https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/ ... c7d4f93f60
Suomen tunnetuin pornotähti joutui onnettomuuteen – Tämä on vointi nyt
Mr. Lothar oli syyskuun puolivälissä vesijettionnettomuudessa.
Aikuisviihdetähti Mr. Lothar, oikealta nimeltään Anssi Viskari kertoo Instagram-tilillään joutuneensa vesijettionnettomuuteen.
Viskari osallistui 13. syyskuuta Sieravuorella vesijetin SM-osakilpailuun, jossa onnettomuus tapahtui. Reilu viikko myöhemmin Viskari avaa tilannetta Iltalehdelle puhelimitse.
Onnettomuus tapahtui Runabout GP1 -luokassa, joka on Viskarin mukaan tehokkain ja nopein luokka maailmassa. Lähtöasetelmat olivat seuraavat: Viskarilla oli paras lähtöpaikka ensimmäisellä suoralla ja kilpakumppanilla ulompi lähtöpaikka.
– Hän ajoi suoralla kylkeeni. Ajauduin ratapoijua päin. Lensin siitä taivaalle, vauhtia oli noin 120-130 kilometriä tunnissa, Viskari avaa tilannetta.
Siitä Viskari ajautui alas. Viskarin mukaan hänen jalkansa iskeytyivät vesiskootterin sarvia päin ja hän lensi veteen.
– Keho sai ympäriinsä aika kovan iskun. Mustelmia on kaulasta aina jalkateriin asti, Viskari toteaa.
Viskari määrättiin ambulanssiin tarkistuksiin samalla kun muiden osalta kilpailu jatkui. Viikkoa myöhemmin Viskari on ollut sairaalassa jälkitarkastuksissa, joissa on selvitetty, ettei hänellä ole sisäisiä verenvuotoja.
– Se olisi pitänyt tehdä heti. Lääkärit sanoivat minulle, että se on ihan hengenvaarallinen homma, jos niin kovasta vauhdista lentää veteen ja pysähtyy äkkiä. Sisäelämiä voi revetä, Viskari kertoo.
Omien sanojensa mukaan tuhatta naista pannut poketähti loukkaantui vesijettionnettomuudessa
- Tarkastaja Levisi
- James Bond (David Niven)
- Viestit: 11492
- Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm
Omien sanojensa mukaan tuhatta naista pannut poketähti loukkaantui vesijettionnettomuudessa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
-
Oulun_Kungas
- Theo Kojak
- Viestit: 1114
- Liittynyt: Su Maalis 09, 2025 3:20 pm
Re: Omien sanojensa mukaan tuhatta naista pannut poketähti loukkaantui vesijettionnettomuudessa
uskoo ken tahtoo perintömiljonäärin satuja
Re: Omien sanojensa mukaan tuhatta naista pannut poketähti loukkaantui vesijettionnettomuudessa
Voimia anssille, ja toivottavasti vaaksa vielä napottaa
Neuvostoliitto
1922-2022
Re: Omien sanojensa mukaan tuhatta naista pannut poketähti loukkaantui vesijettionnettomuudessa
Kaukaa kuvattu video löytyy MrLotharin TikTok-tililtäkin näköjään
___________________________________________________________________
-Älä Verneri purista rottaa kovaa,siltä lähtee henki.
-Kissa!!
-Niin,kissalta lähti henki ku sä puristit kovaa.

Make69
Re: Omien sanojensa mukaan tuhatta naista pannut poketähti loukkaantui vesijettionnettomuudessa
Pannut tuhatta naista? No jo on amatööri. Gane Simmons on työstänyt 5000 siinä alkaa olla suuren maailman meininkiä. Ja taitaa Genellä vielä olla kunnon työväline, no... kielihommiin...
Kyllä Anssi vielä ehtii jos ei "rakkaus-sauva" pahasti osumaa saanut.
https://metro.co.uk/2023/05/12/kiss-ico ... -18773291/
Kiss icon Gene Simmons ‘confirms’ sleeping with 5,000 women: ‘I was like a vulture’
Although the 73-year-old rocker is faithful to his wife, former model Shannon Tweed, before they got together in 1983 – and later married in 2011 – Gene certainly played the field.
By the time Shannon and Gene met, he was in his mid-thirties, which means – assuming he was faithful and they were together without breaks – from the legal age of 16 up until he was off the market, he had sex on average with 277 different women a year.

- Francis Munkki
- Frank Drebin
- Viestit: 387
- Liittynyt: La Touko 11, 2013 1:14 pm
Re: Omien sanojensa mukaan tuhatta naista pannut poketähti loukkaantui vesijettionnettomuudessa
Jatkuvasti luen tuon otsikon että "tuhatta naista paennut". Aavistan, että he varmaan jotenkin havahtuivat toistensa olemassaoloon ja päättivät tehdä tilit selviksi miehen kanssa. Mutta mies ei jäänyt kokeilemaan onneaan vaan pakeni vesijetillä. Toivoa sopii, että pääsi tarpeeksi kauas ennen loukkaantumistaan.
Re: Omien sanojensa mukaan tuhatta naista pannut poketähti loukkaantui vesijettionnettomuudessa
60-luvulta alkaneen laulajauransa aikana Walesin Tiikeri Tom Jones on kertonut maanneensa noin 10 000:n naisen kanssa, ikirakkaus eli virallisen vaimonsa hiljaisella siunauksella. Rakkaus ja avioliitto kesti vaimon kuolemaan saakka.Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Syys 21, 2025 8:02 pm https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/ ... c7d4f93f60
Suomen tunnetuin pornotähti joutui onnettomuuteen – Tämä on vointi nyt
Mr. Lothar oli syyskuun puolivälissä vesijettionnettomuudessa.
Aikuisviihdetähti Mr. Lothar, oikealta nimeltään Anssi Viskari kertoo Instagram-tilillään joutuneensa vesijettionnettomuuteen.
Viskari osallistui 13. syyskuuta Sieravuorella vesijetin SM-osakilpailuun, jossa onnettomuus tapahtui. Reilu viikko myöhemmin Viskari avaa tilannetta Iltalehdelle puhelimitse.
Onnettomuus tapahtui Runabout GP1 -luokassa, joka on Viskarin mukaan tehokkain ja nopein luokka maailmassa. Lähtöasetelmat olivat seuraavat: Viskarilla oli paras lähtöpaikka ensimmäisellä suoralla ja kilpakumppanilla ulompi lähtöpaikka.
– Hän ajoi suoralla kylkeeni. Ajauduin ratapoijua päin. Lensin siitä taivaalle, vauhtia oli noin 120-130 kilometriä tunnissa, Viskari avaa tilannetta.
Siitä Viskari ajautui alas. Viskarin mukaan hänen jalkansa iskeytyivät vesiskootterin sarvia päin ja hän lensi veteen.
– Keho sai ympäriinsä aika kovan iskun. Mustelmia on kaulasta aina jalkateriin asti, Viskari toteaa.
Viskari määrättiin ambulanssiin tarkistuksiin samalla kun muiden osalta kilpailu jatkui. Viikkoa myöhemmin Viskari on ollut sairaalassa jälkitarkastuksissa, joissa on selvitetty, ettei hänellä ole sisäisiä verenvuotoja.
– Se olisi pitänyt tehdä heti. Lääkärit sanoivat minulle, että se on ihan hengenvaarallinen homma, jos niin kovasta vauhdista lentää veteen ja pysähtyy äkkiä. Sisäelämiä voi revetä, Viskari kertoo.
On kalteriverhot muisto vain, muisto vain... https://www.google.com/search?client=fi ... uisto+vain