Tulilahti 1959 (ketju 2)

[Cohle]

^ Viestissä viewtopic.php?p=1624235#p1624235

oleva kuva Kauhasten talosta ei ole Kauhasten talo. En tiedä varmaksi, mutta arvelisin, että on Nivalaisten talo, joka on siis leiritien alkupäässä.

Tässä on Kauhasten talo leiritien varressa. On sijainnut ihan kiinni tiessä.

Kauhaset2.jpg (95.69 KiB) Katsottu 3032 kertaa

[HÖPELÖ]

Tuliniementien varrella näkyy ilmeisesti vaaleankeltainen on Pellikaisten talo ja nykyisin sinisenharmaa ulkoasultaan hieman muuttunut entinen Koikkalaisen talo.Jos joku ei pidä että kuvat on täällä voi tottakai poistaa.Nykyisistä asukkaista ei ole tietoa keitä näissä asuu.Sitten on Pääskyvuoren laskettelukeskukselta Varkaudentielle päin 2 taloa ihan vierekkäin olevilla tonteilla.Loppupätkää en muista oliko taloja enkä riedä mikä talo Kauhasten talon takaa pilkottaa.Katsotaan antaako postata tähän kuvia koon vuoksi.Yhdessä kuvassa vanhaa Kermanrantaa.Koikkalainen ystävineen nuorena.Kuvat Perinnealbumi ja toinen kirja jonka nimeä en muista ja nyt en ole kotosalla.Sitten finnan eli kansallisarkiston kuvia katsotaan mitä nyt tähän tulee.

[HÖPELÖ]

Lisää kuvia.

[HÖPELÖ]

Ja vielä lisää kuvia yritän parin kokoa pienentää.

[HÖPELÖ]

Kokeillaan uudelleen kuvien kanssa.Pennasen kirja on vielä kesken mutta huomaan että hänelläkin oli jokseenkin samankaltaisia näkemyksiä kuin itsellenikin tuli.

[HÖPELÖ]

Ja vielä yksi kuva.Olisiko se sitten Nivalainen eikä Kauhanen se talo jossa on mansardikatto ja joka näkyy tielle?Tämä kuva on otettu Urkin seinältä.

20250816_193755.jpg (394.76 KiB) Katsottu 2924 kertaa

[HÖPELÖ]

Omaa sukututkimusasiaa selvittäessä kävi ilmi että kuvassa punaisella ympyröity on Piiroisen matkustajakoti Heinäveden kirkonkylällä.Toisessa kuvassa on isomummoni kävelemässä Kermanrannantietä ilmeisesti tulossa kirkolta ja takana olevista rouvista ei ole tietoa ei myöskään vuosiluvusta matkustajakoti näkyy takana.Isommassa kuvassa näkyy pankkitalo sekä keskuskahvilan talo eli ovat olleet lähekkäin.Saranat sivuilla on yksi kuva vanhasta apteekista sekä koulurakennuksesta joka on palanut 1966.
Saranat.fi sivustolta löytyy myös vanhoja kuvia Heinäveden kirkonkylältä.
Oliko tiedossa tarkkaa sijaintia Kolonlammen löydöstä? Olen huruuttelemassa jossain vaiheessa loppuviikkoa siitä ohi.

[Cohle]

Olisiko se sitten Nivalainen eikä Kauhanen se talo jossa on mansardikatto ja joka näkyy tielle?

Juu.
Osassa jakamiasi kuvia on taloja, joissa asutaan vakituisesti. Ei kannata ihan liikaa jakaa niitä täällä.

[HÖPELÖ]

Pystyykö niitä poistamaan?

[Cohle]

Tuskin. Kai ylläpito voi jotain tehdä.
Ei ressiä, mutta ihan hyvien tapojen vuoksi kaikkea ei kannata laittaa jne.

[Ezmery]

Saranat.fi sivustolta löytyy myös vanhoja kuvia Heinäveden kirkonkylältä.

Tämäpä oli mukava löytö! Vanhasta koulurakennuksesta (https://saranat.fi/verkkonayttelyt/hein ... konkyla/#7) en ollut itse onnistunut löytämään kunnollista kuvaa, joten suuri kiitos!

Vanha koulurakennus.jpg (123.05 KiB) Katsottu 2819 kertaa

Vahinko, ettei sivustossa ole enempää tietoa kuvien ajankohdasta tai muusta kuvan ottohetkellä ratkaisevasta tiedosta. Kuvassa pakettiauton takana pyörii miehiä ja villisti laukkaava mielikuvitus näkee miehet lehtimiehinä pörräämässä jutun perässä kesällä 1959 tai 1960...

