Neljä nuorta naista kuoli omakotitalon tulipalossa varhain maanantaiaamuna Hamarissa Norjassa, kertoo norjalaismedia VG.
Neljä nuorta naista olivat ystäviä ja olivat kokoontuneet yhden naisen kotiin, kertoo poliisitarkastaja Liv Hilde Nytrøen lehdistötiedotteessa. Naiset olivat 18- ja 19-vuotiaita.
Naapuri kertoo VG:lle kuulleensa huutoa ja kaksi kovaa pamausta.
– Liekit olivat isoja ja niitä oli erittäin epämiellyttävää katsella, naapuri kertoi VG:lle.
Hamar sijaitsee itäisessä Norjassa lähellä Osloa.
Poliisi sai ilmoituksen palosta kello 5.06 paikallista aikaa. Pelastuslaitos löysi kolme naisista kuolleena talosta. Savusukeltaja veti talon raunioista vielä yhden naisen, joka kuoli vielä myöhemmin tapahtumapaikalle.
Pelastuslaitos kertoi aamulla, että sammutustyöt jatkuvat paikan päällä koko päivän.
Palon syytä ei tiedetä, mutta poliisin asiantuntijat tutkivat tapausta. Palokunta kuvailee tulipaloa rajuksi.
Kunta on nyt perustanut kriisitiimin, pormestari Vigdis Stensby kertoo Dagbladetille.
– Tehtäväni on nyt varmistaa, että apua tarvitsevat saavat parasta mahdollista apua. Ajatuksemme ovat ensisijaisesti uhrien ja heidän omaistensa luona, Stensby sanoi Dagbladetille.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011480746.html
Nuorten naisten illanvietto loppui karmeasti Norjassa – neljä kuoli, 8.9.25
Re: Nuorten naisten illanvietto loppui karmeasti Norjassa – neljä kuoli, 8.9.25
Tuo huuto ja pamaukset, sekä se että kolme löydettiin kuolleena ja savusukeltaja sai yhden ulos hengissä mutta hänkin kuoli paikan päällä kyllä jotenkin 'haiskahtaa palaneelle'
varsinkin kun tuosta jutusta saa käsityksen että nuo kolme kuollutta löytyi ensin.
varsinkin kun tuosta jutusta saa käsityksen että nuo kolme kuollutta löytyi ensin.
- LiamNeeson
- Theo Kojak
- Viestit: 1198
- Liittynyt: Su Joulu 10, 2023 11:19 am
- Paikkakunta: Sattumakunta
Re: Nuorten naisten illanvietto loppui karmeasti Norjassa – neljä kuoli, 8.9.25
Pamahdukset voi olla vaikkapa kaasupulloja. Näyttääpi olevan asuntovaunu pihassa.
☆Yksi kerta on sattumaa, toinen kerta on yhteensattumaa, ja kolmas kerta on järjestelmällistä toimintaa♤
-
Puhelinkortti
- Javier Pena
- Viestit: 1784
- Liittynyt: Ma Helmi 15, 2010 2:09 pm
Re: Nuorten naisten illanvietto loppui karmeasti Norjassa – neljä kuoli, 8.9.25
"Ajatuksemme ovat ensisijaisesti uhrien ja heidän omastensa luona." Tuota hokevat poliitikot ja näköjään muutkin. Melkoista moraaliposeerausta tuollainen. Ei tuo tarkoita yhtään mitään. Siinä vaan yritetään esittää hyvää ja empaattista ihmstä.
Re: Nuorten naisten illanvietto loppui karmeasti Norjassa – neljä kuoli, 8.9.25
Tytöistä kolme on ollut ehkä keittiössä aikeissa tehdä huikopalaa. Jos on ollut kaasuhella kyseessä, niin jotaindamfin kirjoitti: Ma Syys 08, 2025 8:58 pm Tuo huuto ja pamaukset, sekä se että kolme löydettiin kuolleena ja savusukeltaja sai yhden ulos hengissä mutta hänkin kuoli paikan päällä kyllä jotenkin 'haiskahtaa palaneelle'
varsinkin kun tuosta jutusta saa käsityksen että nuo kolme kuollutta löytyi ensin.
on mennyt kaamealla tavalla pieleen, mistä kertovat huudot ja pamaukset. Neljäs tyttö on olut muualla talossa ehkä
nukkumassa. Tuo talo vaikuttaa kuvissa todella vanhalta, ehkä jopa 100v tai yli. Kyeessähän oli paritalo. Toisen asunnon
asukkaista ei ollut mitään puhetta. Entäs vedenlämmitin tai muu propaanilla toimiva laite? Öljykamiina?
Re: Nuorten naisten illanvietto loppui karmeasti Norjassa – neljä kuoli, 8.9.25
Tuo että neljäs löytynyt olisi ollut löytyessään hengissä taisi olla suomalaisen toimittajan sekoilua, norjalaisessa uutisessa kerrottiin että neljäs uhri löytyi myöhemmin kuolleena.Ryder kirjoitti: Ti Syys 09, 2025 12:40 pmTytöistä kolme on ollut ehkä keittiössä aikeissa tehdä huikopalaa. Jos on ollut kaasuhella kyseessä, niin jotaindamfin kirjoitti: Ma Syys 08, 2025 8:58 pm Tuo huuto ja pamaukset, sekä se että kolme löydettiin kuolleena ja savusukeltaja sai yhden ulos hengissä mutta hänkin kuoli paikan päällä kyllä jotenkin 'haiskahtaa palaneelle'
varsinkin kun tuosta jutusta saa käsityksen että nuo kolme kuollutta löytyi ensin.
on mennyt kaamealla tavalla pieleen, mistä kertovat huudot ja pamaukset. Neljäs tyttö on olut muualla talossa ehkä
nukkumassa. Tuo talo vaikuttaa kuvissa todella vanhalta, ehkä jopa 100v tai yli. Kyeessähän oli paritalo. Toisen asunnon
asukkaista ei ollut mitään puhetta. Entäs vedenlämmitin tai muu propaanilla toimiva laite? Öljykamiina?
