Vastaavanlaisia "sammatteja" ja autokaatopaikkoja löytyy ympäri Suomen. Perussuomalainen autokaatopaikan omistaja lienee harvinaisuus?
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/ ... 72935562e7
Kaupunki haukkui Jarin autot romuiksi ja lätkäisi tuhansien eurojen sakot – Jari ei jäänyt toimettomaksi
Parkanon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta päätti panna maksuun yhteensä 4 800 euron suuruisen uhkasakon paikallisen autoyrittäjän Jari Sammatin pihassa olevien autojen takia. Sammatti valitti asiasta hallinto-oikeuteen.
Jari Sammatti kiistelee Parkanon kaupungin kanssa hänen pihassaan olevista autoista.
Parkanon rakennus- ja ympäristölautakunta totesi kesäkuussa 2023 pitämällään siisteyskatselmuksella, että tontilla on ”huomattava määrä romuautoja, jotka eivät ole liikennekäytössä”. Lautakunnan mukaan romuautot ovat jätettä, joka pitäisi hävittää tai ainakin varastoida asianmukaisesti.
Lautakunta viittaa jätelakiin, jonka mukaan ympäristöön ei saa jättää jätettä, kuten ajoneuvoa, siten, että siitä voi aiheutua epäsiisteyttä, maiseman rumentumista, viihtyisyyden vähentymistä, ihmisen tai eläimen loukkaantumisen vaaraa tai muuta niihin rinnastettavaa vaaraa tai haittaa.
Pitkäaikainen kiista
Sammatti on toistuvasti pyytänyt kaupunkia erittelemään, mitkä autoista ovat romuautoja ja mitkä eivät.
Kaupunki ei ole romuautoja yksilöinyt, vaan on puolestaan pyytänyt Sammatilta ajoneuvokohtaista selvitystä siitä, menisivätkö autot korjaamatta katsastuksesta läpi.
Tätä Sammatti ihmettelee.
– Jos sama vaatimus tulee kaikille, niin eihän Suomessa tarvita autokorjaamoita, hän nauraa.
Parkanon kaupungin mukaan kyse ei ole kuitenkaan pelkästään ”romuautoista” vaan myös toimivien autojen pitkäaikaisesta varastoinnista.
– Ajoneuvojen pitkäaikainen säilytyspaikka voidaan tulkita varastointialueeksi, jonka ylläpitäminen olisi vaatinut taas silloisen maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen toimenpideluvan. Parkanon kaupungin ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontaviranomaisen vaatimukset eivät siten rajoitu vain "romuautoihin", kuten Sammatti väittää, vastaa kaupunki Sammatin väittämiin Iltalehdelle sähköpostitse.
Kaupungin vastineen ovat allekirjoittaneet hallinto- ja talousjohtaja Aleksi Saukkoriipi ja tekninen johtaja Kari Santikko.
– Ajoneuvojen pitkäaikainen varastointi tulee toteuttaa niin, että ajoneuvoista ei esimerkiksi vuoda öljyä, polttoainetta tai muita nesteitä ympäristöön.
Toukokuussa kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta päätti panna maksuun yhteensä 4 800 euron suuruisen uhkasakon.
Sammatti ei asiaa hyväksy, vaan hän kertoo tehneensä valituksen hallinto-oikeuteen.
PS-poliitikko varastoi autonromuja luvattomasti Parkanossa
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11490
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
PS-poliitikko varastoi autonromuja luvattomasti Parkanossa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
Re: PS-poliitikko varastoi autonromuja luvattomasti Parkanossa
Autoromujen varastoijia on Suomessa tuhansia. Ne eivät olleet ennen mikään ongelma jos eivät näkyneet minnekään.
Re: PS-poliitikko varastoi autonromuja luvattomasti Parkanossa
Siitä tuli ongelma heti kun kyseessä persu jotka kaivetaan joka ikiseen negatiiviseen asiaan.ed_gein kirjoitti: Ti Syys 02, 2025 12:54 pm Autoromujen varastoijia on Suomessa tuhansia. Ne eivät olleet ennen mikään ongelma jos eivät näkyneet minnekään.