[HÖPELÖ]

Eipä kestä olen semmoinen että luudin jokapaikassa.Harmittaa nuo asuin talojen kuvat kun en saa poistettua.
Eikös tuossa vaaleassa autossa ole ylen vanha logokin ja viritetty ties mitä koulurakennukseen?
Tuolla sivulla on kaikkea mielenkiintoista ihan sattumalta itsekin sen löysi googlen haulla.

[HÖPELÖ]

Vähän vanhempi kuva koulusta.
Lähde: Perinnealbumi Kimy kustannus

[Haudankaivaja]

Kukas koulun poltti?

[Cohle]

Keskiviikkona 26. päivänä elokuuta 1959.
Helsingin rikososastolla LP:n konstaapeli Pauli Multasen läsnä ollessa.

Kaupparekisteriosaston toimistoapulainen Elina Heinontytär Haavisto ent. Havisto ilmoitti syntyneensä 22.3.1925 Vihannin pitäjässä olevansa kirkonkirjoilla Helsingin kaupungin Käpylän seurakunnassa ja asuu Keijontie 4, E 17.

Elina Haavisto kertoi, että hän oli perjantaina heinäkuun 24 päivänä lähtenyt Helsingistä yhdessä postimies Veikko Halosen kanssa polkupyöräretkelle. Heillä oli ollut kaksi polkupyörää, miesten ja naisten ja kahden hengen vihreä harjateltta, sekä muut retkeilyvarusteet. Helsingistä olivat iltajunalla lähteneet Punkaharjun asemalle, jonne olivat saapuneet lauantaiaamuna, kello 10 tai 11 aikaan. Punkaharjulla olivat menneet leirialueelle, jossa oli pidetty leirikirjaa ja ilmoittaneet sinne Halosen nimen. Leirille olivat tulleet lauantaina 25.7. ja olivat olleet siellä maanantai-iltaan 27.7., josta olivat lähteneet kello 18 aikaan pyörillä Savonlinnaan. Samana iltana olivat Savonlinnassa, jossa olivat yöpyneet leirialueella. Seuraavana 28.7. iltapäivällä olivat taas jatkaneet matkaa Tappuvirralle päin ja yöpyneet erään järven rannalla noin kaksi kilometriä ennen Tappuvirtaa.

Tästä olivat jatkaneet matkaansa keskiviikkona 29. päivänä heinäkuuta. Tappuvirran lossin olivat ylittäneet kello 17-18 aikaan. Ajettuaan jo hämärissä oli kertoja huomannut lähellä Viljolahden ja Rummukkalan tienhaaraa olevan jonkun katollisen tanssilavan. Kertoja selitti, ettei hän eikä hänen toverinsa ollut koskaan aikaisemmin käynyt täällä. Heillä oli ollut päämääränä käydä Papinniemen luostarissa ja ajaa sinä yönä yhtämittaa Sappuun, mutta kun sinä iltana oli kovasti satanut ja tie oli liejuista olivat päättäneet yöpyä jossain välillä.
Kertojan toveri, Veikko Halonen, oli huomannut Viljolahdesta Heinäveden kirkolle päin ajettua, tien vasemmalla puolella olevan mustan tienviitan, jossa luki Tulilahti leirialue. Tästä olivat kääntyneet leirialueen tielle, tiellä oli ollut kaksi porttia ja he olivat ajaneet edelleen paikkaan jossa oli ollut viittoja. Tästä olivat taluttaneet polkupyörät rantaan ja leiriytyneet lähelle rannalla olevaa nuotiopaikkaa. Teltan alle he olivat panneet rannalla olleita kapeita pahvilevyjä. Kertojan muistaman mukaan he olivat panneet kolme tällaista levyä teltan pohjalle. Kertoja ei muista jäikö levyjä vielä muualle, levyt olivat kuin pikkuovia. Ennen nukkumaan menoa olivat keittäneet priimuksella kahvit nuotiopaikalla ja istuneet pahviovien päällä. Teltan olivat tehneet teltasta hiukan ylös ja näköalakalliolle päin, jossa olivat käyneet seuraavana aamuna. Kertoja lisäsi, että siinä likellä, mihin olivat teltan pystyttäneet, oli suuria lehmän lantakasoja, mutta paikan valinta oli märkyyden takia ollut vaikeata.

