monille muillekin ihmisille. Sen luona on käynyt paljon väkeä muistelemassa Juhania ja tuomassa kukkia sekä kynttilöitä.
Leilan tukena ollut ystävä Maarit Jakobsson kertoo asiasta laajemmin, sillä Leilan on vaikea puhua itkun läpi.
– Seurakunnasta oli annettu ohjeet muistomerkin poistamisesta jo aiemmin. Heiltä oli tullut ohje, että se pitää poistaa suurikokoisuutensa vuoksi viime tammikuuhun mennessä. Sen jälkeen asiasta ei ole keskusteltu, eli oletimme hautamuistomerkin kuitenkin käyvän seurakunnalle.
Kauhavan seurakunta lähetti hautamuistomerkin poistamisesta tiedon Leilan yrityksen sähköpostiin keskiviikkona. Leila ja Jakobsson lukivat sen vasta perjantaiaamuna.
– Posti ei ole aktiivisessa käytössä, minkä vuoksi luimme sen vasta silloin, Jakobsson toteaa.
Jakobsson sanoo postissa kerrotun tilanteen menneen sellaiseksi, että hautamuistomerkki poistetaan perjantaina.
– Aikaa sähköpostista muistomerkin poistoon kului siis vain kaksi päivää. Muistomerkki oli lopulta viety perjantaina aamupäivällä ilman lisäkeskusteluja.
”Asiasta on ilmoitettu”
Kauhavan seurakunnan kirkkoherra Jyrki Jormakka sanoo asian olleen jo pidempään tapetilla.
– Kun muistomerkki laitettiin haudalle viime vuonna, annoimme sen ensin olla ja kuulostella mielipiteitä. Se alkoi kuitenkin vaivata minua, sillä muistomerkki on selkeästi suurempi kuin hautausmaan käyttösäännöt sanovat. Erityisesti muistomerkin korkeus ylitti sallitun tuplasti.
Jormakka sanoo jutelleensa viime vuonna asiasta Leila Palmun kanssa kirjeitse ja puhelimitse.
– Käsittelimme lopulta kirkkoneuvostossa sitä, voitaisiinko muistomerkille myöntää poikkeuslupa. Neuvosto totesi kuitenkin, ettei se ole mahdollista. Sen jälkeen Leilalle annettiin tiedoksi, että muistomerkki pitää poistaa tammikuun loppuun mennessä.
Jormakka sanoo nyt toteutetun poiston olleen välttämätön, koska muistomerkki oli edelleen paikallaan. Siihen miksi hautamuistomerkin poistosta ilmoitettiin vain sähköpostilla ilman puhelua tai henkilökohtaista käyntiä, antaa hän selkeän syyn.
– Koen, että sähköposti oli riittävä tapa, sillä siitä jää selkeä jälki yhteydenotosta. En osaa sanoa, olisiko muunlainen yhteydenotto ollut tarpeen.
Muistomerkki on tällä hetkellä seurakunnan tiloissa.
– Se on edelleen omaisten omaisuutta. Emme ole sitä tokikaan takavarikoineet, ainoastaan siirtäneet. Leila voi sopia muistomerkin siirrosta kiinteistöpäällikön kanssa.
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/ ... dfccd58fa5

Kuudenikäinen: https://lyrics.lyricfind.com/lyrics/kat ... denikainen
Re: Juhani Palmun hautamuistomerkki poistettiin – Leila-puoliso tyrmistyi, 29.8.25
Kannattaa pitää varansa, ettei syty palamaan
Neuvostoliitto
1922-2022
-
canis lupus
- Jessica Fletcher
- Viestit: 3206
- Liittynyt: Pe Tammi 10, 2020 10:35 pm
Re: Juhani Palmun hautamuistomerkki poistettiin – Leila-puoliso tyrmistyi, 29.8.25
Kylläpä. Uskoisi että tervattua on muistomerkin puumateriaali.
Alkoi kiinnostaa että myisiköhän Leila ton?
