Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.
Avatar
Birch Tree Headland
Martin Riggs
Viestit: 633
Liittynyt: Ma Maalis 20, 2023 5:03 pm

Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Birch Tree Headland »

KOLME henkilöä on tuomittu sakkorangaistuksiin kansanedustaja Juha Mäenpään syrjinnästä Provinssi-festivaalilla. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomion taustalla on festivaalin johtajiston päätös poistaa Mäenpää Provinssin alueelta heinäkuussa 2023.

Mäenpää oli saanut vip-liput festivaalille, mutta järjestäjät päättivät poistaa hänet lehtikirjoituksen takia.

Mäenpää kritisoi sanomalehti Ilkka-Pohjalaisessa Opetushallituksen ohjeistusta sukupuolten moninaisuuden opettamisesta. Opetushallituksen materiaalien mukaan ”lapsille voi kertoa ikätason mukaisesti esimerkiksi, että joillain pojilla on pimppi tai on mahdollista kasvaa aikuiseksi naiseksi, vaikka olisi syntymässä määritelty pojaksi”.

Mäenpää tarttui kirjoituksessaan muun muassa kyseiseen kohtaan otsikolla Lasten mielten myrkyttäminen on lopetettava.

”Pojilla ei ole ’pimppiä’. Sukupuoli ei ole tunnekysymys vaan ihmisen ominaisuus. Tästä asiasta ei tule valehdella elämänsä tietopohjaa vasta rakentaville lapsille”, hän muun muassa kirjoitti.

FESTIVAALIN järjestäjät olivat kutsuneet festivaalille kaikki Vaasan vaalipiirin kansanedustajat. Kirjoituksen jälkeen he päättivät kuitenkin pyörtää päätöksen Mäenpään tapauksessa.

Ilmaiset liput saadakseen henkilöiden oli täytynyt rastittaa kutsulomakkeesta tasa-arvoa ja monimuotoisuutta koskeva kohta:

"Provinssi on sitoutunut noudattamaan toimintaperiaatteita, jotka pyrkivät edistämään tasa-arvon, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden toteutumista musiikkialalla. Haluamme taata kaikille työntekijöillemme, yhteistyökumppaneillemme sekä yleisöllemme turvallisen ja syrjinnästä vapaan festivaaliympäristön - niin minäkin!"

Käräjäoikeuden arvion mukaan Mäenpää ei Provinssi-festivaalissa toiminut vastoin antamaansa sitoumusta.

KÄRÄJÄOIKEUS katsoi, että Mäenpään kolumni liittyi kiinteästi arvoihin ja niiden pohjalta käytyyn yhteiskunnalliseen keskusteluun.

"Toki arvoista käytävän keskustelun tulisi olla rakentavaa ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa, mitä kirjoitus ei tietyiltä osin täytä. Mäenpään kritiikki on kohdistunut kuitenkin lähinnä Opetushallitukseen ja sen tapaan ohjeistaa, miten sukupuolten moninaisuudesta tulisi opettaa lapsille", tuomiossa kirjoitetaan.

Käräjäoikeus katsoo, että kutsuvieraille järjestettyä tilaisuutta ei voi rinnastaa yksityistilaisuudeksi, joka on syrjintärikoksen soveltamisalan ulkopuolella. Mäenpää asetettiin tilanteessa eriarvoiseen asemaan muiden kutsuvieraiden kanssa, oikeus katsoi.

Tekotapaa käräjäoikeus ei pitänyt vähäisenä.

"Mäenpää on poistettu alueelta niin, että sen on paikalla olleet kutsuvieraat nähneet ja tekoa on myöhemmin käsitelty laajasti julkisuudessa", tuomiossa sanotaan.

SYYTTÄJÄ katsoi syytekirjelmässään, että syrjityksi tuli Mäenpää. Hänen mukaansa festivaalijärjestäjät pyrkivät rajoittamaan Mäenpään sananvapautta.

”Mäenpään lehtikirjoitus ei ole muodostanut hyväksyttävää syytä poistaa hänet Provinssin festivaalialueelta tai asettaa hänet muihin festivaalikävijöihin tai ainakin muihin kutsuttuihin kansanedustajiin nähden ilmeisen eriarvoiseen tai muita olennaisesti huonompaan asemaan”, syyttäjä kirjoitti syytekirjelmässä.