Polkupyörät olivat jääneet teltan läheisyyteen. Leiripaikalle mennessä kertoja ei ollut nähnyt ketään, mutta Veikolla oli kahvin jälkeen tarkoitus käydä wc:ssä. Hän oli lähtenyt sinnepäin, jonne aikaisemmin ollut viitta oli osoittanut, mutta palannut pian sanoen, ettei hän viitsinyt sinne asti mennä, koska siellä näytti olevan teltta. Kertoja selitti, että he olivat tulleet leiripaikalle 24.30-1 aikaan ja noin kello 2 aikaan olivat menneet telttaansa nukkumaan. Veikko oli nukahtanut melko pian, mutta kertoja ei ollut saanut unta. Loikoillessaan valveilla oli kertoja kuullut järveltä päin moottorin puksutusta muistuttavaa ääntä, jostain todennäköisesti pikkusaaresta oli ruvennut kuulumaan lampaan määkintää. Sitten rupesi kuulumaan epäselvää ihmisääntä ja soutamisesta johtuvaa loisketta, jotka äänet olivat menneet kuin teltan ohi vastarannan puolta, lahden pohjaan päin. Kertoja selitti, ettei hän vielä silloin tiennyt, että kyseessä oli lahti, vaan oli luullut sitä salmeksi. Lahden pohjasta oli sitten ruvennut kuulumaan jonkunlaista meteliä, kertojasta naisen ääntä, joka oli vaikuttanut avunhuudolta. Äänet olivat sitten vaimentuneet. Kertoja ei osaa arvioida, kuinka kauan äänien kuuleminen oli kestänyt. Lahden pohjasta oli kuulunut samalla kummallista loisketta, kuten jotain olisi heitetty vettä vasten.

Sinä iltana oli ollut melko kova tuuli, joten kertoja ei oikein osannut paikallistaa äänen suuntaa. Kysyttäessä kertoja selitti, että leiripaikalle johti polku, jota myöten he olivat kävelleet. Kertoja ei muista, että polulla olisi ollut jotain liikkumista haittaavia esteitä.
Pienen ajan jälkeen oli vc:ltä päin ruvennut kuulumaan liikettä. Tämä oli vaikuttanut suhinalta tai kuin laahaamisesta johtuneelta. Taas oli ollut jonkun aikaa hiljaista, kun äkkiä oli rannasta ikään kuin laiturin luota ruvennut kuulumaan kahden miehen matalat äänet. Kertojan muistaman mukaan äänet olivat hiljalleen voimistuneet ja kertoja oli kuullut sanottavan ”mennäänkö tuonne” ja vastauksen ”ei mennä, ei se kannata, sieltä voi paukkua, siellä voi olla ase, etkö sinä näe, että tuossa on miesten pyörä” ja taasen ”onkohan se poliisi” sekä vastauksen ”ei se voi olla, miten se näin pian”. Sitten oli kuullut ”eikö me nähty”, ilmeisesti miehet olivat tällöin pohtineet heidän teltan tuloa. Sen jälkeen oli kuulunut ”kuulikohan ne nyt”, toinen oli vastannut ”eivät ne kuulleet, nukuttaahan tuolla”. Miesten liikkuessa rinteessä rannan suuntaan edestakaisin sanoi taas toinen ”eikö siihen jäänyt jotain puun juurelle” ja vastauksen ”kyllä kai siinä, mutta minä peitin”, toinen oli sanonut tähän ”oletko sinä varma siitä ettei..” (lause oli katkennut, mutta toinen oli tähän vielä jotain vastannut). Miehet olivat sitten tulleet lähemmäksi telttaa ja aivan teltan luona olivat he taas keskustelleet. Kertoja selitti, että heidän laittaessa telttaa pystyyn oli Veikko huomannut maassa vieraan teltan rautatapin, johon teltan kiinnitysköydet kiinnitetään, mutta se oli jäänyt maahan. Miehet olivat ilmeisesti nähneet tämän ja silloin oli syntynyt keskustelu, josta kja oli kuullut mm. ”oliko tämä jäänyt”. Toinen oli sanonut ”jos se on noitten”, johon toinen oli vastannut ”eihän se voi olla, koska noilla on jo.” Miehet olivat vielä jotain keskustelleet ja kävelleet rantaan päin. Lopulta askeleet olivat häipyneet pois. Jonkun ajan kuluttua oli taas kuulunut niin kuin soutamisesta aiheutunutta ääntä. Aurinko oli sitten jo pian noussut ja kertoja oli nukahtanut. Kertoja selitti, että hän ei ollut uskaltanut herättää miesten puheitten aikana Veikkoa, näiden välillä poistuessa kertoja oli koettanut herättää tätä, mutta tämä oli sanonut, että ihmisethän liikkuvat, kun on tanssi-ilta, lättähattujahan ne vaan ovat. *Asiakirjan sivuun kirjoitettu yliviivattuna: Kertoja oli pelännyt, mutta oli ollut aivan hiljaa, eikä ollut uskaltanut herättää kuorsaavaa Veikkoa, ettei tämä olisi herätessään äännellyt.*

30.7. kello 7 aikaan nousseet, peseytyneet ja keittäneet kahvit. Rantapuuhissa ollessaan kertoja oli laiturin vasemmalta puolelta löytänyt, likeltä rantaa keltaisen muovimukin, jonka otti talteen. Aamuaskareiden jälkeen olivat jättäneet tavaransa rantaan ja menneet käymään näköalakalliolla, jossa kertoja oli ottanut valokuvankin. Sieltä palattuaan olivat lähteneet Heinäveden kirkolle, jossa kertoja oli käynyt postisäästöpankissa ja ottanut tililtään rahaa noin 3-4000- ja käynyt apteekissa ostamassa spriitä litran vetoiseen muoviseen pulloon. Heinäveden kirkolla olivat ottaneet valokuvia ja tiedustelleet tietä luostariin. Saatuaan kuulla, että sinne on matkaa noin 50-60 km, olivat luopuneet sinne menosta ja päättäneet lähteä Varkauteen. Varkauteen olivat tulleet torstai-iltana 30.7., jossa olivat olleet kaksi yötä leiripaikalla.