Se asuntovaunu ja sen kaasupullot tuskin liittyy tulipaloon, vaunu oli kaukana talosta eikä ollut palanut.
- ajanpatina
- Javier Pena
- Viestit: 1787
- Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
- Paikkakunta: Loimaa, Tampere
- Viesti:
Re: Nuorten naisten illanvietto loppui karmeasti Norjassa – neljä kuoli, 8.9.25
Eiköhän ole ollut "tyttöjen kesken kunnon ryyppäjäiset", eli "kostea ilta ja yökin perään", aina aamu viiteen. Voihan olla, että kaasuhellan nuppi oli jäänyt joksikin aikaa auki ja sit jollain mimmillä iski niksat ja ei, kun röökiksi ja sittenhän sitä vain kuului isoa pamaus ja mimmien kirkunaa...
Ihan on olleet kilttejä kotityttäriä, mitä nyt tyttöjen kesken naatiskelivat kirkon rippiviiniä väkevämpää ja yö on sentään pitkä, eikä ollut ess kolleja vonkaamassa punkkaan koisimaan kesken yön juhlien... Ois voinunna kantsia pitää kollitkin mukana, niin henkiriepu ois säilynnä, vaikka vaara siinäkin pyörii, jos pillerit ja kortsut kateissa, eikä ollunna varaa niitä ostaa, kun ilojuomiin men kaik´ manit.
Noh, maalla ollaan viisaita, kun merellä käy vahinko, mut jälkispegulointia tietty piisaa...

Kaikella on aikansa.
- LiamNeeson
- Theo Kojak
- Viestit: 1198
- Liittynyt: Su Joulu 10, 2023 11:19 am
- Paikkakunta: Sattumakunta
Re: Nuorten naisten illanvietto loppui karmeasti Norjassa – neljä kuoli, 8.9.25
Ei liity muuten mutta kaasupulloja on voinut olla talossa säilytyksessä. Toki talon kaasuhella tms on todennäköinen vaihtoehto.damfin kirjoitti: Ti Syys 09, 2025 4:25 pm Se asuntovaunu ja sen kaasupullot tuskin liittyy tulipaloon, vaunu oli kaukana talosta eikä ollut palanut.
☆Yksi kerta on sattumaa, toinen kerta on yhteensattumaa, ja kolmas kerta on järjestelmällistä toimintaa♤
Re: Nuorten naisten illanvietto loppui karmeasti Norjassa – neljä kuoli, 8.9.25
Kyllä varmaan näinkin. Eikö yksi tytöistä asunut siinä talossa? Tai ainakin ollut hänen vanhempiens talo. Luulisi, että olsi oppinut käyttämään kaasuhellaa oikein. Mutta on voinut epähuomiossa jäädä hellanvipu huonosti kiinni, eivätkä tytöt olisi sitä sitten huomanneet, sytetään rööki ja sitten.. Talo näyttää kuvissa aika huonolta, vaikea kuvitella että siinä olisi vakituiseen asuttu.ajanpatina kirjoitti: Ti Syys 09, 2025 4:53 pm Eiköhän ole ollut "tyttöjen kesken kunnon ryyppäjäiset", eli "kostea ilta ja yökin perään", aina aamu viiteen. Voihan olla, että kaasuhellan nuppi oli jäänyt joksikin aikaa auki ja sit jollain mimmillä iski niksat ja ei, kun röökiksi ja sittenhän sitä vain kuului isoa pamaus ja mimmien kirkunaa...
Ihan on olleet kilttejä kotityttäriä, mitä nyt tyttöjen kesken naatiskelivat kirkon rippiviiniä väkevämpää ja yö on sentään pitkä, eikä ollut ess kolleja vonkaamassa punkkaan koisimaan kesken yön juhlien... Ois voinunna kantsia pitää kollitkin mukana, niin henkiriepu ois säilynnä, vaikka vaara siinäkin pyörii, jos pillerit ja kortsut kateissa, eikä ollunna varaa niitä ostaa, kun ilojuomiin men kaik´ manit.![]()
Noh, maalla ollaan viisaita, kun merellä käy vahinko, mut jälkispegulointia tietty piisaa...![]()
- Yrjö Yrjönpoika
- Alibin Kestotilaaja
- Viestit: 5182
- Liittynyt: Pe Elo 04, 2023 10:05 am
Re: Nuorten naisten illanvietto loppui karmeasti Norjassa – neljä kuoli, 8.9.25
Kaasuhella vaikuttaa todennäköiseltä. Ja pullojen säilyttäminen sisällä. Jos nestekaasu vuotaa, se leviää ilmaa raskaampana pitkin lattiaa, eikä sitä heti välttis haista, vaikka hajustettua se tapaakin olla. Sitten jos/kun se syttyy, niin se syttyy yhtä aikaa kaikkialta minne se on ehtinyt levitä.LiamNeeson kirjoitti: To Syys 11, 2025 8:28 amEi liity muuten mutta kaasupulloja on voinut olla talossa säilytyksessä. Toki talon kaasuhella tms on todennäköinen vaihtoehto.damfin kirjoitti: Ti Syys 09, 2025 4:25 pm Se asuntovaunu ja sen kaasupullot tuskin liittyy tulipaloon, vaunu oli kaukana talosta eikä ollut palanut.
X X X X X