Samalla linjalla oli Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus.

"Edellä esitetyn perusteella Mäenpään kutsu on peruutettu yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan vuoksi, mikä käytännössä rajoittaa perustuslaissa turvattua sananvapauden käyttöä", tuomiossa lukee.

Kaksi tuomituista sai maksettavakseen 40 päiväsakkoa ja yksi 55 päiväsakkoa, joista tulee tuomittujen tuloilla 3 160 euroa, 2 200 euroa ja 4 000 euroa.

Tuomioon voi yhä pyrkiä hakemaan muutosta hovioikeudesta.
Koko artikkeli: https://www.hs.fi/suomi/art-2000011481424.html

Sillä lailla pervovinssi pellet, miten meni noin niinkuin omasta mielestä?
"You Need A Fucking Kick Up The Ass For Being A Bitch, Cunt, Gold-digging Whore - With A Pussy Son."

"I Deserve To Be Blown - FIRST - Before The Fucking Jacuzzi."

- Mel
Huutaja Jaana
Horatio Caine
Viestit: 6170
Liittynyt: Pe Joulu 09, 2022 7:54 am

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Huutaja Jaana »

Hyvä.
punch kirjoitti: Su Heinä 20, 2025 2:44 am Tällaisella foorumilla te ihmiset kirjoittelette.
Jack the Ripper
Jessica Fletcher
Viestit: 3230
Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
Paikkakunta: Helsinki

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Jack the Ripper »

Asiaa oli paisuteltu niin että tavan kansalainen muistaa Mäenpään sanoneen neekerihomo tai homoneekeri vaikka olikin alunperin puhunut ihan asiallisesti.
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
Gurney
Jessica Fletcher
Viestit: 3198
Liittynyt: Ti Huhti 02, 2013 9:37 am

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Gurney »

Tästä on jossain ketju, en jaksa etsiä.

Transu Juha Kyyrö ( nykyinen Rauha Kyyrö) määrää koko festarin omaksi friikkisirkuksekseen. Miksikö? Hän promoottorina uhkailee huonommilla esiintyjillä, jos koko festari ei aja hänen agendaansa.

Ihmisten juhla. Mutta vain niiden ihmisten, jotka tunnustavat vihervassulitransu Kyyrön agendaa. Yllättyneet?

Sjoella on iso meihemi saada Kyyrö vittuun..
Jos tosiasiat näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, se tarkoittaa sitä, että joku niistä ei ole tosiasia
aavikkoralli
Olivia Benson
Viestit: 729
Liittynyt: Su Maalis 14, 2021 1:07 pm

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja aavikkoralli »

Gurney kirjoitti: Ti Syys 09, 2025 11:01 pm Tästä on jossain ketju, en jaksa etsiä.

Transu Juha Kyyrö ( nykyinen Rauha Kyyrö) määrää koko festarin omaksi friikkisirkuksekseen. Miksikö? Hän promoottorina uhkailee huonommilla esiintyjillä, jos koko festari ei aja hänen agendaansa.

Ihmisten juhla. Mutta vain niiden ihmisten, jotka tunnustavat vihervassulitransu Kyyrön agendaa. Yllättyneet?

Sjoella on iso meihemi saada Kyyrö vittuun..
Samanlaisia älyn jättiläisiä ympäri Suomen. Suomalaiselle on perusteltu syy olla päästämättä esimerkiksi muslimeita johonkin tapahtumaan "arvojen" takia, normaali suomalainen sen sijaan menee vapaasti minne laki sallii, piste.
Paikalla
Pesukarhu
Jane Marple
Viestit: 1087
Liittynyt: To Helmi 23, 2023 11:26 am

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Pesukarhu »

Hyvä ennakkotapaus, että turvallisen tilan periaatteet eivät oikeuta syrjintään.
Nyt mä vittu kävelen täällä rannalla yksinäni.
Perilla
Martin Beck
Viestit: 750
Liittynyt: Ma Tammi 13, 2025 7:52 am

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Perilla »

Pesukarhu kirjoitti: Ke Syys 10, 2025 9:53 am Hyvä ennakkotapaus, että turvallisen tilan periaatteet eivät oikeuta syrjintään.
Aivan mahtava homma että transu Kyyrö alamaisineen sai tuomion.