Täältä olivat menneet Pieksämäen kautta Jyväskylään. Huomattuaan 9.8. sanomalehdistä ja epäselvä lisäys ja radiosta tyttöjen katoamisesta ja kehoituksen, että sillä suunnalla retkellä olleet ilmoittautuisivat poliisille, oli kertoja käynyt samana päivänä ilmoittautumassa Vallilan poliisiasemalle, jossa oli samalla kertonut niistä tyttöpareista, joita oli matkalla nähnyt.
Sitten kun lehdessä oli ollut uutinen kattilan löytymisestä Tulilahden leirialueelta kertoja oli ajatellut, että mukistakin on ilmoitettava. Kertoja olikin seuraavana maanantaina puhelimella ilmoittanut rikososastoon mukin löydöstä. Kun ilmoituksen vastaanottanut poliisi oli tiukannut kertojalta, onko se nyt varmasti niitten tyttöjen muki, ja siten tyrmännyt kertojan, niin hän ei ollut voinut puhua mitään yöllä kuulemistaan äänistä. Vasta sitten kun tyttöjen ruumiit olivat löytyneet, oli kertoja ryhtynyt asiaa pohtimaan ja tullut siihen tulokseen, että ne ovat asiaan vaikuttavia, ja oli mennyt ilmoittamaan tietonsa Helsingin rikososastoon.
Kertoja luovutti samalla keltaisen muovimukin sekä Tulilahden leirialueelta näköalakalliolta ottamansa valokuvan.

Elina Haavisto
Pauli Multanen


Keskiviikkona 26. päivänä 1959 Helsingin rikososastolla LP:n konstaapeli Pauli Multalan läsnä ollessa.

Postimies Veikko Väinö Sylvesterinpoika Halonen ilmoitti syntyneensä 1.3.1923 Muhoksen pitäjässä, olevansa kirkonkirjoilla Helsingissä Keski-Helsingin tai Paavalin seurakunnassa ja asuu Mäkelänkatu 19 D 25.

Veikko Halonen kertoi, että hän oli perjantaina 24. päivänä heinäkuuta lähtenyt neiti Elina Haaviston kanssa yhdessä polkupyöräretkelle, joka ensin oli suuntautunut junalla Punkaharjulle, jonka leirialueella olivat olleet maanantai-iltaan 27.7. saakka. Maanantai-iltana olivat kello 19 aikaan lähteneet pyörillä Savonlinnaan, jossa olivat olleet leirialueella yön. Kertoja selitti, että Punkaharjulla he olivat viipyneet kauemmin sen takia kun kertojan pyörä oli ollut korjattavana. Leirin vieraskirjaan olivat merkinneet itsensä Halosiksi.
Tiistaina 28.7. olivat lähteneet Savonlinnasta Tappuvirralle, jossa olivat olleet yötä, noin 2 km ennen lossipaikkaa erään järven rannalla yötä teltassa. Keskiviikkona olivat kello 16 aikaan lähteneet Tappuvirralta Heinävedelle päin. Ilma oli ollut sateinen ja keli raskas ajaa. Matkaa olivat tehneet kartan avulla ja Viljolahti Rummukkalan tienhaarassa olivat lähteneet Heinäveden kirkonkylän suuntaan. Kertoja oli ajanut parikymmentä metriä edellä kun hän oli huomannut loivahkon mäen päällä tienviitan vasemmalle, jossa oli lukenut Tulilahden leirialue ja matkan pituudeksi oli merkitty 0,8. Viljolahden tienhaarassa kertoja oli katsonut kelloaan ja todennut sen olevan 24.00. Koska vielä ilta oli ollut pimeä ja sateinen olivat päättäneet lähteä tänne. Kertoja selitti, että hänellä oli ollut mukana vihkonen, jossa oli kaikki leiripaikat, mutta tätä leiripaikkaa ei siinä ollut. Olivat ajaneet sinne ja menneet rantaan. Rannalla olivat tehneet telttansa samoille paikoille, missä kertoja oli sanomalehdissä nähnyt tyttöjenkin teltan olleen. Nuotiokivillä olivat priimuksen avulla keittäneet kahvia ja tomaattikeittoakin. Telttaa pystyttäessä kertoja oli paikalta löytänyt rautaisen, galvanoidun telttakepin, jolla harjateltan päätynarut tiukataan. Kertoja oli sitä katseltuaan heittänyt sen takaisin maahan, jonne se oli jäänytkin. Tämä rautapuikko oli noin 20 sm pitkä ja leveydeltään noin 2 sm. Puikko oli puristettu taipumiseksi estämiseksi kuperaksi.

