Esa, 69, istui vuosia syyttömänä vankilassa – Nyt hän joutui oudon poliisi-operaation kohteeksi, 25.9.25

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.
Avatar
Eräs1
Axel Foley
Viestit: 2072
Liittynyt: La Tammi 01, 2022 5:36 pm

Esa, 69, istui vuosia syyttömänä vankilassa – Nyt hän joutui oudon poliisi-operaation kohteeksi, 25.9.25

Viesti Kirjoittaja Eräs1 »

Neljä kypäräpäistä ja raskain suojavarustein varustautunutta poliisia piiritti autossaan istuneen Esa Teittisen viime viikon torstaina Porvoossa.

Kello oli noin puoli viisi iltapäivällä, kun Teittinen, 69, oli juuri lähdössä kadulle pysäköimällään autolla noin kymmenen kilometrin päässä Porvoon keskustasta. Teittinen oli keskustellut kaikessa rauhassa puhelimessa kaverinsa kanssa, kun yhtäkkiä häntä osoitettiin konepistooleilla eri puolilta.

– Ulos autosta, kädet näkyvillä! poliisit karjuivat moneen kertaan, Teittinen kertoo.

Esa Teittinen on sinänsä tottunut poliisien ja muiden viranomaisten toimintaan, sillä hän joutui runsaat viisitoista vuotta sitten Ruotsissa murhaepäillyksi ja -tuomituksi. Hänet kuitenkin vapautettiin syyttömänä kahdeksan vuoden vankeudessa istumisen jälkeen.

Porvoon poliisin yllätyshyökkäys nosti kuitenkin sykkeen.

Teittinen kertoo nousseensa autosta, jolloin poliisit iskivät kiinni ja tarttuivat molemmin puolin hänen käsiinsä.

– ”Missä sulla on ase, missä ase!” he tivasivat alkaen penkoa taskujani ja keräten löytämänsä auton konepellille.

Teittinen ei ymmärtänyt lainkaan, mistä oli kysymys. Hän yritti vakuuttaa poliisit, ettei hänellä ollut mitään asetta.

Teippasi oveen

Teittinen oli Ruotsista palatessaan poikennut Porvoossa tarkoituksenaan tavata usean tuhannen euron vuokrarästeissä olleen yrityksen hallituksen puheenjohtaja. Hän oli aiemmin turhaan yrittänyt puhelimitse selvittää vuokrasaataviaan ja tavoittaa vuokrasopimuksen tehneen yrityksen vastuuhenkilöitä.

– Olin vuokrannut Pieksämäellä olleen huoneistoni rakennusalan firmalle, joka aluksi olikin hoitanut vuokransa asiallisesti. Sitten ne jäivät maksamatta, Teittinen kertoo.

Ennen poliisiväijytystä Teittinen oli mennyt soittamaan firman hallituksen puheenjohtajan omakotitalon ovikelloa.

– Minulla oli kansiossa vuokrasopimus ja muita papereita. Soitin useampaan kertaan kelloa ja koputin oveenkin, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Näin kuitenkin, että joku liikkui sisällä.

Teittinen kertoo olleensa ovella ehkä viitisen minuuttia. Kun ketään ei kuulunut, hän teippasi kopion vuokrasopimuksesta oveen ja suuntasi kadulla odottaneeseen autoonsa.

– Otin siinä pihalla joitakin kuvia talosta ja pihalla olleista autoista, sitten lähdin. Kaverini soitti, ja meillä oli siinä autossa pitkä puhelu. Sen päätyttyä lähdin liikkeelle. En kuitenkaan ehtinyt ajaa kuin kymmenisen metriä, kun poliisit hyökkäsivät talon puoleisista puskista.

Kun Teittisen taskuista ei löytynyt mitään laitonta, hänet vietiin kauempana olleen poliisimaijan takatilaan. Nyt poliisit ryhtyivät tutkimaan Teittisen Toyota Corollaa. Se pengottiin perusteellisesti takaluukussa olleita matkatavaroita myöten.

– Kysyin, miksi minut on otettu kiinni.

Poliisit sanoivat, että Teittinen olisi uhannut ihmisiä ampuma-aseella.

– Minua pidettiin kalterien takana varmaan ainakin puoli tuntia. Sitten poliisit avasivat maijan takaoven. Enää heillä ei ollut kypäriä eikä konepistooleja.

Poliisit jatkoivat kysymällä, oliko Teittisellä ollut asetta ja mitä hän oli keskustellut asukkaan kanssa. Teittinen yritti yhä vakuuttaa, ettei hänellä edes ole minkäänlaista asetta. Samoin hän kiisti, että olisi keskustellut kenenkään talon asukkaan kanssa.

– Kysyin, missä olin uhkaillut. He vastasivat, että ovella. Sanoin, että teidänhän on yksinkertaista tarkastaa kertomani, koska oven yläpuolella on valvontakamera. Siitähän pitäisi selvitä, oliko minulla asetta ja olinko keskustellut kenenkään kanssa.