He huutavat kurkku suorana transujen ja muiden poikkeavien oikeuksista tutulla sloganilla "ihmisoikeudet kuuluvat KAIKILLE", " ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys" ja muuta vastaavaa

Mutta todellisuudessa ovat itse syrjiviä rasisteja, jotka kuvittelevat määräävänsä että KAIKKI ovat vain ne, jotka he itse määrittelevät.

Pellejä.
Suomessa loisii 5% nuorten muslimimiesten joukko

joista 60% elää sosiaalituilla
joista 60% on työttömiä
jotka tekevät 60% raiskauksista
jotka tekevät 60% katuryöstöistä
jotka tekevät 80 % huumerikoksista


Älä ole vassuli, älä kannata 60/80 kerhoa
Koljattii
Theo Kojak
Viestit: 1111
Liittynyt: Su Elo 18, 2024 6:03 pm

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Koljattii »

Minfon vasen laita pitänee tällä hetkellä kriisipalaveria, että millä tavalla vastataan ketjuun 😂😂😂
Paikalla
Pesukarhu
Jane Marple
Viestit: 1087
Liittynyt: To Helmi 23, 2023 11:26 am

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Pesukarhu »

Kukas tämä Kyyrö on ja miten hän liittyy tapaukseen? Artikkeleissa ei mainita hänestä mitään
Nyt mä vittu kävelen täällä rannalla yksinäni.
Paikalla
Stonedar
Axel Foley
Viestit: 2221
Liittynyt: Ma Joulu 11, 2023 8:45 am

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Stonedar »

Koljattii kirjoitti: Ke Syys 10, 2025 10:15 am Minfon vasen laita pitänee tällä hetkellä kriisipalaveria, että millä tavalla vastataan ketjuun 😂😂😂
Mun mielestä ihan hyvin Mäenpäältä pelattu, koska jos se ois hävinny jutun, ni ois tullu mahtava tilaisuus uhriutua perinteiseen persutyyliin. Sitten ois taas riittäny keskustelupalstoilla selkääntaputtelua. Ihan kula tahansahan ei olisi myöskään lähtenyt koko hommaan, mutta kansanedustajan tuloilla ei kiikahda arki vaikka vähän tulisi maksettavaakin.
Paikalla
Pesukarhu
Jane Marple
Viestit: 1087
Liittynyt: To Helmi 23, 2023 11:26 am

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Pesukarhu »

Perilla kirjoitti: Ke Syys 10, 2025 10:12 am
Pesukarhu kirjoitti: Ke Syys 10, 2025 9:53 am Hyvä ennakkotapaus, että turvallisen tilan periaatteet eivät oikeuta syrjintään.
Aivan mahtava homma että transu Kyyrö alamaisineen sai tuomion.

He huutavat kurkku suorana transujen ja muiden poikkeavien oikeuksista tutulla sloganilla "ihmisoikeudet kuuluvat KAIKILLE", " ihmisoikeudet eivät ole mielipidekysymys" ja muuta vastaavaa

Mutta todellisuudessa ovat itse syrjiviä rasisteja, jotka kuvittelevat määräävänsä että KAIKKI ovat vain ne, jotka he itse määrittelevät.

Pellejä.
Ja ihmisoikeudethan nimenomaan ovat mielipiteitä. Eivät ne ole taivaalta pudonneet valmiina pakettina, vaan ne on yhdessä sovittu ja päätetty, mitkä oikeudet ovat niin tärkeitä, että niitä voidaan pitää ihmisoikeuksina.
Nyt mä vittu kävelen täällä rannalla yksinäni.
Perilla
Martin Beck
Viestit: 750
Liittynyt: Ma Tammi 13, 2025 7:52 am

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Perilla »

Pesukarhu kirjoitti: Ke Syys 10, 2025 10:22 am Kukas tämä Kyyrö on ja miten hän liittyy tapaukseen? Artikkeleissa ei mainita hänestä mitään
Eihän jutussa kerrottu Provinssityyppien nimiä ollenkaan.