Aterioinnin jälkeen olivat kello 1.00-1.30 välillä menneet telttaan ja kertoja oli nukkunut heti, nukkuen koko yön hyvin raskaasti. Polkupyörät olivat jättäneet teltan ulkopuolelle pystyyn, kertojan pyörä vähän niin kuin pensaiden suojaan. Kertoja ei ollut leiripaikalle mentäessä nähnyt ketään, vaan alue oli ollut ihan autio.

Yöllä kertoja ei ollut kuullut mitään ääntä. Kello 7 aikaan kertoja oli herännyt tai Elina oli hänet herättänyt ja kehoittanut kertojaa menemään ulos katsomaan onko heidän pyöränsä vielä tallella, koska tässä yöllä oli käynyt kaksi miestä. *Asiakirjan sivuun käsinkirjoitettu lisäyksenä: Kertoja selitti, että hän ei ollut nähnyt muita telttoja ja jos hän oli sellaista Elinalle puhunut oli se tapahtunut vain hänen rauhoittamiseksi, koska paikka oli sateisella yöllä vaikuttanut kovin ??* Kertoja oli katsellut pyöriä ja ne olivat kaikki olleet aivan samalla tavalla kuin illalla. Illalla näkemäänsä telttapuikkoa kertoja ei ollut huomannut katsoakaan olisiko se ollut vielä paikalla.
Heti heidän herättyä oli Elina kertonut lahden pohjasta päin tulleen kaksi miestä, jotka olivat puhuneet keskenään muun muassa ”etkö sinä näe, että tuossa on miesten pyörä, ei mennä sinne, siellä voi vaikka paukkua” ja jotakin muutakin. Kertoja ei muista enään oliko Elina puhunut airojen äänestä tai avun huudoista. Kertoja oli sanonut Elinalle jotain rauhoittavaa ja torjuvaa, arvellen äänien voineen olla vaikka lampaiden, joita oli näkynyt vastarannalla. Kertoja oli ottanut Elinan puheet hyvin kevyesti sanoen hänelle m.m. niiden voineen olla iltamista palaavien lättähattujen. Elinan puhuessa miesten liikkumisesta kertoja oli sivuuttanut senkin sanoen sen olleen vain painajaisunta.
Torstaina 30.7. olivat nousseet kello 7 aikaan ja keittäneet jotain sekä käyneet leirialueen näköalakalliolla. Aamulla laiturin luona käydessään oli Elina löytänyt läheltä rantaa keltaisen muovimukin, jonka oli ottanut talteen. Leirialueelta olivat poistuneet 9-10 välillä ja lähteneet ensin kirkonkylässä käytyään Varkauteen päin.

Ennen Varkauteen lähtöä olivat käyneet Heinäveden kirkonkylässä syömässä ja Elina oli m.m. ottanut rahaa postisäästöpankista 2000 markkaa. Kertojan muistaman mukaan kirjan säästöt olivatkin loppuneet. Kertoja muistaa sen varmasti, että Elina oli heti 30. päivän aamulla ihmetellyt mitähän ne miehet olivat oikein etsineet.

Kertoja selitti, että Elinalla on vilkas mielikuvitus, mutta tässä tapauksessa on miesten käynti varmasti tapahtunut, koska Elina oli siitä heti kertojalle puhunut, joten kyseessä ei voi olla mikään jälkeenpäin syntynyt mielikuvituksen kepponen.
Tyttöjen etsintöjen aikana Elina oli heti ilmoittanut poliisille, mitä tyttöjä he olivat nähneet matkallaan ja tyttöjen löytymisen jälkeen uudestaan hän oli ilmoittanut muovimukin löytymisestä ja samalla kuulemistaan äänistä. Tämä oli tapahtunut heti ruumiiden löytymisen jälkeen eli lauantaina 22.8., jolloin käyneet molemmat Helsingin rikososastossa ja Elina oli kertonut siellä havaintonsa.

Veikko V. Halonen
Pauli Multanen

Lauantaina 5 päivänä syyskuuta 1959 keskusrikospoliisissa komisario Niilo Jaakolan kuulustelemana ja toimistopäällikkö Osmo Ahtokarin kuulustelutodistajana läsnä ollessa.