Mens malus in corpore sano
Re: Juhani Palmun hautamuistomerkki poistettiin – Leila-puoliso tyrmistyi, 29.8.25
Äläs nyt! Siitähän tulis upea jätkänkynttilä. Venetsialaisetkin ovella.
Suuren taiteilijan viimeiset liekit
Suoraan sanottuna, suurin piirtein, sellaista elämä on.
Re: Juhani Palmu
Latomaalari,elostelija vai saako kuolleesta sanoa enää mitään? Jätkä oli niin miestä aikanaan ja karma tuli kylään.
Re: Juhani Palmu

Olisihan toi melko näyttävä porraspäässä, toki nimilaatan joutuisi vaihtaan, paljollakohan toi lähtis,,, luulisin että jotain 5000€ olisi lähtöhinta?
-
viivahattu
- Watson itse
- Viestit: 5794
- Liittynyt: Ti Touko 02, 2023 10:10 am
Re: Juhani Palmu
Onko se nyt sitten karmaa, jos kahdeksankymppinen kuolee?oh my kirjoitti: Pe Elo 29, 2025 6:18 pm Latomaalari,elostelija vai saako kuolleesta sanoa enää mitään? Jätkä oli niin miestä aikanaan ja karma tuli kylään.
- jukuripää
- Axel Foley
- Viestit: 2096
- Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
- Paikkakunta: Nyhtänköljä, vesijättömaa
Re: Juhani Palmu
Mikähän tunari tuon on käynyt omin lupineen lykkäämässä hautausmaalle pystyyn? Noille muistomerkeille on hautatoimella säännöt, että minkä levyinen ja korkuinen muistomerkki saa olla. Ja ainakin Tampereen alueella muistomerkkisuunnitelma pitää lähettää hyväksyttäväksi sinne hautauspuolen toimistoon. Eli ihan minkä tahansa kokoista pystiä ei saa laittaa. Kun haudan leveys on metri, niin muistomerkin pohjakivi on jotain 90-95 senttiä, ja muistomerkki siinä päällä vielä vähän kapeampi. Korkeudellekin on jokin maksimi. Jos leveyttä ei mitenkään säädeltäisi, niin sittenhän siellä ei kymmenen metrin matkalla välttämättä olisi kuin 5-6 isoa hautamuistomerkkiä, vaikka hautametrejä nykyään annetaan käyttöön vain yhden metrin levyisinä aloina.sörsse kirjoitti: Pe Elo 29, 2025 7:40 pm
Olisihan toi melko näyttävä porraspäässä, toki nimilaatan joutuisi vaihtaan, paljollakohan toi lähtis,,, luulisin että jotain 5000€ olisi lähtöhinta?
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.
-
Kalapaliikki
- Roger Murtaugh
- Viestit: 879
- Liittynyt: La Joulu 12, 2020 7:05 pm
Re: Juhani Palmu
Kertoo jo paljon ihmisestä jos itselleen jotain muistomerkkejä suunnittelee ja ne jopa pystytetään. Ottakaa selvää mitä sinne saa laittaa. Tämäkin ämmä on saanut tiedon ihan vitun ajoissa ja kauhea itku. Yrittäjät yleensä lukevat postejaan aika taajaan. Polttoon koko paska jos nyyhkijät eivät sitä hae pois.
- jukuripää
- Axel Foley
- Viestit: 2096
- Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
- Paikkakunta: Nyhtänköljä, vesijättömaa
Re: Juhani Palmu
Juhanin leski ei itse ole sellainen henkilö, jolla olisi mitään meriittejä päästä julkisuuteen, joten vainajan "siivellä" sitten vielä pöykäröi esiin. Nyt sattui juuri hyvin tämä hautamuistomerkin poisto, jonka avulla pääsi lehtiin. Ainoa vaan, että on saanut tiedon muistomerkin poistovaatimuksesta jo ikiajat ennemmin, mutta ei ole mitään asian eteen tehnyt. Sitten ällistelee, kun sai sähköpostilla vielä tiedon ennen muistomerkin siirtoa pois haudalta. Ei muka tiedä, missä pysti on.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.
Re: Juhani Palmu
Juu, tämä on kyllä rakastavan lesken tunnusmerkki.