Juha kyyrö (nykyään Rauha) on provinssin kantava voima ja vihervassari transu ja ajaa omaa agendaansa Provinssissa

Fullsteam Agencyn pääpromoottori Rauha Kyyrö, joka tunnetaan myös merkittävästä työstään Provinssi-festivaalin promoottorina.

Provinssissa julkisen syrjinnän kohteeksi joutuneen, mielipiteensä takia ulosheitetyn Juha Mäenpään kohtelun takana ei suinkaan ole toimitusjohtaja Marko Kivelä, vaan Provinssin promoottori, transihminen Rauha Kyyrö, entinen Juha Kyyrö
Suomessa loisii 5% nuorten muslimimiesten joukko

joista 60% elää sosiaalituilla
joista 60% on työttömiä
jotka tekevät 60% raiskauksista
jotka tekevät 60% katuryöstöistä
jotka tekevät 80 % huumerikoksista


Älä ole vassuli, älä kannata 60/80 kerhoa
Avatar
Birch Tree Headland
Martin Riggs
Viestit: 633
Liittynyt: Ma Maalis 20, 2023 5:03 pm

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Birch Tree Headland »

Olisiko seuraava keskustelu sitten siitä, voiko joukko rikollisia pyörittää tällaista festaria? Eihän sitä estää voi, mutta aihetta voi nostaa tapetille.

Tietenkin samalla on hyvä käsitellä muita henkilöitä, jotka taustalla pakottavat sairaita ja syrjiviä agendojaan tapahtuman kävijöille joista suuri osa on nuoria, jotka voivat olla haavoittuvammassa asemassa kuin jo tolkkuun kasvaneet ja elämän koulumat aikuiset.
"You Need A Fucking Kick Up The Ass For Being A Bitch, Cunt, Gold-digging Whore - With A Pussy Son."

"I Deserve To Be Blown - FIRST - Before The Fucking Jacuzzi."

- Mel
Perilla
Martin Beck
Viestit: 750
Liittynyt: Ma Tammi 13, 2025 7:52 am

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Perilla »

Birch Tree Headland kirjoitti: Ke Syys 10, 2025 1:22 pm Olisiko seuraava keskustelu sitten siitä, voiko joukko rikollisia pyörittää tällaista festaria? Eihän sitä estää voi, mutta aihetta voi nostaa tapetille.

Tietenkin samalla on hyvä käsitellä muita henkilöitä, jotka taustalla pakottavat sairaita ja syrjiviä agendojaan tapahtuman kävijöille joista suuri osa on nuoria, jotka voivat olla haavoittuvammassa asemassa kuin jo tolkkuun kasvaneet ja elämän koulumat aikuiset.
Sjoella on jo vuosia yritetty saada transu-juha-kyyröä aisoihin/pois Provinssista siinä onnistumatta.

Esim vain kasvisruokaa on kyyrön tekosia. Samoin ltqh-agenda. Toivottavasti tämä tuomio vauhdittaa kyyrön lähtöä.
Suomessa loisii 5% nuorten muslimimiesten joukko

joista 60% elää sosiaalituilla
joista 60% on työttömiä
jotka tekevät 60% raiskauksista
jotka tekevät 60% katuryöstöistä
jotka tekevät 80 % huumerikoksista


Älä ole vassuli, älä kannata 60/80 kerhoa
Psykopaatti
Neuvoja-Jack
Viestit: 539
Liittynyt: Ma Marras 28, 2022 11:14 am

Re: Provinssin järjestäjät saivat tuomion kansan­edustaja Juha Mäenpään syrjinnästä

Viesti Kirjoittaja Psykopaatti »

Ihan tavallista toimintaa taas vihervassarilta. Ihan tyypillistä. Sen verran lipevän näköinen satulan haistelija tämä tyyppikin on, en yhtään ihmettele, että on hiukan järki paennut päästä ja hän on olettanut oikeudekseen poistaa ihmisiä festareilta. Mikä idiootti. Korville tuollaista niljaketta pitäisi vedellä oikein huolella.
Tämä pässi pitäisi poistaa jostain ravintolasta tai yleisestä tilasta ja kertoa hänelle, että emme hyväksy tämän näköisiä niljakkeita tiloissamme, joilla on kaiken lisäksi noin sairaat arvot...ole hyvä ja poistu paikalta.
Vastaa Viestiin