Todistaja, toimistoapulainen Elina Haavisto, osoite, Helsinki, Käpylä, Keijontie 4.E.17, ilmoitti syntyneensä 22 päivänä maaliskuuta 1925 Vihannissa, mutta olevansa kirkonkirjoissa Helsingin kaupungin Käpylän seurakunnassa.

Asian johdosta kuultuna Elina Haavisto kertoi olevansa työssä Patentti- ja rekisterihallituksessa ja saaneensa sieltä kesäloman 23.7.-15.8.1959 väliseksi ajaksi. Postimies Veikko Väinö Halosen, jonka kertoja on tuntenut lapsuudesta saakka, kanssa kertoja oli sopinut loman viettämisestä yhdessä polkupyörillä retkeillen. Niinpä he olivat 24.7.1959 iltajunalla matkustaneet Helsingistä Punkaharjulle ja asuneet siellä olevalle leirialueella pystyttämässään teltassa. 27.7.1959 noin kello 18,00 aikoihin he olivat lähteneet ajelemaan polkupyörillä Savonlinnaan, jossa he olivat yöpyneet Savonlinnan leirialueella ja lähteneet seuraavana päivänä kello 16-17 aikoihin jatkamaan matkaa samoin polkupyörillä ajaen Heinävedelle päin. Tällä matkalla he olivat yöpyneet erään järven rannalla 2 kilometriä ennen Tappuvirran lossia. Seuraavana päivänä eli 29.7. he olivat lähteneet jatkamaan matkaa ja ylittäneet Tappuvirran lossin kello 17-18 välisenä aikana. Ehkä noin puolisen kilometriä lossilta ajettuaan Heinäveden suuntaan he olivat nähneet tien oikealla puolella aivan tien vieressä kaupan, josta kertoja oli käynyt ”sisänkautta” ostamassa elintarvikkeita, koska kauppa silloin oli ollut kiinni. Sen jälkeen he olivat menneet vielä samassa pihassa pihassa olevaan maataloon ja ostaneet sieltä maitoa ja ruokailleet talon keittiössä ja oli talon tytär keittänyt heille kananmunia.

Ruokailtuaan he olivat jälleen lähteneet jatkamaan matkaa ja olivat he matkan varrella nähneet tien vasemmalla puolella järven rannassa tanssilavan, jossa oli ollut tanssit käynnissä sekä olivat he pysähtyneet siihen ehkä noin 10 minuutiksi sekä lähteneet jatkamaan matkaa. Heinäveden-Rummukkalan-Viljonlahden tienhaaraan, joka on 4 km ennen Heinäveden kirkonkylää he olivat saapuneet saman päivän iltana kello 24,00 maissa ja pysähtyneet siihen, jolloin Viljonlahden suunnasta eli samasta suunnasta kuin he itsekin oli saapunut nuorenpuoleinen mies moottoripyörällä (ei mopedilla), jonka he olivat pysähdyttäneet kysyäkseen tietä Papinniemen luostarille, jonne heillä oli ollut tarkoitus mennä. Mies, joka oli vaikuttanut puheista ja olemuksesta päätellen paikkakuntalaiselta, ei ollut tarkemmin tiennyt tietä mainittuun luostariin, mutta tämä oli arvellut tien kulkevan Sapun leirialueen kautta. Mies oli tämän jälkeen lähtenyt ajamaan Heinävedelle päin ja oli kertoja seuralaisensa kanssa lähtenyt ajamaan samaan suuntaan tarkoituksella ajaa vielä noin 16 kilometrin päässä olevalle Sapun leirialueelle ja yöpyä siellä. Noin kaksi kilometriä sanotusta tienhaarasta Heinäveden kirkolle päin ajettuaan he olivat nähneet tien vasemmalla puolella tienviitan, jossa oli mustalla pohjalla valkoisin kirjaimin ”Tulilahti Leirialue”. He olivat pysähtyneet paikalle ja päättäneet sitten mennä tälle leirialueelle vähän lepäämään ja aterioimaan.