”Ei epäillä rikosta”

Teittinen esitti poliisille vuokrasopimuksen ja kertoi, miksi oli käynyt paikalla. Lopulta poliisit päästivät Teittisen vapaaksi ja antoivat takaisin hänen tavaransa.

– Kysyin, että löytyiko mitään asetta. Ei kuulemma löytynyt. Mitään pahoittelua he eivät esittäneet, käskivät vain poistumaan paikalta. Kun lähdin ajamaan, huomasin, että poliisiautot olivat sulkeneet kadun edestä ja takaa.

Poliisi vahvistaa Esa Teittisen kuvaaman tilanteen Porvoon eteläpuolella. Rikoskomisario Freddie Cederlund sanoo, että poliisi oli hälytetty paikalle väitetysti aseistetun henkilön vuoksi. Hänen mukaansa ketään ei kuitenkaan otettu paikalta kiinni, eikä asiassa epäillä rikosta.

– Asiassa ei selvitysten mukaan ollut asetta eikä rikosta, Cederlund toteaa.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/72cf ... 3a4398b527
aivoriihi
David Starsky
Viestit: 4538
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Esa, 69, istui vuosia syyttömänä vankilassa – Nyt hän joutui oudon poliisi-operaation kohteeksi, 25.9.25

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Esalle ilmeisesti sitten vaan sattuu ja tapahtuu?

Lottovoittajan surma Pieksämäellä 1996

Kirjoittaja micmac67 » To Marras 19, 2015 10:18 pm

Onkos kellään lisätietoja tästä lottovoittajan surmasta / taposta joka tapahtui Pieksämäellä / Naarajärvellä vuonna 1996. Tekijänä muistaakseni Esa Teittinen. Rivitalon pihamaalla ammuskeltiin ja surmansa sai taksinkuljettaja Jarmo. Esa on tietääkseni nykyään Ruotsin kansalainen ja oli jossain vaiheessa mukana myös Matti Nykäsen mitalien omistajaehdokkaana, siinä kuitenkaan onnistumatta.
----
viewtopic.php?t=19982
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
aivoriihi
David Starsky
Viestit: 4538
Liittynyt: Su Loka 04, 2015 8:16 am

Re: Esa, 69, istui vuosia syyttömänä vankilassa – Nyt hän joutui oudon poliisi-operaation kohteeksi, 25.9.25

Viesti Kirjoittaja aivoriihi »

Tässä vielä Esan ja Torbjörnin tarina pähkinänkuoressa:

”Ripuloiva ystävä halusi kylpyyn”

Tapahtumat olivat dramaattisia vuoden 2009 lopulla, kun Torbjörn kuoli. Hän oli 70-vuotias alkoholisoitunut mies, jota Teittinen auttoi käytännön asioissa. Kohtalokkaana päivänä hän löysi ripuloivan Torbjörnin puolipukeissaan vuoteesta. Tämä halusi kylpyyn. Paikalla oli myös filippiiniläinen siivooja Mona. Teittisen käydessä apteekissa Mona soitti ja ilmoitti, ettei Torbjörn enää hengitä.

Ambulanssi tuli ja miehen todettiin kuolleen sydänkohtaukseen ammeessa. Pari päivää myöhemmin löytyi Torbjörnin testamentti, jossa hän luovutti puolet omaisuudestaan Teittiselle.

Poliisi kiinnostui jutusta, ja perinnöstä tuli motiivi murhaan. Lisäksi Mona väitti myöhemmin, että Teittinen oli tunnustanut hänelle hukuttaneensa miehen.

Teittinen kertoo nyt, miten käräjäoikeudessa syyttäjä ohjaili Monan vastauksia eikä miehen asianajaja ristikuulustellut häntä. Hovioikeudessa Mona todisti videon välityksellä.

– Eihän siltä videolta voinut kysyä mitään ja näyttää toteen, että nainen valehteli, Teittinen ihmettelee.

Hän sai 15 vuoden tuomion murhasta. Raskauttavana asianhaarana oli Teittisen tausta. Hän on saanut Suomessa tuomion surmasta. Hänen vanhempiensa kotiin Pieksämäellä oli väkivalloin tunkeutunut joukko miehiä vuonna 1996. Teittinen ampui yhden, lottovoittajana tunnetun paikallisen miehen kuoliaaksi laillisella aseellaan ja pahoinpiteli toisen.

Teittinen muistetaan myös Matti Nykäsen mitaleista, jotka hän väitti ostaneensa ja joita pelastettiin kansalaiskeräyksellä. Hovioikeus päätti lopulta, että Nykänen ei ollut myynyt mitaleitaan. Mäkikotka oli aiemmin asunut Teittisen luona Solnassa.
----
Koko artikkeli: https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005845066.html
----
Hmm 8)
"It is great to be a blonde. With low expectations it's very easy to surprise people."
Pamela Anderson
Vastaa Viestiin