Re: PS-poliitikko varastoi autonromuja luvattomasti Parkanossa
EU haluaa kieltää romu ja harrasteautoilun kokonaan.
https://tekniikanmaailma.fi/mt-latoloyd ... saadoksia/
https://tekniikanmaailma.fi/mt-latoloyd ... saadoksia/
Re: PS-poliitikko varastoi autonromuja luvattomasti Parkanossa
Vihreät voisi käydä istuttamassa puskia siihen pihan ympärille. Näin ei persun tarvi katella mielensä pahottajia eikä kommunistien tarvitse katella toisten tonttia. Ihme pelleilyä. Tässä on se digitalisaation seuranta taustalla ajatuksena kaikissa vanhoissa 90-lukua aikasemmissa kaaroissa ei oo mitää GPS seurantalaitteita ja muutenkin minimaalisesti sähkötavaraa koneessa kiinni.
Re: PS-poliitikko varastoi autonromuja luvattomasti Parkanossa
No johan on (romuauto)markkinat kun ei autoliikkeen pihallakaan saa enää olla autoja!!
Mahtaakohan kaikkien Parkanon kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan jäsenten autot mennä korjaamatta katsastuksesta läpi vai ajelevatko romuautoilla?
Taitaa olla jotain henkilökohtaistakin kaunaa taustalla vaikka kyseessä onkin persu

Oulun_Kungas kirjoitti: To Elo 28, 2025 8:35 pm täh? elää kerrostalossa. varmaan yli puolet suomalasista elää. tekeekö se heistä huonoissa oloissa eläviä? itekeki asun vittu
- Päämiäs
- Martin Beck
- Viestit: 816
- Liittynyt: Su Huhti 13, 2014 3:25 pm
- Paikkakunta: Ei voi virkavaltaa muuten opettaa kuin viedä saunan taakse ja lopettaa
- Viesti:
Re: PS-poliitikko varastoi autonromuja luvattomasti Parkanossa
Vapaassa maassa ei tarvi mitään lupia omaisuuteensa omalla tontillaan.
Euvostoliiton fasistit vainoaa yrittäjiä ja harrastajia.
Euvostoliiton fasistit vainoaa yrittäjiä ja harrastajia.
PERU_Viimeinen_virhe_turha_F35romut_HX-maanpetos=35mrd_ikivelkaorjuutemme._-Kaikki_blogistit_tietää_Auer_syytön
anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi
seppo-isotalo
RadioRockKorporaatio-tenttaus._Suomiareena_pätkä:
youtube.com/watch?v=FH9CGJFLoMk
Syyttömien_KKOikeusmurhat_valeraiskauksista
areena.yle.fi/1-3719531
2298417
2104198
mtv.fi/katso/20618268
Syytön_taksikuski_10v_vankilaa_raiskausvalheista
anneliauer.com
mikkoniskasaari.fi
puheenvuoro.uusisuomi.fi/?s=auer
fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma
Salasana_ulvila_Lataa_ILMAISEKSI_Faktakirja2_Miten_poliisi_väärensi_Auerin_murhaajaksi
anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi
seppo-isotalo
RadioRockKorporaatio-tenttaus._Suomiareena_pätkä:
youtube.com/watch?v=FH9CGJFLoMk
Syyttömien_KKOikeusmurhat_valeraiskauksista
areena.yle.fi/1-3719531
2298417
2104198
mtv.fi/katso/20618268
Syytön_taksikuski_10v_vankilaa_raiskausvalheista
anneliauer.com
mikkoniskasaari.fi
puheenvuoro.uusisuomi.fi/?s=auer
fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma
Salasana_ulvila_Lataa_ILMAISEKSI_Faktakirja2_Miten_poliisi_väärensi_Auerin_murhaajaksi
Re: PS-poliitikko varastoi autonromuja luvattomasti Parkanossa
Mitä toi vapaa maa nyt sitten tarkoittaa, onhan taajama-alueilla vaikka mitä muitakin pykäliä, minkä mukaan siellä pitää elää. Joissain kaupungeissa ei saa esim. olla pressutalleja. Eikä vittumaista naapuria saa ampua, riippumatta siitä onko vai on olematta autopurkaamoa siinä viereisellä tontilla.Päämiäs kirjoitti: Pe Syys 05, 2025 1:37 am Vapaassa maassa ei tarvi mitään lupia omaisuuteensa omalla tontillaan.
Euvostoliiton fasistit vainoaa yrittäjiä ja harrastajia.