Tässä tarkoituksessa he olivat lähteneet ajamaan tienviitan osoittamaan suuntaan ja oli ensin tullut vastaan tien vasemmalla puolella oleva talo ja sen jälkeen tien oikealla puolella ollut talo, minkä jälkeen tie oli kulkenut karjalaitumen läpi ja oli siinä sen takia joutunut kulkemaan kahden veräjän läpi. Pian tämän jälkeen he olivat tulleet paikalle, jossa oli ollut tienviitat näköalakalliolle, uimarantaan ja VC:hen. Tälle paikalle pysähdyttyään kertojan seuralainen oli ensin yksin lähtenyt uimarannalle katsomaan olisiko siellä keittomahdollisuutta ja palattuaan sieltä hetkisen kuluttua ilmoittanut siellä olevan nuotio paikan ja vettä lähellä. Niinpä he olivat sitten pyöriä taluttaen menneet k.o. paikalle. Koska oli vähän aikaisemmin satanut ja maa oli ollut kovasti märkä he eivät olleet voineet sytyttää nuotiota, vaan olivat laittaneet tulen mukanaan olleeseen spriikeittimeen ja keittäneet sillä kahvia ja lämmittäneet vettä sekä ruokailleet nuotiopaikan läheisyydessä käyttäen istuiminaan paikalla olleita pahvilla päällystettyjä ovia. Taivas oli silloin ollut pilvessä ja oli käynyt kova tuuli sekä olivat he sen takia päättäneet yöpyä tällä leirialueella ja jatkaa aamulla matkaa. Löydettyään nuotiopaikalta muutaman metrin päässä rinteen suuntaan ehkä hiukan oikealle tasaisen paikan, jossa oli näyttänyt ennenkin olleen teltta, he olivat sille paikalle ensin nostaneet istuiminaan käyttämänsä ovet ja pystyttäneet teltan ovien päälle. Telttaa pystytettäessä kertojan seuralainen Halonen oli nähnyt maassa kiinni olevan teltan koukun, nostanut sen ylös sekä tuuminut, että se on mahdollisesti joltain jäänyt ja viskannut sen menemään. Teltan tultua kuntoon sanottuna 29.-30.7.1959 välisenä yönä kello 02,00 – 02,30 aikoihin he olivat menneet telttaan nukkumaan. Halonen olikin hetipuoliin nukahtanut, mutta kertoja ei ollut saanut unta.

Pian tämän jälkeen kertoja oli ensin kuullut venemoottorin ääntä, joka oli tuntunut häipyvän näköalakallion puolella olevan saaren rantaan ja oli saaresta alkanut kuulua lampaiden määkimistä ikään kuin niitä olisi häiritty. Sen jälkeen oli alkanut kuulua leirialueen vastakkaisen rannan suunnasta soutamisen ääntä ja oli tämä ääni häipynyt lahden pohjukan suuntaan. Tästä suunnasta, eli kuten kertoja myöhemmin on saanut tietää juuri siitä suunnasta, mistä ruumiit oli löydetty, oli sen jälkeen alkanut kuulua meteliä, jossa oli ollut miesääntä ja naisääntä, mutta josta sanoja ei ollut erottanut. Naisen ääni oli kuulunut kimakkana kirkunana ja ikään kuin tukahdutettuna avunhuutona. Kertoja oli ollut erottavinaan tästä ”apua” sanan mutta oli se ollut katkonaista. Tämän kuultuaan kertoja oli yrittänyt herättää seuralaistaan, mutta tämä oli vain sanonut: ”lättähatut siellä vain hulinoivat kun tulevat tansseista, mitä tuosta välität” sekä jatkanut nukkumistaan. Kertoja ei ollut saanut unta, vaan oli kuullut vielä samasta suunnasta läiskeen tapaista ääntä eli ääntä, joka syntyy, kun jotain heitetään veteen. Kysyttäessä kertoja ei sanonut voivansa määritellä tuulen suuntaa, mutta oli tuuli kyllä puhaltanut mainittujen äänten kuulumisaikaan. Kun lahdenpohjukan suunnasta kuulunut ääni oli vaimentunut oli pian sen jälkeen ruvennut kuulumaan kahinaa eli sellaista ääntä, joka syntyy, kun jotakin vedetään oksien ja kanervikon yli. Tämä ääni oli kuulunut lahdenpohjukan ja leirialueen väliltä, mutta ylempää rinteeltä. Tätä ääntä ei ollut kuulunut erikoisen pitkää aikaa. Hetkisen äänettömyyden jälkeen oli samasta suunnasta kuulunut askelääniä, jotka lähestyivät leiripaikkaa ja oli kertoja alkanut kuulla keskustelua, joka oli ollut tavallista puhekieltä, ei mitään murretta ja olivat ne miesääniä, joista saattoi päätellä, etteivät miehet, joita tuntui olevan kaksi, olleet alaikäisiä eikä liioin vanhuksia. Ensin oli kuulunut: ”oliko nuo kun mentiin vai eikö me huomattu”, johon toinen miesääni oli vastannut: ”ei kai. En minä ainakaan nähnyt. Kyllä kai ne on nyt tulleet.” Sitten toinen oli sanonut: ”mennäänkö tuonne”, johon toinen oli vastannut: ”ei mennä, sieltä voi paukkua. Siellä voi olla aseita. Etkö sinä näe siellähän on miesten pyörä”. Sama ääni oli vielä lisännyt: ”en minä ainakaan. Ei niistä kuitenkaan mitään hyödy. Etkö sinäkin jo ole saanut tarpeeksi taas tällä kertaa”. Tätä puhuessaan miehet tuntuivat tarkastelevan paikkaa ja liikkuvan. Tämän jälkeen oli kuulunut: ”Onkohan se poliisi”, johon toinen oli vastannut: ”ei. Miten se näin pian. Sehän on sula mahdottomuus”. Sitten tuli ikään kuin katko ja sama ääni oli jatkanut: ”tulee kestämään kauan ennen kuin niitä osataan edes kaivata”. Tämän jälkeen oli tuntunut sellaiselta ikään kuin he olisivat etsineet jotain ja kertoja oli siitä aamulla huomauttanutkin seuralaiselleen. Tämä käsitys johtui siitäkin kun oli kuulunut: ”eikö siihen jäänyt jotakin tuohon puun juurelle”, johon toinen ääni oli vastannut: ”jäi kai siihen jotakin pientä, mutta minä peitin”. Ensinmainittu ääni oli vielä jatkanut: ”oletko sinä ihan varma ettei se siitä”, johon toinen oli vain sanonut: ”aivan varma”. Tämän jälkeen toinen oli sanonut: ”kuulikohan ne nuo”, johon toinen oli vastannut: ”ei voinut. Nukutaanhan tuolla”. Tämän jälkeen miehet olivat ilmeisesti löytäneet edellä kerrotun teltan koukun, koskapa toinen oli sanonut: ”onkohan tämä noitten. Vai olisikohan se jäänyt siitä”, johon toinen oli vastannut: ”Eihän se voi olla noitten. Noillahan on kiinni”. Tämän jälkeen kertoja oli vielä kuullut toisen kysyvän: ”Jäikö tuonne rantaan joku”, johon toinen oli sanonut: ”kun ei siinä kerran mitään näy, niin eihän siihen ole voinut”. Sitten kertoja oli kuullut miesten etääntyvän paikalta siihen suuntaan, mistä he olivat tulleetkin ja olivat miehet jatkaneet keskustelua, mutta kertoja ei ollut enää sanoista saanut selvää. Hetkisen kuluttua oli samasta suunnasta kuin aikaisemminkin alkanut kuulua soutamista muistuttavaa ääntä. Kello viiden jälkeen sanottuna yönä kertoja oli nukahtanut, eikä ollut niin ollen kuullut mitään ääniä. Kertoja selitti ensin makuulla ollen kuulleensa edellä kerrottuja ääniä, mutta myöhemmin puhetta kuullessaan kertoja oli noussut istumaan ja ollut varuillaan, koska olosuhteet tuntuivat epätavallisilta.

Aamulla herättyään noin kello 7,00 aikoihin kertoja oli selittänyt seuralaiselleen yöllä kuulemiaan ääniä, sekä kehoittanut tätä tarkastamaan tavaroitaan, olisiko mahdollisesti jotain hävinnyt. Kertojan seuralainen oli kuitenkin vain nauranut kertojan jutuille ja sanonut, että sinä olet nähnyt painajaisunia. Tämän jälkeen olivat he suorittaneet aamuaskareensa, peseytyneet ja juoneet kahvit ja oli kertoja ollessaan leirialueen laiturilla peseytymässä huomannut laiturin vieressä vedessä aivan rannassa kivien välissä muovisen mukin, jonka kertoja oli ottanut haltuunsa, mutta hän kertoi luovuttaneensa sen myöhemmin komisario Haaraselle. Kertoja oli lähtenyt seuralaisensa kanssa leirialueelta 30.7.1959 aamulla kello 9,00-10,00 tienoissa ja olivat he ennen lähtöä käyneet näköalakalliolla, jossa kertoja oli ottanut valokuvan, mutta eivät he olleet siellä nähneet mitään erikoista. Matka oli jatkunut ensin Heinäveden kirkolle, jossa kertoja oli käynyt m.m. postisäästöpankissa, minkä jälkeen matka oli jatkunut Varkauteen, jonne he olivat saapuneet vielä saman päivän iltana ja yöpyneet siellä leirialueella. Matka oli sen jälkeen jatkunut ensin Pieksämäelle ja sieltä Jyväskylään, josta laivalla Lahteen ja sieltä linja-autossa Helsinkiin, jonne he olivat saapuneet 2.8.1959.

Kysyttäessä kertoja ei sanonut kuulleensa Tulilahden leirialueella ollessaan mitään auton tai moottoripyörän ääntä.
Kysyttäessä kertoja ilmoitti, että hän ei voi tarkemmin kuvailla miesten ääniä. Kertoja ei ollut havainnut näillä olleen mitään puhevikoja. Puheen tempon ja äänten korkeuden suhteen kertoja ei osannut ilmoittaa mitään erikoista. Kysyttäessä vielä oliko hänen kuulemansa puhe ollut savon murretta, kertoja sanoi, ettei miesten puhe muistuttanut seudun asukkaiden murretta.

Luettu ja omistettu Elina Haavisto
Läsnä: Osmo Ahtokari